Todellista minää on vaikea

muuttaa

Kun Neuvostoliitto-niminen paratiisi romahti, romahti myös vapaan Suomen yhteiskuntajärjestystä muuttamaan pyrkineen porukan maailma. Heidän joukossaan mm. Erkki Tuomioja, Tarja Halonen, ja ääristalinisti Pertti Arajärvi.

Nämä yritteliäät ja asiaansa uskovat ihmiset eivät kuitenkaan luopuneet "hyvää tarkoittavasta" maailmanparannustyöstään, vaan tehdäkseen olonsa muuttuneessa maailmassa vähemmän kiusalliksesi, he käänsivät takkinsa. Ulkoisesti siis. Yhtäkkiä edesmenneen NL:n järjestelmä ei enää ollutkaan ongelmaton, ja yhtäkkiä Suomen käymät sodat eivät enää olleetkaan kapitalistien hyökkäysuhoa.

Ulkoisesti voi kuka tahansa kääntää takkinsa niin usein kuin haluaa, jos vain selkäranka on siihen riittävän vetelä, mutta sisäisesti ei takkia niin vain käännetä. Ihmisen maailmankuva ja arvomaailma on ja pysyy. Puoluetoimistossa ja AY-aktivistiksi kasvatettu on sekä asenteellisesti että lojaalisesti tukijoidensä ja vanhan ideologian vanki. Keinotekoinen muumimammaimago voi sen hyväuskoisimmilta naamioida, mutta ei miksikään muuttaa.

Toivon voivani elää seuraavat 20-30 vuotta nähdäkseni, minkälaisena häpeällisenä kansan sumuttamisen aikana 2000-luvun alku Suomen historiassa aikanaan nähdään.

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhut

      Vaikka ulkoinen habitus muuttuisikin, niin Halonen, Tuomioja ja Arajärvi ovat edelleen niitä Suomen mielihyvin Venäjään liittäviä stalinisteja. Kerran aivopesty on aina aivopesty.

      Älä koskaan luota maanpettureihin ja demarileiristä näitä Stasille vakoilleita löytyy kymmeniä, ehkä Halonenkin heidän joukossaan.

      Tällaisten käsissä Suomi on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe