jopa, kun meni kirjaamaan ylös puppelipoikien peppupanonsa Thaimaassa. Eihän se kaunista ole mutta että 11 vuotta linnaa?! Yhtätoista vuotta ei Suomessa saa ryöstöistä, tapoista, kavalluksista, maanpetoksista, raiskauksista, AIDSin levittämisestä eikä oikein mistään. Mutta kun oikein muodikkaaseen rakoon survaisee, niin johan käräjäoikeuskin kiehahtaa... ilopoikien pökkimisestä, eikä edes väkisin, ja maksoikin vielä...
Huono tuuri tällä pedofiilarilla sikälikin, ettei ollut Phuketissa tapaninpäivänä kuten monet muut... jos olisi ollut, olisi kotimaassa ollut vastassa torvisoittokunta ja ministeritroikka vetämässä tyhjään päähän.
Sääliksi käy pedofiiliä,
17
797
Vastaukset
- se on sairautta
Helvetti soikoon!!Ne oli lapsia. Olisi naputellut ikäisiään.
- että se ei ollu singapore.
Niin ikävää, että tota kusipäätä ei tuomittu singaporessa. toisaalta se otus saa kärsiä tekosistaan lopun ikäänsä. Kyllähän totuus on se, että jos homoseksuaalisuutta edelleen yritettäisiin hoitaa, niin pedofilia tuskin olisi mikään iso ongelma. Onhan se nyt selvää, että kaikki lapset ovat poikamaisia ja ei yksikään heteromies voisi kuvitella sekaantuvansa sellaiseen. suvaitsevaisuus vain karkasi käsistä jossain vaiheessa, kun homppelit pääsivät vallankahvaan.
- ateisti20
kerran sotketaan homous ja pedofilia... Homojen joukossa pedofilia ei ole yhtään sen yleisempää kuin heterojenkaan.
Pedofilia on aina rikos ja siihen syyllistyneet pitää ehdottomasti tuomita, mutta tällaisien "nettituomioistuinten" homofobia alkaa nykyään saada jo koomisia piirteitä... - äx*
ateisti20 kirjoitti:
kerran sotketaan homous ja pedofilia... Homojen joukossa pedofilia ei ole yhtään sen yleisempää kuin heterojenkaan.
Pedofilia on aina rikos ja siihen syyllistyneet pitää ehdottomasti tuomita, mutta tällaisien "nettituomioistuinten" homofobia alkaa nykyään saada jo koomisia piirteitä...Ekan postaus oli ihan oikeessa! Vai miksi tämä stailisti teuvo loman valitsee itsellensä aina hoikkia (juuri aikuisia) poikia, ihan samoin kriteerein tuokin pedofiili valitsee nuoret pojat itselleen, ei mitään eroa.
Sekä homot, että pedofiilit ovat poikkeus normaalista käyttäytymisestä, homoiksi vain luetaan se, että se on laillista. Mutta periaate on tasan tarkkaan seksuaalisesta mieltymyksistä, homoutta ei voida parantaa, ei myöskään samoin periaattein pedofiliaa!
Pitäs tuon nyt ymmärtää vähä-älyisemmänkin. - no selitäppäs tämä...
ateisti20 kirjoitti:
kerran sotketaan homous ja pedofilia... Homojen joukossa pedofilia ei ole yhtään sen yleisempää kuin heterojenkaan.
Pedofilia on aina rikos ja siihen syyllistyneet pitää ehdottomasti tuomita, mutta tällaisien "nettituomioistuinten" homofobia alkaa nykyään saada jo koomisia piirteitä...Miten sitten on selitettävissä, että noin 90% pedofiilien uhreista on pikkupoikia??? Tai että mitä naisellista keksit pikkutytöistä??? Jos asiaa todella tutkittaisiin, todennäköistä olisi, että 100 % pedofilia tapauksista on joko piilo- tai julkihomoja. Homous nyt vain sattuu olemaan IN, koska aina on joku vähemmistö jota pitää sääliä ja tuoda omaa tekopyhyyttään esille, oli se tyhmää tai ei. Nyt vain on aika, jolloin tämä kohde on homot...
- ateisti20
äx* kirjoitti:
Ekan postaus oli ihan oikeessa! Vai miksi tämä stailisti teuvo loman valitsee itsellensä aina hoikkia (juuri aikuisia) poikia, ihan samoin kriteerein tuokin pedofiili valitsee nuoret pojat itselleen, ei mitään eroa.
Sekä homot, että pedofiilit ovat poikkeus normaalista käyttäytymisestä, homoiksi vain luetaan se, että se on laillista. Mutta periaate on tasan tarkkaan seksuaalisesta mieltymyksistä, homoutta ei voida parantaa, ei myöskään samoin periaattein pedofiliaa!
Pitäs tuon nyt ymmärtää vähä-älyisemmänkin.Lomaninko mieltymysten perusteella teet yleistyksiä?
Pitäisi kyetä erottamaan kissa ja koira toisistaan. On totta, että sekä homous että pedofilia ovat poikkeamia heteroseksuaalisuudesta, mutta tärkeintähän on se, onko seksuaalisten mieltymysten toteuttaminen tuomittavaa vai ei. Pedofiliassa on aina kyse alaikäisen pakottamisesta seksiin, kun taas kahden aikuisen homon suhde perustuu vapaaehtoisuuteen. - ateisti20
no selitäppäs tämä... kirjoitti:
Miten sitten on selitettävissä, että noin 90% pedofiilien uhreista on pikkupoikia??? Tai että mitä naisellista keksit pikkutytöistä??? Jos asiaa todella tutkittaisiin, todennäköistä olisi, että 100 % pedofilia tapauksista on joko piilo- tai julkihomoja. Homous nyt vain sattuu olemaan IN, koska aina on joku vähemmistö jota pitää sääliä ja tuoda omaa tekopyhyyttään esille, oli se tyhmää tai ei. Nyt vain on aika, jolloin tämä kohde on homot...
jokin lähdeviite tuohon tutkimukseen, jonka mukaan 90 prosenttia uhreista on poikia, niin keskustellaan sitten asiasta lisää.
- Hetero
ateisti20 kirjoitti:
jokin lähdeviite tuohon tutkimukseen, jonka mukaan 90 prosenttia uhreista on poikia, niin keskustellaan sitten asiasta lisää.
Tämä pedofiili porsasteli lehtitietojen mukaan ainoastaan homoseksuaalisesti.
- ateisti20
Hetero kirjoitti:
Tämä pedofiili porsasteli lehtitietojen mukaan ainoastaan homoseksuaalisesti.
varmasti onkin, mutta jälleen kerran ei ole syytä tehdä yleistyksiä yhden tapauksen pohjalta. Kaipaan edelleen niitä tilastotietoja, joiden pohjalta väitetään, että 90 prosenttia pedofiilien uhreista on poikia.
- Hetero
Kaikki homot on pedofiilejä - todistelevat Tavjat mitä muuta tahana. On ne vaan Suomen sosiaalidemokraatit ideologiassaan niin yksinkertaisia......
- Rutiger.
Kaikki pedofiilit pitäisi tunkea kaasukammioon! Ja homot kanssa!
UGH! - jauhamista
kun tuon ketjun luin, huomasin taas kuinka typerätkin omistavat tietokoneen. Turha kapistus. Avaus oli asiallinen, kommentit pääosin perseestä. Pennutko vaan kirjoittelee kun isit ja äidit dogaa?
- Fennoman
mies mielestäni pienen tuomion tekosistaan.Eipä ole pitkä tuomio,noin niinkuin lasta kohden!Eikös niitä ollut yli sata?Tuo mies on jotain sellaista,jonka haluaisin kohdata jossain sivukadulla.Minun mielestäni hänet olisi pitänyt luovuttaa thaimaahan tuomittavaksi ja myös vankilaan.Hittoako ne täällä tullaisia hyysäävät,ihmisoikeuksien nimissä.
- kerroin, että
Fennoman kirjoitti:

paskaa jauhatte. Olkoot alaikäisiä tai ei, mutta itseään myivät. Mitään raiskausta ei ollut. Minun puolesta kaikki homot voisi lähettää täältä Thaimaahan. Mutta tuomio on kohtuuton, jos vertaa jo avaajan esimerkkirikoksiin. Siis tapostakaan ei noin paljon. Entäs kun joku läheisesi tapetaan, muuttuukohan ääni kellossa.
- mutta mietippäs...
kerroin, että kirjoitti:
paskaa jauhatte. Olkoot alaikäisiä tai ei, mutta itseään myivät. Mitään raiskausta ei ollut. Minun puolesta kaikki homot voisi lähettää täältä Thaimaahan. Mutta tuomio on kohtuuton, jos vertaa jo avaajan esimerkkirikoksiin. Siis tapostakaan ei noin paljon. Entäs kun joku läheisesi tapetaan, muuttuukohan ääni kellossa.
Jos nämä homoseksuaalit eivät saisi tilaisuutta toteuttaa itseään, niin luuletko, että olisi myyjiäkään???? Jos tilanne olisi kuten -70 luvulla, niin homot hoidettaisiin kuten kuuluukin mielenterveyspotilaina ja pedofilia olisi marginaalinen ongelma.
- Kuten sanoin!
mutta mietippäs... kirjoitti:
Jos nämä homoseksuaalit eivät saisi tilaisuutta toteuttaa itseään, niin luuletko, että olisi myyjiäkään???? Jos tilanne olisi kuten -70 luvulla, niin homot hoidettaisiin kuten kuuluukin mielenterveyspotilaina ja pedofilia olisi marginaalinen ongelma.
Se sinä olet, täyttä paskaa!!!!!!!!
- grrrrrrr
jos tuon kahdeksan vuotta jakaa 160 rikoksen kesken, istuu äijä reilut 22 päivää per rikos. Se voi vaikka pohtia linnassa, että kenestä nää 22 päivää linnaa tuli...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627