Kiina – Tunnettu ihmisoikeusasianajaja on vaarassa

stefanus

UUTISET 28.11.2005
Kiina – Tunnettu ihmisoikeusasianajaja on vaarassa
ChinaAid Association (CAA) on raportoinut ihmisoikeuksia ajavan asianajajan Gao Zhishengin joutuneen kohtaamaan lukuisia vaaratilanteita. Gao Zhisheng on jatkuvasti hoitanut ihmisoikeus- ja uskonnonvapausloukkauksia Kiinassa. Gao oli myös yksi pastori Cai Zhuohuan asianajajista. Gao Zhisheng on kirjoittanut avoimen kirjeen koskien Kiinan salaisen poliisin tekemistä uhkauksista, joita hän, hänen vaimonsa ja 12-vuotias tyttärensä ovat joutuneet kohtaamaan viime päivinä. Salainen poliisi on muutamia kertoja yrittänyt suistaa Gaon auton tieltä yrittäen aiheuttaa onnettomuuden. Kun Gao oli moittinut agenttien häikäilemätöntä ja julkeaa käyttäytymistä, oli hänen henkeään uhattu. Pekingin Oikeuslaitos on epäämässä piakkoin Gao Zhishengin asianajajatoimiluvan.
CAA on saanut myös tiedon, että asianajaja Gao Zhisheng on hiljattain tullut uskoon ja on menossa kasteelle ja liittymässä kotiseurakuntaan.
CAA pyytää kaikkia rukoilemaan jatkuvasti Gaon ja hänen perheensä puolesta.

Myös toista pastori Cain asianajajaa Zhang Xingshuita oli varoitettu pari päivää ennen presidentti Bushin saapumista Kiinan, ettei hänen tulisi ryhtyä minkäänlaisiin ”epävirallisiin toimintoihin”. Häntä oli myös ohjeistettu lähtemään pois Pekingistä Tianjinin kaupunkiin, mikä sijaitsee n. 100 kilometrin päässä Pekingistä.

Tunnettu kotiseurakunnan johtaja, pastori Zhang Mingxuan oli yhtäkkiä kadonnut marraskuuna 18. päivänä. Pastorin ja hänen nuoremman poikansa odotettiin saapuvan kotiin Pekingiin junalla aamulla klo 08.00 aikaan. Pastorin vanhin poika Zhang Jian meni heitä vastaan asemalle löytämättä heitä. Aamupäivällä Pekingin toimiston virkamies soitti Zhang Jianille ilmoittaen, että hänen isänsä ja nuorempi veljensä oli kuulusteltavana heidän ”epävirallisista (ei laittomista) toimenpiteistä”. Virkailija sanoi, että heidät tultaisiin vapauttamaan illalla. Kuitenkin pastori soitti klo 21.00 aikaan ja ilmoitti, ettei heitä tultaisi mitä todennäköisimmin vapauttamaan. Pastori Zhangia pidettiin pidätettynä 27 tuntia aina 20. marraskuuta asti. Syynä kerrottiin olevan hänen Kiinan kotiseurakuntayhdistyksen johtajuus; yhdistys oli virallisesti perustettu tuona päivänä. Yhdistykseen kuuluu yli 50 kotiseurakunnan johtajaa 20 provinssista. Luotettavat lähteet ovat kertoneet, että pastori Zhangin pidättämisellä estettiin häntä tapaamasta presidentti Bushia.

CAA raportoi myös Pekingin kotiseurakunnan aktivisteista Hua Huiqista ja hänen vaimostaan Wei Jumeista (kokoaikainen evankelista), joita estettiin saamasta mahdollista kontaktia Yhdysvaltain presidenttiin. Xuanwun turvallisuustoimisto osti pariskunnalle lentoliput Sichuan provinssiin marraskuun 17. päivänä. Heidän sallittiin palata Pekingiin 21. päivänä. Hua Huiqin ja Wei Jumein ei ole annettu palata Pekingin kotiinsa, vaan heidät on pakotettu asumaan hotellissa.
Kaiken kaikkiaan kahdeksan kotiseurakunnan pastoria ja 100 seurakunta-aktivistia pidätettiin ennen presidentti Bushin vierailua. Valtiovierailun päätyttyä pidätetyt vapautettiin.
Etelä-Kiinan seurakunta oli lähettänyt presidentti Bushille avoimen kirjeen, jossa he kertoivat kristittyjen tilanteesta Kiinassa; häirinnöistä, pidätyksistä ja vangitsemisista.

www.stefanus.fi

2

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piikkiq

      että Bush on niin suuri vaikuttaja että hänen vuokseen ihmisiä pitää vaentaa... ettei vain olisi mies ihmisoikeuksien asialla kun häntä niin pelätään...

      piikkiq

      ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

      • 10 + ja papukaijamerkki

        Turhaanpa tuommoista pelkäät. Tuskin Georg W. kovinkaan kiinnostunut Kiinasta on koska maan öljyvarat eivät riitä edes oman itsensäkään käyttöön - tuontiöljyä raukkaparat hamuavat...

        ps. myös kapitalismissa ilmenee samankaltaisia piirteitä - joskus (mistähän kumman syystä????)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe