Näin on!

Tällainen oli Belgian naispommittaja

Muriel Degauque oli nuori ja kaunis leipurin apulainen belgialaisessa nukkumalähiössä. Maailma oppi kuitenkin tuntemaan hänet bagdadilaisena itsemurhapommittajana.

Nyt koko Belgia kysyy, kuinka on mahdollista, että 38-vuotiaasta Degauquesta tuli historian ensimmäinen eurooppalainen naispuolinen itsemurhaiskijä.

Murielin järkyttynyt äiti osasi aavistaa tyttärensä kohtalon, mutta hänkään ei pysty käsittämään, miksi tytär meni niin pitkälle.

- Soittoyrityksemme olivat jo kuukauden ajan menneet Murielin vastaajaan. Emme ole nähneet häntä kesän jälkeen, Liliane Degauque kertoi surullisena uutisen paljastuttua.

Vähävaraiset vanhemmat asuvat yhä Chareloin kaupungin esikaupunkialueella - samassa paikassa, jossa Muriel Degauque vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Keskiviikkona äidin ovella odotti poliisi. Liliane Degauque oli edellisenä iltana kuullut belgialaisen naisen tekemästä itsemurhaiskusta.

- Kun poliisit tulivat tekemään meille kotietsintää, täällä ei ollut muuta vietävää kuin hänen kuvansa.

Äidin ja perheen isän Jean Degauquen mukaan muslimiaviomies aivopesi heidän tyttärensä.

- Mentyään naimisiin belgialais-marokkolaisen ääri-islamistin Issam Goris'n kanssa Muriel ryhtyi käyttämään huntua ja nimeä Myriam. Pariskunta muutti Marokkoon, josta he palasivat kolmen vuoden jälkeen.

- Issam käännytti hänet ja hän muuttui etäiseksi meitä kohtaan.

Belgiaan paluun jälkeen vanhemmat eivät nähneet tytärtään juuri ollenkaan.

- Emme olleet enää tuntea tytärtämme. Kun tapasimme, meidän oli noudatettava heidän sääntöjään. Syödessämme kotonamme illallista miehet söivät eri huoneessa kuin naiset. Televisiota ei saanut avata eikä olutta juoda. Myöhemmin Muriel ryhtyi käyttämään kasvot kokonaan peittävää burkaa, Liliane Degauque sanoi.

- Kun pääsin sairaalasta, kysyin muistaako hän, että hänellä on äiti. Muriel vastasi, ettei hänellä ole sellaiseen aikaa.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todella hyvä varoittava esimerkki suomalaisillekin naisille.
Parasta pysyä vain suomipojan kainalossa.

;.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaiset naiset joutuvat... kirjoitti:

Tällainen oli Belgian naispommittaja

Muriel Degauque oli nuori ja kaunis leipurin apulainen belgialaisessa nukkumalähiössä. Maailma oppi kuitenkin tuntemaan hänet bagdadilaisena itsemurhapommittajana.

Nyt koko Belgia kysyy, kuinka on mahdollista, että 38-vuotiaasta Degauquesta tuli historian ensimmäinen eurooppalainen naispuolinen itsemurhaiskijä.

Murielin järkyttynyt äiti osasi aavistaa tyttärensä kohtalon, mutta hänkään ei pysty käsittämään, miksi tytär meni niin pitkälle.

- Soittoyrityksemme olivat jo kuukauden ajan menneet Murielin vastaajaan. Emme ole nähneet häntä kesän jälkeen, Liliane Degauque kertoi surullisena uutisen paljastuttua.

Vähävaraiset vanhemmat asuvat yhä Chareloin kaupungin esikaupunkialueella - samassa paikassa, jossa Muriel Degauque vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Keskiviikkona äidin ovella odotti poliisi. Liliane Degauque oli edellisenä iltana kuullut belgialaisen naisen tekemästä itsemurhaiskusta.

- Kun poliisit tulivat tekemään meille kotietsintää, täällä ei ollut muuta vietävää kuin hänen kuvansa.

Äidin ja perheen isän Jean Degauquen mukaan muslimiaviomies aivopesi heidän tyttärensä.

- Mentyään naimisiin belgialais-marokkolaisen ääri-islamistin Issam Goris'n kanssa Muriel ryhtyi käyttämään huntua ja nimeä Myriam. Pariskunta muutti Marokkoon, josta he palasivat kolmen vuoden jälkeen.

- Issam käännytti hänet ja hän muuttui etäiseksi meitä kohtaan.

Belgiaan paluun jälkeen vanhemmat eivät nähneet tytärtään juuri ollenkaan.

- Emme olleet enää tuntea tytärtämme. Kun tapasimme, meidän oli noudatettava heidän sääntöjään. Syödessämme kotonamme illallista miehet söivät eri huoneessa kuin naiset. Televisiota ei saanut avata eikä olutta juoda. Myöhemmin Muriel ryhtyi käyttämään kasvot kokonaan peittävää burkaa, Liliane Degauque sanoi.

- Kun pääsin sairaalasta, kysyin muistaako hän, että hänellä on äiti. Muriel vastasi, ettei hänellä ole sellaiseen aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu