EVOLUTIONISMI on USKONTO

Skepsis ry:n nettisivuilta ja kirjastoista voi käydä itse lukemassa, miten Evolutionistit itse myöntävät isminsä olevan uskonto siinä missä muutkin uskonnot ja tieteen haarat?

Rehellisyys maan perii...tavataan Uudessa maassa?

Adventtiterveisin Justus
14856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Siinä olet kyllä oikeasa, että tieteelliseenkin teoriaan "uskotaan".

Mutta teoriaan uskomisella on kyllä pari merkittävää eroa uskontoihin.

Ensimmäisenä vaikka se, että teoriaa ei palvota kirkoissa. Syntejä ei anella teorian nimissä anteeksi. Eikä teoria lupaa ikuista taivaspaikkaa jumalan päivällispöydässä.

Toinen, ja merkittävin ero on se, että uskonnot ovat kiveenhakattuja. Sen perusteita ei voi eikä saa kyseenlaistaa. Uskonnon logiikka kieltää todellisen epäilyn. Epäily on kyllä sallittu. Mutta vain siinä tapauksessa, että epäily ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että epäilijä palaa harha-askeltaan hartaasti katuen jumalansa syliin. Uskonnon perusteita epäilevä ja niihin muutoksia vaativa sysätään pois uskonnon piiristä ja manataan ikuiseen kadotukseen.

Tiedeteoriaa saa ja pitää epäillä. Toki teoriasta jotkut (siitä hyötyvät) voivat pitää kynsin hampain kiinni viimeiseen asti vaikka todisteet osoittavat heidän olevan väärässä. Mutta jos todisteet ovat riittävän hyvät, osa teorian kannattajista korjaa näkemystään todisteiden edessä ehkä koko teorian hyläten. Ja yleensä jo seuraava sukupolvi vannoo uuden paremman teorian eteen tai ainakin etsii sitä.

Uskonnoissa epäily muutos on kielletty. Teorioissa epäily ja muutos on sallittu. Teoriat kehittyvät, uskonnot ovat pysyviä rakenteita. Teoria vaatii todisteita. Uskontoa ei tarvitse todistaa, siihen vain uskotaan.

Näillä perusteilla en pidä evoluutioteoriaa tai mitää muutakaan tedeteoriaa uskontona vaikka niihin aina aikansa uskotaankin.

Äänestä
  • ei ole uskonnollinen oppi. Sen erottaa keskeisesti se, että se voidaan asettaa julkisen kritiikin alaiseksi, ja se voidaan periaatteessa falsifioida, niin kuin mikä tahansa tieteellinen teoria. Kuten K.R. Popper on esittänyt, "tieto" on vain perusteltu arvaus. ja arvauksen perustelut ovat kritiikin alaisia. Sitä on "tiede". "Uskonto" taas on teoria todellisuudesta, joka perustuu vain ja ainoastaan lujaan uskoon. Uskontoa ei voi falsifioida. Jos kreationisti uskoo jumalan olemassaoloon, hän siihen uskoo. Jumalan olemassaoloa ei voi periaatteessa falsifioida, joten Jumalan olemassaolo tai -olemattomuus on tieteen kannalta yhdentekevää.

    Äänestä

Miten evoluutiouskonto "pelastaa" siihen uskovan? Mitä evo-usko lupaa uskovaisilleen? Kuka johtaa evo-uskoa ja kerää rahat? Kuka hyötyy evo-uskosta?

Mitä kunniaa evouskovainen saa siitä, että hän tietää, ettei maailma ole täydellinen paikka, eivätkä evoluution arvomaailmasta ja moraalista vapaat tapahtumat johda välttämättä parempaan maailmaan?

Kurjat geeniyhdistelmät ovat jatkaneet sukua ja menestyneet kun taas lajit, joille niiden voiman perusteella olisi voinut povata suurta tulevaisuutta, ovat menehtyneet.

Evoluutioteoria ei saarnaa vahvimman oikeutta selviytyä, ei edes sopeutuvimman. Välillä evoluutio on mennyt eteenpäin satunnaisten, jopa haitallisten kehityskulkujen kautta. Ja tämä evoluutio jatkuu...

(atshii..olen saanut lintuinfluenssan...)

Äänestä
  • "Mitä evo-usko lupaa uskovaisilleen?"
    Totuuden.

    Äänestä

  • PekkaS kirjoitti:

    "Mitä evo-usko lupaa uskovaisilleen?"
    Totuuden.

    PekkaS kirjoitti
    ""Mitä evo-usko lupaa uskovaisilleen?"
    Totuuden. "

    Eh, eipäs vaan selityksen. Parhaimman havainnot kokonaisuudessaan selittävän selityksen, tällä hetkellä.

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    PekkaS kirjoitti
    ""Mitä evo-usko lupaa uskovaisilleen?"
    Totuuden. "

    Eh, eipäs vaan selityksen. Parhaimman havainnot kokonaisuudessaan selittävän selityksen, tällä hetkellä.

    Ok,

    Lupaa siis parhaan saatavissa olevan estimaatin totuudesta?

    Äänestä

" Skepsis ry:n nettisivuilta ja kirjastoista voi käydä itse lukemassa, miten Evolutionistit itse myöntävät isminsä olevan uskonto siinä missä muutkin uskonnot ja tieteen haarat? "

Lukea ehkä osaat, mutta luetun ymmärtämisen taitosi näyttää olevan hyvin puutteellista. Tulkitsen väärän käsityksesi näin päin ihan ystävyyttäni.

Toinen vaihtoehtohan on, että sinä tiedät erinomaisen hyvin, että evoluutio ei ole uskonto, mutta silti valehtelet. Valehtelu on erittäin suosittu uskovaisten menettelytapa eri foorumeilla.

Äänestä
  • myös erittäin suosittu tapa tiedemiesten keskuudessa. Vieläpä itselle valehtelu. Totuushan löytyy raamatun luomiskertomuksesta...

    Äänestä

ovat uskonto, vaiko?

Äänestä
  • huom. kreationismin kannattaja keksi genetiikan.

    Äänestä

  • Mr. Buckingham kirjoitti:

    huom. kreationismin kannattaja keksi genetiikan.

    se kirkko arvostikaan Mendelin tutkimuksia!

    Jos tietäisit perusteet MOLEKYYLIgenetiikasta, voisit ymmärtää, että mutaatiot ja niiden ruokkima evouluutio ovat sisäänrakennettuina DNAn ympärille rakentuneisiin elämänrakenteisiin, koska ne elämänrakenteet eivät voi olla olemassa ilman ympäristöään ja sopeutumista siihen. Toisekseen, mendelistinen perinnöllisyys (yhtä ominaisuutta ilmentävä yksi geeni periytyy jälkeläisille) ei päde esim. kasvullisesti lisääntyvillä kasveilla tai yksineuvoisilla kotiloilla. Näkemyksesi elämänkirjosta on kovin ihmis- (siis mies) keskeinen. Mendelismi ei päde myöskään monien geenien koodamille ominaisuuksille, eritoten, jos ao. geenikompleksit voivat ristiinkytkeytyä (ns. crossing over).

    Vielä on elukoilla semmoinenkin sisäinen omituisuutensa, että mitokondriomme, jotka ovat alunalkaen noin sinibakteereita, lisääntyvät jakaantumalla. Ymmärtänet, etteivät Mendelin havainnot yhtä ominaisuutta koodaavan yhden geenin periytymisestä kahden vanhemman jälkeläiselle päde bakteereilla yleisesti (paitsi, että niillä joskus ilmenee noin seksuaalista lisääntymistä, ei havaittu mitokondrioilla).

    Äänestä

  • jaina kirjoitti:

    Kiitos lyhyestä genetiikan oppimäärästä jaina, mielikuvituksellisen kauniista saivartelusta puhumattakaan, mikä on tietenkin aina paikallaan. Tosin eipä muuta sitä tosiasiaa, että Mendel on genetiikan isä ja oli kreationisti.

    Äänestä

Empä taas ole tyhmempää lukenut.

Evoluutio teoria (itseasiassa hypoteesi, jos halutaan olla tarkkoja) on tiedettä. Tieteen ominaisuuksiin kuuluu, että evoluutio teoria on jatkuvasti alistettu tieteelliselle arvostelulle.

[Tieteellinen arvostelu ei tarkoita jokaisen mielipidettä, sillä vaikka jokaisella on oikeus mielipiteeseen, jokaisen mielipide ei ole yhtä arvokas.]

Uskonto on jotain, mikä ei tarvitse tieteellistä prosessia. Itseasiassa useimmat uskonnot kieltäytyvät tieteellisestä arvostelusta (Ja loputkin vääntävät yleensä 'tieteellisen metodin' muotoon, joka on tarkistamaton).

Jos näiden kahden erottaminen on sinulle mahdotonta, älä vain ryhdy harrastamaan tieteen tekoa.

Äänestä

"Skepsis ry:n nettisivuilta ja kirjastoista"

Onpa tarkasti rajattu lähdeviite.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ismit -kismitti? kirjoitti:

Skepsis ry:n nettisivuilta ja kirjastoista voi käydä itse lukemassa, miten Evolutionistit itse myöntävät isminsä olevan uskonto siinä missä muutkin uskonnot ja tieteen haarat?

Rehellisyys maan perii...tavataan Uudessa maassa?

Adventtiterveisin Justus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu