vaaditaanko helluntailaiseksi jäseneksi pääsemiseksi että on seurakunnan edessä siunattu ja että on todistanut. olen käynyt muualla kasteella. Siis riittääkö että on käynyt kasteella.
miten on
asiaa
19526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Helluntailaiseksi pääsemisen perusedellytys on, että jätät niin sanotusti aivosi narikkaan temppeliin mennessäsi.
onnistuu käytännössä?
Sehän onnistuu käytännössä siten, että lakkaat kyseenalaistamasta asioita ja kuuntelet saarnamiesten puheista valmiit "totuudet". Toistelet sekä mielessäsi että suullisesti fraaseja "jeesusonherra", "kiitosjeesus", "hallelujaa", kaadut maahan, kun näet toistenkin kaatuvan ja päästät suustasi epämääräistä mölinää, kun on sen aika. Muistat, että kaikkinainen pohtiminen ja asioiden syvällisempi mietiskely on saatanasta ja herralle kauhistus. Alat valmistautua elämään paratiisissa ja unohdat elää todellista elämää.
Selvensikö yhtään?
kuinka valmistaudutaan eloon paratiisissa?
Kumpiko meistä on helluntailainen tai ainakin elämänkatsomukseltaan lähempänä sellaista? Hän vastatkoon. Hyvän käsityksen saa myös lukemalla hihhuleiden kirjoituksia oman taivaspaikan varmistamisesta. On kai sinullakin ja pääsylippu hankittu?
saanut sellaisen käsityksen että sinä olet varsinainen asiantuntija, mitä tulee helluntailaisena elämiseen ja olemiseen.
Kun hihhuli ei itse pysty näkemään omaa tilannettaan objektiivisesti, täytyy kai sitä vähän valottaa. Paratiisielämään valmistautuminen tarkoittaa todellisen elämän arvon mitätöimistä ja sen pitämistä pelkästään "kultakaupunkiin" pääsyn kilvoittelun ajanjaksona. Varmuus omasta taivaspaikasta ja vääräuskoisten helvettiin menosta aiheuttaa hekumaa, joka lieneekin tosiuskovaisen ainoita ilonaiheita. He julkituovat pakonomaisesti omaa hurskauttaan ja julistavat toisille helvetintuomiota. Perustana käytetään tunnetta omasta jumaluudesta, so. yhteydentunnetta jumalan kanssa, mikä oikeuttaa ottamaan asioihin kantaa ja määräämään tuomioita Jumalan nimissä. Hihhulin ajallinen elämä pyörii taivas-helvetti-teeman ympärillä: muulla ei ole väliä kuin omalla ja vääräuskoisten "loppusijoituspaikalla".
Tai yöhän se jo on. Taas totuuksia tuomassa julki. Näytät tuntevan kovinkin tarkasti helluntailaisuuden. Olisi jännittävää nähdä miten reagoisit, jos oikeasti menisit katsomaan millaista tavallisessa helluntaiseurakunnassa on. Samoin voisit koettaa tutustua henkilökohtaisesti johonkin helluntailaiseen, eikä vain höpistä täällä tietämättömyyttäsi. Tuntuuko nyt taas vähän paremmalta, kun olet saanut pilkattua helluntailaisia tällä päivälle? Masentavaa lukea tuollaista marinaa. Ole mies, mene ja ota asioista selvää, äläkä huutele stereotypioitasi.
Ei kukaan hellarikaan hauku täällä homoja millään nimillä, tai luettele stereotypioita homoista. Käyköhän ne sitten homopalstalla tekemässä sitä? Säälittävää, kun ei ole muuta sanomista, kuin haukkua ja pilkata.
No, väsyneenä kaikki näyttää varmaan pahemmalta mitä onkaan. Menenkin siis nukkumaan... Huomenna on onneksi uusi päivä. Jos sinäkin vähän aikuistuisit.
Hyvää yötä.
"Ei kukaan hellarikaan hauku täällä homoja millään nimillä, tai luettele stereotypioita homoista."
Eipä tietenkään, Laurentius. Kun katsoo oikeanväristen lasien läpi, kaikki näyttää sopivalta omissa silmissä?
ajattelen ateisti -palstan ateisti-hihhuleista, jotka tekevät joskus tännekin älyllisiä iskujaan.
onneksi tunnen ateisteja muualtakin, kuin suomi24 -foorumilta.
aiemmin palstalla, ja muuallakin, kirjoitelleet pari-kolme fiksua ateistia ovat tainnut lähteä lopullisesti lätkimään koko foorumilta. uskon, että suuri syy heidän lähtemiseensä ovat nämä palstojen kilvoittelijat, uskis- ja ateistihihhulit.
sinäkin...no olkoon. mukavaa lauantaita. koeta pysyä nahoissasi.
Olisit vaan jatkanut luonnehdintaasi osaltani. Et kai sattumoisin vaan meinannut minua helvettiin ohjata...?
mieluummin kuin helvettiin ohjaisin, haluan valaista toisenlaisen tien alkupäätä.
Jumalahan se helvettiin tuomitsee eivätkä hihhulit, jotka vaan äänitorvina toimivat, eikös niin?
lukenut Sanaa!
hihhuleille on annettu ainoastaan lähetystehtävä, "mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala" ja Hän, Jeesus, on täynnä armoa ja totuutta.
Painatteko siinä makuullanne toista peräaukkoon, vai miten vastaanotat,jos poika ystäväsi tulee halimaan,kun sopertelet tuota kiitostasi.
Ehkä tälläsen pikku pojan olisi hyvä varautua,siksi asiantuntian apua kyselen.
tarkoitat varmaankin jumalanpalveluksessa olevaa osiota, jossa uudet jäsenet siunataan seurakunnan jäsenyyteen. tilannetta on yleensä edeltänyt kaste.
sinun kohdallasi kaste varmaankin jää pois; olet käynyt uskoontulosi jälkeen uskovien kasteella?
tuossa samaisessa jumiksessa vanha tapa on, että asianosaiset kertovat itse asioiden oikean tolan eli kaanaankielellä "todistavat" olevansa tosissaan, kun ovat hakeutumassa kristillisen srk jäseneksi.
tuo tapa "todistaa" perustuu ilmeisesti Jeesuksen sanoihin "joka suullaan tunnustaa...".
ei sen kummempaa!?
Ja hankit kastetodistuksen seurakunnasta jossa sinut on kastettu,joka on tavallaan siirtotodistus seurakunnasta A,seurakuntaan B.
Niinpä asiassa ei varmankaan ole mitään ongelmia,siuanaustilasisuudessa vaan sitten todistat uskostasi,jos pyydetään se tekemän,yleensä niin toimitaan !
seurakuntajäsenyys maksaa?
1960-70-luvuilla Helsingissä vaikutti ikioman Siiloan-seurakunnan perustanut,hellareista erotettu saarnaaja Sopanen, Eero Sopanen. Hän kastoi pultsarin aina kun tämä teki parannuksen.Parhaat pultsarit olivat siis jopa kuudestikastettuja.