Epäonnistumaan tuomittu hanke.
Kirkosta ei saa Jumalan seurakuntaa. Se on mahdotonta. Yhtä mahdotonta kuin tehdä kommunistisesta liikkeestä Juamlan seurakunta.
Eikä Jumalan seurakuntaa enää voida uudestaan perustaa. Se perustettiin yhden ainoan ja
ainutlaatuisen kerran Golgatalla. Tähän seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen ei voida liittyä; siihen synnytään uudestisyntymisen kautta (=uskoon tuleminen).
Tämän seurakunnan jäsenten tulee alkaa kokoontua yhteen omalla paikkakunnallaan. Siinä on Jumalan seurakunta. Se ei kokoonnu minkään nimikyltin alla eikä lukeudu yhteenkään tunnustuskuntaan. Se on Jumalan seurakunta eli Kristuksen ruumis. - - - Voidaan siis kokoontua uskonsuuntien
nimikylttien alla lahkotoimintana tai Kristuksen ruumiin periaatteella seurakuntana.
Uudet uskoon tulleet otetaan vastaan ja heidät kastetaan Jeesuksen Nimeen upottamalla vedessä. Näin toimii Herran seurakunta.
Kirkot ovat estäneet Jumalan työtä kaikki nämä vuosisadat.
Mutta kansankirkkojen loppu hämöttää. Se on oleva siunaus seurakunnalle.
Jeesus rakastaa omiaan, uskoon tulleita, parannuksen tehneitä ja sen jälkeen kastettuja opetuslapsiaan. Meille kuuluu edelleen Apt. 4:32.
________________________________

Vastaukset 3
Vanhimmat
´
´
´
Erittäinkin asiallista.
Kiitos, "totuus esiin".
Aina tulee olemaan yrityksiä perustaa pyhien seurakuntaa maan päälle. Ne tulevat epäonnistumaan. Pyhä ja paha sekoittuvat maailmassa ja meissä itsessämme. Sen tähden kirkkojen ja toisten ihmisten tuomitseva arvosteleminen on turhaa. Parannus lähtee meistä itsestämme. Siihen huomio tulee kohdistaa ja hyväksyä se tosiasia, että ihminen ja hänen yhteisönsä on yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas.
Kirkko on uudistumassa, vihdoinkin! Arkkipiispa kari Mäkinen pyysi homoilta anteeksi kun kirkossa on luettu raamattua ja siellä sanotaan että homous on synti, hirveää. Nyt on alettu tajuta että homous on rakkautta ja että sukupuolisen suuntautumisen tai ihon värin perusteella ketään ei voi tuomita ja kaikki pitää suvaita. Kohta mies voi taluttaa urosvuohen tai koiran vihkialttarille ja se täytyy suvaita. Kirkossa voi esiintyä lähetysjärjestön mannekiinina Noora Karma jo ka noituu ja pysäyttelee sydäntään kirkkokansan iloksi, hypnotisoi ihmisiä ja tekee taikatemppuja ja meditoi vainajahenkien kanssa, se on jännää! Kirkossa voi kohta olla alastontanssiesityksiä ja jos kirkossa on joukkorakastelua sukupuolineutraalisti niin se on rakkautta! Homopapit voi olla yhteydessä toisiinsa koska se on rakkautta ja pitää suvaita. Miksei kirkkoon voisi saada peliautomaatteja, rahanvaihtoa ja pyhäkkö poikia ja tyttöjä jotka edustavat erilaisia seksuaalisia suuntauksia? Sadomasokistit, eläinten ystävät ja transvetistit voisivat vapaasti tarjota palveluksiaan edullisesti koska se on rakkautta! Irja Askola voisi iloisesti naksutella hampaitaan ja Kari Mäkinen voisi pirskottaa pyhää vettä kumisen Kallion kirkon pihalla seisoneen pomppulinnan seinään jossa lukee hienosti "pompi ihan homona". uusi uljas kirkko on kehittymässä, hirvittävät ja tyhmät konservatiiviuskovaiset voi ajaa pois elleivät he lopeta hirvittäviä vihapuheitaan. Heille voidaan antaa vähän aikaa sopeutua mutta jos he eivät lopeta rakkauden tuomitsemista heidät pitää vaientaa. Johanna Korhonen kritisoi ankarasti näitä inhottavia konservatiiveja jotka eivät tajua että elämme 2014 lukua. Moni muukin on kyllästynyt näihin fundamentalisteihin ja kotimaa lehdessä vaiko Kirkko ja kaupunki lehdessä sanottiin että kirkon tiloissa pesii näitä homofoobisia konservatiiveja jotka eivät muuta tee kuin puhuvat rakkautta vastaan ja puhuvat vihapuheita vaikka Irja Askola sanoo että vihapuheille nollatoleranssi!