Monet ihmiset kuulema luulevat oikeasti että Salatuissa Elämissä olevat ovatkin oikeita!!!?
Hei HALOO!! Kuulkaa: Ne ovat näyttelijöitä joillekka on kirjoitettu vuorosanat valmiiksi suuhun!!! (okiko uutta tietoo?)
Varsinkin Aaroa näyttelevä Teemu Lehtilä on saanut paljon negatiivista palautetta jopa TAPPOUHKAUKSIA roolinsa vuoksi!!
Voiko ihmiset olla todella noin tyhmiä??
Näköjään voivat. Todella sairasta uhkailla esim. lasten kuullen Teemu Lehtilää. En käsitä miten jotkut ihmiset voivat noin sekoittaa faktan ja fiktion.
Jos tietäisin tuttavapiirissäni olevan jonkun näin sairaan ihmisen joka ei tajua TV-sarjan henkilöitten fiktiivisuutta vaan pitää heitä todellisina henkilöinä niin olisin todella huolissani tuttavani mielenterveydestä.
Suosittelisin jotain hoitolaitosta ja sopivaa lääkitystä. :/
Ihmiset luulevat että Aaro on oikeasti olemassa!!?
19
1692
Vastaukset
- järkevä ihminen maalta
Siellä on kaikki noin kieroon kasvaneita ääliöitä.Jos ei erota tv-sarjan henkilöitä oikeista persoonista saisi viedä suljetulle osastolle loppuelämäksi.Vaarallista pitää vapaana niin kahjoja ihmisiä.Ja siellä kaupungeissa ne ihmiset uhkailee.Ei Lehtilä ole paljoa täällä maalla liikkunut.
- ole hyvä
TV sarjan pitää tuntua todelliselta ja herättää tunteita. Se on ihan ok, jos ihmisten tekee mieli läksyttää paskiasta kuten aaro. Tälläistä kansalaisaktiivisuutta toivoisi enemmänkin.
Mutta älkää psykot sotkeko näyttelijöitä tähän mukaan. Roolihahmo on vaan roolihamo. Aaroa saa läksyttää ei Teemua.
Mitäs muuten luulette koska Laura antaa Aarolle lähtöpassit? Tuskin saa enää Oonaa tai Saulia puolelleen vaikka yrittäisi? Ja Palaako Sauli kun Aaro lähtee? Tappaako Aaro jonkun? - salkkarifani
Hei mä en ainakaan luule että "Aaro" olis oikeesti tollanen siviilissä.
Mutta mun mielestäni on kiva jakaa täällä ohjelmasta mieli piteitä.
Näyttähän ne näytteliät hieman eri näköisiltäkin kun ne on jossakin lehessä oleet haastattelussa ja oleet omia itsejään,niin kuin Sannakin,oli jossakin lehessä haastateltu.
Ja entäs "Ulla" todellakin tyylikäs nainen siviilissä.
Ei uskois samaksi ihmiseksikään.
Että näin. - tv-pöllö
..huomaamaan,että näin ihmiset todellakin kokevat.Salatut elämät tulee joka päivä,viikonloppuisin sama uusintana,siitä syystä henkilöt tulevat "oikeasti" tutuiksi,ja kun on kotimainen,niin helposti ei erota kuuluuko itse samaan Pihlajakadun väkeen,vai ovatko he osa omaa elinpiiriä.
Katsojan yksinäisyys on eräs syy liialliseen uppoutumiseen tv.n välittämään elämään.
Yksittäiset elokuvatkin vaikuttavat aikuisiin ihmisiin,selviä yhteyksiä on esim.venäläinen ruletti,bensarosvoilu,ryöstö ym.aiheita,joita on sitten apinoitu oikeassa elämässä heti elokuvan jälkeen.
Henkisesti tasapainottomiin henkilöihin vaikutukset ovat konkreettiset.
Suurin huolenaihe on tietysti lapset,Salatut elämät esim.ei ole lastenohjelma,se on kylläkin lasten suosikkisarja,valitettavasti.
Ei se ihmeempää haloota. - tepi88
kertoi jossain salatut elämät extrassa... että sille ei kerran myyty siviilissä olutta, sen takia ku myyjä luuli et se alkaa taasjuoda ja katri kärsii...
- Jaana Z
.."kertoi jossain salatut elämät extrassa... että sille ei kerran myyty siviilissä olutta, sen takia ku myyjä luuli et se alkaa taasjuoda ja katri kärsii... "
Siis mitenhän myyjä on päässyt tuohon ammattiin, tuolla mielenterveydellä?
Kai tuo on sentään ollut tsoukkia myyjän puolelta..ainakin toivon niin..
- Teemuaaron ihailija
Minä olen huolissani Teemusta ja hänen perheestään, vaikka heidän asiat ei minulle tietysti periaatteessa kuulu. Ihanko on jo tappouhkauksia tullut? Ihan uskomatonta! En voi käsittää ollenkaan!
Siis kaikkien pitäisi vaan näytellä jotain kilttejä tyyppejä. Tiesiköhän Teemu muuten alunperin Salkkareihin tullessaan, että mitä kaikkea hänen roolihahmonsa tulee tekemään? Eikös hän ihan lukenut psykologiaa, että pystyisi paremmin asettumaan "Aaron housuihin"?
Nyt äkkiä Teemulle jotain kilttejä rooleja telkkariin. Tehköön vaikka paluun Salkkareihin Aaron kaksoisveljenä, jonka luonne on täysin erilainen kuin veljellään tai jotain. - joshua
Aaro on tosi luonnollinen ja aidon tuntuinen roolissaan sekä häneen samastuu helposti. Aaro on todella mahtava näyttelijä. Ymmärrän kyllä miksi hänelle lähetetään tappouhkauksia ja se on valittettavaa, mutta Aaro ei voi roolilleen mitään.
- Teemuaaron ihailija
Siis Teemu näyttelee tosi hyvin Aaroa. Aaro hän ei ole oikeasti. Pieni täsmennys vain.
- Voiko olla vaaraa että
Teemuaaron ihailija kirjoitti:
Siis Teemu näyttelee tosi hyvin Aaroa. Aaro hän ei ole oikeasti. Pieni täsmennys vain.
Teemulle jää rooli päälle?
- Teemuaaron ihailija
Voiko olla vaaraa että kirjoitti:
Teemulle jää rooli päälle?
että Teemulle jää rooli päälle. Eiköhän se Aaro ole jäänyt sinne Salkkareiden studioon tai missä ne nyt kuvaa. Minua vaan surettaa Teemun puolesta ja varsinkin hänen lastensa puolesta, jos isälleen tullaan huutelemaan ties mitä. Johan lapsiparat saavat hirveitä traumoja.
Kyllä se Teemu/Aaro on niin söpö, että ihan melkein pitää nitropurkilla käydä, kun Salkkareita katsoo.
- Aaro - mutta mutta
Pihlajakatu, Snow Tiimi, Kentauri ja Ismon Valinta (Stellas) ovat ainakin oikeesti olemassa.
- Teemuaaron ihailija
Teemu yrittäis iskeä nuoria tyttöjä baareissa?
- cccccc
Aaron näyttelijä on ammattinäyttelijä, joten siksi hän tuntuu niin uskottavalta. Suurin osa muista muista onkin amatöörinäyttelijöitä.
- Teemuaaron ihailija
cccccc kirjoitti:
Aaron näyttelijä on ammattinäyttelijä, joten siksi hän tuntuu niin uskottavalta. Suurin osa muista muista onkin amatöörinäyttelijöitä.
Teemu on NÄTYn käynyt vuosina 1985-89. On täytynyt olla lahjakas kaveri, kun olen lukion jälkeen heti päässyt.
- Anonyymi
Teemuko?
Hah haa!
- Anonyymi
Aaro uhalla?
No, nai pianon alla huoraa!- Anonyymi
Onkos se vielä Evan kanssa ollutkaan. Siinähän sitä olis Nellalle uus hyvä näpäytys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkos se vielä Evan kanssa ollutkaan. Siinähän sitä olis Nellalle uus hyvä näpäytys.
Siis Lassea tarkoitin. Muistin että tää ois tuo "Lasse on kurko" -ketju.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait273176Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3853Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68770Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3740Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60684Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601- 41560
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20559Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3549- 11543