Kalevalakorut ja uskovainen

Tottakai se, joka jotain bisnestä tekee, haluaa saada sen kannattavaksi. Eihän kannattamatonta liiketoimintaa kannata tehdä. Kalevala korut ovat juuri suomalaisen omia juttuja. Ihania koruja, joita ainakin minä pidän ja ostaisin lisääkin, jos vaan opiskelija budjetti piisaisi. Ei vaikuta millään tavalla uskooni Jumalaan.

En käytä koruja juuri ollenkaan. En pidä kultaisista koruista ja monet muut korut joudun hylkäämään allergisuuden takia jos vähänkään epäilen että niissä voisi olla nikkeliä.

Kyselin tuota asiaa lähinnä sen vuoksi kun joskus tulee tilanteita että joutuu hankkimaan lahjaa. Joku joskus pyysi nimenomaan kalevalakorua lahjaksi ja sen hänelle sitten lahjoitin.

sun-glasses kirjoitti:

En käytä koruja juuri ollenkaan. En pidä kultaisista koruista ja monet muut korut joudun hylkäämään allergisuuden takia jos vähänkään epäilen että niissä voisi olla nikkeliä.

Kyselin tuota asiaa lähinnä sen vuoksi kun joskus tulee tilanteita että joutuu hankkimaan lahjaa. Joku joskus pyysi nimenomaan kalevalakorua lahjaksi ja sen hänelle sitten lahjoitin.

Lue lisää

Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!

Saa kirjoitti:

Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!

Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn?
Vastaan puolestasi; et. Sinulle suojatien ylittäminen on jo suuri seikkailu ja vaarallinen matka.
Kun uskova kasvaa uskossaan, hän avartuu myös henkisesti. Sinussa tuollaista avartumista ei huomaa.

Jotkut ovat aina niin suppeita ja pyörivät omissa pikkuympyröissään.

Saa kirjoitti:

Minä taas tykkään kultaisita koruista. Itselläni on kaula ja rannekorut kultaisia. Korvakoruja ja muitakaan lävistyksiä en otaisi! Enkä missään nimessä mitään tätskaa!

Oletko koskaan laittanut päällesi värikkäitä vaatteita?

mitään kalevala-aihetta.ei edes ristiä.siihen on kätketty kirous.on muitakin ristejä kuin kalevala.eikö teidän henkien erottamisen lahja ole käytössä,hyvät ihmiset??? miksi olette noituuden kanssa tekemisissä?? uskovaiset ihmiset? en lakkaa ihmettelemästä? en!!!!!!!

Niin se taitaa olla. Jotkut uskovat vaan eivät ollenkaan suvaitse näitä Kalevalakoruja. Meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille.

Jokunen vuosi sitten hävitin omat kalevalakoruni. Olin kuunnellut erään hengellisen radio-ohjelman jossa varoitettiin pitämästä kalevalakoruja ja kehoitettiin hävittämään kyseiset esineet. Olin keskustellut asiasta parin uskovan ystävän kanssa. Noiden korujen menetys ei paljon minua haitannut, koska en koskaan ole paljon koruista välittänyt. Tuskin kovin paljon puhutaan esim. kalevalakoruista ja niiden käytön haitallisuudesta? En itse muista että olisin tähän aiheeseen aiemmin elämässäni törmännyt.

Kalevalakorut ovat suosittuja koruja nykyisin ja monet käyttävät niitä, uskovat ja uskomattomat. Kenelle ne sitten mitäkin merkitsevät tai eivät merkitse. Kyllähän tässä on vapaus jokaisella päättää käyttääkö näitä esineitä vai ei. Ajatukset ja mielipiteet voivat ajan kanssa muuttua.

Eräs uskoontullut näyttelijä kertoi siitä, miten ihmiset arvostelivat hänen pukeutumistaan ja meikkaamistaan ym. asioita joita ulkopuolinen voi nähdä. Hän sanoi että ei ollut edes ajatellut näitä kyseisiä asioita, koska oli niin paljon asioita sisimmässä selvitettävänä - ne veivät kaiken huomion.

Näin jouluaikaan voimme alkaa myös pohdiskella, voiko uskovainen käyttää tonttumyssyä. Olkoon siinäkin jokaisella vapaus. Itse en tarvitse tonttumyssyjä, mutta lapsille nämä tonttuleikit voivat jouluaikaan olla tärkeitä, enkä näe niitä vahingollisina, jos joulun todellinen sanoma pidetään esillä. Huono asia on se, että helposti joulu muodostuu kaupalliseksi hössötykseksi, jossa ihmiset rynnistävät kaupoissa etsien krääsää jolla toisiaan lahjoa, kuten eräässä pilapiirroksessa: Jeesus seisoo syrjässä unohdettuna.

sun-glasses kirjoitti:

Jokunen vuosi sitten hävitin omat kalevalakoruni. Olin kuunnellut erään hengellisen radio-ohjelman jossa varoitettiin pitämästä kalevalakoruja ja kehoitettiin hävittämään kyseiset esineet. Olin keskustellut asiasta parin uskovan ystävän kanssa. Noiden korujen menetys ei paljon minua haitannut, koska en koskaan ole paljon koruista välittänyt. Tuskin kovin paljon puhutaan esim. kalevalakoruista ja niiden käytön haitallisuudesta? En itse muista että olisin tähän aiheeseen aiemmin elämässäni törmännyt.

Kalevalakorut ovat suosittuja koruja nykyisin ja monet käyttävät niitä, uskovat ja uskomattomat. Kenelle ne sitten mitäkin merkitsevät tai eivät merkitse. Kyllähän tässä on vapaus jokaisella päättää käyttääkö näitä esineitä vai ei. Ajatukset ja mielipiteet voivat ajan kanssa muuttua.

Eräs uskoontullut näyttelijä kertoi siitä, miten ihmiset arvostelivat hänen pukeutumistaan ja meikkaamistaan ym. asioita joita ulkopuolinen voi nähdä. Hän sanoi että ei ollut edes ajatellut näitä kyseisiä asioita, koska oli niin paljon asioita sisimmässä selvitettävänä - ne veivät kaiken huomion.

Näin jouluaikaan voimme alkaa myös pohdiskella, voiko uskovainen käyttää tonttumyssyä. Olkoon siinäkin jokaisella vapaus. Itse en tarvitse tonttumyssyjä, mutta lapsille nämä tonttuleikit voivat jouluaikaan olla tärkeitä, enkä näe niitä vahingollisina, jos joulun todellinen sanoma pidetään esillä. Huono asia on se, että helposti joulu muodostuu kaupalliseksi hössötykseksi, jossa ihmiset rynnistävät kaupoissa etsien krääsää jolla toisiaan lahjoa, kuten eräässä pilapiirroksessa: Jeesus seisoo syrjässä unohdettuna.

Lue lisää

onhan se niinkin, että jos aletaan olemaan oikein vanne tiukalla, ei maitokauppaankaan uskalla lähteä, kun siellä on myytävänä niitä pornolehtiä ja ko. asiaan liittyvää, kuten esim. voi hyvin -lehteä.

sitäpaitsi onhan kalevala koru -mallistossa ristejäkin. ihan kristillisistä perinteistä nousseista aiheista suunniteltuja.
se on sitten eri asia, voiko sitä näin helluntailaisena kantaa ristiä, joka pohjautuu keskiaikaiseen lahkolaiskirkon perinteeseen. ;-o!

tode' kirjoitti:

onhan se niinkin, että jos aletaan olemaan oikein vanne tiukalla, ei maitokauppaankaan uskalla lähteä, kun siellä on myytävänä niitä pornolehtiä ja ko. asiaan liittyvää, kuten esim. voi hyvin -lehteä.

sitäpaitsi onhan kalevala koru -mallistossa ristejäkin. ihan kristillisistä perinteistä nousseista aiheista suunniteltuja.
se on sitten eri asia, voiko sitä näin helluntailaisena kantaa ristiä, joka pohjautuu keskiaikaiseen lahkolaiskirkon perinteeseen. ;-o!

Lue lisää

Tiukka pipo pysyy paremmin päässä kuin löysä, eikä tuuli vie sitä mennessään.

Mitenkäs se sisäinen ihminen jakselee, jos onkin hyvin hurskas ulkokuori ja sädekehä kiiltelee?

Kun yhteen asiaan kiinnittää huomiota (kalevalakoruihin) niin voi jollekin tulla sellainen ajatus, että sehän se suurin synti onkin ja jää sitten se koko muu syntipaljous ikään kuin huomaamatta. "Kunhan ei vaan käytä kalevalakoruja, niin kaikenlaista muuta saa sitten tehdäkin"... En tarkoittanut tätä. Otinpa nyt vain tämän yhden asian esille kun harvemmin siitä juttuja näkee.

sun-glasses kirjoitti:

Tiukka pipo pysyy paremmin päässä kuin löysä, eikä tuuli vie sitä mennessään.

Mitenkäs se sisäinen ihminen jakselee, jos onkin hyvin hurskas ulkokuori ja sädekehä kiiltelee?

Kun yhteen asiaan kiinnittää huomiota (kalevalakoruihin) niin voi jollekin tulla sellainen ajatus, että sehän se suurin synti onkin ja jää sitten se koko muu syntipaljous ikään kuin huomaamatta. "Kunhan ei vaan käytä kalevalakoruja, niin kaikenlaista muuta saa sitten tehdäkin"... En tarkoittanut tätä. Otinpa nyt vain tämän yhden asian esille kun harvemmin siitä juttuja näkee.

Lue lisää

se hyvä, että palstalle ilmaantuu muitakin jutunjuuria, kuin vain niitä yksiä...

tode' kirjoitti:

se hyvä, että palstalle ilmaantuu muitakin jutunjuuria, kuin vain niitä yksiä...

Koko elämähän on täynnä mitä erilaisimpia keskustelun aiheita: uskovaisen elämä siinä missä uskomattomankin. Helposti vaan käy täällä keskusteluissa, että aletaan ennen pitkää keskustelemaan vain jostakin tietystä aiheesta, johon saadaan aasinsilta, vaikka avaus olisi ollut täysin eri aiheesta. Kun keskustelen äitini kanssa puhelimessa, niin yleensä jossain vaiheessa alamme puhua ruoan valmistuksesta, kun tuo aihe on lähellä sydäntä.

... vaimolleni useita Kalevala-koruja, mm. sen ristin. Jos joku kehottaa toista hävitttämään ko. korut, voi samantien mielestäni hävittää kaikki korut melkein samoin perustein. Itse ajan japanilaisella autolla, joka on buddhalaisten tai sintolaisten valmistama ja suunnittelema. Ja olen kristitty. Eli tällaista päättelyä harrastamalla voimme saada asiat näyttämään miltä haluamme. Olennaista: Haluatko luopua Toyotasta, Kalevala-koruista jne. jos olet tasavarma että se on Herran tahto? Symboliikka sinänsä on mielenkiintoinen alue, mainittakoon esim. ilmavoimien hakaristitunnukset, jotka otettiin käyttöön ennen kuin natsismista tiedettiin mitään jne. Ja vielä, jos uskovainen kuvittelee että kaulalla killuva risti suojelee häntä jotenkin, niin onko se taikakalu? Eihän sitä kukaan tietty myönnä, mutta jos se risti kaulalla kuitenkin edes hiukan suojelisi...

sun-glasses kirjoitti:

Koko elämähän on täynnä mitä erilaisimpia keskustelun aiheita: uskovaisen elämä siinä missä uskomattomankin. Helposti vaan käy täällä keskusteluissa, että aletaan ennen pitkää keskustelemaan vain jostakin tietystä aiheesta, johon saadaan aasinsilta, vaikka avaus olisi ollut täysin eri aiheesta. Kun keskustelen äitini kanssa puhelimessa, niin yleensä jossain vaiheessa alamme puhua ruoan valmistuksesta, kun tuo aihe on lähellä sydäntä.

Lue lisää

Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?

Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.

Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?

Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?

Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!

Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?

Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.

Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.

Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...

Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?

No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.

mamabeard kirjoitti:

Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?

Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.

Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?

Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?

Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!

Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?

Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.

Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.

Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...

Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?

No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.

Lue lisää

Kiitos hyvästä vastauksesta. En löytänyt siitä mitään mistä olisin eri mieltä.

Itsekin uskoon tultuani hävitin kaikenlaista tavaraa, kirjoja ja äänitteitä. Televisiokin on lähtenyt pariin otteeseen joko kaappiin pois silmistä tai kokonaan pois asunnosta. Silloin tämä tuntui oikealle ratkaisulle, vaikkakaan en suhtaudu enää yhtä tiukasti mainittuihin asioihin. En silti koe niiden sitovan minua mihinkään väärään ja Jeesus on kaikkein tärkein.

mamabeard kirjoitti:

Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?

Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.

Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?

Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?

Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!

Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?

Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.

Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.

Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...

Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?

No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.

Lue lisää

Pitääkö tänne tulla jeesustelemaan ja saarnaamaan. Jos joku haluaa kuulla saarnaa menee kirkkoon tai lukee sanaa

mamabeard kirjoitti:

Jospa vielä ottaisin osaa aiheeseen jota tässä on pohdiskeltu. Käsittääkseni kyse ei ole niinkään kalevalakoruista, joista ketju lähti liikkeelle, vaan mikä yleensä on sopivaa ja mikä ei, ja kuka sen kenellekin määrittelee?

Herätysliikkeiden ja eri uskonnollisten yhteisöjen tapakulttuuriin jo viittasinkin. Mutta kun sitten on niin että joku yksilökohtaisesti kokee Herran edessä jostain asiasta puhuttelua ja omantunnon ratkaisuna päättää luopua jostakin, eikö toinen uskova tavallaan "astu Jeesuksen varpaille" jos ryhtyy sitä veljeä tai siskoa tuomitsemaan? Esimerkiksi puhutaan takanapäin tällä tapaa: se keskittyy ulkonaisiin asioihin ja kaikkeen epäolennaiseen, jotta asiat jotka on tärkeämpiä ja sisäisempiä jäis huomiotta.

Mistä me sen tiedämme?
Entä jos onkin kyse juuri sisäisistä asioista ja siitä mitä on sisimmässä kokenut ja että sitä haluaa sitten myös ulkonaisesti toteuttaa?

Ja entä kun joku nuori syvältä maailman kuvioista tulee uskoon ja ryhtyy hävittämään aikaisempaa krääsää kämpästään, voihan siinä mennä sivussa ihan sellaistakin tavaraa roskikseen mikä ei sinänsä ole niin synnillistä, se voi kuitenkin olla hänelle tärkeä tapahtuma ja jopa eräänlainen puhdistautumisriitti irtiottona menneeseen, niin jos siinä joku vanhempi ja viisaampi, vapautuneempi ryhtyy holhoamaan ja selittää että ei tuollaisesta ja tuollaisesta tarvitse luopua, ehkä silloin on sammuttamassa toisen intoa (ja tavallaan antaa sellaisen kuvan että ei tätä uskonelämää tarvitse niin kovin vakavasti ottaa)?

Asioilla on siis puolensa...
Paavali opetti että heikkouskoisia - esimerkkinä uskovat jotka ei uskaltaneet ostaa lihaa tietynlaisista lihakaupoista - pitäisi hoivata ryhtymättä väittelemään mielipiteistä.
Siinä oli siis kyse asioista jotka ei olleet sinänsä synnillisiä mutta joita heikkouskoiset uskovat koki omassatunnossaan synneiksi. Paavalin neuvo oli että näiden uskovien ratkaisuja tulee kunnioittaa eikä heitä saa lähteä arvostelemaan.
Tärkeää on tietysti erottaa sairaalloinen käyttäytyminen. Heikkouskoinenkin voi rakkaudessaan Jeesusta kohtaan olla terve ja hänen motiivit pyhityselämässä voi olla oikeat, vaikka omatunto olisi yliherkkä ja pipo vähän tiukalla. Tällaisten uskovien tähden niiden jotka on uskossaan vahvempia tulisi kyetä tinkimään omasta vapaudestaan ja katsomaan ettei sorru ylimieliseen asenteeseen.
Paavalihan meni niin pitkälle että oli heikompiuskoisten tähden valmis kokonaan luopumaan lihansyönnistä ettei olisi heille loukkaukseksi!

Sitten on tietysti asioita joihin oikeasti liittyy pahaa. Jonkun mielestä kalevalakorut kuuluu tähän kategoriaan tai että ne ainakin altistaa uskonelämässä jonkinlaiselle lipsumiselle niin että uskova alkaa keskittyä omaan minään enemmän kuin Kristukseen. Että vihollisen henkivalta siis voi käyttää näitä koruja niiden taustan takia manipuloimaan ihmisen tunne-elämää. Jos joku uskova näin kokee, onko oikeaa vapautuneisuutta että suoralta kädeltä sanomme että hän on väärässä ja ryhdymme puhumaan budhhalaisessa maassa valmistetulla autolla ajamisesta jne. jotta saadaan koko asia pyyhkäistyä syrjään? Eikö meidän pidä olla varovaisia että emme ehkä ole tekemässä tyhjäksi asioita joissa Herra oikeasti tahtoo varoittaa?
Eikö olisi oikein, että menemme asian kanssa rehellisesti ristin juurelle ja siinä henkilökohtaisesti Jeesuksen kanssa tästä juttelemme, ja jos emme itse sitten asiaa mitenkään synniksi koe, pidämme kuitenkin huolta ettemme ryhdy suhtautumaan ylimielisesti niihin jotka kokee?

Henkilökohtaisesta kokemuksestani vähän! Kun tulin uskoon hävitin lähes kaikki kirjoitukseni (useita pahvilaatikollisia tekstiä) ja kaikki maalaukseni, niitä oli useita öljyväritöitä ja pastellitöitä, hiilellä tehtyjä piirrustuksia jne. Nyt kun tuosta on jo aikaa yli 15 vuotta en enää tekisi niin. Joidenkin maalausten kohdalla jopa harmittaa että tuli ne hävitettyä. Mutta tietenkin katselen asiaa tästä päivästä käsin. Kuitenkin asia tuolloin oli minulle tärkeä ja vilpittömästi koin sen hyväksi - joten, pienestä harmintunteesta huolimatta, olen tyytyväinen että tein juuri tuolla tavalla. Se oli siinä elämänvaiheessa varmaan tarpeellista. Kyllä Jumala sitten lähtee uskovaa kasvattamaan ja jos on alussa liian lakihenkinen, kuten monet uskovat alussa on, ei Hän meitä lakihenkisyyteemme jätä vaan alkaa avartamaan, jos motiivimme on oikeat. Vilpittömyyttä Jumala tahtoo ja tinkimätöntä halua kulkea Hänen seurassaan.

Joillekin asioille jotka alussa koimme hirveän synnillisiksi voimme nyt hymähtää ja ymmärrämme ettei siinä niin vakavasta asiasta ole kyse. Mutta joidenkin toisten asioiden kohdalla joissa silloin olimme itsellemme suvaitsevia olemme vuosia mittaan tulleet hyvinkin tiukoiksi kun olemme alkaneet kokea että ne on syntiä. Osa kokemuksista on ehkä ihan subjektiivisia ja henkilökohtaisia omantunnon asioita mutta osa on varmasti ihan oikeaa Pyhän Hengen työtä. Kyllä elävä Jumala vie omiaan eteenpäin oikeaan vapautumiseen mutta myös todelliseen pyhityselämään. Sellainen lepertelevä suvaitsevaisuus ja sallivuus ja kaiken selittäminen yksilölliseksi ja suhteelliseksi, että Pyhä Henki auktoriteettina ja totuuden Henkenä unohdetaan ikäänkuin kaikki olisi vaan inhimillistä, ei ole Jumalan aikaansaamaa avartumista vaan ensirakkauden kylmenemistä. Tämäkin on hyvä muistaa.

Jaha, että tonttulakeista vielä?
Kröhöm. Tuota noin. Tämä kuuluu nyt niihin asioihin joissa minun mielestä ei ole kyse synneistä varsinaisesti. En usko että "tonttuilu" altistaa ketään tervehenkistä uskovaa henkivalloille. Poikkeuksena on tietysti ne uskovat jotka on ennen uskoontuloaan seurustelleet tonttujen kanssa. Vähän samaan tapaan kuin että entisen alkoholistin ei kuulu ottaa edes yhtä saunakaljaa vaikkei se sinänsä synti olekaan - on asioita joissa Pyhä Henki henkilökohtaisesti varoittaa ja ne on sille henkilölle synniksi, jos lähtee itselleen sallimaan jotakin asiaa sen tähden kun muutkin uskovat sallii. Kaikki ei sovellu kaikille...

Vaikka tonttulakin käyttäminen tai joulupukin tilaaminen aatoksi ei siis ole synti enkä pidä sitä kovin pahana, jos joulun oikea sanoma muuten on esillä, niin muistutan kuitenkin asioiden alkuperästä. Esimerkiksi jos joku uskova ystävä on ostamassa tonttuaiheisia joulukortteja todennäköisesti sanon että hei, mietipä ystävä vähän. Kun nimittäin ajatellaan että kyse on samalla tavalla henkiolennoista kuin vaikkapa jotkut maahiset. Tai UFO-olennot nykyaikaisempaa versioita miettiäksemme. Tonttuja on ihan oikeasti palvottu, niille on viety ruokaa. On erikseen riihitonttuja, saunatonttuja jne. Kyse ei siis ole PELKÄSTÄÄN satuolennoista. Nykyäänkin on ihmisiä jotka todella seurustelee tonttujen kanssa (enkä tarkoita juoppohullujen näkemiä pikku-ukkoja). Luultavasti on olemassa jopa kirjoja kuinka tonttujen kanssa päästään yhteyteen ja kuinka niille tulisi osoittaa kunnioitusta. Jokaisessa kulttuurissa on oma pakanallinen menneisyytensä ja kun aikaa kuluu tarpeeksi asiat jotka ennen on ollut todellisuutta alkaa muuttua pelkäksi saduksi. Tänä päivänä jossain afrikkalaisessa heimossa kun ihmiset kokee herätyksen ja heimo kääntyy kristilliseen uskoon, ei siellä enää palvota ja kumarreta esimerkiksi puille ja kiville, niinkuin ennen on tehty kun on eletty henkien pelossa ja niitä yritetty lepyttää. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kun asian tausta on jo unohtunut ehkä siellä jotkut ihan huvikseen alkaa jouluaattona kumarrella puille ja kiville?

No, siunattua joulunaikaa. :)
Jeesus on Herra. Kaiken uuspakanallisuuden keskelläkin.

Lue lisää

Joulupukki tulee USKOVAISESTA Saint Nicholaeus pyhimyksestä joka KRISTUKSEN SYNTYMÄÄ muistaen jakoi köyhille lapsille lahjoja jouluna. Tulisko tonttu sitten hänen apulaisestaam, jos sellainen on ollut olemassa?
Mielestäni on hyvä ajatus antaa lahjoja lapsille,tai köyhille, kehottaahan Raamattukin monien juhlien aikana "ja he lähettivät lahjoja toisilleen, kun oli iloinen juhla".
Joten joulupukki ei ole siinä mielessä luullakseni pakanallinen ,kun tietää mistä se on lähtöisin. Pyhästä Nicholauksesta (oliko hän pyhä en ota kantaa).

niga kirjoitti:

Pitääkö tänne tulla jeesustelemaan ja saarnaamaan. Jos joku haluaa kuulla saarnaa menee kirkkoon tai lukee sanaa

Meneekö ihon alle.
Kyllä tämä on aivan vapaa foorumi keskusteluun.
Älä lue jos niin pahaa tekee.

Kouluaikaan tuli Kalevalaan tutustuttua oppituntien puitteissa. En muista kuin lauseita sieltä täältä. Kirjahan se on siinä missä muutkin kirjat, joten miksei sekin sovellu lahjaksi. Mutta anna samalla myös Raamattu.

sun-glasses kirjoitti:

Kouluaikaan tuli Kalevalaan tutustuttua oppituntien puitteissa. En muista kuin lauseita sieltä täältä. Kirjahan se on siinä missä muutkin kirjat, joten miksei sekin sovellu lahjaksi. Mutta anna samalla myös Raamattu.

Lue lisää

Raamattu samalla, miksei - tosin itse en Kalevalaa rinnastaisi hengelliseksi kirjaksi, vaikka siis se kyllä heijastelee suomalaisen pakanuuden ajan mytologiaa. Kanteletar, sisarteos, sisältää mm. piispa Henrikin surmavirren ja muuta jo kristillisen ajan aineistoa ja runoja ja ei ole enää suomi-mytologiaa puhtaimmillaan vaan merkkejä siitä, kuinka kristinuskon vaikutteet alkoivat maassamme elää ja elää omaakin elämäänsä. Historiallisena lähteenä siis voi olla mielenkiintoistakin luettavaa ja itse sen sitä kuitenkaan laittaisi minnekään rinnalle Raamatun kanssa (kuten en myöskään kreikkalaisen mytologian tuotoksia). Pikemminkin - nämä vanhat mytologiat maasta kuin maasta kertovat siitä, kuinka ne ovat vähitelleen loppuneet ja haihtuneet ja jääneet vain tarinoiksi, sen sijaan Herra Jeesus elää ja hallitsee :)

Eiköhän se enemmänkin ole siitä kyse, minkä sijan niille taideteoksille elämässään antaa, menevätkö ne Jumalan edelle vai saako Jumala olla tärkein. En nyt aivan lähtisi roviolle kuskaamaan. Tietysti jos joku näkee nämä asiat niin pahana, että mieluummin roviolle ja jos aarteet ovat omia, niin sen kun vaan.

mistä?

ai Neitsyt Maria korukin? Entä risti?

"Karpalo". no jos olet jotain kirouksia ladellut näitä koruja käyttäen apuinasi, niin varmasti hyvä hävittää ne.

esim. uusia koruja: Vanamo, helmi roikkuu vanamonlehdessä. Mikä kirous tässä on?
Lumpeenkukka. Kaunis helmi .
Kaksin, 3 sydäntä riippuu.
Lumihiutale, lumikiteen näköinen riipus.
Eira, 5 sydäntä riippuu.
Mirha, kuusenkoriste
Kosketus, enkelin näköinen .