Onko väärään jumalaan uskova, uudestisyntynyt Jumalan lapsi?
Monet uskovat väärin, että olisi monta jumalaa tai jumalan henkeä; vaikka on vain yksi. Ja vain ne ihmiset uskovat oikeaan Jumalaan, jotka uskovat että Jumala on yksi, eikä toista ole.
Jos uskoo toisin, niin uskoo epäjumalaan tai jumaliin, aivan kuten katoliset ja monet muut kirkot, jotka sanovat että on kolmi-yhteinen jumala, ja että hänellä on kolme persoonaa. Tämä on valhetta, eikä ole Israelin Jumala, joka on kaiken maan ja taivaan ja mitä niissä, Luoja.
Jeesus on Jumalan kuva, jossa Jumalan täyteys asustaa, eikä ole toista. Jumala on yksi, ja hän on Henki ja hänen Henkensä on Pyhä, ja hänen Sanansa on Kaikkivaltias.
Eli, ne ihmiset jotka uskovat että jumala olisi "kolme eri persoonaa", uskovat väärään jumalaan, joka ei ole jumala, vaan epäjumala. Nämä ihmiset eivät voi päästä synneistään, jos eivät usko yhteen Jumalaan; koska vain ne jotka uskovat Jumalaan, ovat Jumalan lapsia.
Ei kukaan pääse synnin orjuudesta irti, jos hän uskoo "kolmiyhteiseen jumalaan". Koska sellaista ei ole olemassa, niin miten sellainen voisi parantaa tai pelastaa tai vapahtaa? Ja sitten onkin helppo opettaa ihmisiä, ettei uskova voi elää synnittömästi uskoon tulonsa jälkeenkään; koska nämä ihmiset, uskovat väärään jumalaan.
Kuinka tällainen ihminen sitten voisi opettaa Jumalan tahtoa, kun hän ei edes tunne Jumalaa? Kuinka tällainen ihminen voisi sanoa mitä Jumala rakastaa ja mitä vihaa?
Juuri nämä ihmiset ovat niitä, jotka johtavat harhaan monia vilpittömiäkin ihmisiä, koska he eivät tunne Jumalaa, niin he julistavat väärää ilosanomaa, joka sallii kaikkea lihallisen mielen himoa ja pimeyden teitä, ilman että kavahtaisi niitä ja karttaisi. Juuri nämä ihmiset ovat niitä jotka mielistelevät kaikkia ihmisiä, koska he eivät tee Jumalan tahtoa, vaan omaansa. Ja kuten tiedämme: Ihmisen mielestä monikin tie on oikea, vaikka ei ole kuin yksi.
Yksi tie on elämään ja monta tietä kuolemaan, ja sen takia HARVAT löytävät sen tien, joka elämään johtaa. Tämä tie on tuotu julki Kristuksessa Jeesuksessa, joka on Adamin Poika ja myös Jumalan Poika, koska hän syntyi Ihmisen Pojaksi Jumalan Pyhästä Hengestä, joten Ihminen ja Jumala olivat yksi. Jumalan Sana, joka on Kaikkivaltias, tuli lihaksi Jumalan Hengen Voimasta ja vaelsi meidän keskuudessamme, mutta MONET eivät uskoneet, eivätkä usko vieläkään.
Kuinka nämä ihmiset eivät usko sitä, että jos Jumala ei itse olisi vuodattanut vertansa, niin kuka tahansa olisi ollut sovelias uuden liiton tekemiseen. Kuinka nämä eivät ymmärrä, ettei Jumala anna kunniaansa toiselle, EI IKINÄ.
Mutta tässä vastaus: He eivät tunne Jumalaa, joten eivät he tunne hänen Voimaansakaan, eivätkä hänen tahtoansa, eivätkä hänen tietänsä, joka on kaita ja johtaa ikuiseen elämään.
Nämä ihmiset ovat niitä, jotka luulevat palvelevansa totuutta, mutta palvelevatkin valhetta, koska saatanalle on annettu valta eksyttää jopa niitäkin, jotka valittuja ovat, jos mahdollista. Nämä ovat niitä, joille Herra sanoo: Keitä te olette? En minä teitä ole koskaan tuntenutkaan.
Koska, Jumala rakastaa niitä jotka häntä rakastavat; eikä kukaan voi rakastaa häntä, joka uskoo kolmeen jumalaan tai useampiin. Ei kukaan voi parantua, jos ei ole löytänyt, eikä tunne parannuksen lähdettä, joka Herra Jumala Kaikkivaltias YKSIN on, eikä toista ole.
Herätkää ja kääntykää te ihmiset, jotka omia teitänne vaellatte ja pidätte sitä Jumalan tahtona. Jokaisella on mahdollisuus kääntyä, niin kauan kuin omatunto vielä syyttää; mutta jos paaduttaa sydämensä totuutta vastaan, niin Jumalan kutsu ei enää saavuta, koska sydän on antautunut täydellisesti pimeyden ikeeseen ja sen tahtoa noudattamaan.
Jeesus sanoi:
*Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.*
*Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.*
*Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.*
*Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.*
*Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.*
*Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut*
*Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.*
*Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.*
*Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.*
*Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.*
*Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.*
*Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.*
*Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.*
*Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.*
*Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.*
*Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.*
*Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.*
*Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.*
*Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.*
*Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.*
*Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.*
*Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?*
*Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.*
*Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.*
Uskotteko?
Monet uskovat väärin, että olisi monta jumalaa tai jumalan henkeä; vaikka on vain yksi. Ja vain ne ihmiset uskovat oikeaan Jumalaan, jotka uskovat että Jumala on yksi, eikä toista ole.
Jos uskoo toisin, niin uskoo epäjumalaan tai jumaliin, aivan kuten katoliset ja monet muut kirkot, jotka sanovat että on kolmi-yhteinen jumala, ja että hänellä on kolme persoonaa. Tämä on valhetta, eikä ole Israelin Jumala, joka on kaiken maan ja taivaan ja mitä niissä, Luoja.
Jeesus on Jumalan kuva, jossa Jumalan täyteys asustaa, eikä ole toista. Jumala on yksi, ja hän on Henki ja hänen Henkensä on Pyhä, ja hänen Sanansa on Kaikkivaltias.
Eli, ne ihmiset jotka uskovat että jumala olisi "kolme eri persoonaa", uskovat väärään jumalaan, joka ei ole jumala, vaan epäjumala. Nämä ihmiset eivät voi päästä synneistään, jos eivät usko yhteen Jumalaan; koska vain ne jotka uskovat Jumalaan, ovat Jumalan lapsia.
Ei kukaan pääse synnin orjuudesta irti, jos hän uskoo "kolmiyhteiseen jumalaan". Koska sellaista ei ole olemassa, niin miten sellainen voisi parantaa tai pelastaa tai vapahtaa? Ja sitten onkin helppo opettaa ihmisiä, ettei uskova voi elää synnittömästi uskoon tulonsa jälkeenkään; koska nämä ihmiset, uskovat väärään jumalaan.
Kuinka tällainen ihminen sitten voisi opettaa Jumalan tahtoa, kun hän ei edes tunne Jumalaa? Kuinka tällainen ihminen voisi sanoa mitä Jumala rakastaa ja mitä vihaa?
Juuri nämä ihmiset ovat niitä, jotka johtavat harhaan monia vilpittömiäkin ihmisiä, koska he eivät tunne Jumalaa, niin he julistavat väärää ilosanomaa, joka sallii kaikkea lihallisen mielen himoa ja pimeyden teitä, ilman että kavahtaisi niitä ja karttaisi. Juuri nämä ihmiset ovat niitä jotka mielistelevät kaikkia ihmisiä, koska he eivät tee Jumalan tahtoa, vaan omaansa. Ja kuten tiedämme: Ihmisen mielestä monikin tie on oikea, vaikka ei ole kuin yksi.
Yksi tie on elämään ja monta tietä kuolemaan, ja sen takia HARVAT löytävät sen tien, joka elämään johtaa. Tämä tie on tuotu julki Kristuksessa Jeesuksessa, joka on Adamin Poika ja myös Jumalan Poika, koska hän syntyi Ihmisen Pojaksi Jumalan Pyhästä Hengestä, joten Ihminen ja Jumala olivat yksi. Jumalan Sana, joka on Kaikkivaltias, tuli lihaksi Jumalan Hengen Voimasta ja vaelsi meidän keskuudessamme, mutta MONET eivät uskoneet, eivätkä usko vieläkään.
Kuinka nämä ihmiset eivät usko sitä, että jos Jumala ei itse olisi vuodattanut vertansa, niin kuka tahansa olisi ollut sovelias uuden liiton tekemiseen. Kuinka nämä eivät ymmärrä, ettei Jumala anna kunniaansa toiselle, EI IKINÄ.
Mutta tässä vastaus: He eivät tunne Jumalaa, joten eivät he tunne hänen Voimaansakaan, eivätkä hänen tahtoansa, eivätkä hänen tietänsä, joka on kaita ja johtaa ikuiseen elämään.
Nämä ihmiset ovat niitä, jotka luulevat palvelevansa totuutta, mutta palvelevatkin valhetta, koska saatanalle on annettu valta eksyttää jopa niitäkin, jotka valittuja ovat, jos mahdollista. Nämä ovat niitä, joille Herra sanoo: Keitä te olette? En minä teitä ole koskaan tuntenutkaan.
Koska, Jumala rakastaa niitä jotka häntä rakastavat; eikä kukaan voi rakastaa häntä, joka uskoo kolmeen jumalaan tai useampiin. Ei kukaan voi parantua, jos ei ole löytänyt, eikä tunne parannuksen lähdettä, joka Herra Jumala Kaikkivaltias YKSIN on, eikä toista ole.
Herätkää ja kääntykää te ihmiset, jotka omia teitänne vaellatte ja pidätte sitä Jumalan tahtona. Jokaisella on mahdollisuus kääntyä, niin kauan kuin omatunto vielä syyttää; mutta jos paaduttaa sydämensä totuutta vastaan, niin Jumalan kutsu ei enää saavuta, koska sydän on antautunut täydellisesti pimeyden ikeeseen ja sen tahtoa noudattamaan.
Jeesus sanoi:
*Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.*
*Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.*
*Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.*
*Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.*
*Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.*
*Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut*
*Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.*
*Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.*
*Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.*
*Jo nyt minä sanon sen teille, ennenkuin se tapahtuu, että te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä olen se.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.*
*Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.*
*Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.*
*Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.*
*Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.*
*Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.*
*Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.*
*Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.*
*Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.*
*Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.*
*Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.*
*Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.*
*Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?*
*Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.*
*Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.*
Uskotteko?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Eli onko tämä ymmärrettävä niin, että vain harvat ja valitut ja yleensä vain me kehittyneimmissä, sekä "kristillisissä kulttuureissa" asuvat ihmiset pelastuvat?
Ne miljardit ihmiset jotka ovat syntyneet ja opetettu lapsuudestaan asti vaikkapa muslimeiksi eivät tätä toivoa jota sinä julistat voi saada, koska he jo kulttuurisesti ja yhteiskunnallisilta ja uskonnollisilta lähtökohdiltaan valmiiksi ja melko lailla pimennossa sanomaltasi ja lisäksi "aivopesty"/opetettu "väärään uskoon"?
Miten he voivat kääntyä sinun "oikean asian" puoleen--> jos he eivät sinua ja asiaasi kuule, miten heille raukoille käy?
Minusta on epäoikeudenmukaista että me tässä voimme naputella vatsat pullollaan[liiankin] ja lukea "ainoaa oikeaa sanomaa ainoasta oikeasta tiestä perille" suoraan ruudulta,,, kun miljardit ihmiset jotka ovat "opetettu väärään tiehen", lisäksi estetään tämän "ainoan oikean sanoman" kuulemisesta oikein omien hallitustensa taholta,,onko heihin sovellettava "Valtio vastuuta",,, heillä siis ei ole yksilöllistä päätäntää uskostaan vaihtoehtojen myötä, vaan "omapa on ongelmasi kun synnyit väärään kulttuuriin", jopa joskus "vääränä aikanakin" ja onneksi me sentään täällä "siunatussa pohjolassa ja hyvinvoinnin keskellä" [koska meitä on juuri siksi siunattu kun olemme "ainoan oikean uskon siunaamia"] voimme rauhassa päivitellä muun köyhän ja vääräuskoisen maailman syntisyyttä?
Voisitko minulle yksinkertaiselle yksinkertaisesti vastata tähän propleemaan ja antaa siihen ratkaisun?
>>eivät tätä toivoa jota sinä julistat voi saada, koska he jo kulttuurisesti ja yhteiskunnallisilta ja uskonnollisilta lähtökohdiltaan valmiiksi ja melko lailla pimennossa sanomaltasi ja lisäksi "aivopesty"/opetettu "väärään uskoon"?>Miten he voivat kääntyä sinun "oikean asian" puoleen--> jos he eivät sinua ja asiaasi kuule, miten heille raukoille käy?>Voisitko minulle yksinkertaiselle yksinkertaisesti vastata tähän propleemaan ja antaa siihen ratkaisun?
Oikeastaan ajoin siinä kommentissani takaa sitä propleemaa--> kuinka oikeudenmukaisuus toteutuu Korkeimman absoluutisti ollessa sitä.
Jos nimittäin ei kaikkeudellista/yleispätevää---> uskontojen suunnista ja tavoista riippumatonta oikeudenmukaista systeemiä todentaa ihmisen kelvollisuutta ja oikeamielisyyttä olisi--> olisimme todella pulassa[näiden uskontojemme kanssa], mutta onneksi sellainen on Korkeimman toimesta luonnollisesti olemassa.
Kaikista kansoista,uskonnoista ja ideologioista riippumatta on näissä kaikissa ryhmissä sisällä niitä ihmisiä, joiden sydämen-salainen-ihminen on kelvollinen,halukas ja oikeamielisyyteen herännyt,,siis valmis ottamaan vastaan sen perustavaalaatua olevan Kaikkeudellisen Rakkauden Voiman, joka on lähtöisin sen alkuperäisestä ja aidosta lähteestä,,eli Korkeimmasta Kaikkivaltiaasta,, josta Kristus aikoinaan todisti.
Siis niin kuin juutalainen aikoinaan ei enää ollut sitä ulkoiselta merkiltään[ympärileikkaus] tai kansallisuutensa vuoksi,,vaan "juutalainen sydämen ympärileikkauksella", samoin nykyään kaikista kansoista ja kielistä--> heidän sen hetkisestä ulkoisesta "uskonnollisesta/ideologisesta hapituksestaan" huolimatta--> heillä on mahdollisuus sydämmen-salaisen-ihmisen olemuksesta lähtien toteuttaa Kaikeudellisen Rakkauden Korkeimman tahtoa,,,niin amatsoonasin viidakon hyvää heimolleen tekevä jäsen, kuin islamin-uskoinen rakkautta ja rauhaa ympärilleen suitsuttava ihminen,, sekä länsimaisen rappion ympäröimä ja sen uskomuksiin tiukasti kasvatettu tapa-kristitty voi herätä hänen sydämeensä vaikuttavassa Kristus-bowerissa---> oikein tekemiseen.
Ei siis "elämästä selviä hengissä ainakaan missään jengissä" on enemmän kuin totta,, ei mitkään täälläkään julistetut saarnat tai tunnustukset merkitse sen enempää kuin "paukku saharassa",,, jos meillä ei ole todellista rakkautta ja senkin ilmeneminen on niin--> kultturi ja tapasidonnaista,, että emme voi mennä omaamme 'ainoana oikeana tapana sitä ilmentää' kaikille tarjoamaan.
Ei ilosanoma ole yksin minun, vaan se on KAIKKIEN sielujen pelastuksen tie, joka Kristus Jeesus on. Joten, en siis todista omaani, vaan Jumalan valtakuntaa ja tietä sinne; ja ne jotka uskovat ja tekevät parannuksen, ovat autuaita ja pelastuvat; mutta ne jotka eivät usko, ovat omien teidensä varaan joutuneet, ja niiden perusteella heidät lopulta tuomitaan, joko ikuiseen elämään rangaistusten kautta, tai ikuiseen kadotukseen.
Minä en ole tätä keksinyt, eikä tämä ole minusta, vaan tämä on Kaikkivaltiaan Herran, Jeesuksen suunnitelma, joka etenee katoavaisuuden loppua kohden ja ikuisuuden valtakunnan alkua.
Ainoa tapa elää ikuisesti on JUMALAN tapa.
Jotta elämä voisi säilyä ikuisesti - tarvitsee se sellaiset ominaisuudet jotka tekevät ikuisen elämän mahdolliseksi. Vain Jumala (joka elää ikuisesti) voi opettaa ihmisille kuinka ikuinen elämä tulee mahdolliseksi. Vaikkakin se luomiskertomus minkä voi lukea raamatusta on kirjoitettu kuvaannollisesti ja supistaa muutamaan lauseeseen koko luomisprosessin joka luonnollisesti otti paljon kauemmin kuin 6 ihmispäivää. Mutta niille jotka haluavat antaa luomiskertomus kuitenkin paljon ymmärrystä.
Jumala sanoi sille ihmiselle johon hän oli puhaltanut Oman Henkensä että elämä ilman Jumalan apua (Hänen tapaansa elää) ei ole mahdollista. Hän kehotti sen tähden ihmistä kuuntelemaan ja opettelemaan kuinka elää – ja Hän varoitti - muussa tapauksessa tulee KUOLEMA – näin siis sanoo JUMALA raamatussa. Jumalan vihollinen (siis saatana = valehtelija) väitti kuitenkin että Jumalan varoitus ei pidä paikkaansa – hän väitti päin vastoin että jos ihminen ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä niin hän oppii itse erottamaan hyvän ja pahan ilman Jumalaakin ja pystyy samalla tavoin elämään eikä siis KUOLE. Nyt jälkeenpäin voimme sitten todeta että meidän ihmisten on erittäin vaikea erottaa hyvä pahasta ja täten Jumalan varoitus on käynyt toteen. Ihminen on yrittänyt ja yrittää itse hankkia sitä viisautta mikä pitäisi hänet elossa mutta tulokset puhuvat puolestaan – ihmiset eivät omaa eivätkä koskaan tule omaamaan (ilman Jumalan apua) niitä ominaisuuksia jotka pitäisivät hänet elossa iankaikkisesti.
Näin siis Jumala raamatussa ..
Osoitus Jumalan elämää ylläpitävästä rakkaudesta on myöskin se että Hän sittemmin lähetti meille ihmisille opettajan (Jeesuksen) joka on ottanut omakseen Jumalan elämänviisauden ja opetukset siitä kuinka elämää ja eläviä tulee rakastaa totuudessa (jotta itsekin voisi elää) juuri sen tähden sanomme että Jeesus on yhtä Jumalan kanssa niin kuin kaikki ne jotka kuuntelevat ja siten oppivat Jumalan tavan elää rakkaudessa, oikeudenmukaisuudessa ja viisaudessa. Jeesus ei vain opettanut ihmisiä vaan maksoi myös heidän syntivelkansa ja käänsi täten ”silmä silmästä hammas hampaasta lain” siten että nyt laki luetaan ”anteeksi anto anteeksi annosta” siis se joka antaa anteeksi niille jotka ovat heitä vastaan rikkoneet hänet myöskin Jumala lakinsa mukaan armahtaa – täten oikeudenmukaisuus ja Jumalan laki ovat yhä voimassa ja osa ikuisen elämän ominaisuuksista - Jumala antoi näin viisaudessaan ihmisille laillisen mahdollisuuden ikuiseen elämään. Jeesus on myös varoituksillaan ja opetuksillaan antanut meille esimakua siitä mitenkä ikuinen elämä tulee mahdolliseksi niille jotka valitsevat sen elämisen opin mikä tulee Jumalalta.
Luomiskertomus on siis kertomus miehestä joka sai Jumalan Hengen ja lupauksen mutta ei arvostanut niitä eikä kuunnellut Jumalaa vaan päätti tehdä omat päätöksensä minkä seurauksena (täysin ymmärrettävästi) seurasi kohtalokkaita virheitä (eli syntejä) hänen elämässään ja jotka sitten lopulta johtivat hänet kuolemaan - koska elämä ilman Jumalan opastusta ei ole mahdollista. Synnin palkka on kuolema (syntihän ei ole oikeastaan mitään muuta kuin elämän vastainen teko ja sen seuraus on loogisesti kuolema). Jumala antoi ihmisille myöhemmin 10 käskyään että ne jotka niitä noudattaisivat eläisivät KAUAN (ei siis ikuisesti) maan päällä. Nämä käskyt antavat viitteen siitä mitenkä elämä voi säilyä ... Jumala on elämän suojelija – ei sen tuhoaja - ja haluaa auttaa ja opettaa ihmisiä mutta se on jokaisen oma vapaaehtoinen päätös jos haluaa kuunnella ja oppia kuinka elämän rakkaus ja viisaus voi johtaa ikuiseen elämään. Vapaaehtoisuus (vapaus) kuuluu osana ikuiseen elämään - ilman vapaaehtoisuutta ei voi oppia Häneltä joka elää iankaikkisesti.
Jumala on itse elämä ja rakastaa elämää (rakkaus elämään on jopa yksi elämän elin ehto) Jumala on viisas (Einstein ja kaikki maailman viisaat ovat vain pikku lapsia Jumalaan verrattuna), Jumala on kaiken elämän alku ja elänyt niin kauan että me kutsumme sitä aikaa iankaikkiseksi (suunnilleen samoin kuin avaruus on ollut olemassa iankaikkisesti ). Hän on myös oikeudenmukainen (mikä sekin on yksi ikuisen elämän ehdoista) ja kaikki mitä Jumala on sitä hän on myöskin itseään kohtaan. Jumalan viisaus ja rakkaus elämään on ikuinen se ei muutu koskaan - maa ja taivas katoavat mutta Jumalan viisaus ja rakkaus säilyy aina .. joka kerta kun rehellisesti ja hyvällä tahdolla haemme totuutta haemme Jumalaa..
Vaikka kaikki muut olisivat väärässä on Jumala oikeassa ..
>>Ainoa tapa elää ikuisesti on JUMALAN tapa>Jotta elämä voisi säilyä ikuisesti - tarvitsee se sellaiset ominaisuudet jotka tekevät ikuisen elämän mahdolliseksi. tämä maapallo ja sen sisältämät mahdollisuudet, jotka rajoittuvat keholliseen, viiteen aistiin perustuvaan ja materiaan kiinteästi liittyvään olemassaoloon,, ei ole se mistä meidän ajatteleva "osamme"/Sielumme/Syvin Olemuksemme on lähtöisin,,tästä johtuen kehollinen olemassaolo ei tyydytä meitä kuin hetken ja muutaman vuosikymmenen kuluessa 'täällä tarvottuamme' väsymme tähän toistamisen ja keholliseen vankilaan,,maailma on todella "Kuollut ruumis ilman henkeä"!
Se mitä me todella olemme ei ole vain tämä "kuori", jossa emme siis kauan viihdy, vaan se on syvempi kuolematon "kuoresta" elävän, ajattelevan tekevä Sielumme/Syvin Minämme,, joka jättäessämme[dead]
lihan-->palajaa Korkeimma Todellisen Kaikkivaltiaan luokse,,joka Kaikkivaltias Kristuksen Isukki on Todellinen Kaikkivaltias,, toisin kuin itsekkin luotu luoja-jumala hebrealaisten kirjoitusten Jahve JHWH.
Jahven toiminta on ja tähtää "lisääntykää ja täyttäkää" systeemeillä tämän maailman täyttämiseen palvojillaan ja sairaaloisen palvonta-tarpeensa tyydyttämiseksi toiminta on melkoisen brutaalia ja alimmankin ihmismoraalin hylkäävää melskaamista,,,eli kuten Miakel Sakson kysyisi :"Kuka on bad?"
Näistä lähtökohdista lähtien Raamatun esimerkiksi syntiinlankeemus ja muutkin keskeiset kertomukset tulevat uuteen valoon[josta ei tässä enempää] ja kaikki kääntyy 'päälaelleen',,mutta usot sie,, se 'päälaelleen kääntyminen' on tarpeen uskottavan selityksen ja ajatuksen luomiseksi, nyt vallitsevista sekavista 'selitysten selityksistä'.
Ei mielestäni ole edes tarpeellista (tai mahdollista) että ihmisen pitäisi tietää kaikki Jumalan perimmäiset tarkoitukset. Pääasia on että tiedämme että Jumala on oikeudenmukainen ja rakastaa meitä. Me voimme luottaa siihen että Jumala kohtelee ihmisiä oikeudenmukaisesti ja rakkaudella koska Hän on elävä Jumala ja jotta voisi olla elävä Jumala ja elää ikuisesti täytyy olla oikeudenmukainen ja rakkaudellinen.
Raamatun viisaus.
Raamatusta löytyvä viisaus on todellista viisautta ja todellisen viisauden tunnistaa (jos haluaa) – että joku tyytyy vain muilta kuultuihin Raamatun asenteisiin ilman että itse on vaivautunut tutkimaan Raamattua tulee esille aivan liian usein (nyt en todellakaan tiedä/väitä että sinä et olisi tutustunut Raamattuun). On myöskin (mielestäni) aika kummallista että monet ihmiset ovat niin varmoja (viimeiseen pisteeseen asti) siitä kuinka Jumala on eri asiat päättänyt. Itse puolestani olen varma vain yhdestä asiasta: JUMALA ON OIKEUDENMUKAINEN JA RAKASTAVA JUMALA joka on aina antanut ihmisille vapaan tahdon - epäoikeudenmukainen jumala ei ole edes jumala ja ennen kaikkea sellainen jumala on kuolevainen olento koska epäoikeudenmukaisuus tulee pikkuhiljaa jäytämään sen elämän.
Raamatusta luemme kuinka Jumala kylvi Hengellisen siemenensä yhteen ihmiseen, mutta kuinka hän kun hänet tällä tavoin erotettiin muista elävistä maan päällä luuli olevansa valmis ”Jumala” joka OSAA jo tehdä omat (oikeat ja viisaat päätöksensä). Luojan tarkoitus on se mikä on – se että kuinka kaikki tulee ”olemaan” tai ”ei olemaan” i ole kovinkaan tärkeää – se selviää aikanaan ja niin paljolti kun on tarpeellista. Pääasia on että me ymmärrämme että ”Aatami” teki väärän valinnan mitä ei kannata uusia nyt kun me olemme saaneet jälleen mahdollisuuden uuteen kanssakäymiseen Jumalan kanssa (Jeesuksen kautta) on viisaampaa kuunnella Jumalaa ja opetella mikä elämän tarkoitus. Se tuntuu aluksi ehkä pitkältä ylämäeltä varsinkin alussa kun täytyy tunnustaa että on ajatellut väärin niin monessa asiassa, mutta kun ymmärrys lisääntyy. lisääntyy myös elämisen ilo ja luottamus siihen Jumala on todellinen, rakkaudellinen ja viisas. Me voimme luottaa siihen että se siemen jonka Jumala kerran kylvi ”Aatamiin” tuottaa hedelmää vaikka sitten ”rikkaruohojen” keskellä.
Jos Jumalalla on muita teitä jotka johtavat hänen vaikutuspiiriinsä niin on - en todellakaan tunne olevani mies joka pystyisi millään tavoin antamaan neuvoja Jumalalle tai kyseenalaistamaan Hänen tekemisiään tai tarkoituksiaan (on täysi työ omissa tekemisissä) en myöskään väitä tietäväni enemmän Jumalan tarkoituksista kuin mitä tiedän , olen vain ymmärtänyt että Jumala on rakastava ja oikeudenmukainen eikä valehtelija tai petturi. Vasta kun todella aloin tajuta näiden ominaisuuksien olemassaolon vaikutuksen elämään ja eläviin aloin myös enemmän ymmärtämään mikä on viisasta ja mikä ei. Jumalaan ei luoteta sokeana ja tyhmänä vaan siksi että Häneen VOI - luottaa mitä enemmän Häneen tutustuu sitä enemmän Häneen luottaa. Vapaat ihmiset jotka luottavat Jumalaan ovat päässeet hänen ilmapiiriinsä – vapaus, Jumalan rakkaus ja rakkaus Jumalaan, lähimmäisen rakkaus hyvä tahto. Jumala on meidän taivaallinen ISÄMME. Se tunne joka riipii rinnassa kun on tehnyt jotain typerää johtuu siitä Jumala on kerran pannut Henkensä yhteen ihmiseen (Raamatun mukaan luomisen loppuvaiheessa) ja sen vaikutus on meissä yhä vielä ja voimme luottaa siihen että Se tulee tuottamaan sen hedelmän minkä Jumala haluaa sen tuottavan. Siis kun Jumala tekee sen minkä tekee - voimme luottaa siihen että hänen tekonsa ovat rakkaudelliset, viisaat ja tuottavat aina halutun tuloksen ajallaan (ymmärsimme me tarkoituksen tai emme) – hän on myöskin antanut meille mahdollisuuden olla mukana (ei päättämässä vaan oppimassa kuinka meidän tulee elää ja toimia) ..
Mitä tarkoitat kirjoittamalla "ikuiseen elämään rangaistuksen kautta"?
Että nämä joutuvat puhdistetuiksi tulessa, jossa kaikki vääryys ja pahuus palaa pois, kuten kulta koetellaan tulessa. Ja ne joissa ei hyvyyttä enää ole, palavat siis kokonaan, eikä heitä enää ole.
Se mitä ihminen rakastaa, se tulee hänen osakseen. Eli jotka pahaa rakastivat, enemmän kuin hyvää, ovat ansainneet toisen kuoleman, joka on kadotus, eikä häntä enää ole olemassa.
Miksi sodit Jumalan pyhyyttä vastaan?
Jehovien ja adventistien harhaoppi.
Minähän juuri siitä todistan...
Kummallista että se voi olla, koska en ole keneltäkään ihmisiltä oppia ottanut, vaan Jumalan Hengeltä, joka kaiken Totuuden tuntemukseen kasvattaa.
Luulet todistavasi mutta olet pahasti eksynyt.
Ei ollut Jumalan henki vaan eksytyksen.
Missä olen eksynyt ja miten?
Minun Vapahtajani ja Jumalani Jeesus Kristus on yksi, eikä kolme.
Joten jos sinä ole kolmipersoonaisen jumalan palvelija tai seuraaja, niin meillä ei sitten ole samaa herraa.
Ei eksytyksen hengellä ole sijaa minussa, koska se henki joka minussa asustaa on Jumalan Pyhä Henki, joka on Suurin kaikista ja ylistetty iankaikkisesti.
Minun Jumalani on kolmiyhteinen Jumala.
Jumala on kolmiyhteinen! Itse puhut Isästä ja Pojasta! Miten voi olla Poika, jos ei ole Isää? Mitä teemme Jeesuksella, jos ei ole Jumalaa, Isää?
Joh. 3:16 "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen POIKANSA, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Älä taistele evankeliumia vastaan! Äläkä sotke evankeliointia harhaopeilla!
Ilmestyskirjakin puhuu Jumalasta ja Karitsasta.
Vain Jehovalaiset, mormonit ja muslimit kieltävät Kolminaisuuden. Kolmiyhteisen Jumalan kieltäminen on lähellä Pyhän hengen pilkkaa, koska silloin kielletään Pyhän hengen Jumaluus.
Isä ei ole Poika, eikä Isä ole Pyhä henki. Poika ei ole Isä eikä Poika ole Pyhä henki. Pyhä henki ei ole Isä, eikä Pyhä henki ole Poika. Nämä ovat siis eri asioita, mutta silti yhtä, iankaikkisesti.
Vaikka puhutaan kolmesta persoonasta, on Jumala silti yksi.
Jos olisi pelkkä Isä ilman poikaa, niinkuin muslimeilla, miten Jumala silloin voisi lähettää ainoan poikansa, miten ihmiset pelastuisivat?
(Muslimit eivät muuten sano Jumalaa koskaan Isäksi, Jumala on muslimeille kaukainen)
Pysyttele vain kolmiyhteisessä Jumalassa niinkuin muutkin kristityt Jumalan lapset!
Jumalan siunausta sinulle, Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen!
Kaikella lihalla on alku ja loppu, eikö vain?
Jumalan Sana tuli lihaksi, eli ihmiseksi. Ihminen on Jumalan kuva. Isä Jumala on Henki.
Liha ei ole mitään, ilman henkeä?, Kristuksen henki on Isä Jumala, joka on Henki.
Joten eikö tämä kerro sinulle mitään?, eikö Henki ole elävöittänyt sinulle Totuutta?; koska Totuus on pimennossa luonnollisille ihmisille, koska heillä on maailman henki, eikä Jumalan Henkeä.
Isä on siis Kristuksessa, ja Kristus on saanut Isästä alkunsa ja on Isän kuva. Ei Kristus tee mitään, ilman Isää, koska hän on lihaksi tullut Isä, joka sovitti maailman itsensä kanssa Golgatalla, uhraamalla itsensä lihassa, vuodattamalla verensä uuden liiton merkiksi, jotta kuka vain uskoo häneen tai hänen tekoihinsa ja tekee parannuksen, pelastuu ja elää ikuisesti.
Miksi sitten kaikki suuret saarnaajat ja teologit ja hengelliset kirjat erottelevat tarkasti Jumalan kolme persoonaa, ja varoittavat sekoittamasta niitä keskenään toisiinsa. Esim. Smith Wigglesworth varoitti tästä ja hänellä oli semmoinen Pyhän hengen voitelu että hänen käsiensä kautta 20 ihmistä heräsi kuolleista, puhumattakaan muista parantumis-ihmeistä!
Eikö kolme persoonaa, ole kolme itsenäisesti ajattelevaa henkeä?
Ja jos siis on, niin silloinhan yksi persoona voisi riitaantua toisen kanssa, tai sitten yksi persoona ajattelisi toisin, kuin toinen.
Minun Herrani ja Jumalani, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on järjestyksen Jumalan, eikä epäjärjestyksen.
Jos siis sinun jumalasi on eri jumala, niin se olkoon sinun ongelmasi. Minä vain tahdon kirkastaa Herrani nimeä ja sovitustyötä, sekä sitä tietä jonka olen oppinut tuntemaan, ja edelleen opin jatkuvasti paremmin sillä vaeltamaan Herran suuren armon vuoksi.
Siunausta ja rauhaa
Esim. Kathryn Kuhlman, joka on ehkä väkevin Herran palvelija mitä on ollut, sanoi uskovansa Kolminaisuuteen.
Kathryn kertoo kirjassaan "Uskon ihmeisiin" kuinka Isä on kaiken Herra, joka laati luomisen ja ihmisen lunastuksen ja Poika toteutti Isän iankaikkiset suunnitelmat Golgatalla ja Pyhä henki pyhittää ja parantaa ja on myös Jumalan voima ja persoona.
Sinulle siis rikkaat ja kuuluisat ovat niitä, jotka tuntevat Herran?, ja otat heidän tunnustuksesta vaarin, etkä itse etsi Totuutta?
Kirottu olkoon se ihminen, joka ihmisiin turvaa. Siunattu olkoon se, joka Herraan turvaa.
Kathryn Kuhlman oli Herran palvelija ja Herran astia. Hän sanoikin, "minä vain tarjoilen vettä Herran juoma-astiasta."
Jumala käytti väkevasti Kathryn Kuhlmania. Jos haen neuvoa Herran profeetalta, eikö se ole Herraan turvaamista? Totuus oli Kuhlmanin kanssa.
Pyhän hengen voimasta sairaat paranivat ja tämä todistaa että Herra oli Kathrynin kanssa ja myös hänen puheensa ja käytöksensä oli Pyhästä hengestä. Kathryn oli hienotunteinen eikä esim. pukkinut ihmisiä nurin kokouksissaan eikä mitään muutakaan sellaista epämääräistä.
Minua on siunannut todella paljon Kathrynin kirjat "Uskon ihmeisiin" ja "Jumala voi" ja muutkin hänen kirjansa, ne ovat virkistäviä ja myönteisiä kirjoja.
Olihan Kathrynillä jonkin verran kuuluisuutta, mutta ei hän kovin rikas ollut. Jos hänelle jotakin maallista oli siunaantunut, niin ei se ollut este palvelutyölle. Kathryn palveli vain Jumalaa elämällään, hänellä ei ollut edes miestä.
Jumala tuntee sydämet.
Jeesus Kristus Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ei mikään pelkkä sana.
Nuo kolme persoonaa ovat yksi Jumala eivätkä voi riitautua.
Koko kristikunta uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan, vain jehovat, adventistit, islamit ovat sinun laillasi sekaisin.
Mitä sanookaan raamatun uudet kirjoitukset?
*Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?*
Jeesus oli toki hullu, muttei koskaan niin hullu että olisi väittänyt itseään Jumalaksi.
--------------------------------------------------------------------
Matt 10:34 Jeesus sanoo tulleensa tuhoamaan perheitä, en tullut rauhaa tuomaan vaan miekan.
Matt 10:21 Perheet hajoavat Jeeskusen takia, veli tappaa veljen ja isä lapsensa.
Matt 5:17 Jeesus ylistää lakia ja profeettoja, hänellä ei ole mitään vanhantestamentin julmuuksia vastaan.
Matt 11:20 Jeesus tuomitsee kokonaisia kaupunkeja ikuiseen kidutukseen koska he eivät välittänneet hänen saarnoistaan.
Ilm 19:13 Jeesuksella on verinen viitta, terävä miekka suussaan, rautaisella sauvalla hän paimentaa kansoja ja jaloillaan murskaa heidät.
Mark 4:10 Jeesus puhuu vertauskuvin sen takia etteivät ihmiset ymmärtäisi niitä ja joutuisivat helvettiin.
Matt 15:4 kirjanoppineet kritisoivat Jeesusta koska hän ei pessyt käsiään ennen ruokailua kuten perinteet vaativat, Jeesus nuhtelee heitä koska he eivät tapa tottelematonta lasta vaikka laki niin vaatiikin.
Matt 19:29 Jeesus vaatii seuraajiaan hylkäämään vaimonsa ja lapsensa suurta palkintoa vastaan.
On varmaan tarpeetonta sanoa, että lapsen heitteille jättö on mitä suurinta julmuutta.
Mark 7:9 Jeesus nuhtelee juutalaisia koska he eivät tottele vanhan testamentin lakia ja tapa tottelemattomia lapsiaan.
Mark 7:24 Jeesus kohtelee foinikialaista naista halveksivasti ja kutsuu tämän sairasta lasta koiraksi.
Mark 4:25 Jeesuksen mukaan köyhille on tulevaisuudessa luvassa lisää kurjuutta.
Mark 5:12 Jeesus joukkoineen syöksee 2000 sikaa alas jyrkänteeltä, jonka jälkeen hänet ajetaan pois alueelta.
Mark 11:13 Jeesus käyttäytyy kuin jälkeenjäännyt ja kiroaa viikunapuun koska siitä ei löydy kuivana kautena hedelmää.
Luuk 12:47 Jeesuksesta on oikein piestä orjia.
John 12:8 Jeesus halveksii köyhiä ja osoittaa tekopyhyytensä.
Luuk 19:40 Suosio kilahtaa Jeesuksen päähän ja hän kuvittelee harhoissaan että kivetkin ylistävät häntä.
lukee piru Raamattua.
Ei tuossa tarvita edes 'pirullisuutta', jos nimittäin tarkistat nuo kohdat, niin tulet huomaamaan että asian on juuri niinkuin kirjoitin, täysin ilman kusetusta tai mahdollisuutta kierouttaa
tekstiä.
harvemmin näkee näin lapsellisia raamatun tulkintoja.
Valitettavasti - se joka kutsuu Jeesusta hulluksi on samalla pannut itselleen turhan painolastin jonka poistaminen voi olla vaikeata kun se aika tulee..
noita tulkintoja näyttää olevan moneen suuntaan! tämä tulkintsi oli niitä humoristisimpiä!!!ymmärtääkseni noissa tulkinnoissa sitten ollaankin menty metsään mm. jeesuksen opeista!ei niissä sisäinen veljeys,rakkaus paljoa loista!!! no etsivä löytää...ei mikään ikuisesti salassa ole..;)
1. Jeesus nuhteli Juutalaisia koska he eivät kivittänneet lapsia jotka eivät kunnioita vanhempiaan niinkuin Mooseksen laki vaatii.
=Ja kuitenkin kun hänen äitinsä tuli tapaamaan häntä, ei hän suostunut näkemään häntä vaan kutsui sen hetkistä ryyppy porukkaansa uudeksi perheekseen.
2. Jeesus sanoi: he jotka ylentävät itsensä, alennetaan.
=Ja kuitenkin hänestä oli mukavaa kun nainen hieroi kallisarvoista voidetta hänen jalkoihinsa, jonka hinnalla olisi ruokittu monta nälkäistä suuta.
se joka valehtelee ja kutsuu Jeesusta hulluksi on samalla pannut itselleen turhan painolastin jonka poistaminen voi olla vaikeata kun se aika tulee..
Tekopyhä Jeesus sanoo:
matt 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
=Ja kuitenkin myöhemmin:
Matt 23:17,19 Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää? Te sokeat typerkset! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää?
Luk 11:40 Te mielettömät! Eikö sama, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuolenkin?
Luk 24:25 Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?
Onko tästä pääteltävissä että Jeesus palaa ikuisessa helvetin tulessa?
Vai mahtoiko Jeesus tarkoittaa, että sellaisia henkilöitä jotka uskovat asioihin ilman todisteita ei sovi kutsua hölmöiksi.
Ja siten henkilöitä jotka eivät usko ilman todisteita on lupa kutsua hölmöiksi ja hulluiksi.
Mene ja tiedä...
ymmärtää.
Kaikki mikä turmelee elämää on sen "tuomio".
Uhri ilman "pyhitystä" on arvoton.
Matt 10:21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.
23 "Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee.
------------------------------------------------------------------------------
Ensin Jeesus ennustaa oikein, että ihmisiä tulee tuhoutumaan hänen nimensä takia ja sen jälkeen hän
puhuu hieman paskaa lämpimikseen.
sitten tiedät että he ehtivät käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ??
Israel ei ole mikään kovin suuri maa ja 2000vuotta sitten niin sanotut 'kaupungit' pystyi varmasti laskemaan yhden käden sormilla.
Jos Jeesus todella olisi ollut Jumalallista alkuperää niin hän ei olisi puhunut niin paljon paskaa.
paskaa - vaan sinä.
Ottaa seuraavaksi projektiksi kerätä kaikki Jeesuksen paskapuheet raamatusta ja laittaa ne yhteen aloitukseen, siinä tosin kestää tovi koska niitä on niin paljon.
Tee se!
Tässä hieman maistiaisia.
Matt 21:21 Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi. 22 Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte."
Matt 7:7 "Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. 8 Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
Matt 18:19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. 20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.
Mark 11:23 Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo. 24 Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.
John 12:12 Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, 13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. 14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
Samankaltaisia tyhjiä lupauksia löytyy vaikka kuinka paljon lisää, kaikki silkkaa valhetta.
helpompaa kopioida uusi testamentti tänne. Siellähän koko soopa on.
Raamattu on kokonaisuus, jonka keskuksena on Jeesus. Siis paras mahdollinen tutkimuskohta mielipiteen muodostamiseen...hyvä!
Ai, niin. Me kaikki omaamme tietynlaiset "lukulasit".
Raamattu kertoo Jumalan rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta elämää ja ihmisiä kohtaan. Se on myös kertomus kuinka Jumala toimi ja toimii ja kuinka Hän voi säilyttää elämän käyttämällä vain rakkaudellista viisauttaan ja oikeudenmukaisuuttaan. Että Jumala lähetti ihmisille Avun ja Opettajan (Jeesuksen) joka opetti ihmisille juuri Jumalan tahtoa, viisautta ja rakkautta, on Jumalan sekin Jumalan teko ja että Hän antoi kaiken vallan Jeesukselle (joka teki ja tekee vain Jumalan tahdon) on sekin Jumalan teko..
(IsraelNN.com) Israel Antiquities Authority (IAA) excavations at Megiddo Prison have revealed a rare Christian religious structure from the 3rd-4th centuries CE.
Found on the floor of the structure was an inscription to the effect that the structure had been dedicated to, “the god Jesus Christ as a memorial.”
Three Greek inscriptions were discovered on the mosaic floor, as well as decorations, geometric designs and a medallion decorated with drawings of fish.
The inscriptions were translated by Hebrew University in Jerusalem Professor Leah Di-Segni.
The northernmost inscription was dedicated by a military officer named Gaianus who contributed to the construction of the mosaic floor from his own funds. The easternmost inscription emphasizes the memory of four women: Primilia, Kiraka, Dorothea and Crista. The westernmost inscription recalls a certain deity-loving Akeftos, who donated the altar to the god Jesus Christ as a memorial.
IAA excavation supervisor Jotham Tefer said that the inscriptions - including, inter alia, the wording and the style of the letters - and the findings date the structure to the 3rd-4th centuries CE.
“Christian religious structures from this period are a rare archaeological find in Israel. 3rd-4th century mosaics, including those with inscriptions, are very rare. This is a unique and important structure vis-a-vis our understanding of the early period of Christianity as a recognized and official religion,” Tefer said.
Lähde: Israelin kansainväliset uutiset (IsraelNN.com) (vapaa suomennos)
Israelin muinaisesineiden asiantuntijoiden (IAA:n) kaivauksissa Megiddon vankilassa on löytynyt harvinainen Kristillinen rakennus 300-400 jKr. ajalta.
Rakennuksen lattiasta löytyi kaiverrus jonka vaikutelma oli että rakennelma oli omistettu, “Jumalan Jeesuksen Kristuksen muistolle.”
Kolme kreikkalaista kaiverrusta löydettiin mosaikki-lattiasta, kuin myös koriste-kuvioita, geometrisesti suunniteltuja ja iso metalli koristeltuna kalojen kuvilla.
Kaiverrukset käännettiin Jerusalemin Hebrealaisen Yliopiston Professorin Leah Di-Segnin toimesta.
Pohjoisin kaiverrus oli omistettu sotaherra Gaianuksen puolesta, kuka lahjoitti varat mosaikki-lattiaan hänen omasta varallisuudestaan. Itäisin kaiverrus korostaa neljän naisen muistoa: Primilia, Kiraka, Dorothea ja Crista. Läntisin kaiverrus muistaa tiettyä Jumalaa rakastavaa Akeftosta, kuka lahjoitti alttarin Jumalan Jeesuksen Kristuksen muistolle.
IAA:n kaivausten esimies Jotham Tefer sanoi että kaiverrukset - mukaanlukien, muun muaassa, kirjainten tyyli ja sanamuoto - ja löydökset olisivat 300-400 luvulta jKr.
“Kristilliset rakennukset tältä ajalta ovat harvinaisia löydöksiä Israelissa. 300-400 luvulta oleva mosaikki, mukaanlukien kaiverrukset, ovat todella harvinaisia. Tämä on ainutlaatuinen ja tärkeä rakennus (elättää toivoa) meidän ymmärryksellemme Kristinuskon alkuajoista tunnistettuna ja virallisena uskona,” Tefer sanoi.