maailman tila

Koko maailman tilasta tulee jatkuvasti hälyttävää tietoa.Ilmasto lämpenee,kuivuus ja toisaalla napajäätiköiden sulaminen.
Paljon ratkaisemattomia ongelmia.
Tiedän monen agnostikon kantaneen suurta huolta asiasta ja omilla toimillaan yrittäneen muuttaa elämäntapojaan.
Mutta raamatun uudelleen päivitys kestää.
Uskikset uskovat vasta kun se on painettu siihen tarusaagaan.Ihminen ei voi jatkaa luonnon alistamista ja olemista mukamas sen hallitsija.
Olemme luonnon armoilla ja omista tekemisistämme kannamme vastuun me.
Suurin "synti" on olla tekemättä mitään.
Tai vielä suurempi on vedota raamattuun ja odottaa aikaa kun messias ilmestyy ja kertoo ettei maailmaa luotu sitä varten että ihmiset voisivat hukuttaa sen paskaan.
Kirkot askartelee jonkun seksuaalisuuden ja keinohedelmöityksien kanssa.Pohtivat abortteja ja nais-pappeja.Uskikset veisaavat kunniaa omille herroilleen.Perkele,tää pallo on paskassa jamassa.
6312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki tämän ajan tapahtumat on kirjoitettu Matteus 24. lukuun.

Ev.lut kirkko todellakin vain miettii onko naispappeus syntiä ja eriseurat rehottavat.
"Meidänpäs oppi on parempi kuin teidän" - lahkot kiistelevät opin oikeudesta. Omissa kuppikunnissa rukoillaan omia asioita. Missä on keskinäinen Rakkaus ?

Kuka levittää evankeliumia ? Sehän on kirkon pääasia. Armon ja anteeksiantamuksen evankeliumi.

Raamatussa kirjoitataan, että kun Ihmisen Poika tulee takaisin, löytäneekö Hän uskoa enää ollenkaan maan päältä.

Raamatussa on kirjoitettu : "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh 13:34-35). "Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne" (Joh. 15:17). Noin Jeesus opetti. Miten se näkyy meidän keskuudessamme ?

Äänestä
  • Sinulla on paha ongelma luetun ymmärtämisessä.
    Minä puhuin maailman hukkumisesta PASKAAN.
    En siihen PASKAAN mitä kirjoituksessasi kuvailet.
    Raamatussa sanotaa että löytyykö uskoa kun jesse tulee takas.Kysymys kuuluu onko enään mitään palloa?
    Ja lahkojen ja uskojen takana ei ole jeesus vaan ihminen ja sen edut ja pelot tulkita sitä.
    Kysymys kuuluu teille raamattu addikteille :
    Mitä sinä teet kun globaali-ilmastomuutos on käsillä?

    Äänestä

  • k.o.m Mari kirjoitti:

    Sinulla on paha ongelma luetun ymmärtämisessä.

    >>Kysymys kuuluu teille raamattu addikteille :

  • voi sitten kirjoitti:

    >>Kysymys kuuluu teille raamattu addikteille :
    Mitä sinä teet kun globaali-ilmastomuutos on käsillä?

    WWW.ympäristö.fi

    Äänestä

  • k.o.m Mari kirjoitti:

    WWW.ympäristö.fi

    WWW.ymparisto.fi

    Äänestä

  • k.o.m Mari kirjoitti:

    Sinulla on paha ongelma luetun ymmärtämisessä.
    Minä puhuin maailman hukkumisesta PASKAAN.
    En siihen PASKAAN mitä kirjoituksessasi kuvailet.
    Raamatussa sanotaa että löytyykö uskoa kun jesse tulee takas.Kysymys kuuluu onko enään mitään palloa?
    Ja lahkojen ja uskojen takana ei ole jeesus vaan ihminen ja sen edut ja pelot tulkita sitä.
    Kysymys kuuluu teille raamattu addikteille :
    Mitä sinä teet kun globaali-ilmastomuutos on käsillä?

    Kyllä tämän ajan tapahtumat löytyy Raamatun ennustuksista.

    Raamatussa EI KIRJOITETA jessestä vaan JEESUKSESTA.

    >>Kysymys kuuluu teille raamattu addikteille :
    Mitä sinä teet kun globaali-ilmastomuutos on käsillä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

k.o.m Mari kirjoitti:

Koko maailman tilasta tulee jatkuvasti hälyttävää tietoa.Ilmasto lämpenee,kuivuus ja toisaalla napajäätiköiden sulaminen.
Paljon ratkaisemattomia ongelmia.
Tiedän monen agnostikon kantaneen suurta huolta asiasta ja omilla toimillaan yrittäneen muuttaa elämäntapojaan.
Mutta raamatun uudelleen päivitys kestää.
Uskikset uskovat vasta kun se on painettu siihen tarusaagaan.Ihminen ei voi jatkaa luonnon alistamista ja olemista mukamas sen hallitsija.
Olemme luonnon armoilla ja omista tekemisistämme kannamme vastuun me.
Suurin "synti" on olla tekemättä mitään.
Tai vielä suurempi on vedota raamattuun ja odottaa aikaa kun messias ilmestyy ja kertoo ettei maailmaa luotu sitä varten että ihmiset voisivat hukuttaa sen paskaan.
Kirkot askartelee jonkun seksuaalisuuden ja keinohedelmöityksien kanssa.Pohtivat abortteja ja nais-pappeja.Uskikset veisaavat kunniaa omille herroilleen.Perkele,tää pallo on paskassa jamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu