hautakivien kaatajille tosi kova

Tuo hautakivien kaatelu, sen salliminen on loputtava.
99% kansasta sanoo aina kun joku pedofiili paljastuu että se pitää tappaa.
Naistenraiskaajat saa joskus kunnon tuomiot.
Mutta nämä hautojen häpäisijät, mitä niille tehdään.
Kun ne saadaan kiinni niin ne viedään poliisilaitokselle ja siellä annetaan ensimmäinen ankara selkäsauna, hakataan remmillä perse rikki.
Sitten ne kiikutetaan valtion erityis-rangaistuslaitokseen joka pitää perustaa välittömästi. Yksi jonnekinpäin suomen maaseutua.
Sinne tuomitaan kuukaudeksi jossa ekan viikon aikana pidetään eristyksessä ja annetaan vettä ja leipää ja kolme kertaa päivässä raippaa paljaalle perseelle. Sitten ne kiikutetaan sinne hautuumaalle jossa ne pannaan nostamaan kaikki kivet ylös ja siivoamaan jälkensä.
Sitten takaisin pakkolaitokseen ja eristyskoppiin viikoksi. toiset kaksi viikkoa annetaan teho-opetusta siitä miten yhteiskunnassa käyttäydytään.
Myös tällaiset huligaanien vanhemmat otetaan kahdeksi päiväksi teho-opetukseen siitä miten tulisi lapsia kasvattaa että ne ei kaatelisi hautoja.
Sellaiset vanhemmat jotka tekee lapsia jotka kaatelee hautoja, niiltä pitää vehkeet steriloida ja nyt tehdyt lapset ottaa huostaan.
On se saatana että ei nuorison häiriköivää osaa saada kuriin.
Suomessa onneksi on vielä enemmistö nuorista kunnolisia mutta helposti jotkut instanssit leimaa koko nuorison saatananpalvojiksi.
Pitääkö tässä perustaa N.O. (New Odrer) järjestö joka ottaa ohjat omiin käsiin.
401407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

englannin kielioppivirhe - anteeksi.
Sitä hiiltyneenä kirjoitta jo väärin.
No olen nyt jo vähän rauhallisempi mutta tuumaakaan en tuosta edellisestä alustuksestani silti anna periksi.
Stainer-hämy-pumpuli-pehmo-harekrisna-hörhö-vanhemmat älkää vastatko.

Äänestä

prk..päätä korkeintaan silittelee,,,,,,,
ja jos linnaan joskus joutuu,hyvät
ruuat,kuntosalit,ilmanen yksiö
telkareineen..
jalkapuuhun keskelle toria näytille
ja korvaamaan tosi kovien korkojen kera
ja vois jotain merkintöjä naaman alueelle
viillellä muistutukseksi ja muiden
nähtäviksi,alkais loppumaan moiset.

Äänestä
  • Vankilapalvelut voisi aivan hyvin ulkoistaa. Esimerkiksi itänaapurista voisi kysellä, mihin hintaan voisivat homman hoitaa. Kuuluvat olevan aika kustannustehokkaita tässä asiassa.

    Äänestä

  • paikallaan kirjoitti:

    Vankilapalvelut voisi aivan hyvin ulkoistaa. Esimerkiksi itänaapurista voisi kysellä, mihin hintaan voisivat homman hoitaa. Kuuluvat olevan aika kustannustehokkaita tässä asiassa.

    että itänaapuriin lusiin joka ainoa rikoksentekijä tästä maasta. Vankilapäivä maksaa yhteiskunnalle (=meidän verorahoista) n. 150€/päivä/lusija. Meillä on liian hienot hotellit rikollisille muutenkin, moni tavallinen perhe asuu paljon huonommin varustetuissa taloissa. Elikkä ulkoistetaan itänaapuriin vankilatoiminta.

    Äänestä

  • kannattasin, kirjoitti:

    MItä opimme . Aina kun antaa jostain perään, aina lipsutaan ja sinnee pahempaan ja suompeampaan suuntaan se on sitä Hyssyttelyä, ilman plitiikkaa

    Äänestä

  • paikallaan kirjoitti:

    Vankilapalvelut voisi aivan hyvin ulkoistaa. Esimerkiksi itänaapurista voisi kysellä, mihin hintaan voisivat homman hoitaa. Kuuluvat olevan aika kustannustehokkaita tässä asiassa.

    Voisihan sitä kysellä lännestäkin päin. Olisikohan niillä tilaa niissä lentokoneissa jotka pitkin eurooppaa lentelee. Niissähän on kuulemma tämä kidutuskoneistokin valmiina toimimaan. Samalla voitaisiin ottaa muutakin oppia, vaikka tuo kuolemaan rangaistus. Sehän on vähentänyt tuota rikollisuutta tuolla lännessä päin.

    Äänestä

  • nitroniisku kirjoitti:

    Eivät taida lännessä tehdä niin halvalla noita hommia. Tuollainen lentely paikasta toiseen tulee liian kalliiksi. Ja mitään kidutuksella saatuja tunnustuksia ei tarvita, koska kyseessähän on jo tuomion saaneet ihmiset.
    Kuolemanrangaistuksetkin taitavat tulla turhan kalliiksi pitkine valituskäsittelyineen.

    Asia olisi hyvä tutkia ihan kustannusmielessä. Niinhän kaikkea muutakin arvioidaan nykyään.

    Amerikassa on yksityisiä, ulkoistettuja vankiloita, jotka tulevat halvemmiksi kuin valtion omat.

    Sodexho on USA:n suurin yksityisten vankiloiden omistaja. Meidän lounasruokalamme oli aikaisemmin Sodexhon hoitama. Moneen kertaan mietimme, soveltaako se vankiloittensa ruokareseptsejä meidän ruokalassa.

    Minusta hautakivien kaatajat ovat väkeä, joita ei pitäisi hyysätä. Sellainen teko tuottaa niin paljon henkistä ja taloudellista vahinkoa yksityisille ihmisille, ettei voi mitenkään vedota nuorten pahaan oloon. Hauskaahan he siinä pitävät ja heittävät samalla yhteiskunnan arvot nurkkaan. Ei paha olo siitä parane, että tuottaa sitä muille.

    Äänestä

  • Remmari ek kirjoitti:

    että jotkut voi tehdä noin törkeää tekoa ku hautakivien kaatelua..:/ sairasta touhua,josta pitää kyllä tulla kunnon tuomiot!

    Äänestä

tai/ja siihen ikään kuuluvaa itsensä korostamistarvetta ja pullistelua..

Eriasia on sitten nämä satanistit, joka taas on sairaaloinen ilmiö, aivan verrattavissa uusnatseihin ts. äärioikeistolaisiin fasisteihin, eli heidän toimintaa johtaa joku pää ts. ns. "järki", joka sitten organisoi ja manipuloi johdateltavissa olevia nuoria, järjettömien aatteitten ja tekojen taakse.

Minusta korvausvelvollisuus riittää, jos nuorella ei ole millä maksaa vahingontekojaan, eikun vanhemmat vaan maksamaan niitä...
Tai nuorelle yhdyskuntapalvelua palkatta, niin kauan kunnes vahingonteko tulee korvattua..

Äänestä
  • Jotakin on pahasti pielessä nuoren elämässä kun on tarve kaataa satoja hautakiviä. Kraappasi, kun ehdotettiin vanhempien "tuomitsemista". Moni voi olla vaikka huostaan otettu tai muuten ulkona kaikesta syitä kyllä nyky menolla löytyy. Poistamalla pahanolon syitä, ainakin perehtymällä enemmän niihin, ehkä näin hautakivet saisivat seistä rauhassa.

    Äänestä

  • nitroniisku kirjoitti:

    Jotakin on pahasti pielessä nuoren elämässä kun on tarve kaataa satoja hautakiviä. Kraappasi, kun ehdotettiin vanhempien "tuomitsemista". Moni voi olla vaikka huostaan otettu tai muuten ulkona kaikesta syitä kyllä nyky menolla löytyy. Poistamalla pahanolon syitä, ainakin perehtymällä enemmän niihin, ehkä näin hautakivet saisivat seistä rauhassa.

    kyllä ne syyt on syvemmällä aina noissa vahingonteko tappauksissai..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kyllä ne syyt on syvemmällä aina noissa vahingonteko tappauksissai..

    Meillä jää monilla paikkakunnilla lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt hoitamatta. Mielen sairastuessa ei kuritus varmaan ole oikea hoitokeino. Muutama vuosi sitten Taivalkoski oli "satanismin hallussa". Monta nuorta kuoli omankäden kautta.

    Äänestä

sovelleta kaikkeen rikollisuuteen. Tutkapartio ottaa kaaharilta tien päällä housut nilkkoihin ja sähköpampulla päiväsakkojen määrän verran läimäreitä perseeseen, yleisön seuratessa. Samat torilla harmaata työtä teettävälle veronkiertäjälle. ja niin edespäin...

Äänestä
  • NII IN NII IN
    ELI TUO OLI SINUN RAKENTAVA RATKAISU.
    NYT ON KYSE KURITTOMISTA RÄKÄNOKISTA JOITA EI OLE KURITETTU JA JOTKA EI OLE SOPEUTUNEET YHTEISKUNTAAN JA AKUUTTI KÄSITTELY VOISI PELASTAA.
    TOKI EHDOTUKSESSA OLISI SIINÄ MIELESSÄ JÄRKEÄ ETTÄ JOIHINKIN RUUMIILLISEN KURITUKSEN PELOTE VOISI TEHOTA ENEMMÄN KUN JOKU SAKKO.
    MINÄ OLISIN KYLLÄ JULKISEN RAIPPARANGAISTUKSEN KANNALLA HETI MUTTA EI SE TAIDA MENNÄ ENÄÄ SUOMESSA LÄPI. SINGAPORE ON HYVÄ PAIKKA SIELLÄ PIISKATAAN MYÖS TUHMAT AIKUISET

    Äänestä

  • OI VOI OI VOI kirjoitti:

    NII IN NII IN

    on kravatti kaulassa niin sitten saavat kaataa rauhassa kiviä? Laki olkoon sama kaikille. Luulen kuitenkin että kun koirakaan ei opi pieksämällä muuta kuin vihaamaan pieksäjäänsä ei ihminen ole sitä tyhmempi.

    Äänestä

  • jos niillä kirjoitti:

    on kravatti kaulassa niin sitten saavat kaataa rauhassa kiviä? Laki olkoon sama kaikille. Luulen kuitenkin että kun koirakaan ei opi pieksämällä muuta kuin vihaamaan pieksäjäänsä ei ihminen ole sitä tyhmempi.

    viisaampi kun ihminen.

    Äänestä

  • OI VOI OI VOI kirjoitti:

    NII IN NII IN
    ELI TUO OLI SINUN RAKENTAVA RATKAISU.
    NYT ON KYSE KURITTOMISTA RÄKÄNOKISTA JOITA EI OLE KURITETTU JA JOTKA EI OLE SOPEUTUNEET YHTEISKUNTAAN JA AKUUTTI KÄSITTELY VOISI PELASTAA.
    TOKI EHDOTUKSESSA OLISI SIINÄ MIELESSÄ JÄRKEÄ ETTÄ JOIHINKIN RUUMIILLISEN KURITUKSEN PELOTE VOISI TEHOTA ENEMMÄN KUN JOKU SAKKO.
    MINÄ OLISIN KYLLÄ JULKISEN RAIPPARANGAISTUKSEN KANNALLA HETI MUTTA EI SE TAIDA MENNÄ ENÄÄ SUOMESSA LÄPI. SINGAPORE ON HYVÄ PAIKKA SIELLÄ PIISKATAAN MYÖS TUHMAT AIKUISET

    antaa kunnolla turpiin!
    Olet varmaan saanutkin ja saat jatkuvasti.
    Tuollainen huutava rähjääjä julkisella keskustelufoorumilla möykkäämässä!:(
    Sakkoihin vähintäänkin pitäisi tuomita kaltaisesi möykkä mikko.

    Äänestä

  • Aijai, ja voi voi kirjoitti:

    antaa kunnolla turpiin!
    Olet varmaan saanutkin ja saat jatkuvasti.
    Tuollainen huutava rähjääjä julkisella keskustelufoorumilla möykkäämässä!:(
    Sakkoihin vähintäänkin pitäisi tuomita kaltaisesi möykkä mikko.

    Oho ompa väkivaltainen ilmaisu, siis aiot hakata minut, niin ja mistä syystä.
    Olisit tuolloin rikollinen ja sinulle pitäisi antaa siis raipparangaistus kyläsi torilla.

    Julkinen foorumi. Niin kauan tätä ei ole julkinen foorumi ja niin kauan tänne voi kirjoittaa mitä vain kun täällä ei kukaan ole ketään.
    Mutta kun uhkailet minua hakkaamisella niin se on jo jonkinasteinen uhkaus vaikkakin vain anonyymiltä anonyymille.
    Siksi ehdotankin että annat nimesi ja osoitteesi niin sovimme tapaamisen jossa keskustellaan asiat ja sitten jos sinulle tulee sellainen olo että haluat hakata minut niin sitten vain täytyy hakata.
    Eilen tuli hyvä elokuva - klassikko jossa oli kunnon toimintaa pahoja poikia vastaan.
    Siinä tarkastaja Harry Calahan popsi 44:lla elukoita joilla ei ole mitään arvoa yhteiskunnassa. Jokaisella kylällä pitäisi olla yksi inspector / 30 tuhat asukasta.
    Toki joskus voi inspectoriltakin lähteä henki mutta vaimolle sitten hyvä eläke.
    Tuossa elokuvassa vain yksi roskaläjä osti $200:lla itselleen hakkauksen. Niinkö pahasti hakkaisit minut. AAApuuva - ihanaa- kiihottavaa.
    Olen siis huutanut ja rähjännyt, sulla nyt ihme adapteri on tietokoneessasi kun saat textin huutamaan ja rähjäämään.
    Tyylistäsi ilmaita asia olet itse roska, olet luultavasti joku pikkurikollinen joka on joutunut joskus rangaistavaksi mutta ei tarpeeksi kovaa.
    Eli nimi ja osoite tai siis puhelin ja e-mail ruutuun niin otan yhteyttä.
    Perustetaan N.O. järjestö: New Order ja aletaan öisin kyttäämään roskia ja omiin nimiin "vähän" rankaisemaan. Sellainen yhteisö on tulossa suomeen piakkoin. ja sille on kovasti kysyntää. Säästyy veromarkkoja ja poliisi voi olla tyytyväinen.
    Kuri maassa olla pitää kuri

    Äänestä

  • "julkinen" kirjoitti:

    Möngihän nyt sinne koloosi mistä ryömitkin ihmisten ilmoille!
    Onpa kova tuttavien puute kun pitää kerjätä osoitteita ja tapaamisia.
    Kun sinulle joku sanoi, että sietäisit saada turpiisi, niin eihän se mikään uhkaus ollut.
    Asiallinen toteamus vaan, mihin, mielipiteeseen monet yhtyvät.
    Minä toivon lisäksi, että sinä hakeutuisit psykiatrin vastaanotolle. Mielestäni sinusta ei parempaa saisi hakkaamallakaan.

    Äänestä

  • OI VOI OI VOI kirjoitti:

    NII IN NII IN
    ELI TUO OLI SINUN RAKENTAVA RATKAISU.
    NYT ON KYSE KURITTOMISTA RÄKÄNOKISTA JOITA EI OLE KURITETTU JA JOTKA EI OLE SOPEUTUNEET YHTEISKUNTAAN JA AKUUTTI KÄSITTELY VOISI PELASTAA.
    TOKI EHDOTUKSESSA OLISI SIINÄ MIELESSÄ JÄRKEÄ ETTÄ JOIHINKIN RUUMIILLISEN KURITUKSEN PELOTE VOISI TEHOTA ENEMMÄN KUN JOKU SAKKO.
    MINÄ OLISIN KYLLÄ JULKISEN RAIPPARANGAISTUKSEN KANNALLA HETI MUTTA EI SE TAIDA MENNÄ ENÄÄ SUOMESSA LÄPI. SINGAPORE ON HYVÄ PAIKKA SIELLÄ PIISKATAAN MYÖS TUHMAT AIKUISET

    ulkomaalaisista ja romaniheimoon kuuluvista.
    Onko sinulla paljon ystäviä vieraista kulttuureista?

    Äänestä

  • Kolkkapoika kirjoitti:

    Möngihän nyt sinne koloosi mistä ryömitkin ihmisten ilmoille!
    Onpa kova tuttavien puute kun pitää kerjätä osoitteita ja tapaamisia.
    Kun sinulle joku sanoi, että sietäisit saada turpiisi, niin eihän se mikään uhkaus ollut.
    Asiallinen toteamus vaan, mihin, mielipiteeseen monet yhtyvät.
    Minä toivon lisäksi, että sinä hakeutuisit psykiatrin vastaanotolle. Mielestäni sinusta ei parempaa saisi hakkaamallakaan.

    Hyväksyt siit hautakivien kaatelun. Olet siis itse kaatelija.
    Ota kantaa alustukseen äläkä epäoleelliseen.

    Äänestä

  • "julkinen" kirjoitti:

    Oho ompa väkivaltainen ilmaisu, siis aiot hakata minut, niin ja mistä syystä.
    Olisit tuolloin rikollinen ja sinulle pitäisi antaa siis raipparangaistus kyläsi torilla.

    Julkinen foorumi. Niin kauan tätä ei ole julkinen foorumi ja niin kauan tänne voi kirjoittaa mitä vain kun täällä ei kukaan ole ketään.
    Mutta kun uhkailet minua hakkaamisella niin se on jo jonkinasteinen uhkaus vaikkakin vain anonyymiltä anonyymille.
    Siksi ehdotankin että annat nimesi ja osoitteesi niin sovimme tapaamisen jossa keskustellaan asiat ja sitten jos sinulle tulee sellainen olo että haluat hakata minut niin sitten vain täytyy hakata.
    Eilen tuli hyvä elokuva - klassikko jossa oli kunnon toimintaa pahoja poikia vastaan.
    Siinä tarkastaja Harry Calahan popsi 44:lla elukoita joilla ei ole mitään arvoa yhteiskunnassa. Jokaisella kylällä pitäisi olla yksi inspector / 30 tuhat asukasta.
    Toki joskus voi inspectoriltakin lähteä henki mutta vaimolle sitten hyvä eläke.
    Tuossa elokuvassa vain yksi roskaläjä osti $200:lla itselleen hakkauksen. Niinkö pahasti hakkaisit minut. AAApuuva - ihanaa- kiihottavaa.
    Olen siis huutanut ja rähjännyt, sulla nyt ihme adapteri on tietokoneessasi kun saat textin huutamaan ja rähjäämään.
    Tyylistäsi ilmaita asia olet itse roska, olet luultavasti joku pikkurikollinen joka on joutunut joskus rangaistavaksi mutta ei tarpeeksi kovaa.
    Eli nimi ja osoite tai siis puhelin ja e-mail ruutuun niin otan yhteyttä.
    Perustetaan N.O. järjestö: New Order ja aletaan öisin kyttäämään roskia ja omiin nimiin "vähän" rankaisemaan. Sellainen yhteisö on tulossa suomeen piakkoin. ja sille on kovasti kysyntää. Säästyy veromarkkoja ja poliisi voi olla tyytyväinen.
    Kuri maassa olla pitää kuri

    Mutta ennen pakkasia , ettei nalipääsi jäädy:D
    Hormooneilla kasvatetut lihaksesi saavat meidät kyllä nauramaan:DDDDDD

    Minä tulen ensi torstaina sinne kellariin, missä sinä toisten "fiksujen kurinpalauttajien" kanssa silittelet ja prässäilet hakaristilippuja:DD

    Jurppiiko kun et aikoinasi päässyt poliisikouluun?

    Taitaa kirveltää sekin kun sait potkut vartiakoulusta:D Maha oli liikaa tiellä kun olisi pitänyt juosta roistoja kiinni.

    Armeijan keskeyttäminen kyrsii eniten, eikö vaan?
    Maitojunalla tuotiin konnien kauhua siviiliin:D
    No nyt olet löytänyt omimman alasi. Hormooneja helttaan ja nahkapään kiillotusta;DDDDDDDDDDDDD

    Sitten "järjestystä" pitämään pienemmille, siis kooltaan pienemmille.

    Nahkapään alla on miniaivot ja niitä ei punttisalilla kasvatella - kutistuvat entisestään, mikäli enää mahdollista:DDD

    Äänestä

  • nigerialaismiehen vaimo kirjoitti:

    ulkomaalaisista ja romaniheimoon kuuluvista.
    Onko sinulla paljon ystäviä vieraista kulttuureista?

    No nyt vasta aiheesta poikettiin.
    Miten tämä alustukseni liittyy nigerialaisista pitämiseen. En osaa sanoa kun en tunne ketään nigerialaista mutta tiedän että koko länsiafrikan rannikko Marocosta Namibiaan on maailman kaatopaikka. Olen käynyt senegalissa ja angolassa ja täytyy sanoa että jonkin verran olisi parantamisen varaa noissa maissa ja niiden rikollisuudessa, korruptoituneisuudessa, rikkaiden maiden riistosta.
    Mutta miten saat noissa kurjissa maissa kansan töihin ja yrittämään hyvän yhteisen puolesta koska ne ei ole sitä ikinä tehneet.
    Nigeria valtiona on maailman pahimpia paikkoja mutta uskon että sieltäkin voi tulla aivan kivoja ihmisiä ja sinun miehesi on hyvin todennäköisesti ihan kiva kaveri, puhunnee suomea ja rakastaa sinua. Arvostan pakolaisia jotka hakeutuvat töihin ja opettelevat suomen kieltä ja sopeutuvat kulttuuriimme toki unohtamatta omaa kulttuuriaan.
    Toki parvekkeelle ei saa tehdä nuotiota ja lasten sukuelinten silpominen olisi lopetettava ja naisten kivitys.
    Minulla ei ole paljoa ystäviä vieraista kulttuureista mutta olen tehnyt 13vuotta kaikki ansiotyöni ulkomailla ja siihen liittyy hyvin paljon ns kolmansia maita, tosi kaukana.
    Kerrankin istuin koneessa Angolasta Johannesburgiin ja koko lennon ajan juttelin Malilaisen kaverin kanssa joka oli 2 vuotta asunut vantaalla, oli ollut opiskelemassa metsätaloutta, osasi vielä hiukan suomea ja muisti monet suomalaiset mukavina ihmisinä. Tuota muistoaan sata varmasti kirkastin todella paljon tuon matkan aikana.
    Mutta suhtaudun erittäin varauksellisesti siihen että suomalainen nainen menee afrikkalaisen tai arabimiehen kanssa sitoutumaan avioliittoon.
    Niistä on tullut niin ikäviä kokemuksia sitten kun tulee ero. Ei silti tuli Kerstin Campoyllekin jenkki miehen kanssa ja miksen suomalais/suomalaiserossakin olisi hyvin usein erittäin vaikeita tapaamisriitoja.
    Mutta kun tuo ulkomaan-mies pakkaa aina viemään ne mukulat sinne omaan kulttuuriin kun ne omistaa ne, se on ikävää.
    Eli varsinaisia ystäviä mulla ei ole ulkomailta.

    Äänestä

  • Humanisti kirjoitti:

    paitsi, että et ole koskaan lentänyt, muuten kuin kapakasta ulos ja työtä et ole tehnyt päivääkään, sillä ihmisten hakkaamista ei todellakaan lasketa työksi meidän maassamme.
    Natsi Saksassa se kävi hommasta ja siihen sinunlaisellasi olisi edellytyksiä, vähän älyä ja paljon hormooneilla kasvatettuja lihaksia.

    Äänestä

  • hyväksyt siis kirjoitti:

    Hyväksyt siit hautakivien kaatelun. Olet siis itse kaatelija.
    Ota kantaa alustukseen äläkä epäoleelliseen.

    että sinut talutettaisin saunan taa ja PAG!

    Minä kaatelen kyllä vaan naisia, mihin hormooniheput eivät pystykkään.

    Äänestä

  • Aijai ja voi, voi kirjoitti:

    Mutta ennen pakkasia , ettei nalipääsi jäädy:D
    Hormooneilla kasvatetut lihaksesi saavat meidät kyllä nauramaan:DDDDDD

    Minä tulen ensi torstaina sinne kellariin, missä sinä toisten "fiksujen kurinpalauttajien" kanssa silittelet ja prässäilet hakaristilippuja:DD

    Jurppiiko kun et aikoinasi päässyt poliisikouluun?

    Taitaa kirveltää sekin kun sait potkut vartiakoulusta:D Maha oli liikaa tiellä kun olisi pitänyt juosta roistoja kiinni.

    Armeijan keskeyttäminen kyrsii eniten, eikö vaan?
    Maitojunalla tuotiin konnien kauhua siviiliin:D
    No nyt olet löytänyt omimman alasi. Hormooneja helttaan ja nahkapään kiillotusta;DDDDDDDDDDDDD

    Sitten "järjestystä" pitämään pienemmille, siis kooltaan pienemmille.

    Nahkapään alla on miniaivot ja niitä ei punttisalilla kasvatella - kutistuvat entisestään, mikäli enää mahdollista:DDD

    Uskomattoman vaivan olit nähnyt tuossa diagnoosissasi.
    Olet siis päättänyt että vain uusnatsit voivat olla sitä mieltä että tässä hyysäävässä yhteiskunnassa tarvitisi olla kuri ja järjestys ääritapauksille, toki siis kaikille.
    Mutta siis nuo älyttömimmät teot tarvis käsitellä akuutisti tosi ankarasti, se on paras pelote.
    Teillä vapaa-ajattelijoilla ja sosiaalityöntekijöillä on juuri se pahin vika että juuri te sallitte esim hautakivien kaatamisen. Jos ei tuollaita älytöntä toimintaa olisi niin teiltä loppuisi virat. Paha kierre.
    Mulla on kyllä kellari mutta siellä on perunia ja perinteisiä säilykkeitä jotka itse on tehty.
    Oletko varma että olen koskaan hakenutkaan poliisikouluun puhumattakaan että olisin ollut edes kiinnotunut.
    En haluaisi olla poliisi juuri siksi kun heidän oikeutensa on mitätöity. Vrt aikanaan Jakomäen pankkiryöstö joka päättyi onnettomasti Mikkelissä, muitatko aikanaan kun Kirkkonummella poliisi ampui sen paskaläjän joka kahdella aseella tuli poliisia päin, muistatko ketä syytettiin, poliisia - herää hyysääjä.
    Arvostan suuresti poliisin työtä tekeviä ja korostan että sekin on osaltaan palveluala.
    Mutta hautakiven kaatajat, pedofiilit, murhaajat - siinä vaiheessa kun niistä on tullut asiakkaita, on pelit menetetty.
    Vartijakoulu, hmm siitä on kyllä tullut hyvä bisnes. Voisin olla nykyään Securitaksen pääomistaja ja pörssissä. Sehän on nielaissut kaikki yksityiset vartiointiliikkeet se on sitä fuusiota. Onneksi on tullut jo paljon vartioalallekin kamera ja robotti toimintoja.

    Armeijan keskeyttämis-syyte on aika paha tällaiselle aikanaan Rannikkojääkärikoulun käyneelle ja sieltä kohtuullisen hyvällä sotilasarvolla kotiutuneelle vieläkin aktiiviselle reserviläiselle, mutta totean vain että se oli kova koulu ja hyvin harva tänäpäivänä pystyisi sieltä selviämään. Tänä päivänä keskeyttämisprosentti on noin 20 ja hyvin moni kettutyttöisien ja äitien pehmo lellimät transupojat joutuu kuulemaan ekan kerran intissä sanan ei - sen varsinaisessa merkityksessä.
    Onko teidän jälkikasvulle käynyt niin ja olet siitä nyt pahalla mielellä.

    Kaikin puoli tuo skini-natsi syytös oli vain ja ainoa sellainen mihin pystyy nurkaan ajettu ressukka .

    Äänestä

  • Kivenpyörittäjä kirjoitti:

    että sinut talutettaisin saunan taa ja PAG!

    Minä kaatelen kyllä vaan naisia, mihin hormooniheput eivät pystykkään.

    Olisit siis valmis tappamaan minut siksi että arvostelen suomessa vallitsevaa nuorisorikollisten hyysäämistä.
    No noin tappamisherkkä varmaan tappaa naisensakin kaadon jälkeen.
    Näissä keskustelupalstoissa on joskus tappouhkauksen takia tultu ovelle kolkuttamaan.
    Ole varovainen.

    Äänestä

  • OIkein kirjoitti:

    paitsi, että et ole koskaan lentänyt, muuten kuin kapakasta ulos ja työtä et ole tehnyt päivääkään, sillä ihmisten hakkaamista ei todellakaan lasketa työksi meidän maassamme.
    Natsi Saksassa se kävi hommasta ja siihen sinunlaisellasi olisi edellytyksiä, vähän älyä ja paljon hormooneilla kasvatettuja lihaksia.

    Lentotunteja minulla on työni takia tuhansia.
    Vuonna 2001 lensin erilaisissa ilma-aluksissa mannerten välisiä lentoja noin 200 tuntia ja lisäksi hekoilla noin 40 tuntia siis matkustajana.
    Yskityislentolupakirjani oikeuttamana lensin pakolliset tunnit pienkoneella muutaman muun tunnin mm Egyptissä.
    Kuvittele kuinka väärin voi mennä ihmisen arviot kun on oikein raivossa.
    No tarkentamatta lentojeni syitä sen enempää voin kertoa että yksikään lento ei kuljettanut minua mihinkään nazihommiin, ehkä päinvastoin.
    Näin lauantai iltaisin kun ihmiset alkaa tulla humalaan niin alkaa textitkin olla melko matalaotsaisia ja aggressiisvisia.

    Äänestä

  • tosi paha olla kirjoitti:

    Uskomattoman vaivan olit nähnyt tuossa diagnoosissasi.
    Olet siis päättänyt että vain uusnatsit voivat olla sitä mieltä että tässä hyysäävässä yhteiskunnassa tarvitisi olla kuri ja järjestys ääritapauksille, toki siis kaikille.
    Mutta siis nuo älyttömimmät teot tarvis käsitellä akuutisti tosi ankarasti, se on paras pelote.
    Teillä vapaa-ajattelijoilla ja sosiaalityöntekijöillä on juuri se pahin vika että juuri te sallitte esim hautakivien kaatamisen. Jos ei tuollaita älytöntä toimintaa olisi niin teiltä loppuisi virat. Paha kierre.
    Mulla on kyllä kellari mutta siellä on perunia ja perinteisiä säilykkeitä jotka itse on tehty.
    Oletko varma että olen koskaan hakenutkaan poliisikouluun puhumattakaan että olisin ollut edes kiinnotunut.
    En haluaisi olla poliisi juuri siksi kun heidän oikeutensa on mitätöity. Vrt aikanaan Jakomäen pankkiryöstö joka päättyi onnettomasti Mikkelissä, muitatko aikanaan kun Kirkkonummella poliisi ampui sen paskaläjän joka kahdella aseella tuli poliisia päin, muistatko ketä syytettiin, poliisia - herää hyysääjä.
    Arvostan suuresti poliisin työtä tekeviä ja korostan että sekin on osaltaan palveluala.
    Mutta hautakiven kaatajat, pedofiilit, murhaajat - siinä vaiheessa kun niistä on tullut asiakkaita, on pelit menetetty.
    Vartijakoulu, hmm siitä on kyllä tullut hyvä bisnes. Voisin olla nykyään Securitaksen pääomistaja ja pörssissä. Sehän on nielaissut kaikki yksityiset vartiointiliikkeet se on sitä fuusiota. Onneksi on tullut jo paljon vartioalallekin kamera ja robotti toimintoja.

    Armeijan keskeyttämis-syyte on aika paha tällaiselle aikanaan Rannikkojääkärikoulun käyneelle ja sieltä kohtuullisen hyvällä sotilasarvolla kotiutuneelle vieläkin aktiiviselle reserviläiselle, mutta totean vain että se oli kova koulu ja hyvin harva tänäpäivänä pystyisi sieltä selviämään. Tänä päivänä keskeyttämisprosentti on noin 20 ja hyvin moni kettutyttöisien ja äitien pehmo lellimät transupojat joutuu kuulemaan ekan kerran intissä sanan ei - sen varsinaisessa merkityksessä.
    Onko teidän jälkikasvulle käynyt niin ja olet siitä nyt pahalla mielellä.

    Kaikin puoli tuo skini-natsi syytös oli vain ja ainoa sellainen mihin pystyy nurkaan ajettu ressukka .

    itseäsi vastaan, eli olet aika typerä. Minä en ole tehnyt diagnoosia, se on lääketieteellinen termi. En ole siis sanonut sinun sairastavan mitään tautia, mutta analyysin luonteestai pystyin tekemään kirjoituksesi perusteella ja jopa jäljittämään jäljet, jotka johtavat sylttytehtaalle.
    Sinne palstalle missä vaahtoat noita samoja teesejäsi.
    Mikähän sinun pikkuisessa mielessäsi mahtaa olla vapaa-ajattelija? Käsittääkseni Jumalan kieltäjät kutsuvat itseään tuolla nimellä.
    Sosiaalityöntekijöiden suurin asiakaskunta taas koostuu hormooneilla lihaksensa kasvattaneista ja päänsä kaljalla ja anabolisilla steroideilla viimeisenkin älynsä menettäneet luuserit.

    Mene hitossa jo siitä nostamaan se hautakivesi pysrtyyn!Lakka kitisemästä kuin pikkuvauva!

    Paljonko sinulla on vielä kakkua jäljellä?

    Äänestä

  • tapa tai tule... kirjoitti:

    Olisit siis valmis tappamaan minut siksi että arvostelen suomessa vallitsevaa nuorisorikollisten hyysäämistä.
    No noin tappamisherkkä varmaan tappaa naisensakin kaadon jälkeen.
    Näissä keskustelupalstoissa on joskus tappouhkauksen takia tultu ovelle kolkuttamaan.
    Ole varovainen.

    kolkuttelemaan! Sinua taitaisi kohdata pienoinen ylläri.
    Miten sinulle tuollainen nyt tuli mieleesi, että tappamisherkkä tappaa naisensakin kaadon jälkeen.
    Olen kuullut, että hormoonit panevat pöntön niin sekaisin, että nahkapää ei tiedä mitä tekee - eli sitäkö kakkua istut?
    Ei, kuule kuomaseni, ei normaali mies naisen tappamisesta lämpimikseen puhu.

    Äänestä

  • riittävästi kirjoitti:

    Lentotunteja minulla on työni takia tuhansia.
    Vuonna 2001 lensin erilaisissa ilma-aluksissa mannerten välisiä lentoja noin 200 tuntia ja lisäksi hekoilla noin 40 tuntia siis matkustajana.
    Yskityislentolupakirjani oikeuttamana lensin pakolliset tunnit pienkoneella muutaman muun tunnin mm Egyptissä.
    Kuvittele kuinka väärin voi mennä ihmisen arviot kun on oikein raivossa.
    No tarkentamatta lentojeni syitä sen enempää voin kertoa että yksikään lento ei kuljettanut minua mihinkään nazihommiin, ehkä päinvastoin.
    Näin lauantai iltaisin kun ihmiset alkaa tulla humalaan niin alkaa textitkin olla melko matalaotsaisia ja aggressiisvisia.

    mutta laula sinä vaan että:"Ilmojen halki käy lentäjän tie, vaikka perse maata viistäisi."

    Lentokoneita olet nähnyt korkeintaan silloin kun
    olit aikoinasi Seutulassa tekemässä lentokenttää:DDDDDDD

    Jos sinusta tuntuu siltä, että alat tulla liian humalaan, niin pistä pullon korkki kiinni!

    Vaikka eipähän se agressiivisuuttasi poista, eikä poista mikään koskaan, sillä hormoonit varastoituvat elimistöön.

    Kaikki hormoonihörhöt ovat impotentteja ja se on agressiivisuuden syynä usein. Eikö vaan, että ihmisten hakkamisesta saat pikku orkun?

    Äänestä

  • Selvin päin kirjoitti:

    mutta laula sinä vaan että:"Ilmojen halki käy lentäjän tie, vaikka perse maata viistäisi."

    Lentokoneita olet nähnyt korkeintaan silloin kun
    olit aikoinasi Seutulassa tekemässä lentokenttää:DDDDDDD

    Muuten saattaa äite olla vihainen.

    Äänestä

  • Heko heko kirjoitti:

    kolkuttelemaan! Sinua taitaisi kohdata pienoinen ylläri.
    Miten sinulle tuollainen nyt tuli mieleesi, että tappamisherkkä tappaa naisensakin kaadon jälkeen.
    Olen kuullut, että hormoonit panevat pöntön niin sekaisin, että nahkapää ei tiedä mitä tekee - eli sitäkö kakkua istut?
    Ei, kuule kuomaseni, ei normaali mies naisen tappamisesta lämpimikseen puhu.

    Kovin rakentavia nämä sinunkin kommentit.
    Kovin kehittäviä

    Äänestä

  • Kohtuukäyttäjä kirjoitti:

    Jos sinusta tuntuu siltä, että alat tulla liian humalaan, niin pistä pullon korkki kiinni!

    Vaikka eipähän se agressiivisuuttasi poista, eikä poista mikään koskaan, sillä hormoonit varastoituvat elimistöön.

    Kaikki hormoonihörhöt ovat impotentteja ja se on agressiivisuuden syynä usein. Eikö vaan, että ihmisten hakkamisesta saat pikku orkun?

    Olla.
    Joo tuo pullonkorkki ohje on hyvä ihan kaikille.

    "Aggressio" kuka on nyt ollut agressiivinen, hyi. nyt nukkumaan siitä.

    Kolmas kappale väittää tuosta impotentista, voi olla.
    Hakkaaminen/orkut. hmm ehkä seksileikeissä.
    Lienet kokenut kun osasit tuollaisen esimerkin heittää.

    Äänestä

  • on noin paha kirjoitti:

    yhtään paha olla. Kun omatunto on puhdas, niin pahaa oloa ei tunne ----eeeeeeeei!
    Hakkaajilla ja sadisteilla ona aina paha olla, usko pois!
    Minä menen kyllä nyt nukkumaan, mutta vain siksi kun olen elämäntavoiltani säännöllinen. En kulje yöllä etsimässä hakattavia pimeillä kaduilla.
    Toivottavasti sinullakaan ei ole kamalan paha olo, vai onko ? Jos on niin miksi?
    Tunnetko olevasi typerä?

    Äänestä

  • on noin paha kirjoitti:

    Olla.
    Joo tuo pullonkorkki ohje on hyvä ihan kaikille.

    "Aggressio" kuka on nyt ollut agressiivinen, hyi. nyt nukkumaan siitä.

    Kolmas kappale väittää tuosta impotentista, voi olla.
    Hakkaaminen/orkut. hmm ehkä seksileikeissä.
    Lienet kokenut kun osasit tuollaisen esimerkin heittää.

    höristellyt korviaan kun kuuli "orkku" sanan mainittavan.
    Kuule, minulla on jo uusi. Kanssasi oli kivaakin niin kauan kuin sitä kesti, ei kyllä kauaa kestänyt kun olet--tuota miten sanoisin...blondi- juu blondien blondi.

    Äänestä

  • Terhosi kirjoitti:

    Eipä uskoisi viisikymppisten palstaksi. Ihan selvästi tämä olisi kiellettävä nuorisolta väkivallan vuoksi. Taisivat hautakiven kaatajat ollakkin yli viisikymppisiä.

    Äänestä

  • Heko heko kirjoitti:

    kolkuttelemaan! Sinua taitaisi kohdata pienoinen ylläri.
    Miten sinulle tuollainen nyt tuli mieleesi, että tappamisherkkä tappaa naisensakin kaadon jälkeen.
    Olen kuullut, että hormoonit panevat pöntön niin sekaisin, että nahkapää ei tiedä mitä tekee - eli sitäkö kakkua istut?
    Ei, kuule kuomaseni, ei normaali mies naisen tappamisesta lämpimikseen puhu.

    Kun ei ole rekisteröitynyt niin kuka tahansa pölhö voi esiintyä samalla nimimerkillä!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

selkäsauna kirjoitti:

Tuo hautakivien kaatelu, sen salliminen on loputtava.
99% kansasta sanoo aina kun joku pedofiili paljastuu että se pitää tappaa.
Naistenraiskaajat saa joskus kunnon tuomiot.
Mutta nämä hautojen häpäisijät, mitä niille tehdään.
Kun ne saadaan kiinni niin ne viedään poliisilaitokselle ja siellä annetaan ensimmäinen ankara selkäsauna, hakataan remmillä perse rikki.
Sitten ne kiikutetaan valtion erityis-rangaistuslaitokseen joka pitää perustaa välittömästi. Yksi jonnekinpäin suomen maaseutua.
Sinne tuomitaan kuukaudeksi jossa ekan viikon aikana pidetään eristyksessä ja annetaan vettä ja leipää ja kolme kertaa päivässä raippaa paljaalle perseelle. Sitten ne kiikutetaan sinne hautuumaalle jossa ne pannaan nostamaan kaikki kivet ylös ja siivoamaan jälkensä.
Sitten takaisin pakkolaitokseen ja eristyskoppiin viikoksi. toiset kaksi viikkoa annetaan teho-opetusta siitä miten yhteiskunnassa käyttäydytään.
Myös tällaiset huligaanien vanhemmat otetaan kahdeksi päiväksi teho-opetukseen siitä miten tulisi lapsia kasvattaa että ne ei kaatelisi hautoja.
Sellaiset vanhemmat jotka tekee lapsia jotka kaatelee hautoja, niiltä pitää vehkeet steriloida ja nyt tehdyt lapset ottaa huostaan.
On se saatana että ei nuorison häiriköivää osaa saada kuriin.
Suomessa onneksi on vielä enemmistö nuorista kunnolisia mutta helposti jotkut instanssit leimaa koko nuorison saatananpalvojiksi.
Pitääkö tässä perustaa N.O. (New Odrer) järjestö joka ottaa ohjat omiin käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu