Missä Suomen

Upeaa ja kerrassaan mainiota, että Ruotsin korkein oikeus totesi, että ilmaisunvapaus on säilyttävä yhteiskunnassa. Upeaa, että Åke saa jatkaa saarnaamistaan yhä edelleen. Jopa Yhdysvalloisssa on huomioitu Åken oikeudenkäynti ja kaikki sikäläiset tahot ovat innoissaan vapauttavasta päätöksestä.

Mutta missä on Suomen Åke Green? Missä ovat ne suomalaiset pastorit jotka vielä uskaltavat tuomita synnin synniksi?

Jeesus tulee nostamaan myös Suomesta pelkäämättömiä sananjulistajia jotka eivät kavahda Nasseja, Työmiehiä ja Poikalapsia vaan julistavat sen minkä Herra heille julistettavaksi antaa.

Homoseksualismi on synti ja homot eivät peri taivasten valtakuntaa! Aamen!

Tällä palstalla puhutaan liikaa saatanan teoista kun pitäisi puhua Jumalan suurista teoista. Herra tulee antamaan valtavan herätyksen Suomeen ja silloin kaikki Nasset ja Nisset ovat vain suupala Herralle. Tämä kansakunta tulee näkemään niin suuria Jumalan tekoja, ettei sellasia ole nähty sitten Jeesuksen päivien.

Poikalapset, ja työmiehet saavat potkia niin paljon kuin ikinä haluavat Sanaa vastaan, mutta he ovat jo hävinneet taistelun. He ovat häviäjän puolella.
5336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä näyttää aika heikolta, jos etsit totuuden julistajaa. Tämän maailman mielistelijöitä on kaikki kirkkokunnat täynnä.

Mielestäni oli ilahduttavaa, että katolinen kirkko julkisesti tuomitsi homoseksuaalisuuden, huolimatta omasta maalistumisestaan. Katollisessa kirkossa on eräs piirre. Sitä ei varmasti saada lausonnoistaan samalla tavalla oikeuteen.

Nyt vaan rohkeat julistajat ja maallikot esiin homolakeja vastaan! Emme kai todellakaan tuomitse ihmistä, vaan sen teon, mitä ko. henkilö himoissaan tekee. Näin uskoisin, että pitkä päälle politikotkin alkaisivat epäröimään tehdessään näitä luontoa vastaan olevia lakeja ja ehdotuksiaan. Sillä en todellakaan usko, että suurin osa politiikoista on homomyönteisiä. On vaan niin, että tälle vähemmistölle on annettu liikaa ääntä. Jos asia laitettaisiin kansan äänestykseen, suurin osan näitä lakeja kumottaisiin pian.

Äänestä

Raamatun mukaan myöskään uskonlahkolaiset eivät peri taivasten valtakuntaa. Jos herra meidät nielaisee, kuten nasevasti ilmaisit, silloin olemme molemmat herrassa. Nahkurin orsilla tavataan!

Äänestä

Varmasti löytyy Green-henkisiä saarnaajia paljonkin. Virheitä ei saisi kuitenkaan tehdä
saarnaajakaan, koska raamatussa on ne rajat mitä voi saarnata.

Green syyllisti saarnassaan homoja tavallista alttiimmiksi pedofiliaan ja niinhän ei raamatussa suinkaan lue, vaan väite oli Greenin oma ja perustui johonkin muuhun kertomukseen tai kokemukseen. Siksi Ruotsin Korkein Oikeus tutki onko kysymyksessä kiihottaminen kansanryhmää kohtaan. Mitä mieltä Jumala oli Greenin tempusta onkin jo paljon vakavampi juttu.
Ruotsalaiset ovat joutuneet myös amerikkalaisen
saarnaajan hampaisiin kuningashuonetta myöten ja
nämäkin syytökset voivat johtaa oikeustoimiin.

Eli uudelle Åkelle tiedoksi: antakaa Jumalan tuomita jokaisessa saarnassa, vaikka viha yltyisi henkilökohtaisella tasolla.

Äänestä

Onko jotain sisäpiirin tietoa siitä, että Suomeen tulee suuri herätys? Raamattu lupaa lopun ajalle suuren luopumuksen, niin että löytäneekö Herra uskoa maan päältä kun tulee takaisin, ja kun Jooelin ennustus Hengen vuodattamisestakin apostolien mukaan toteutui jo ensimmäisenä helluntaina, niin missä on lupaus suuresta herätyksestä Suomeen?

Äänestä

..Veli Saarikalle tämän viestiketjun aloittaja? Ainakin teksti on samanlaista paatosta.

Vaude kun lupailet noin suuria ihmeitä tänne Pohjolan synkkään arkeen. Piristäis kummasti meidän päiväämme;) Ikävä kyllä taitaa nuokin jäädä vain toteutumatta..

Ette vaan muuten ite olis niitä tämänpäivän fariseuksia, jos nyt Raamatun termejä lainaan? ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Åke Green? kirjoitti:

Upeaa ja kerrassaan mainiota, että Ruotsin korkein oikeus totesi, että ilmaisunvapaus on säilyttävä yhteiskunnassa. Upeaa, että Åke saa jatkaa saarnaamistaan yhä edelleen. Jopa Yhdysvalloisssa on huomioitu Åken oikeudenkäynti ja kaikki sikäläiset tahot ovat innoissaan vapauttavasta päätöksestä.

Mutta missä on Suomen Åke Green? Missä ovat ne suomalaiset pastorit jotka vielä uskaltavat tuomita synnin synniksi?

Jeesus tulee nostamaan myös Suomesta pelkäämättömiä sananjulistajia jotka eivät kavahda Nasseja, Työmiehiä ja Poikalapsia vaan julistavat sen minkä Herra heille julistettavaksi antaa.

Homoseksualismi on synti ja homot eivät peri taivasten valtakuntaa! Aamen!

Tällä palstalla puhutaan liikaa saatanan teoista kun pitäisi puhua Jumalan suurista teoista. Herra tulee antamaan valtavan herätyksen Suomeen ja silloin kaikki Nasset ja Nisset ovat vain suupala Herralle. Tämä kansakunta tulee näkemään niin suuria Jumalan tekoja, ettei sellasia ole nähty sitten Jeesuksen päivien.

Poikalapset, ja työmiehet saavat potkia niin paljon kuin ikinä haluavat Sanaa vastaan, mutta he ovat jo hävinneet taistelun. He ovat häviäjän puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu