Nyt se on ALKANUT...

Belgiassa on noussut suunnaton kohu itsemurhapommittajasta, joka räjäytti itsensä Irakissa. Belgialainen 38-vuotias nainen teki autopommi-iskun Bagdadin ulkopuolella reilut kolme viikkoa sitten. Asiasta erittäin huolestuttavan tekee se, että nainen oli niin sanottu käännynnäinen, Belgiassa syntynyt ja Belgiassa asunut valkoinen nainen.

Tapaus tuli ilmi terrorismin vastaisen operaation yhteydessä ja on saanut runsaasti palstatilaa Belgiassa. Ihmisten hämmennystä on lisännyt, että Brysselissä asuneen naisen tausta oli täysin belgialainen. Tapaus onkin herättänyt kiivaan keskustelun Islamista ympäri Belgiaa.

Nainen oli kääntynyt islaminuskoon muutama vuosi sitten mentyään naimisiin marokkolaisen miehen kanssa. Hänen vanhempiensa mukaan kääntyminen oli tosin vaikuttanut enemmän aivopesulta kuin uskonnolliselta herätykseltä, La Derniere Heure -lehti kertoi. Turpaan on tullut ja Koraanin oppeja on naiselle pakotettu Islamilaiseen tapaan.

Pariskunta oli matkustanut Belgiasta Irakiin autolla. Belgian television mukaan mieskin aikoi räjäyttää itsensä, mutta amerikkalaiset sotilaat olivat ampuivat hänet kuoliaaksi sitä ennen.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun eurooppalaista alkuperää oleva henkilö on osallistunut itsemurhaiskuun Irakissa. Joidenkin tietojen mukaan iskussa olisi kuollut viisi ihmistä.

Viranomaisten mukaan Belgiassa on avioparin lisäksi useita, jotka ovat valmiita lähtemään Irakiin. Nyt poliisi yrittää selvittää, miten laajaa ja organisoitua ihmisten värväys iskujen tekijöiksi on. Epäilyt keskittyvät erityisesti suurten kaupunkien siirtolaisyhteisöihin.

Poliisi on viime päivinä tehnyt asian johdosta ratsioita muun muassa Antwerpenissä, Charleroissa ja Brysselissä. Belgiassa on jo pitkään uskottu olevan runsaasti islamilaisten ääriliikkeiden kannattajia.

SUPO uskoo Suomessakin olevan useita Islamisti tahoja, koska ensimmäinen suomalainen osallistuu itsemurhapommituksiin onkin vain ajan kysymys. Suomeen tapaus sopii sinänsä hyvin, että nainen oli muuttanut nimekseen Myriam, enteellisesti kuten tämä suomalainenkin käännynnäis Myriam, joka on ehdotellut "Islam Oppaassa" tarhantädeille mm. muslimilasten perseenvirutusta teekupilla ja muiden outojen tapojen käyttöönottoa.

Täältä löytyy myös Belgialais naisen kuva kiinnostuneille.

http://www.dhnet.be/index.phtml?content=http://www.dhnet.be/dhinfos/article.phtml?id=135292

8

782

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Khat man do-

      Milloin uskalletaan tunnustaa islamin uhka?

    • Tässä teille kaikille isille ja äideille, jotka harhaisesti kuvittelette Islamiin kääntyneen lapsenne olevan terve päästään, olette pahasti väärässä. Miten tämäkin tapaus oltaisiin voitu estää, kaikki varmaan tietävät vastauksen. Vanhempien ei sovi hyväksyä likaiseen kulttuuriin sekaantumista ja ennenkaikkea valtion on estettävä mädättävän islamilaisten maahanmuuttajien maahanpääsy..

      Lehden kysyessä äidiltä perheen surusta, äiti pysyy aika rauhallisena. Tytär oli ollut naimisissa turkkilaisen kanssa, seurustellut aikaisemmin algerialaisen kanssa, joten murhetta on ollut. Isän silmäkulmaan tulee kyynel hänen muistellessaan tytärtä ja lähinnä kuollutta poikaansa Jean-Paulia. - jokatapauksessa hän oli tyttäremme, meidän mielestämme olimme antaneet hänelle kaiken minkä pystyimme ja paljon enemmänkin.

      "Nous demandons aux parents s'ils sont tristes. La maman reste très froide. Le papa essuie une larme, mais c'est surtout parce qu'on évoque le souvenir de Jean-Paul mort, lui, sans l'avoir voulu. «De la peine? C'est notre fille quand même. Avec nos moyens, nous lui avons donné tout ce que nous pouvions, et même plus.»"



      http://www.dhnet.be/index.phtml?content=http://www.dhnet.be/dhinfos/article.phtml?id=135292

    • AinoaKeino

      Paras tapa olisi estää Islamin harjoittaminen lailla, sekä kaikkien etno muslimien karkoitus.

    • Islam on rauhan usko?

      Sitä se islam teettää. Taitaa nämä islamin uskoon kääntyneet naiset usein olla juuri niitä kiihkoilijoita.
      Nyt sitten odottelemme, milloin meidän omat kansalaisemme alkavat kääriä pommeja vartaloihinsa. Kaavut peittävät isommatkin panokset aika hyvin.

      • onhan

        No onhan meillä naiset käynyt armeijaa jo monta vuotta. Mutta en kyllä ymmärrä mikä ihmeen haloo tosta jutusta on nousemassa, mailmassa tapahtuu kokoajan pahoja juttuja, mutta tosta on nyt nousemassa ihan sairas juttu. Kohta varmaan kaikki naiset jolla on ulkomaalainen mies on terroristejä. Muistetaan nyt kummiskin, että tämä on vain 1 ihminen ja mailmassa on 100000000 monta ihmistä, tämä on vain yksi monien miljoonien joukossa.


    • Stoa

      Hyvä että joku uskaltaa pistää keppiä jenkkien rattaisiin. Syyttääkö tässä pitäisi moisia patriootteja. Pitäkääs tälläkin palstalla keskustelijat mielessänne, että tämä miehitys on laiton, ja USA:n vastaiset iskut ovat miehitystä vastustavia iskuja. Nämä henkilöt eivät ole terroristeja! Sen sijaan siviilijoukkoon tarkoituksella iskevät henkilöt olisivat terroristeja. Myös USA harrastaa valtioterrorismia, kuten moneen otteeseen todettu on. Se, mikä terrorismin muoto taas on oikein taistelussa, onkin paljon hankalampi kysymys. Yleensä sodassa kaikki keinot tulevat liian helposti sallituksi. Kuka aloitti sodan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      138
      9808
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      39
      3982
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3595
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe