"Irakin sota oli laiton"

Lokki

Oli Haloselta kerrassaan typerää mennä taannoin narisemaan YK:ssa että "Irakin sota on laiton". Voi olla että on laiton, voi olla että ei ole, mutta tyhmää on mennä ärsyttämään Yhdysvaltoja, Iso-Britanniaa ja monia muita Suomenkin kannalta erittäin tärkeitä maita, jotka sotatoimiin osallistuivat. Lyhyesti sanottuna: huonoa ulkopolitiikan hoitoa.

9

330

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sota?

      Demareiden mielestä kaikki on laitonta, missä he eivät ole mukana. Paitsi tietenkin Tsthetshenian sota, jossa tuhotaan maata ja kansaa. Se sota täyttää kai pian 10 vuotta, ja jatkuu edelleen. Onko Halonen sanonut siitä koskaan mitään? Tuskinpa on.

      Yhtä viisasta oli demari-presidentti Koivistolta aikanaan vastustaa Baltian maiden itsenäistymistä. Se temppu oli Suomen ehkä kaikkien aikojen suurin kansainvälispoliittinen munaus, mutta sekin on painettu villaisella. Olihan tekijä demari.

    • T u t k a i n
    • sitten

      Tässä se juuri tulee esiin, että meillä on valtion ja ulkoministeriön johdossa henkilöt, joiden maailmankuva on peräisin Vanhan valtauksen ja Vietnamin sodan ajoilta 60-luvulta.

      Jokainen tietää työpaikaltaan 55-65v -tapauksia, jotka ovat mukavia ihmisiä, mutta eivät ole enää aikoihin kyenneet uudistumaan ja kehittymään ajan vaatimusten ja maailman mukana. Vaan ovat ns. jässähtäneet johonkin menneisyyteen.
      Ihmisiä ne ovat presidentti ja ulkoministerikin, ehkä jopa heikompiakin tässä suhteessa kuin tavalliset pulliaset.

    • tseims

      jenkit kaivaa omaa hautaa itelleen ja se on jees,ei tuolla tavalla rauha tule ikinä,saddammin tappaminen ei tuo rauhaa mihinkään sama juttu pinlaadenin.näitä sekopäitä riittää joka hetki lisää.sotilaat vex irakista ja heti, niin ei viattomat sotilaat tapata itteensä.

      • Sitruunasooda

        Kyllä presidentti Halonen on ottanut Tsetsenian kysymyksen usein esille suoraan Putinin kanssa. Halonen on kehunut Putinia (jossa kieltämättä on omat vikansa) siitä, että hänen kanssaan keskusteluyhteys pelaa. Se lienee paras tapa vaikuttaa venäläisiin - henkilökohtainen ja ei-julkinen keskustelu.

        USA on sitten asia erikseen. En pysty uskomaan, että henkilökohtainen keskustelu George W. Bushin kanssa mitenkään vaikuttaisi häneen. Siksi on parempi yrittää vaikuttaa MUIHIN kansainvälisiin toimijoihin ja maihin. Eli siis uskoisin (en ole kysynyt Haloselta joten mielipide on omani) että Halosen puhe oli suunnattu enimmäkseen lukuisille USA:n haitallsen ulkopolitiikan hännystelijöille, enemmän kuin itse USA:lle.

        USA:ssa on paljon hyvää ja paljon oikein hyviä ihmisiä, mutta tämänhetkinen ulkopolitiikka on lyhytnäköistä ja vahingollista. Suomellakin on oikeus sanoa se.

        Minun mielestäni Venäjän Tsetsenian toimet ovat ihmisoikeusrikos, en ollenkaan kiellä sitä. Mutta USA:n "terroristivaltioihin" eli siis vanhoillisiin muslimimaihin ja Lähi-Itään kohdistama ulkopolitiikka on sellainen vakava maailmanpoliittinen asia, joka voi johtaa katastrofiin koko maailmalle. Esim. terrorismin lisääntymisen muodossa.

      • pientä eroa
        Sitruunasooda kirjoitti:

        Onko mielestäsi näillä eroa:

        A) Miehitetyssä maassa tapetaan ja tuhotaan systemaattisesti maata ja kansaa. Tiedotusvälineitä päästetään paikalle vain rajoitetusti, että tapahtumilla pysyy matala profiili.

        B) Miehitetystä maasta on eliminoitu oman maan vähemmistöä ja toisinajattelijoita terrorisoinut diktaattori. Miehitysjoukot pysyvät maassa, koska muuten entiselle diktaattorille uskolliset terroristit aiheuttaisivat maassa täyden anarkian. Miehitysjoukot ja siviiliväestö ovat edelleen terrori-iskujen kohteena.
        Tiedotusvälineet saavat vapaasti raportoida tapahtumista. Tosin nekin joutuvat terrorismin kohteeksi.

        Arvaas ihan rehellisesti, kumpi kuvaa Tshethseniaa ja kumpi Irakia?

      • on tietenkin
        pientä eroa kirjoitti:

        oikeus sanoa, että Irakin - tai Tsehtsenian - sota on laiton. Eri asia on, kannattaako sitä sanoa. Monesti on ihan hyvä olla hiljaa. Toiset sanoo sitä rähmällään oloksi, toiset viisaaksi ulkopolitiikaksi.

        Kuten yksi Halosen edeltäjistä on sikari suussa joskus sanonut: "Kaikki lähtee tosiasioiden tunnustamisesta". Tosiasia on se, että tietyillä mailla on valtaa ja tietyillä ei. Näin se menee, sanoi Halonen mitä tahansa. Suhteita pitää vaalia hieman valikoiden, koko maailmaa ei voi syleillä.

        Gigantin mainoslausetta mukaillen: Se nyt vaan on tyhmää vaarantaa hyvät suhteet USA:han.

      • puppua
        on tietenkin kirjoitti:

        Jep, se on noinkin.
        Mutta asiassa on yksi tärkeä puoli, nimittäin se kuva, mikä maailmasta luodaan suomalaisille. Ja siinä meillä on masentava lähihistoria, jonka yhtenä ilmentymänä on, että edelleenkin katsomme Venäjän sotatouhuja läpi sormien tai oikeutetuiksi, ja USA on aina suuri saatana, teki mitä tahansa.

        Asennekasvatus näkyy suomalaisissa hyvin selvästi. Menepä kysymään mielipiteitä USA:sta nuorelta ihmiseltä, joka ei milloinkaan ole ollut USA:ssa. Kysy sitten henkilöltä, joka siellä on ollut, vastasiko hänellä maasta ja kansasta ollut kuva todellisuutta.
        Vertaa kuulemisasi "totuuksia" toisiinsa.

        Sama päti aikoinaan Neuvostoliittoon, mutta täsmälleen toisin päin. Meille annettiin paratiisimainen kuva, ja totuus oli mitä oli.

        Tässä maailmassa elämme vieläkin jossakin määrin.

      • Sitruunasooda
        pientä eroa kirjoitti:

        Onko mielestäsi näillä eroa:

        A) Miehitetyssä maassa tapetaan ja tuhotaan systemaattisesti maata ja kansaa. Tiedotusvälineitä päästetään paikalle vain rajoitetusti, että tapahtumilla pysyy matala profiili.

        B) Miehitetystä maasta on eliminoitu oman maan vähemmistöä ja toisinajattelijoita terrorisoinut diktaattori. Miehitysjoukot pysyvät maassa, koska muuten entiselle diktaattorille uskolliset terroristit aiheuttaisivat maassa täyden anarkian. Miehitysjoukot ja siviiliväestö ovat edelleen terrori-iskujen kohteena.
        Tiedotusvälineet saavat vapaasti raportoida tapahtumista. Tosin nekin joutuvat terrorismin kohteeksi.

        Arvaas ihan rehellisesti, kumpi kuvaa Tshethseniaa ja kumpi Irakia?

        No: tarkoitin sitä, että Tsetsenia ja Irak saattavat hyvinkin olla aivan yhtä pahassa tilanteessa oman väen suhteen. Tsetseniassa syyllistytään ihmisoikeusrikoksiin, Irakissa kuolee tietysti koko ajan ihmisiä.

        Mutta Tsetsenian tilanteella tuskin on koko maailmalle niin vakavia seurauksia kuin Irakin tilanteesta. Irak liittyy jo muutenkin tulipalon partaalla olevaan arabimaailmaan - ne kun suututtaa niin voi olla pian helvetti irti koko maailmassa. Tsetsenia ei ole öljyma ja niinpä heidän vakava tilanteensa ei samalla tavalla heijastu maailmanrauhaan.

        EI ole kyse siitä, etteikö Tsetsenian tilanne olisi MORAALISESTI aivan yhtä vakava - tai vakavampi - kuin Irakin tilanne. Kyse on vain siitä, kummasta on pahemmat seuraukset kaikille meille kaukana ko. maista asuville.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe