HISTORIAN OPETTAJAMME KERTOI, ETTÄ MANNERHEIMILLA OLI KANSALAISSODAN JÄLKEEN SALAINEN SUUNNITELMA:PUNAISET AJETTAISIIN VENÄJÄLLE TAI TAPETTAISIIN.KUITENKIN EDUSKUNNAN ENEMMISTÖ EI HYVÄKSYNYT LAKIALOITETTA.ONKO TÄMÄ TOTTA JA JOS ON,TIETÄÄKÖ JOKU OLISIKO AIHEESTA KIRJALLISUUTTA?
KIITOS
KIITOS
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onpas sulla melkoinen opettaja. Taitaa olla näitä Neuvostoliitossa koulutettuja änkyröitä. Tietenkään Mannerheimilla ei tällaista suunnitelmaa ollut, mutta jos todella olisi ollut joku "salainen" suunnitelma niin miten sinun opettajasi voisi siitä tietää? Toisaalta jos se ei ollutkaan salainen, niin miksei sellaista paperia ole olemassa?
Ota kirja. Lue. Ajattele. Mutta ennen kaikkea, vaihda koulua.
Todellisuudessa:
1. Mannerheim halusi, että vain kapinan johtajat ja murhiin syyllistyneet tuomitaan ja rivimiehet päästetään kotiin;
2. Mannerheim luopui puolustusvoimien ylipäällikkyydestä melkein heti Vapaussodan jälkeen, kun meni "sukset ristiin" poliittisen johdon kanssa, hän matkusti ulkomaille tavallisena kansalaisena.
Eiköhän Marski kuitenkin ollut vastuussa kaikesta, koska hän vaati ensin kenttäoikeuksia, ja kun niitä ei saanut, antoi luvan tappaa kenet hyvänsä. Kenttäoikeuksiin luvan saatuaan Mannerheim antoi niille ohjeet, joiden mukaan teloitukset tehtiin. Mannerheimin on sanottu vastustaneen laajamittaisia vangitsemsisia, joten vankileirikurjuuden suhteen on ehkä asiassa jotain perääkin. Toisaalta kuolemantuomion saattoi saada jokainen kiväärimies hänen ohjeissaan.
Tietysti tiedämme, että verenhimoisempiakin ruotsalaisia oli, mutta siksipä linjassa näkyy juuri Mannerheimin vaikutus.
Minusta Mannerheim on halunnut kiillottaa kuvaansa jälkipolville. Se selittänee yhden ainoan epämääräisen vetoomuksen liikaa väkivaltaa vastaan ennen Tampereen valtausta. Uudessa Ignatius-elämäkerrassa on jälleen langettu tällaisiin temppuihin. Tietysti Ignatiuskin halusi pestä verta omista ja Mannerheimin käsistä kirjoituksissaan. Kuitenkin on selvää, että sotilaiden linja oli kovempi kuin hallituksen.
Tikan kirjassa kenttäoikeuksia ja pikateloituksia on selitetty, että ne olisivat juuri maailmansodissa opittuja välttämättömiä vallattujen alueiden haltuunottotoimia.
" Eiköhän Marski kuitenkin ollut vastuussa kaikesta, koska hän vaati ensin kenttäoikeuksia, ja kun niitä ei saanut, antoi luvan tappaa kenet hyvänsä."
Kai sinulla moiseen paskapuheeseen on jonkunnäköinen todiste? Tuskinpa.
Tikka:Kenttäoikeudet 1918
Ei pidä missään tapauksessa paikkaansa, Mannerheimhan oli se henkilö joka jo Sisällissodassa kielsi teloitukset mutta kapinoivat Suojeluskunnat eivät totelleet, opettajasi on kai jonkin Stallarihihhuli tai on lukenu väärin jotain kirjaa.
Ei kieltänyt, vaan nimenomaan salli.
Kielsipä ja oikeen virallisesti, sillähän oli sodan jälkeen riitoja Suojeluskuntien kanssa, kun se ei sallinut teloituksia ja Suojeluskunnat eivät totelleet.
Valhetta. Ainoa tällainen on toukokuussa sodan jälkeen annettu kielto, jota Mannerheimin oikea käsi Wallden panttasi kolme päivää. Ei ole näytetty, että Mannerheim ei olisi ollut tietämätön viiveestä. Tämä yksityiskohta on kosmeettinen. Kaikkihan olikin määrä tuomita lain ja säädöksien mukaan rauhan palattua. Kenttäoikeudethan jatkoivat pyörimistään ja sitten tosiaan muut halusivat pitää poikia linnassa valtiorikosoikeudenkäyntejä varten. Viime töikseen Mannerheim sääti vankileireille erittäin ankarat kurinpitomääräykset.
Tuli niin paljon "uudelleenkasvatettavia orpoja" vuoden 1918 melskeissä, että piti perustaa "oikeinkasvatuslaitos" eli Mannerheimin lastensuojelu -järjestö kitkemään orastava viha punikkien jälkeläisistä. Kostoa pelättiin siis!
Tämä "jalo aivopesuaate" eli tunnetaan paremmin nykyään ns. Kiinalaisena uudelleenkasvatuksena, verhottiin inhimilliseen tarpeeseen...
Oikeampi syy oli helvetin huono lahtareiden omaantunto!
http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_terror.htm
Vuonna 1918 Suomessa kuoli noin 40 000 henkeä enemmän kuin keskimäärin vuosittain 1910-1920. Heistä kuoli sotaan liittyen noin 25000 henkeä ja näistä taas aseen kaatamina noin 14 000 henkeä. Niin kuin usein kansalaissodissa niin Suomessakin vuonna 1918 suoritettiin runsaasti varsinaiseen taistelutoimintaan kuulumattomia surmantöitä, teloituksia ilman laillista oikeudenkäyntiä, sotavankien surmaamista, ryöstömurhia ja murhia.
Osa tällaisista surmantöistä liittyi niin läheisesti sotatoimiin, että jälkeen päin ei ole pystytty tekemään eroa terroritekojen ja sotatoimien välillä. Tilastojen mukaan sodassa kaatui 6 850 suomalaista. Selvästi sotatoimissa kuoli noin 3 100 valkoista ja 3 400 punaista, kaikkiaan siis - venäläiset mukaan lukien noin 7 000 henkilöä. Tämän lisäksi sai surmansa noin 10 000 henkilöä osittain sotatoimiin liittyen mutta osittain vasta taistelujen jälkeen.
Vuoden 1918 sodan surmatöiden nimitys - murha, teloitus jne. - on riippuvaista siitä, miten ihmiset henkilökohtaisesti suhtautuvat sodan yleiskuvaan. Nimitykset "punainen terrori" ja "valkoinen terrori" kuvaavat surmatöiden herättämää painostavaa ilmapiiriä niissä väestöryhmissä joihin se kulloinkin kohdistui. Punaisen terrorin uhreja oli noin 1700, valkoisen terrorin noin 8400.
Punainen terrori oli vallankumoukseen liittyvä purkautumisilmiö, jollaisesta oli saatu esimerkkejä Venäjän vallankumouksien yhteydessä. Vallankumoukseen liittyi ajatus yhtäkkisestä muutoksesta, vanhan järjestyksen kumoamisesta ja hävittämisestä. Tavallisten lakien ei katsottu sitovan. Punainen terrori jakaantui kahteen huippuvaiheeseen. Kapinan puhkeamisesta kolmisen viikkoa surmatyöt koko ajan lisääntyivät. Helmikuun puolivälissä punainen terrori väheni ratkaisevasti. Vallankumousjohto yritti estää laittoman menon riistäytymästä valloilleen. Kansanvaltuuskunta, joka lähes koko sodan ajan kävi kamppailua selvempää sotilasdiktatuuria haluavan toimintalinjan kanssa, yritti julistuksin vedota punakaarteihin terrorin lopettamiseksi. Punaisen terrorin toinen huippukausi osuu huhtikuuhun. Koko punaisten länsiarmeija aloitti nopean perääntymisen. Vetäytymisen yhteydessä sytytettiin murhapolttoja ja tuhottiin jopa viljavarastoja. Ennen lähtöä tehtiin "tilit selviksi".
Valkoisen terrorin pääsyy oli punaisen terrorin aiheuttama viha, kauhu ja kosto. Valkoisen terrorin kokivat siihen osallistuneet jollain tavoin oikeutetuksi, koska se kohdistui ihmisiin, jotka olivat ryhtyneet kapinaan laillista hallitusta vastaan, suorittaneet ryöstöjä ja syyllistyneet jopa maanpetokseen liittoutuessaan venäläisten kanssa. Jyrkän rankaisun laki sai siten taustakseen erilaisia motiiveita. Kyseessä saattoi olla henkilökohtainen kosto, joko pitkäaikaisesta vihanpidosta tai aivan kapina-aikaan liittyvästä tapahtumasta.
Varsin yleisenä ajatuksena oli, että muodollisuuksista ei tarvinnut pitää kiinni, mikäli joku tavattiin sota-alueella haitanteosta. Kun valkoisilla joukoilla ei sodan alkuvaiheessa ollut selkeitä menettelyohjeita punaisten käsittelystä, Mannerheim määräsi Ylipäällikön neuvottelukunnan valmistelemassa kuulutuksessa 25.2. "ammuttavaksi paikalla" henkilöt, jotka armeijan selän takana tavattaisiin hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, lennätin- ja puhelinlankoja, jotka vastustaisivat laillista sotavoima ja joilta tavattaisiin luvattomia aseita sekä sala-ampujat ja murhapolttajat. Samalla hän kielsi kenttäoikeuksien asettamisen. Mannerheim pyrki valvomaan ohjeiden noudattamista koko sodan ajan, mutta "ammutaan paikalla"-säännösten avara tulkitseminen oli yksi tie tuomiotta tapahtuneisiin teloituksiin eli ns. valkoiseen terroriin.
Valkoinen terrori muodostaa määrällisesti jatkuvasti nousevan käyrän. Maaliskuun puoliväliin asti se oli yleisesti ottaen varsin vähäistä. Suurin osa (2/3) sodan ensimmäisen kuukauden valkoisesta terrorista keskittyi yhteen ainoaan paikkaan, Varkauteen. Vankien teloittaminen lisääntyi hyökkäysoperaatioiden alettua, ja Mannerheim katsoi aiheelliseksi puuttua asiaan monta kertaa maalis-toukokuussa. Mannerheimin tahto ei kuitenkaan oikopäätä toteutunut. Valkoinen terrori ei tyrehtynyt sotatoimien päättyessä. Vielä taistelujen tauottua surmattiin (5.5. alkaen) neljän viikon aikana ainakin 3 100 punaista eli 37 % koko terrorin laajuudesta. Suuri osa näistä surmaamisista tapahtui kiinniottamisen yhteydessä tai kenttäoikeuden tuomiosta.
http://www.mannerheim.fi/06_vsota/s_punvan.htm
Taisteluiden liepeillä ilmeni runsaasti sellaista väkivaltaa, jolla ei ollut välitöntä yhteyttä sodankäyntiin. Vallankumoushenkeen liittynyt suoran toiminnan linja, "punainen terrori", herätti nopeasti vastareaktion, ns. "valkoisen terrorin".
Teloitukset olivat monasti summittaisia ja veivät mukanaan sellaisiakin, jotka eivät olleet osallistuneet väkivallantekoihin. Kun vielä hallitusvalta halusi pikkutarkasti tutkia ja tuomita kapinaan osallistuneet, punaiset joutuivat odottamaan ratkaisua vankileireillä. Niiden olot olivat heikot, ja vankeja kuoli nälkään ja tauteihin. Nämä sodan seurausilmiöt jäivät monien mieliin pysyvämmin kuin itse sota ja sen syyt.
Päämajassa tiivistyi maaliskuun lopulla mielipide, että vankien kasaantumisen välttämiseksi oikeutta olisi jaettava nopeasti. Ylipääliköltä esitti senaatille kenttäoikeuksien perustamista, jotta tähän päämäärään nopeammin päästäisiin. Ajatuksena oli, että pahimmat rikolliset oli tuomittava kenttätuomioistuimissa ja ammuttava ja että suuret joukot oli laskettava kotiin. Mannerheim oli "taipuvainen vapauttamaan ja päästämään koteihinsa ne punavangit, jotka saivat kotipaikastaan hyvät lausunnot, ja erityisesti ne, joiden voitaisiin todeta tulleen kapinaan pakotetuiksi". Ehdotuksella oli myös käytännön perustelut. Joukot eivät riittäneet vankeja vartioimaan vaan ne tarvittiin rintamalla. Toisaalta Mannerheim ajatteli jo Suomen kykyä yhtenäistyä: valtion paras strateginen raja on sen yhtenäisyys. Hän painotti sillan rakentamista kansanosien välille taistelun ratkettua.
Mannerheim sai Vaasan hovioikeuden presidentin, valkoisen Suomen korkeimman oikeusviranomaisen Karl Söderholmin taipumaan mahdollisuuteen perustaa kenttäoikeuksia, tulkitsemalla sotaväen rikoslakia ja katsomalla sotatilan vallitsevan. Vaasan hallituksen juristijäsenet asettuivat kuitenkin toiselle kannalle. Ottaen huomioon voimassaolevan lainsäädännön ei näitä kenttäoikeuksia voinut asettaa. Venäjälle ei sotaa ollut voitu julistaa, kun eduskunta ei ollut voinut kokoontua, ja sisällissodan aikaista sotatilaa ei laki tuntenut.
Vaasan senaatti lähti periaatteesta, että kapinalliset oli tuomittava yleisen rikoslain perusteella, valtiorikosten kysymyksessä ollessa hovioikeuksissa. Käytännön syistä, vankimäärän suuruuden takia, päädyttiin kuitenkin siihen, että oli asetettava erityisiä valtiorikosoikeuksia. Punavankien tuomitseminen oli kansakokonaisuuden kannalta niin suuri asia, että sen tuli tapahtua lakien mukaan mahdollisimman normaalissa oikeudenkäynnissä. Senaatti pelkäsi aiheellisesti paineen johtavan tuomiottomiin teloituksiin, jollei oikeudenkäynteihin pian päästäisi. Ns. valkoisen terrori oli jo alkanut. Päämajan poliisiviranomaisten esittäessä pikaoikeudenkäyntejä Mannerheim vastasi: "Verta on virrannut kyllin. En halua saada Suomen pyövelin nimeä." Valloitettujen alueiden turvaamispäällikkö Walden esitti Helsingissä 8.5. hallitukselle kenttäoikeuksien asettamista ja vankien vapauttamista, mutta hallitus katsoi edelleen, että tuomioitten ja tutkimuksen tuli tapahtua lain mukaan. Laki valtiorikosoikeudesta vahvistettiin toukokuun lopulla. Rangaistusperusteena oli rikoslain säännökset valtiopetoksesta, johtajien osalta kuitenkin maanpetoksesta.
Kun punaiset armeijat olivat huhti-toukokuun vaihteessa antautuneet, punaiset koottiin sotilaiden vartioimille vankileireille. Niistä suurimmat olivat Hämeenlinna, Viipuri, Helsinki, Tampere, Riihimäki, Kotka ja Lahti. Myöhemmin tunnetuimmaksi suurleiriksi tuli Tammisaari. Sodan päättyessä valkoisilla oli yli 80 000 vankia. Osa päästettiin kotiin välittömästi, ja kesäkuun alussa heitä oli 74 000. Vankimäärä väheni kesän lopulla nopeasti. Se oli 1.7. 71 000, 1.8. 41 000 ja 1.9. 27 000. Senaatti omaksui sen linjan, että kaikki punaiset oli tuomittava laillisissa oikeusistuimissa lain määräämiin rangaistuksiin. Pitkään jatkunut tutkiminen aiheutti kuitenkin sen, että monet punaiset vankileirien ahtaissa oloissa, heikolla ruoalla joutuivat tautien uhreiksi: vankileireillä kuoli vuoden 1919 kevääseen mennessä peräti noin 12 500 punaista.
Mitä siinä oli salaista?
Kyllähän tuo homma kävi aivan julkisesti.
Ei ole totta, sillä Mannerheim kielsi teloitukset ajoi yleistä armahdusta.
Eduskunta oli kumminkin Saksalaismielinen, samoin hallitus ja keskittyi kuningas instituution luomiseen.
Paikalliset suojeluskunnat ja vankileirit toimivat miten halusivat vankien kanssa ...
Mannerheim oli itseasiassa pääasiassa ulkomailla vuodet 1918 lopusta 1920 alkuun ...
Saksalaiset sotilaat kauhistelivat, että eivät ole koskaan nähneet vankeja kohdeltavan noin huonosti (kuin valkoiset punavankeja).
Saksako muka teloitti kaikki? Millä perusteella syytät Saksaa? Se oli vain valkoisten liittolainen ja tietysti antoi ystäviensä hallita.
Kaikki valta armeijassa oli Venäjältä tulleilla ruotsalaisupseereilla, jotka saivat linjansa läpi vihollisen kohtelussa.
vihollisia ja viholliset tapetaan.vai olisitko halunnut jotakin muuta?
En, mutta vituttaa, kun ruotsalaiset ja Mannerheim ym. vapautetaan vastuusta ja syytetään kansan kurittomuutta ja saksalaisia.
Oman kouluni historia päätyi Suomen osalta vuoteen 1905. 1918 oli 1. maailmansodan viimeinen vuosi ja tämä sota on edelleenkin arvoituksellinen ja kiistelty. Mannerheim oli virattomaksi jäänyt Venäjän kenraaliltn, jonka senaatti, hallitus, nimitti ylipäälliköksi. Suomessa ei ollut valtiosääntöä eikä myöskään omaa lainsäädäntöä saati sääntöjä sodankäynnistä. Mannerheim on saattanut hyvin noudattaa tsaarin Venäjän laillisia menettelytapoja sodassa. Tähän sopii hyvin erityiskomennuskunnat ja kenttäoikeudet menettelynä, mutta tuskin hän osallistui itse teloituksiin tai antoi niistä kirjallista määräystä. Saksan Suomessa olevat joukot suorittivat hyvin ja tehokkaasti niille määrätyt tehtävät oman armeijansa ohjeiden mukaan. Saksa juuri keksi nimen "vapaussota" ja ainakin ylipäällikkö Ludendorff hämmästeli että suomalaiset katsoivat heidän osallistuneen Suomen vapassotaan. Saksalle tämä oli pohjoisen itärintaman vakauttaminen ententen lähinnä Englannin uhasta Pietaria kohtaan.
Oman opetukseni mukaan siis Mannerheim ylipäällikkönä noudatti tsaarin Venäjän menettelytapoja, ei teloittanut ketään henkilönä. Hän menetti asemansa heti marssittuaan Saksan vapauttamaan Helsinkiin ja poistui maasta. Puhdistustoimet, esim yli 12 vuotiaiden mestaukset yms eivät olleet rikoksia Suomen lakien kannalta, koska lakeja tai yhteiskunnnan rakenteita ei ollut olemassa. Takautuvasti laaditun EY:n ihmisoikeussopimuksen mukaan (1948) ne voisivat ollakin. Noudattihan Saksa ja Espanjakin omia lakejaan. Saksan tekemistä rikoksista Suomessa ei ole tietoja. Tosin Saksa lienee nauttinut samanlaista syytesuojaa kuin USA nyt Irakissa.
Suomi 1918 voisi olla esikuva nykyiselle Irakille menettelytapana. Suomi pystyi sentään hyvin alkeellisissa oloissa tuhoamaan suhteellisesti saman määrän väestöä kuin Espanja Saksan avustamana usean vuoden aikana. Espanjassa sanovat sitä sisällissodaksi, Saksassa se taitaa olla operaatio Condor.
Kyllä se oli Vapaussota alusta lähtien, kun suomalaiset ryhtyivät riisumaan aseista venäläisiä varuskuntia punaisten päätettyä vallankumouksesta 24.1. ja Venäjän joukkojen päällikön tehneen (haluttomasti ja puutteellisesti toteutetun, joukot olivat vasta radikalisoitumassa ja joutumassa punaisille) päätöksen tukea punaisia vallankumouksessa ja riisua suojeluskunnat aseista.
Kuka päähäsi on pannut Saksan keksineen sodan? Saksalaisilla oli tietysti kaikenlaisia suunnitelmia puskurivaltioiden irrottamiseen, mutta suomalaiset toimivat omiensa mukaan. Sama propagandastrategia on huutaa MOT-ohjelmien tapaan saksalaisten suunnitelmista vastarintaliikkeelleen 1944. Tietysti suomalaiset käyttivät Saksan tukea, mutta vaikka se oli soluttanut osan Suomen omastakin liikehdinnästä, suomalaiset käyttivät liikettä omiin tarkoituksiinsa ja kieltäytyivät monista operaatioista. Koko liikehän oli molempien tarkoittama sitä tilannetta varten, että NL miehittäisi maan. Mutta vuonna 1915 suomalaiset tekivät aloitteen jääkäreistä ja itsenäisyysmiehet suunnittelivat Vapaussotaansa omin päin tietysti kinuten tukea Saksasta.
Viittaan 1. maailmansodan historiaan esim Ludendorffin muistelmiin. Hän oli itärintaman päällikkönä sodan ajan ja rauhoitti kertomansa mukaan pohjoisen rintaman 4 pataljoonalla kuninkaallinen 27 JP osana Saksan operaatioita. Tähän kuului tietysti myös Kuurinmaa, Bulgaria ja Ukraina joihin kaikkiin Suomen lisäksi asetettiin saksalainen hallinto eri tavoin. Suomen senaatin edustaja Hjelt antoi pyynnöstä Saksalle muodollisen syyn interventioon em valtioiden tavoin kirjeellään ja operaatio oli muodollisesti Suomen pyytämä. Suomi myös solmi aselevon Saksan kanssa ja luovutti alueensa ja voimansa Saksan asevoimien käyttöön tynkäeduskunnan päätöksellä. Länsimaat pidättivät tunnustuksensa Suomen tasavallalle tämän demokratiakäsityksen takia, mitä myös Suomen kuningas epäröi. Viitaten Fergusonin kirjoituksiin Suomen 1918 sodan voi ymmärtää myös osana Euroopan maailmansodaksi laajennutta sotaa. Suomen historiassa sitä tavallisesti nimitetään vapaussodaksi, mikä oli Saksan yleisesikunnan antama nimitys. Leninin lähetti Venäjälle tunnustetusti Saksan yleisesikunta, ei Saksan keisarikunnan hallitus. Ludendorff jo huomasi tämän operaation karanneen käsistä jo kun Brest-Litowskyssä Saksa vaati ja sai Suomen itsenäisyyden osana Saksan puskurivyöhykettä. Sama toistui sitten 2. maailmansodassa ja aivan samoin perustein. Asiatiedot ovat tarkistettavissa, sanonnat ja suomenkielinen asu ovat varmasti epätieteellisiä.
Lisäyksenä vielä Brest-Litowskyn kokoukset Saksassa: Bad Homburg 13.2.1918 ja Bad Kreuznach 18.12.1917 olisin hyvin kiitollinen etenkin ensimmäisen kokouksen yksityiskohdista. Lukemani mukaan nimenomaan siinä sovittiin toisen vaiheen vaatimuksista ja menettelystä Trotskin painostamiseksi.
Väittääkö Ferguson Saksan keksineen sodalle nimen Vapaussota?
Todellisuudessa Vapaussotaa suunniteltiin 20 vuotta sitä aiemmin jo ja jääkärit lähtivät siihen koulutusta saamaan. Samaa sotaa varten harjoitteli aikanaan Voima-liitto.