ARABIrasismia

Maailman yleinen mielipide, jota Israelissakin toistellaan, on se, että Palestiinan nykyinen johto ja erityisesti sen puheenjohtaja Mahmoud Abbas ovat maltillisia, joitten kanssa voi neuvotella rauhasta Israelin kanssa.
Tunnettu kirjailija ja kokenut poliitikko Shmuel Katz, joka perusti Herut-puolueen yhdessä Beginin kanssa, käsittelee aihetta artikkelissaan JPost 29.11.05 otsikolla The Phantom Arab moderate. Hän lainaa useiden tunnettujen arabijohtajien ja vaikuttajien lausuntoja sekä kertoo keskusteluista aikamme PA:n virkailijoitten kanssa. Katz toteaa suoraan, että arabit poikkeavat toisistaan menetelmistä, miten päästään Israelin ja PAS:n välisten ongelmien ratkaisuun, mutta kaikilla heillä on sama lähtökohta ja päämäärä: Juutalainen kansa ei koskaan tule menestymään eikä saavuttamaan arabien hyväksymistä erillisenä kansana ja valtiona, vaan osana yhtä Palestiinan valtiota, jossa he ovat juutalaisia arabeja.
Tämän näkemyksen mukaan juutalaiset eivät ole kansa vaan uskonnollinen yhteisö. He ovat Venäjän juutalaisia, Saksan juutalaisia, juutalaisina eri maissa, mutta ei kansana vaan uskonnollisena yhteisönä.
Hän lainaa Egyptin entisen pääministerin Mustafa Khalilin puhetta Tel Avivin yliopistossa: ”Rehellisesti ja tieteellisesti, arabit eivät pidä juutalaisia ollenkaan kansana, vaan ainoastaan uskontona. Juutalainen voi olla Egyptin juutalainen, Ranskan juutalainen tai Saksan juutalainen.” Hän sanoi, että egyptiläiset haluavat juutalaisten olevan hyviä naapureita, mutta heidän tulee muuttua. Toinen tunnettu egyptiläinen Boutros Boutros Ghali, entinen YK:n pääsihteeri, sanoi saman asian, mutta lisäsi siihen sisältyvän uhkauksen: Jos Israel säilyttää sen juutalaisen luonteensa eikä assimiloidu arabien kotimaahan, Israelia ei tulla koskaan hyväksymään tällä alueella, eikä Israel tulisi koskaan kokemaan rauhaa.
Katz kertoo kirjailija Yossi Klein Halevin keskusteluista PA:n nykyisen sisäministeri kenraali Nasser Youssufin kanssa. Halevi kysyi, mitä tapahtuu, jos Israel vetäytyy 1967 aselepolinjoille, tyhjentäisi setlementit ja jakaisi Jerusalemin. Youssuf vastasi tähän: sitten pakolaiset palaisivat maahan eikä olisi enää rajoja Israelin ja Palestiinan kansojen välillä. Halevi tiukkasi, mutta ettekö te aja kahta valtiota? Youssuf vastasi tähän: Kyllä, tilapäisenä ratkaisuna. Juutalaiset ovat osa meistä, ei erillisenä, te olette vain juutalaisia arabeja, kuten on muslimiarabeja ja kristittyjä arabeja.
Tässä on ratkaiseva ero eri näkökantojen välillä, mitä enempää länsimaiset hallitukset kuin israelilaisetkaan hallitukset tai yksilöt eivät ole pystyneet oivaltamaan.
Lisäksi Israelissa kokee jatkuvasti, etteivät juutalaiset ole ratkaisseet kantaansa Israelin maahan, eikä juuri ollenkaan Jerusalemiin ja sen pyhimpiin paikkoihin, Temppelivuoreen. Siksi keskusteluja käydään kovin akateemisella tasolla, teoretisoiden ja kuvitellen ilman yhteyttä raakaan todellisuuteen.


ps.
Tässä taas nähdään mistä länsimedia ei uskalla puhua ääneen mitään, nimittäin ISLAMILAISESTA ARABIRASISMISTA!

Lähi-idän aito rauha perustuu siihen historian todellisuuteen, että islamilainen arabimaailma tunnustaa Israelin valtion ja juutalaisten historialliset, kulttuuriset ja poliittiset oikeudet Lähi-idässä. Mutta sitä ennen islamilaisen ylimielisyyden filosofian täytyy muuttua totudenmukaisempaam realismiin. Siinä maailman kansojen on autettava Israelin naapurien vapautumisessa imaamiensa ikeestä.
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elävän Jeshuan sananvapaus Pori käsittelee Lähi-idän asioita, Globaalista tulevaisuutta (Myös hengellisesti), heikko ja vähä-osaisten asioita, "Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy problematiikkaa jne." Pyrin kertomaan kansalle kuitenkin TOTUUTTA enkä valheita, useimman arvostelijan "Korvasyyhyihin"! Jo vuodesta 2000 alkaen!

Arkistoitua informaatiota, olkaa hyvät.
http://wwnet.fi/users/veijone/tietoisku.htm Ota talteen kovalevylle välittömästi laittoman sensuurin takia!


SOTA JOSTA VAIETAAN

Lehdistössä näkyy silloin tällöin kirjoituksia, joissa kerrotaan kristittyjä yksityisiä ja yhteisöjä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä, mutta yleensä ne sivuutetaan muitten uutisaiheitten tapaan ilman minkäänlaisia seurauksia tai laajempi kannanottoja.

Tällaisia kriisialueita on maailmalla useita: Kauko Idässä, Afrikassa, Lähi Idässä, Aasiassa, joissa ehkä useimmat ja toistuvimmat hyökkäykset tapahtuvat, mutta myös monissa muissa paikoissa.

Samaan sarjaan voitaneen lukea näyttävät terrori-iskut, jotka ovat ravistelleet ja vuosikymmenien ajan vakiintuneita länsivaltojakin, Eurooppaa ja Amerikkaa.

Israelissa on lehdistössä esiintynyt useita kirjoituksia, joissa käsitellään kristittyjen asukkaiden vaikeuksia Palestiinan Auktoriteetin alaisissa kaupungeissa ja kylissä.

Suoranaista vainoa esiintyy Betlehemissä, sen lähellä sijaitsevassa Beit Jalan kylässä.

Rajuimmat äsken tapahtuneet vainot sattuivat Taiben kylässä lähellä Ramallahia, jossa viitisen sataa arabimuslimia hyökkäsi kristittyyn 1500 asukkaan kylään murhaten, raiskaten sekä polttaen taloja ja autoja. Koko muslimiraivo sai alkunsa siitä, että Taiben kylän mies rakastui musliminaiseen. Naisen vanhemmat surmasivat tytön mukamas perheen kunnian loukkauksesta, eivätkä ilmoittaneet siitä viranomaisille. Muslimi-kylän asukkaat saivat vihiä asiasta ja päättivät kostaa kristityille. PA:n poliisi ei tullut väliin, ja palokunta ehti paikalle vasta monen tunnin kuluttua. Mutta omituisinta asiassa oli se, että poliisit pidättivät musliminaiseen rakastuneen ja veivät hänet poliisiputkaan, jossa häntä pahoinpideltiin raakalaismaisesti. Taiben kylässä riehuneita muslimeja sen sijaan ei pidätetty eikä heille tehty mitään. Oikeutta muslimitapaan?

JPostin numerossa 22.11.05 julkaistiin Elwood McQuaidin kirjoitus otsikolla A War that´s strictly off the Record (sota, josta ei puhuta mitään). Referoin seuraavassa hänen kirjoitustaan.

Artikkeli alkaa kuvaamalla teini-ikäisten tyttöjen matkaa lokakuussa kristittyyn kouluunsa Posossa (Sulavesi) Indonesiassa. Heidän kulkiessaan kookoslehtojen läpi tien varteen piiloutuneet naamioidut jihadistit (pyhää sotaa käyvät muslimit) hyökkäsivät viattomien kristittyjen koulutyttöjen kimppuun. Viidakkoveitsiään heilutellen he ryntäsivät tyttöjen kimppuun silpoen heitä veitsillään. Uhrien kaatuessa maahan kirkuen kauhuissaan he alkoivat hakata heidän päätään irti ruumiista kilpaillen siitä, kuka ehtii saada eniten uhreja. He katkaisivat kaulan kolmelta tytöltä ja viilsivät kurkun auki kahdelta muulta.

Tehdäkseen asiansa täysin selväksi he kantoivat irti hakkaamansa päät paikallisen kirkon oven eteen.

Viikkoa myöhemmin kahta kristittyä tyttöä ammuttiin lähietäisyydeltä päähän samalla alueella. Molemmat uhrit taistelevat hengestään sairaalassa.

Mutta nämä tapaukset ovat vain pintaraapaisu siihen, mitä Indonesiassa tapahtuu, vakuuttaa McQauid.

Vuodesta 1998 vuoteen 2002 Indonesiassa murhattiin yli 10 000 kristittyä.
Aivan viime aikoina tehtiin 40 väkivaltaista hyökkäystä kristittyjä vastaan.

Jos lisätään tähän ketjuun kristittyjen pappien ja johtajien murhat satojen muslimien väkivallan takia suljettujen kirkkojen ohella, alamme saada pienoiskuvan siitä, mitä kristityille tapahtuu eri puolilla maailmaa.

Indonesian kristittyjen koulutyttöjen raaka murha osoittaa sen laajuuden ja päättäväisyyden, millä jihadistit ovat taistelemassa maailman herruudesta.

Se nostattaa vakavaa huolta, ja enemmänkin, pelottavia näköaloja länsimaisten demokratioiden tulevaisuudesta, joita muslimit pitävät vääräuskoisina juutalais-kristittyinä saarekkeina, jotka täytyy joko alistaa tai tuhota.

Jos asia on niin vakava kuin todisteet osoittavat, miksi täydellinen hiljaisuus? Miksi länsi ei vastaa millään tavoin ihmisyyttä vastaan tehtyihin loukkauksiin, joita muslimien suorittamat rikokset ovat?

Loukkaamisen pelko

Kun muslimi-jihadistien ohjaamat koneet iskivät Maailman kauppakeskuksen (WTC) torneihin New Yorkissa ja Pentagonin keskukseen Washingtonissa neljä vuotta sitten, miksi länsi pyrki painamaan asian villaisella ja torjumaan tosiasian, että rikolliset olivat kiihkomielisiä muslimeja?

Siksi, että se ei uskaltanut yhdistää kunniallisia lakia noudattavia muslimeja heidän islamilaisiin veljiinsä.

Maltillisia muslimeja ei sopinut moittia, meille kerrottiin. Todellakin, eivät he olleet syyllisiä, muuta se, etteivät he tuominneet hyökkäyksiä ja että suuri enemmistö heistä pysyi vaiti, oli kuurouttava.

Lontoon maanalaisten pommitusten jälkeen 2005, mikä on lähes jo unohdettu, Britti-hallituksen yksi ensimmäisistä toimista oli kutsua muslimijohtajat keskustelemaan vaikeuksista, jotka saattoivat heidät sellaiseen äärimmäiseen tekoon.

Uutisraportit Ranskan äskeisestä polttamisesta tuskin mainitsevat hälyttävän tosiasian, että Molotovin koktaileja heittelevät, varkaat ja tuhopolttajat olivat muslimeja, joita kiihotettiin, varustettiin ja todistettavasti ohjattiin paikoista heidän slummiensa ulkopuolella.

Syvissä itsetarkkailuissa piehtaroivat lännen johtajat kyselevät itseltään kasvavan terrorismin varjossa, mitä me teimme väärin saattaessamme muslimit kärsimään yhteisöissä, jotka he valitsivat kodikseen massa-siirtolaisuuden kautta, ja toisaalta, mitä muuta meidän tulee antaa vähentääksemme heidän kärsimyksiään?

On selvää, että me olemme sodassa. Mutta koska se kohdistuu pääasiassa kristittyihin ja heistä evankelisiin, ei-uskonnollisten hallitsema media vaikenee asiasta.

Kuulkaapa ääniä ympäri maailmaa: ”Ramadan ei ole laiskuuden aika”, kirkuu muslimisaarnaaja Australiassa. ”Ramadan on jihadin (pyhän sodan) aika sekä omaa itseään että vihollista vastaan.”

Hänen sanomansa on seuraava: Tämä on aika, jolloin uskollisten tulee päättävämmin pitäytyä koraaniin ja halukkaammaksi taistella vihollista eli länsimaailmaa vastaan. Ja sanoman ydin tähtää pimeän ajan koittavan Allahin suosiolla Amerikan ylle.

Tämä sanoma kuuluu kaikissa moskeijoissa kautta maailman, Jerusalemista Jakartaan ja Amerikkaan, kiihottaen nuoria miehiä ja naisia viemään soihtu tai pommivyö hääseremonioihin ja kookoslehtoihin vääräuskoisten surmaamiseksi.

Surullista myöntää, että yksi heikoimmista lenkeistä islamin pyhän sodan vastustamisen ketjussa, joka murhaa teini-ikäisiä kristittyjä koulutyttöjä, on lännen kristinusko, joka näyttää olevan enemmän huolestunut ”epätoivoisten kotirouvien” (desperate housewives, TV-sarja, jota pm Tony Blairin vaimo sanoo seuraavansa) ongelmista kuin islamin murhanhimoisen, kansainvälisen kampanjan uhrien todellisista tilanteista.

Kun tämä lenkki katkeaa, voi olla jo liian myöhäistä, päättää McQuaid artikkelinsa.

(Elwood McQuaid on USA:ssa asuva kristillisen sionistiliikkeen veteraanijohtaja.)

http://wwnet.fi/users/veijone/sota.txt

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Viaton kirjoitti:

Maailman yleinen mielipide, jota Israelissakin toistellaan, on se, että Palestiinan nykyinen johto ja erityisesti sen puheenjohtaja Mahmoud Abbas ovat maltillisia, joitten kanssa voi neuvotella rauhasta Israelin kanssa.
Tunnettu kirjailija ja kokenut poliitikko Shmuel Katz, joka perusti Herut-puolueen yhdessä Beginin kanssa, käsittelee aihetta artikkelissaan JPost 29.11.05 otsikolla The Phantom Arab moderate. Hän lainaa useiden tunnettujen arabijohtajien ja vaikuttajien lausuntoja sekä kertoo keskusteluista aikamme PA:n virkailijoitten kanssa. Katz toteaa suoraan, että arabit poikkeavat toisistaan menetelmistä, miten päästään Israelin ja PAS:n välisten ongelmien ratkaisuun, mutta kaikilla heillä on sama lähtökohta ja päämäärä: Juutalainen kansa ei koskaan tule menestymään eikä saavuttamaan arabien hyväksymistä erillisenä kansana ja valtiona, vaan osana yhtä Palestiinan valtiota, jossa he ovat juutalaisia arabeja.
Tämän näkemyksen mukaan juutalaiset eivät ole kansa vaan uskonnollinen yhteisö. He ovat Venäjän juutalaisia, Saksan juutalaisia, juutalaisina eri maissa, mutta ei kansana vaan uskonnollisena yhteisönä.
Hän lainaa Egyptin entisen pääministerin Mustafa Khalilin puhetta Tel Avivin yliopistossa: ”Rehellisesti ja tieteellisesti, arabit eivät pidä juutalaisia ollenkaan kansana, vaan ainoastaan uskontona. Juutalainen voi olla Egyptin juutalainen, Ranskan juutalainen tai Saksan juutalainen.” Hän sanoi, että egyptiläiset haluavat juutalaisten olevan hyviä naapureita, mutta heidän tulee muuttua. Toinen tunnettu egyptiläinen Boutros Boutros Ghali, entinen YK:n pääsihteeri, sanoi saman asian, mutta lisäsi siihen sisältyvän uhkauksen: Jos Israel säilyttää sen juutalaisen luonteensa eikä assimiloidu arabien kotimaahan, Israelia ei tulla koskaan hyväksymään tällä alueella, eikä Israel tulisi koskaan kokemaan rauhaa.
Katz kertoo kirjailija Yossi Klein Halevin keskusteluista PA:n nykyisen sisäministeri kenraali Nasser Youssufin kanssa. Halevi kysyi, mitä tapahtuu, jos Israel vetäytyy 1967 aselepolinjoille, tyhjentäisi setlementit ja jakaisi Jerusalemin. Youssuf vastasi tähän: sitten pakolaiset palaisivat maahan eikä olisi enää rajoja Israelin ja Palestiinan kansojen välillä. Halevi tiukkasi, mutta ettekö te aja kahta valtiota? Youssuf vastasi tähän: Kyllä, tilapäisenä ratkaisuna. Juutalaiset ovat osa meistä, ei erillisenä, te olette vain juutalaisia arabeja, kuten on muslimiarabeja ja kristittyjä arabeja.
Tässä on ratkaiseva ero eri näkökantojen välillä, mitä enempää länsimaiset hallitukset kuin israelilaisetkaan hallitukset tai yksilöt eivät ole pystyneet oivaltamaan.
Lisäksi Israelissa kokee jatkuvasti, etteivät juutalaiset ole ratkaisseet kantaansa Israelin maahan, eikä juuri ollenkaan Jerusalemiin ja sen pyhimpiin paikkoihin, Temppelivuoreen. Siksi keskusteluja käydään kovin akateemisella tasolla, teoretisoiden ja kuvitellen ilman yhteyttä raakaan todellisuuteen.


ps.
Tässä taas nähdään mistä länsimedia ei uskalla puhua ääneen mitään, nimittäin ISLAMILAISESTA ARABIRASISMISTA!

Lähi-idän aito rauha perustuu siihen historian todellisuuteen, että islamilainen arabimaailma tunnustaa Israelin valtion ja juutalaisten historialliset, kulttuuriset ja poliittiset oikeudet Lähi-idässä. Mutta sitä ennen islamilaisen ylimielisyyden filosofian täytyy muuttua totudenmukaisempaam realismiin. Siinä maailman kansojen on autettava Israelin naapurien vapautumisessa imaamiensa ikeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu