Onko Jumala hyvä ja reilu?

amphora

Olen ateisti ja ihmettelen sitä kuinka uskovaiset aina puhuvat hyvästä, rakastavasta Jumalasta. Itse näen kristinuskon jumalan epäreiluna ja julmana olentona. Onko reilua tuomita kadotukseen sellaisia ihmisiä jotka eivät usko Jumalaan, koska eivät näe mitään viitteitä Jumalan olemassaolosta. Miksi Jumala ei voisi todistaa olemassaoloansa siten että kaikki sen voisivat uskoa.

Entäpä esim. harras muslimi. Hän näkee todisteena Allahin olemassaolosta kaiken sen minkä kristitty näkee todisteena Jumalan olemassaolosta. Hän ei horju uskossaan, vaikka joku tulisikin kertomaan Jeesuksesta, aivan samoin kuin harras kristittykään ei horju uskossaan vaikka kuinka kerrottaisiin Allahista. Kuitenkaan kristinuskon mukaan hän ei ota pelastusta vastaan, vaan joutuu kadotukseen. Mielestäni tämä ei olisi reilua toimintaa Jumalan taholta, koska tämä muslimi ei olisi saanut todellista mahdollisuutta.

Eipä sillä minulle mitään väliä ole onko kristinuskon jumala hyvä ja reilu vai ei. Eipä se lisää tai vähennä Jumalan olemassaolon todennäköisyyttä(jota ei voi laskea).

En siis usko itse minkäänlaisen jumalan tai yliluonnollisen olemassaoloon. En yksinkertaisesti näe mitään viitteitä sellaisen olemassaolosta. Jos olen väärässä ja Jumala onkin olemassa ja joudun kadotukseen niin sitten olkoon niin, en voi olla uskossa koska se olisi kohdallani itsepetosta eikä se olisi aitoa uskoa, joten siksi uskon/olen uskomatta siihen minkä järkevimmäksi näen.

Hieman sekavaa tekstiä, mutta olkoon.

7

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkinainen Hyvyys!

      Kun tekstisi lukee läpi niin ei voi päätyä muuhun tulkintaa ja päätelmään kuin, et tunne kristuksen
      ilmoittamaa Herraa. Tuosta seuraa tietenkin että et voi arvoioida Häntä laisinkaan. Ja siksi se nostaa uteliaisuuden pintaan, miksi teet tuota jota teet?

      Koska et usko, pitäisi uskon ja koko asian olla suora ja kirkas kuin pläkkipelti, et vaan usko eikä se muuksi muutu tässä turistessa. Ensimmäisen askeleen joudut ottamaan itse, ota se tai ole vaiti.

      • Tiitu

        Kukapa tuntisi "kristuksen ilmoittaman Herran"? Kuka voisi arvioida Häntä? Ja miksi ei saisi pohti näitä kysymyksiä uskomatta mihinkään tai keneenkään?
        Eivät nämä asiat ole uskovien yksinoikeus tai itsestäänselvyys uskossa oleville.

        Otti kukaan ensimmäisiä askelia tai ei, niin vaiti ei tarvitse olla. Eikä kukaan sellaista voi vaatia. Miten kukaan voisi edes ottaa ensimmäistä askelta, kun jo kättelyssä tulee noin tyrmäävä vastaanotto. Voisit paremminkin vastata kysymyksiin, jos ne sinulle ovat niin selviä asioita. Minuakin, näin uskovana perusluterilaisena, kiinnostaisi tietää.


      • ihmetellen
        Tiitu kirjoitti:

        Kukapa tuntisi "kristuksen ilmoittaman Herran"? Kuka voisi arvioida Häntä? Ja miksi ei saisi pohti näitä kysymyksiä uskomatta mihinkään tai keneenkään?
        Eivät nämä asiat ole uskovien yksinoikeus tai itsestäänselvyys uskossa oleville.

        Otti kukaan ensimmäisiä askelia tai ei, niin vaiti ei tarvitse olla. Eikä kukaan sellaista voi vaatia. Miten kukaan voisi edes ottaa ensimmäistä askelta, kun jo kättelyssä tulee noin tyrmäävä vastaanotto. Voisit paremminkin vastata kysymyksiin, jos ne sinulle ovat niin selviä asioita. Minuakin, näin uskovana perusluterilaisena, kiinnostaisi tietää.

        etkö tunne jumalaasi? sinähän kumma uskovainen olet. palvot siis tuntematonta jumalaa.


      • tappajaa
        ihmetellen kirjoitti:

        etkö tunne jumalaasi? sinähän kumma uskovainen olet. palvot siis tuntematonta jumalaa.

        jumalaan saa uskoa jos huvittaa ja helpottaa ajatella että joku vartio kulkuamme mutta se myös kasaa paineita koska jos tekee jotain väärin niin luulee että jokyu alkaa paiskoa salamoita itse en ole ihan varma


    • aitoneito

      Jumala on olemassa vain heille, jotka haluavat ottaa Hänet vastaan. Mikään pakko ei suinkaan ole... surullista, mutta totta

      • MikaV

        Tämä oli loistava vastaus alkuperäiseen kysymykseen, kiitoksia :o)


      • harrat105

        Jumalan hyvyydestä sanoisin, että on olemassa sanonta, että joka ottaa vastaan Hänen rakkautensa, sen ei tarvitse koskaan kokea Jumalan vihaa. Herra suhtautuu myös meihin niin kuin mekin suhtaudumme Häneen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe