olen aina ihmetellyt miksi jumala voi vaatia minua tulemaan uskoon en ole pyytänyt syntymään/kärsimään tänne maailmaan ja vieläpä jollen tule uskoon joudun helvettiin tämä asia ahdistaa välillä minua koska uskon jumalaan ja raamattuun(helluntai seurakuntaan en kirkkoon) mutta minusta ei ole uskovaiseksi mutta en halua helvettiinkään
kertokaa
lost
11365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuten huomaat, sinulla on jo helvetti täällä maan päällä, kun vaivaat päätäsi mokomilla uskonopeilla. Ajattelppas nyt selvällä järjellä.
Olet biologinen solumassa, jota kemia ohjailee.
Ajatuksesi, unesi, halusi ovat kemiallisten prossien aikaansaannoksia.
Sinulla on tässä näkyvä, aineellinen maailma, jota aistienvaraisesti yrität dallata.
Älä ota mistään valmiita oppeje, vaan ajattele omilla aivoillasi.
Puhdista sieltä pois pienenä sinuun istutetut väärät ajatukset taivaasta ja helvetistä.
Olet tämän aineellisen maailman lapsi ja sinun tulee elää siellä niin kuin muidenkin elollisten. Muistaen kuitenkin , että sinulla on aivot, pidä ne terveinä, olen psyk. alan asiantuntijan ja nähnyt paljon sairaita aivoja.
On olemassa paljon muutakin kuin tämä (meille) näkyvä maailma...
joo paitsi että mulle on aivan turha yrittää väittää että raamattu ei olisi totta
Jumala on antanut meille niin suuremmoisen lahjan kuin valinnan vapaus.
Ei hän vaadi ketään uskomaan.
Mutta nuo uskovaiset haluavat välttämättä meidän elävän ja ajattelevan heidän laillaan.
Jotkut helluntailaiset on puhunu mulle siitä että heille on sanottu seurakunnassa, että vaan tietynlainen ihminen kelpaa Jumalalle ja vaan kunnon uskovaiset pääsee taivaaseen. Se todella on ahdistavaa. Sanot että uskot, mutta sitten sanot ettei sinusta ole uskovaiseksi. Jos uskot Jumalaan, niin se riittää. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
>>olen aina ihmetellyt miksi jumala voi vaatia minua tulemaan uskoon en ole pyytänyt syntymään/kärsimään tänne maailmaan ja vieläpä jollen tule uskoon joudun helvettiin tämä asia ahdistaa välillä minua koska uskon jumalaan ja raamattuun(helluntai seurakuntaan en kirkkoon) mutta minusta ei ole uskovaiseksi mutta en halua helvettiinkään
Unohda kaikki uskonnot, jumalat, jeesukset ja muhammedit. Silkkaa alkeellista taikauskoa kaikki.
en osaa elää synnitöntä elämää enkä halua tehdä sitä pakosta helvetin uhalla....koska se ei ole mielestäni oikein
Ei kukaan osaa. Siinä se niksi onkin. Jos pitäisi elää synnitöntä elämää, ei kukaan pääsisi taivaaseen.
Ei tarvi pelätä helvettiä jos uskoo Jumalaan.
Itse olin ahdistunut ja ymmälläni niin kauan kuin luulin, että minun täytyy jotenkin itsestäni pusertaa esiin usko, ja samalla vielä elää synnittömästi.
Vapauttavaa oli kuulla ensinnäkin se totuus, minkä Raamattu opettaa ihmisestä:
"kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." (Room. 3:12), ja että kaikki ihmiset ovat niin "pahaan juurtuneita", että Raamattu sanoo: "Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää" (Jer 13:23) "kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa" (Room. 3:9-11).
Ymmärrätkö, että tämä koskee sinuakin, jos luet itsesi ihmisen sukuun kuuluvaksi? Sinä olet itsessäsi kelvoton, et tee hyvää, olet pahaan juurtunut, synnin orja ja että et itsessäsi edes etsi Jumalaa. Niin olen minäkin, ja joka ikinen ihminen maan päällä.
Sen tähden tarvittiin auttaja - meidän ulkopuoleltamme - Hän joka sovitti syntimme: "Kristuksen veressä meillä on lunastus,
rikkomustemme anteeksianto." (Ef. 1:7)
"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi." (Room. 3:22-24)
"Uskossa vastaanotettavaksi" ei ole taas uusi vaatimus, koska ihmisessä itsessään ei ole uskoa. Ihmisessä on vain kapinaa Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan. Itsessään ihminen on hengellisesti ikään kuin kuollut. Tästä vertauskuvana ovat Raamatussa Hesekiel 37:1-14 autiomaassa lojuvat kuivat luut. Jumala kuitenkin antaa henkensä niihin, ja kuolleet tulevat eläviksi: (jae 14:) "Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi". Sama pätee uskon elämäänkin. Itsessäsi olisit "kuiva autiomaassa lojuva luu". Mutta Jumala itse lahjoittaa sinulle uskon. Raamatussa sanotaan selvästi, että usko on Jumalan teko, ei ihmisen:
Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. SE ON JUMALAN TEKO." (Joh. 6:29)
Armosta Jumala on teidät pelastanut ANTAMALLA TEILLE USKON. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)
"Kaikki, mikä on SYNTYISIN JUMALASTA, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme." (1. Joh. 5:4)
Kukaan muu kuin Jumala itse ei ole voinut saada sinua uskomaan, että Raamattu on totta. Kiitä, että hän vetää sinua puoleensa. Olet uskovainen, jos sinulle kelpaa Kristuksen sovitustyön tuoma pelastus. Ymmärrä, että kaikki omat tekosi, parhaimmatkin, ovat roskaa sen rinnalla, mitä Kristus on jo sinulle hankkinut.
Usko on lahja, ei vaatimus.
Saat uskoa itsesi Jumalan lapseksi, pyhäksi ja tahrattomaksi yksin Jeesuksen ristillä tapahtuneen sovitustyön tähden.
'Usko Maton' on ilman muuta oikeassa.
Jos annat luvan kopioin viestisi. Siinä oli sanottu kaikki mitä minä yritän sanoa.
Uudestisyntymisen ekavaiheisiin liittyy ääretön saarnaamisen tarve tai omasta onnesta kehuminen.
Sitä ei voi välttää ja toivon että lääkärit asian tuntevat.