Toistan tämän kun tämä jäi sinne palstansijoitteluriidan alle.
Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon siitä, että meillä on Kioton ongelma, joka meidän pitää ratkaista.
Että meille on asetettu tietyt päästövähennystavoitteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja vuosina 2008–2012, kun on Kioton sopimuksen varsinainen sopimusaika, meidän on jollakin ilveellä saatava päästömme sopimuksen velvoittamaan kehikkoon.
Tällainen keskustelu antaa kuitenkin väärän kuvan ongelman laajuudesta, sanoi Suomen Luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energia-asiantuntija Tuuli Kaskinen alustaessaan aiheesta SKP:n keskuskomitean kokouksessa viime lauantaina.
Kaskisen mukaan ilmastonmuutoksen ongelma tulee vaikuttamaan meidän yhteiskunta-, tuotanto- ja kulutusrakenteisiimme seuraavat vuosikymmenet. Sitä ei ratkaista vuoteen 2012 mennessä.
Se mitä Kioton ilmastosopimus velvoittaa meitä ja kaikkia muita maailman maita tekemään, on vasta hyvin pieni alku sille, miten meidän täytyy vähentää ilmakehään tuotettavia hiilidioksidipäästöjä.
Silloin kun minä olin jäsen, ympäristöä ei kirkossa mitenkään noteerattu puoleen eikä toiseen. Maapallo oli ihmisiä varten luotu ja oli joka tapauksessa menossa kohti lopullista tuhoa. En muista ikinä kenenkään maininneen saasteongelmia tai energian vähenemistä millään tavoin.
Voiko joku täällä kirjoittelevista mormoneista virkistää muistiani ja kertoa nykytilanteesta?
Miten mormonit toimivat ympäristöasioissa?
24
626
Vastaukset
- Mormoni
Meillä on toivomus kirkon jäseniin nähden että he
käyttäisivät kulkuneuvonaan polkupyöriä,myös sun-
nuntaisin.Kirkon johtajat voivat taasen vapaasti
käyttää autoa ja saada bensarahat kymmenysvarois-
ta.- siellä
harmaapaadentiellä pidetään lähetysjohtajan volvo autotallissa, ettei kateellinen köyhäillistö katkeroidu.
- Jaska
Viimeisen päälle vitsikästä! Mitä mahtaa muutama tuhat ihmistä ympäristöasioissa, kun viisi miljoonaa muuta sotkee sen minkä ehtii? Pettikö suhteellisuuden tajusi?
- ja kotterot
siellä kirjoitti:
harmaapaadentiellä pidetään lähetysjohtajan volvo autotallissa, ettei kateellinen köyhäillistö katkeroidu.
Taitaa volvo olla ympäristöystävällisempi kuin moni muu kottero.
- mutta
Jaska kirjoitti:
Viimeisen päälle vitsikästä! Mitä mahtaa muutama tuhat ihmistä ympäristöasioissa, kun viisi miljoonaa muuta sotkee sen minkä ehtii? Pettikö suhteellisuuden tajusi?
jos te muutamat tuhannet intätte ja itkette olevanne siinä ainoassa oikeassa jumalan kirkossa, voisi kuvitella, että kykenette kunnioittamaan jumalan luomaa luontoakin parhaalla mahdollisella tavalla. Kiva kuitenkin kun varoitit, että perusta oikeille elämänarvoille löytyykin ihan jostain muualta kuin siitä teidän kirkostanne.
- luonnon ystävä
Nitski kirjoitti:
"Silloin kun minä olin jäsen, ympäristöä ei kirkossa mitenkään noteerattu puoleen eikä toiseen."
Mee Nitski johonkin hoitoon jo, eihän tommosta ruikutusta jaksa kukaan kuunnella.
Kirkko pitää hyvin huolta ympäristöstään, jos vähänkin katsot vaikka temppeleiden pihoja tai kuinka kappeleiden ympäristöä hoidetaan. Siinä sulle esimerkki. Ei pitäis olla valittamista!!!!- Nitski
Olet(te)kohan käsittäneet siis hiukan väärin käsitteen ympäristönsuojelu?
Natsitkin pitivät varmasti siistinä lähiympäristönsä pihat ja talot, lapsetkin liitettiin Hitler Jugendiin ja suittiin ja nuoltiin kiiltäviksi.
Mutta en minä ainakaan tuota miellä ympäristönsuojeluksi vaan julkisivun kiillotukseksi. Mormonikaan ei voi väittää itseään luonnonsuojelijaksi vain sillä perusteella, että käydään haravoimassa ja roskia lakaisemassa.
Mitä tulee hoitoon menoon - no jaa. Olishan sitä kiva jonkun terapeutin kanssa jutella mukavia vaikka siitä, millä tavalla mormonivuoteni ovat minuun vaikuttaneet. Eipä ole vielä tullut hakeuduttua sellaiseen. Entä itse? - roskikseen
Nitski kirjoitti:
Olet(te)kohan käsittäneet siis hiukan väärin käsitteen ympäristönsuojelu?
Natsitkin pitivät varmasti siistinä lähiympäristönsä pihat ja talot, lapsetkin liitettiin Hitler Jugendiin ja suittiin ja nuoltiin kiiltäviksi.
Mutta en minä ainakaan tuota miellä ympäristönsuojeluksi vaan julkisivun kiillotukseksi. Mormonikaan ei voi väittää itseään luonnonsuojelijaksi vain sillä perusteella, että käydään haravoimassa ja roskia lakaisemassa.
Mitä tulee hoitoon menoon - no jaa. Olishan sitä kiva jonkun terapeutin kanssa jutella mukavia vaikka siitä, millä tavalla mormonivuoteni ovat minuun vaikuttaneet. Eipä ole vielä tullut hakeuduttua sellaiseen. Entä itse?"Olet(te)kohan käsittäneet siis hiukan väärin käsitteen ympäristönsuojelu?"
Voisitko kertoa, kuinka aktiivinen itse olet ympäristöasioissa ja miten suojelet luontoa? Kuinka paljon keräät roskia muiden jäljiltä tuolla luonnossa ja teillä kulkiessasi? Entä mitä ympäristö vaikuttaa tehdessäsi ostoksiasi? Tai millä kulkupelillä menet ostoksille tai työhön? - ihmettelenpä
roskikseen kirjoitti:
"Olet(te)kohan käsittäneet siis hiukan väärin käsitteen ympäristönsuojelu?"
Voisitko kertoa, kuinka aktiivinen itse olet ympäristöasioissa ja miten suojelet luontoa? Kuinka paljon keräät roskia muiden jäljiltä tuolla luonnossa ja teillä kulkiessasi? Entä mitä ympäristö vaikuttaa tehdessäsi ostoksiasi? Tai millä kulkupelillä menet ostoksille tai työhön?Et vissiinkään lukenut. Tässä on nyt kyse aivan eri tason asiasta kuin jostain yksilön roskien noukkimisesta ja työmatkoista.
- Niina
ihmettelenpä kirjoitti:
Et vissiinkään lukenut. Tässä on nyt kyse aivan eri tason asiasta kuin jostain yksilön roskien noukkimisesta ja työmatkoista.
Luitko tuon Jaskan hyvän kommentin. Isoista asioista on kyse, mutta jos parannustoimet kohdistuvat vain MAP-kirkkoon Suomessa, niin sillä ei saada tarpeellisia muutoksia aikaan. Minä olen samaa mieltä Jaskan kanssa, että suhteellisuuden taju on pettänyt ja pahasti. Jos halutaan saada kunnon muutokset aikaiseksi, niin siinä täytyy vaikuttaa paljon suurempaan joukkoon kuin MAP-kirkon jäseniin Suomessa. Tosaalta, jos tämän keskustelun alkuunpanijalla oli vain tarkoitus mollata MAP-kirkon jäseniä, niin sekin meni pieleen huonosti valitun aiheen vuoksi.
- kokouksien
aikaan kirkon pihalla lojuvien bemareiden ja chryslereiden kasikoneilla hirveän hyvin sitä ympäristöä hoideta..
- voidaan tarkastelle
ihmettelenpä kirjoitti:
Et vissiinkään lukenut. Tässä on nyt kyse aivan eri tason asiasta kuin jostain yksilön roskien noukkimisesta ja työmatkoista.
yksilötasollakin. Kysymyshän saattaa olla kuitenkin viime kädessä kirkon yksilölle antamasta asennekasvatuksesta. Ei ole kuitenkaan missään tapauksessa muiden asia mennä noukkimaan maasta mormoneiden tienposkeen heittelemiä karkkipapereita.
- säälittävää
kokouksien kirjoitti:
aikaan kirkon pihalla lojuvien bemareiden ja chryslereiden kasikoneilla hirveän hyvin sitä ympäristöä hoideta..
joku kirjoitti:
"Ei niillä sunnuntai kokouksien aikaan kirkon pihalla lojuvien bemareiden ja chryslereiden kasikoneilla hirveän hyvin sitä ympäristöä hoideta.."
Idiootti, mitä haittaa ne silloin ympäristölle aiheuttaa? Köytä nyt ittes narulla vaikka johonkin puunlatvaan ja mee itkeen ymräristösuojelusta jonnekin muualle. - Nitski
Niina kirjoitti:
Luitko tuon Jaskan hyvän kommentin. Isoista asioista on kyse, mutta jos parannustoimet kohdistuvat vain MAP-kirkkoon Suomessa, niin sillä ei saada tarpeellisia muutoksia aikaan. Minä olen samaa mieltä Jaskan kanssa, että suhteellisuuden taju on pettänyt ja pahasti. Jos halutaan saada kunnon muutokset aikaiseksi, niin siinä täytyy vaikuttaa paljon suurempaan joukkoon kuin MAP-kirkon jäseniin Suomessa. Tosaalta, jos tämän keskustelun alkuunpanijalla oli vain tarkoitus mollata MAP-kirkon jäseniä, niin sekin meni pieleen huonosti valitun aiheen vuoksi.
mutta alan tottua tuohon asenteeseen - mistään ei oikeastaan voi mormonit ei-mormonit keskustella tosissaan, sillä mormonit luulevat että kaikki vain vainoavat heitä.
Aika mustavalkoinen kuva teillä tuntuu olevan ei-mormoneista.
Täällä kirjoittavat ei-mormonit ovat ilmeisesti hyviä mielestänne vain ja ainostaan silloin, kun kysyvät, "voisiko teidän kokouksiin tulla katsomaan, olen kiinnostunut". Ja sekin oli varmaan joku mormoni, joka haluaa saada sellaisen tavanomaisen ketjun tänne vähän väliä. - Nitski
voidaan tarkastelle kirjoitti:
yksilötasollakin. Kysymyshän saattaa olla kuitenkin viime kädessä kirkon yksilölle antamasta asennekasvatuksesta. Ei ole kuitenkaan missään tapauksessa muiden asia mennä noukkimaan maasta mormoneiden tienposkeen heittelemiä karkkipapereita.
"Kysymyshän saattaa olla kuitenkin viime kädessä kirkon yksilölle antamasta asennekasvatuksesta."
Haluaisin kuitenkin tietää, puhutaanko kirkon kokouksissa näistä isoista meneillään olevista muutoksista esimerkiksi mitään. Silloin kun minä olin jäsen, ei puhuttu koskaan. Ja olin sentään monessa eri seurakunnassa.
Olisi kiva saada kuulla, että MAP on muuttunut. - Nitski
säälittävää kirjoitti:
joku kirjoitti:
"Ei niillä sunnuntai kokouksien aikaan kirkon pihalla lojuvien bemareiden ja chryslereiden kasikoneilla hirveän hyvin sitä ympäristöä hoideta.."
Idiootti, mitä haittaa ne silloin ympäristölle aiheuttaa? Köytä nyt ittes narulla vaikka johonkin puunlatvaan ja mee itkeen ymräristösuojelusta jonnekin muualle.Luulin, että mormoninuoret kasvatetaan edes vähän paremmin. Ellei sinulla ole mitään kivampaa huomautettavaa, voisitko ajatella jättäväsi kirjoittamatta?
Muuten alan luulla, että olet joko troverdig tai josefina1. - keskustelua
Nitski kirjoitti:
Luulin, että mormoninuoret kasvatetaan edes vähän paremmin. Ellei sinulla ole mitään kivampaa huomautettavaa, voisitko ajatella jättäväsi kirjoittamatta?
Muuten alan luulla, että olet joko troverdig tai josefina1.Jos sulla ei ole järkevämpää asiaa, kuin puhua ympäristösuojelusta uskontofoorumissa, niin voisitko jättää kirjoittamatta.
Oletkohan laittanut tämän saman aiheen myös muitten kirkkokuntien foorumeihin, mikäli et, niin on todella säälittävää tulla leimaamaan mormoneja jostain ympäristöasioista.
Mikähän on todellinen motiivisi? Jos et ole aikoinaan löytänyt eläämääsi tästä kyseisestä kirkosta, niin hanki se sitten jostain muualta! On kumma että ihmiset jotka eroavat kirkosta eivät kuitenkaan osaa erota mormonismista. Mikähän sua todella pitää täällä? Ehkä pelko siitä että jos tämä onkin totta, niin tulet palamaan helvetin tulessa! Vai mikä? - ei troverdig eikä jossu1
keskustelua kirjoitti:
Jos sulla ei ole järkevämpää asiaa, kuin puhua ympäristösuojelusta uskontofoorumissa, niin voisitko jättää kirjoittamatta.
Oletkohan laittanut tämän saman aiheen myös muitten kirkkokuntien foorumeihin, mikäli et, niin on todella säälittävää tulla leimaamaan mormoneja jostain ympäristöasioista.
Mikähän on todellinen motiivisi? Jos et ole aikoinaan löytänyt eläämääsi tästä kyseisestä kirkosta, niin hanki se sitten jostain muualta! On kumma että ihmiset jotka eroavat kirkosta eivät kuitenkaan osaa erota mormonismista. Mikähän sua todella pitää täällä? Ehkä pelko siitä että jos tämä onkin totta, niin tulet palamaan helvetin tulessa! Vai mikä?Kirjoittelet niin pahaan tyyliin, että pappeusjohtajasi pitäisi pitää sinulle pieni puhuttelu.
Muistuuko koskaan mieleesi, ettei ole ihmisen asia tuomita muita (roska toisen, malka omassa silmässäsi ja niin edelleen...)? Entä "Rakastakaa vihollisianne" - kukas niin sanoikaan?
Oikeastaan monet mormonit käyttäytyvät niin huonosti ja moukkamaisesti, ettei ole ihme ettei teidän kastealtaidenne portaille mitään jonoa pääse syntymään.
- nenada
ympäristöasiat ovat yhteiskunnallisa ongelmia EI uskonnollisia voi jokaisella mormonilla olla oma mielipiteensä asiasta. Jotkut ovat aktivisteja, jotkut eivät välitä aivan kuten muutkin ihmiset!
Mormoneja on hyvin vähän ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa joten he eivät pysty paljoakaan vaikuttamaan sinne tai tänne.
Jos katsomme yleensäaluetta jossa mormonit ovat eläneet, tai elävät voimme havaita, että ympäristö mormonien lähistöllä on yleensä kaunis ja hyvin hoidettu. Mormonit ovat yleensä kärkipäässä suojelemassa ja uudistamassa jo pilaantunutta luontoa. He kantavat huolta maailmalla tapahtuvista ympäristön tuhoamisista, ja vaikuttavat siinämissäpystyvät paremman yhteiskunnan hyväksi.
Sanoisin, että jäsenet tuntevat itsensä voimattomiksi pienilukuisuutensa tähden pystyäkseen tekemään jotakin ympäristön ongelmien eteen.
Kyllä tutkimuksessa siitä, mitä voidaan tehdä ympäristö ongelmien selvitämiseksi on myös mormonit mukana.
Myös kun luemme pyhiäkirjoja emme voi olla huomaamatta sen opetuksia ja koska uskomme pyhiin kirjoituksiin niin yritämme tehdä niiden oppien mukaan. Sitä paitsi jo uskonkappaleemme sanoo että lakeja tulee noudattaa.- Nitski
"Jos katsomme yleensäaluetta jossa mormonit ovat eläneet, tai elävät voimme havaita, että ympäristö mormonien lähistöllä on yleensä kaunis ja hyvin hoidettu."
Tuo on aivan eri asia kuin paljon korkeamman tason ympäristönsuojelu ja nämä isot asiat, joista aloituksen tein.
Jos siivoaa pihansa ja pitää sen siistinä, niin se kuuluu ihan normaaliin käytökseen. Kai jokainen normaalisti ajatteleva pitää huolta lähipiiristään. Ei siinä välttämättä tarvi miettiä jotain kasvihuoneilmiötä, kai sen ymmärrät.
"Mormonit ovat yleensä kärkipäässä suojelemassa ja uudistamassa jo pilaantunutta luontoa."
Millä tavoin? Voiko tästä lukea jostakin, mielenkiintoista.
"He kantavat huolta maailmalla tapahtuvista ympäristön tuhoamisista,"
Niinkö? Osoittaisitko jonkun kirkon johtajan viimeaikaisen puheen vaikka tästä aiheesta.
"ja vaikuttavat siinämissäpystyvät paremman yhteiskunnan hyväksi."
Hmmm. Eipä ole paljon muuta näkynyt kuin aika isoja maaomaisuuden ja kiinteistöjen ostoksia viime aikoina.
Hmm.
"Sanoisin, että jäsenet tuntevat itsensä voimattomiksi pienilukuisuutensa tähden pystyäkseen tekemään jotakin ympäristön ongelmien eteen."
Mutta kirkon johtajat voisivat ainakin USA:ssa vaikuttaa esimerkiksi pres. Bushin hallintoon. USA:han ei ole allekirjoittanut edes Kioton sopimusta. - nenada
Nitski kirjoitti:
"Jos katsomme yleensäaluetta jossa mormonit ovat eläneet, tai elävät voimme havaita, että ympäristö mormonien lähistöllä on yleensä kaunis ja hyvin hoidettu."
Tuo on aivan eri asia kuin paljon korkeamman tason ympäristönsuojelu ja nämä isot asiat, joista aloituksen tein.
Jos siivoaa pihansa ja pitää sen siistinä, niin se kuuluu ihan normaaliin käytökseen. Kai jokainen normaalisti ajatteleva pitää huolta lähipiiristään. Ei siinä välttämättä tarvi miettiä jotain kasvihuoneilmiötä, kai sen ymmärrät.
"Mormonit ovat yleensä kärkipäässä suojelemassa ja uudistamassa jo pilaantunutta luontoa."
Millä tavoin? Voiko tästä lukea jostakin, mielenkiintoista.
"He kantavat huolta maailmalla tapahtuvista ympäristön tuhoamisista,"
Niinkö? Osoittaisitko jonkun kirkon johtajan viimeaikaisen puheen vaikka tästä aiheesta.
"ja vaikuttavat siinämissäpystyvät paremman yhteiskunnan hyväksi."
Hmmm. Eipä ole paljon muuta näkynyt kuin aika isoja maaomaisuuden ja kiinteistöjen ostoksia viime aikoina.
Hmm.
"Sanoisin, että jäsenet tuntevat itsensä voimattomiksi pienilukuisuutensa tähden pystyäkseen tekemään jotakin ympäristön ongelmien eteen."
Mutta kirkon johtajat voisivat ainakin USA:ssa vaikuttaa esimerkiksi pres. Bushin hallintoon. USA:han ei ole allekirjoittanut edes Kioton sopimusta.tehtävänä on ihmisten sielullinen hoito ei sen tehtävänä ole maalliset asiat. Lisäksi kun sen hengellisen saa paikalleen niin kaikki muukin selviää. Ei kukaan mormoni rupea Jumalan luomaa maapalloa tahallaan tuhoamaan, koska heillä on ymmärrystä ja kunnioitusta luojaa kohtaan ja jos jotakin on tehty ymmärtämättömyydessäväärin niin he yrittävä korjata sen. Mutta ensikädessä on jokaisen otettava vastuu ITSESTÄÄN näissä asioissa!
- Nitski
nenada kirjoitti:
tehtävänä on ihmisten sielullinen hoito ei sen tehtävänä ole maalliset asiat. Lisäksi kun sen hengellisen saa paikalleen niin kaikki muukin selviää. Ei kukaan mormoni rupea Jumalan luomaa maapalloa tahallaan tuhoamaan, koska heillä on ymmärrystä ja kunnioitusta luojaa kohtaan ja jos jotakin on tehty ymmärtämättömyydessäväärin niin he yrittävä korjata sen. Mutta ensikädessä on jokaisen otettava vastuu ITSESTÄÄN näissä asioissa!
Voi olla, ettei tämä maapallo kestä siiheksi kun tuhatvuotinen valtakunta tulee.
Tilanne on siis sama kuin silloin, kun olin jäsen. Mormonikirkko johtajineen kannustaa näkyvästi ökytaantumuksellista oikeistopresidenttiä ja hänen ahdasmielistä politiikkaansa. Eikä siihen kannustukseen liity ympäristökysymykset. Hyvä on. - nenada
Nitski kirjoitti:
Voi olla, ettei tämä maapallo kestä siiheksi kun tuhatvuotinen valtakunta tulee.
Tilanne on siis sama kuin silloin, kun olin jäsen. Mormonikirkko johtajineen kannustaa näkyvästi ökytaantumuksellista oikeistopresidenttiä ja hänen ahdasmielistä politiikkaansa. Eikä siihen kannustukseen liity ympäristökysymykset. Hyvä on.parasta kysyä tuo kysymys johtajilta itseltään, koska jokainen päättää ITSE suhtautumisensa tuollaisiin asioihin et voi sanoa ettäkirkko suhtautuu jollakin erityisellä tavalla, sillä jokainen jäsen suhtautuu omalla tavallaan.
En tiedä kirkon johtajien suhtautumista eikäsepaljoa kiinnostakkaan minulla on omat mielipiteeni, eikä minun tarvitse seurata tai kumartaa kenenkään mielipiteitä! - Nitski
nenada kirjoitti:
parasta kysyä tuo kysymys johtajilta itseltään, koska jokainen päättää ITSE suhtautumisensa tuollaisiin asioihin et voi sanoa ettäkirkko suhtautuu jollakin erityisellä tavalla, sillä jokainen jäsen suhtautuu omalla tavallaan.
En tiedä kirkon johtajien suhtautumista eikäsepaljoa kiinnostakkaan minulla on omat mielipiteeni, eikä minun tarvitse seurata tai kumartaa kenenkään mielipiteitä!Sinulla tuntuu olevan kovasti suuria aukkoja tiedoissasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228