Ei voi kuin hämmästellä miten surkealle tasolle on tienhoito vajonnut. Lunta on nyt tullut muutamankin kerran ihan reippaasti, mutta eipä aura-autoja ole juuri näkynyt.
Nyt jo päätietkin (esim. VT3) päästetään näköjään peittymään syvään lumeen niin että ajonopeuden joutuu pudottamaan 60:een. Sitten jeesustellaan, kun kolisee, mutta ikinä, IKINÄ, ei ole tien hoidossa moitteen sijaa - muka !
Jumalauta, tieliikenteeltä kerätään tolkuttomasti rahaa joka käänteessä, että pitäisi kyllä saada jotain vastinettakin vähitellen. Mutta ei. Tiemäärärahoista svaan äästetään ja sysätään vastuu autoilijoille näppärästi esim. talvinopeusrajoituksilla.
HALOOO !!!!
Tienhoito kusee - missä vika ?
7
801
Vastaukset
- mt120
Lunta oli kunnolla tullut, Vihdintie oli niin liukas että 80 vauhdissa pito lähti hyvillä renkailla pimeässä, kun vastaan tuli aura-auto lähes vastaantulevien kaistalla. Auto lähti vaarallisesti heittelhetimään ohjauksen ja jarrutuksen jälkeen, onneksi tien reunat olivat täynnä lunta, jotta auto pysyi tiellä.
- allo
No eikös sitä vielä kaikki tiedäkään, että tiemestareilla on tulospalkkaus nykyään. Alueen talvikunnossapitoon annetaan vaikka sata rahayksikköä käytettäväksi. Jos tiemestaajan onnistuu säästää vaikka viisi yksikköä tuosta annetusta summasta jättämällä hoitotyötä teettämättä, eli kilpailuttamalla urakointia, niin hänelle maksetaan joku prosentti tästä ns. säästöstä. Ja sama pätee tiehallinnossa ylemmisäkin portaissa. Toki seuraavalle hoitokaudelle annetaan samalle alueelle vain sen verran rahaa kuin edellisvuonna on kulunut ja palkkioperiaate on edelleen sama.
Suolan käyttöä tämä järjestelmä ei koske, sitä saa ja tulee käyttää runsain määrin edelleen.
Eilen tosin oli julkistettu TTY:llä tehty väitöskirja, jossa oli tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sulattaa teitä. Muurahaishapon kaliumsuola on todettu hyväksi aineeksi, kumma että tutkimuksen sai julkistaa...- Tanevaan
Sehän on nykyään pelkkää suolaamista.Aura-autot lienee hävitetty tai myyty enemmän tarvitseville.Tämä käytäntöhän on jatkunnut määrätietoisesti jo useita vuosia,sillä saadaan perusteltua idioottimaiset nopeusrajoitukset ja muut hölmöilyt esimerkiksi töyssyt.Voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa ettei nykyinen tieverkosto kestä suurempia nopeuksia ja töyssyt voidaan perustella sillä, kun autoilija rikkoo autonsa monttuun niin sanotaan ettei olisi saannut ajaa niin kovaa kun on töyssytkin .ei korvata mitään.
- ruostunut suolasta
Tanevaan kirjoitti:

Siks niitä ei enää ole. Suola-autot tehdään kierrätysmuovista....
- Ykä 59
Tanevaan kirjoitti:
Sehän on nykyään pelkkää suolaamista.Aura-autot lienee hävitetty tai myyty enemmän tarvitseville.Tämä käytäntöhän on jatkunnut määrätietoisesti jo useita vuosia,sillä saadaan perusteltua idioottimaiset nopeusrajoitukset ja muut hölmöilyt esimerkiksi töyssyt.Voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa ettei nykyinen tieverkosto kestä suurempia nopeuksia ja töyssyt voidaan perustella sillä, kun autoilija rikkoo autonsa monttuun niin sanotaan ettei olisi saannut ajaa niin kovaa kun on töyssytkin .ei korvata mitään.
Kyllä täällä Päijät-Hämeessä menee keltaiset autot tupla-auroilla , että räminä käy.Auraaminen riippuu tiehoitopiiristä, joissa on melkoisia eroja, jonka näkee hyvin kun ajaa läpi Suomen etelästä pohjoiseen.
- hht
Tienhoito on avattu vapaalle kilpailulle, eli Tiehallinto on kilpailuttanut hoitourakat. Ennen vanhaan tienhoito oli tielläliikkujan palvelua..... nykyään puhdasta bisnestä.
Monasti voi urakoitsijalle tulla edullisemmaksi ottaa pienet sakot auraamisen / suolaamisen puutteesta, kuin lähettää miehet töihin.
Raha ratkaisee!- Sitten yliaktiivista
Täälläpäin kylvävät suolaa tielle vaikka taivaalta sataa VETTÄ! (no tosin luvattiinhan loppuviikoksi ehkä jo 0 -kelejä)
S
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872