Onko "kastetoimituksissa" eroja käytännössä niiden seurakuntien kesken joihin liitytään upotuskasteen kautta?
Kastetapa
eroja?
4186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin ortodoksisessa kirkossa ja helluntailaisissa seurakunnissa käytetään upotuskastetta.
Eikö kasteen sisältö, merkitys ja hengen alkuperän tunnistaminen ole oleellisempi kysymys, kuin kasteen muoto?
Myös Jehovantodistajat käyttävät upotuskastetta.
.. ihmisen Pojan, Kristuksen opetuksien mukaisesti.
Sillä, Kaikkivaltiaan seurakuntaan liittyminen ei edellytä minkään sortin kastetta, koska jokainen on sen saanut jo syntymänsä muassa, kuten Kaikkivaltias on itse tuonkin asian järjestänyt ja Hänen seurakunnassaan ei myöskään ole muitakaan ylenpalttisen raskaita ennakkoehtoja ihmiselle asetettu. Ja kun kuuluu oikeaan seurakuntaa, ei tarvitse enää huolejhtia siitäkään, jotta mitä päällensä pukee tai mitä suuhunsa laittaa tai minkälainen kaste on juuri se ainua oikea, sillä kaikelle on oikea aika ja paikka sekä oivallinen selitys, ilman ylimääräistä taakkaa ja turhaa etukäteishuolehtemista.
Eli, yhdellä oikealla rukouksella voi kuka hyvänsä päästä osaksi Hänen rakkauttaan, Hänen sydämeensä. Tämä upea rukous löytyy Matteuksen kirjasta luvusta kuusi uudentestamentin puolelta, ihmisen Pojan kertomana ja seikkaperäisesti opettemana ihmisille käytettäväksi aivan joka päiväisesä elämässään, ja myös jonkun tarpeen niin vaatiessa.
Ja juuri siksi tämä taivaallisen Isän seurakunta on se ehdottamasti oikea seurakunta iankaikkisesta iankaikkisuuteen. Kasteesta huolehtii siis Hän, kaikkeuden Korkein, maan ja taivaan Herra, Luoja
, taivaallinen Isämme itse.