Niin kun nyt isoa kirjaa jt:t väittävät niin kovasti kirjaimellisesti noudattavan niin tämä tuomioiden antaminen vartiotorniseuran välityksellä kuulostaa suorastaan paholaisen puuhastelulta.
Esimerkkinä käytettäköön tätä kuuluisaa Sodoman ja Gomoran mallia, jossa seura on antanut ja ottanut noiden kaupunkien asukkailta/lle ylösnousemuksen toivon ja muuttanut sitä historiansa aikana 6 (kuusi) kertaa. Tässä kohtaa on enää turha keskustella lisääntyvästä valosta koska tuskin sillä mitään diskovaloa tarkoitetaan.
Eli kun tuomio on raamatun mukaan kuitenkin ainoastaan jumalan päätettävissä niin kuinka torveloita siellä hallintoelimessä ollaan kun soudetaan ja huovataan itsensä pussiin niin että heilahtaa, kerta toisensa jälkeen? Vai onko asialle jokin looginen selitys olemassa? Toivon mukaan.
Kerro kerro kuvastin, ken on oikeuden saanut.
6
359
Vastaukset 6
hiljasta on... Ei vastausta, ei selitystä?
- Sodoman ja Gomorran
asukkaat heittämällä tulta ja tulikiveä asukkaiden niskaan.
Luulisin ettei jumala enää herätä heitä henkiin vaivoikseen milloinkaan.
Jehovantodistajat ajattelevat vähän toisin kuten monessa muussakin tapauksessa.
Välistä jumala herättää ja taas välistä ei heräyä.
Riippuu kulloisistakin kynänkäyttäjistä millainen kanta otetaan.
Se että kantaa otetaan osoittaa jo sen että he eivät kunnioita jumalan päätöksiä vaan haluavat niitä muutella selittelemällä asiat parhain päin.
Onhan totta että ihminen pystyy kumoamaan sen minkä hän on tuhatsanaisesti todistanut oikeaksi.
Jehovantodistajat käyttävät tätä menetelmää vesittäessään entisiä oikeaksi todistamiaan väitteitä.
Älä ihmettele jos kukaan heistä ei ole innokas selittelemään menettelytapaansa. Ei vastausta, ei tietoa. Ei mitään.
Omituinen piirre uskonnolta, joka kuitenkin on Ainoa Oikea Tosi uskonto.
Ei tätä kovin monella tapaa voine tulkita."kuinka torveloita siellä hallintoelimessä ollaan kun soudetaan ja huovataan itsensä pussiin niin että heilahtaa, kerta toisensa jälkeen? Vai onko asialle jokin looginen selitys olemassa?"
Asialle on todellakin olemassa looginen selitys: hallintoelimen miehet osa uskollista ja YMMÄRTÄVÄISTÄ orjaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591501- 251113
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 41544
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 18512
- 41508