Itse en muuuttaisi maahan joka käy sotaa toista maata vastaan kuten Englanti käy yhdessä amerikkalaisten kanssa, sinnehän nämä veijarit Rauhanpuolustaja ja DarkFeari haluaisivat muuttaa, ja mitähän työtä ne siellä tekisivät antaisikohan Blair niille jotain hommia vaiko narreiksiko hakisitte kuningatarelle.
Iso.Britannia
7
400
Vastaukset
- norssikka
Nythän on niin että, Suomi on liittymässä tähän samaan poppooseen. Joten kohta taistelee soomipoikakin tuntemattomien puolesta tuntemattomia vastaan ilman puolustuksellista tai henkilökohtaista syytä. Että terveisiä vaan sinne Suomen "puolustusvoimiin".....
Olen tekemässä jo valmisteluja muuttoa varten kyseiseen maahan. Eiköhän insinöörille töitä riitä maasta, jossa tuon talvisodan ja isänmaansankarien ylistäminen ei mene työnsaannin edelle.
Työ itsessään ei minulle ole elämän tärkein asia, kuten olen aikaisemmin sanonut oma hyvinvointini ja varallisuuteni eivät merkitse kaikkea. Tärkeintä on mitä ihmiset ajattelevat toisistaan ja se että kaikki otetaan huomioon, riippumatta millaisia ratkaisuja he elämässään ovat tehneet. Sitä on suomalaisilta turha odottaa.
Kirjoitin tuonne potkut ja työttömyys palstalle ja siellä oli eräs sivari joka oli muuttanut Britteihin ja on varmasti tyytyväisempi elämäänsä kuin ahdasmielisessä Suomessa. Työnsaannissa ei merkitse mitään oletko juossut metsässä 60-luvun itä-saksalainen ase kädessä, kun täällä se ratkaisee kaiken.
Suomi on niin lapsellinen maa. Elämme täällä pohjoisessa erakkona ja muita kansallisuuksia vihaten ja halveksuen. Meitä suomalaisia on täällä maailmassa hiiren paskan verran väkeä. Vihaamme venäläisiä ja ruotsalaisia ja kaksi kertaa vuodessa pakotamme miehet valmistautumaan laajamittaiseen sotaan venäjää vastaan. Maamme on sairas ja maanpuolustusruton täyttämä. Kaikki eurooppalaiset ihmettelevät kuinka tyhmä kansa me olemme.- Kerma ja vaahto
unelma toteutuu, valmistelet lähtöä! Onnea valitsemallesi tielle!
Loppu viestistäsi oli taas sitä vanhaa katkeransävyistä propagandaa. - Outopipamies
Britit ne vasta vanhoillisia onkin, kukahan britti työnantaja ottaa mielenterveysongelmista ja alkoholismista kärsivän suomalaisen sivarin joka kyrpiintynyt omaan isäinmaahansa noin paljon kuin sinä parahin insinjööri (HahahaahHihi insiröööri)
- JURPO!!!
mene nyt sinne britteihin tai jonnekin pois suomesta. Itse olen kohta kolme vuotta asunut pois suomesta. kolmessa eri maassa euroopassa asuttuani ja töitä tehneenä, voin REHELLISESTI sanoa suomen olevan ainakin näistä maista ylivoimaisesti edistyksellisin.Tulet huomaamaan siellä briteissä, että se on aika vanhanaikainen maa...
Ja nyt eivät ole kyseessä mitkään vanhat itä-blokin maat vaan "sivistys"-maat lännen puolelta! tervemenoa!!! itse palaan todella mielelläni takaisin suomeen! - Toinen mielipidesuunta
"Kaikki eurooppalaiset ihmettelevät kuinka tyhmä kansa me olemme..."
Väitän että kyseessä on VALHE niin kauan kuin muuta todistetaan. Todisteeksi kelpaa vaikka linkki tms. muu riippumaton lähde jossa käsitellään suomalaista tyhmyyttä.
Vastapainoksi muutaman kerran jo esillä ollut täydellisen päinvastainen näkemys Suomemme ainutlaatuisuudesta. Ja kirjoittajina eivät ole mitkään peräkylän pojjaat (vrt.Darkki on monasti sanonut matkustelunsa jääneen vähiin...) vaan maapallon joka kolkan kolunneet Washington Post-laatulehden tähtitoimittajat joilla riittää näkemystä sekä avarakatseisuutta erilaisien asioiden arvostamiseen.[öhm..toisin kuin eräillä...]
No niin Mr RauhanPuolustaja: Onko esittää mitään väitteiden tueksi. Vaikeneminen katsotaan valheen tunnustamiseksi.....
_________________________________________________________
www.washingtonpost.com/finlanddiary
http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:12:0:0,4:12:1:1:2005-07-17,4:314739,1:0:0:0:0:
Mallina muulle maailmalle
Yhdysvaltalaisen laatulehden The Washington Postin toimittaja Robert G. Kaiser ja valokuvaaja Lucian Perkins matkustivat tonkimaan Suomea ja suomalaisuutta toukokuun puolivaiheilla. Kolme viikkoa kestänyt kiertomatka päättyi Turkuun kesäkuun alussa.
- "Pieni, pohjoinen ja tuntematon valtiomme kimpoaa maailmankartalle ylistävän jenkkisuitsutuksen saattelemana…"
- "Kaiser ja Perkins kertovat suurelle maailmalle Suomesta sellaisella ylistyksenomaisuudella, että vaatimattoman pikkukansamme posket roihahtavat oitis punoittamaan"
- "Jenkkitoimittajien matka on tuottanut ennen kuulumatonta myönteistä julkisuutta maallemme Yhdysvalloissa"
- "Turku singahti suuren maailman tietoisuuteen arvostettujen toimittajien kehuessa erityisesti Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiaa"
- "Suomi saattaa olla "maailman kiinnostavin maa, josta yhdysvaltalaiset tietävät vähiten""
- "Amerikkalaisten sanomalehtien kärkikolmikkoon kuuluvan Washington Postin 24 ylistävää reportaasia Suomesta on koko maailman luettavissa lehden internetsivuilla julkaistusta päiväkirjasta"
- "Suomella on maailman vapaimmat naiset (presidentti on nainen), enemmän kännyköitä asukasta kohden kuin missään muualla, yksi maailman parhaista korkean teknologian yhtiöistä (Nokia), monenlaista merkittävää informaatioteknologiaa, upeaa musiikkia rockista jatsiin ja klassiseen"
- "Suomalaista, opiskelijoille ilmaista koululaitosta toimittaja kehuu maailman parhaaksi"
- "Eläkejärjestelmä puolestaan tarjoaa edut, joista yhdysvalloissa ei pystyttäisi Kaiserin mukaan edes unelmoimaan"
- "Verorahojensa vastineeksi suomalaiset saavat hyvän terveydenhuollon ja päiväkodit"
- "Erityisen vaikutuksen heihin teki ammattikorkeakoulun ammattimainen ja laaja taideopetustarjonta vanhan köysitehtaan tiloissa"
Mitä tekemistä Irakin sodalla oikein on ihmisten suvaitsevaisuuden ja asenteiden kanssa?
Vaikka britit käyvätkin sotaa Irakissa, niin siitä huolimatta siellä ketään ei PAKOTETA menemään armeijaan vasten tahtoaan kuten meillä suomessa on tapana tehdä. Lisäksi briteissä kukaan ei joudu vankilaan sen vuoksi jos hän kieltäytyy suorittamasta armeijaa tai siviilipalvelusta.
Briteissä miehillä on hyvät mahdollisuudet saada töitä vaikka ei olisikaan suorittanut armeijaa, tämä taas ei ole aina mahdollista meillä suomessa jossa armeijan merkitys yhteiskunnassa on monin kerroin suurempi kun briteissä ja muissa Euroopan maissa.
Iso-Britannia onkin ollut aina yksi suosikkivaltioistani. Lähinnä sen vuoksi koska siellä ihmiset ovat suvaitsevaisempia kun meillä suomessa, lisäksi briteissä on Eurooppalainen ja monikulttuurinen ilmapiiri josta suomessa ei ole tietoakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996134
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p292873Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3361081Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774