Joudun asumaan talvella pari viikkoa Seinäjoella.
Olen vihannut keskustapuoluetta koko ikäni ja nyt joudun kepumyönteisen kaupungin tarkkailuun - kysymys kuuluu: saanko puntarista otsaani jo ensimmäisen viikon aikana vai vasta toisen?
Seinäjoella äänestetään muitakin puolueita, mutta keskustalla on hegemonia ja koko alueen väestö hyväksyy näköjään senkin, että maakunnan tiedotus hoidetaan kepulaisen siivilän läpi. Anneli Jätteenmäki on rikollinen suurimmalle osalle suomalaisista, pohjanmaalaisille sankari. Ilkka tilataan Seinäjoella työläisperheisiinkin.
Kannattaisiko meikäläisen naamioitua maajussiksi kun tulen paikkakunnalle?
ei-kepulainen Seinäjoella?
9
1164
Vastaukset
- Ginkster
Ole vain oma itsesi kun tulet tänne. Se tarkoittaa myös, että riisut pois ennakkoluulosi.
Jäätteenmäkeä kannatetaan varmaan enää vähemmän kuin muualla Suomessa.
Kieltämättä muakin harmittaa tuo Ilkka lehden hegemonia (raamatun sana tyhmemmille). Päätoimittaja Hokkasta on moitittu oman pesän likaamisesta (siis EP:läisten). Hän on kuitenkin lähtöisin Kymenlaaksosta. Lihoo ja lihoo ja pitää yllä vanhakantaisella tavalla kepulaista ilmastoa.
Olen itse asunut täällä yli 20 vuotta. Kertaakaan en ole joutunut kokemaan mitään väkivaltaa. Suakin kehoitan luopumaan ennakkoluuloistasi, mutta jos liikut täällä arvosteleva ja nyrpeä ilme kasvoillasi, niin johan sua pikku lapsetkin karttavat. Ja siitä puoluepolitiikasta täällä ei ole tietoakaan. - ..Neppi...
Ei ole mulle ainakaan turpiin tullut vaikka avoimesti mielipiteitä latelen. Seinäjoen ympäristössä elämä onkin sitten helevetin paljon karumpaa.
Ihmeellistä on, että vasemmistolainen ja kokoomukselainen tulevat paremmin juttuun keskenään kuin mitä he tulevat kepulaisten kanssa.
Minulle ei ole koskaan selvinnyt ketä kepulaiset edustavat, ainoastaan se, että he ovat yleensä kaikkea kohtaan vihamielisesti ja ennakkoluuloisesti suhtautuvia, ahdasmielisiä ja rasistisia. Kaikki edistys on heille pahasta.
Kokoomuslaisen kanssa voi hedelmällisesti keskustella politiikasta ja näkemyksistä, mutta yritäppä tehdä se kepulaisen kanssa.- Kai ja Kaija
on muuten masentavin ilmiö Suomessa tämä maakuntien kepulaisuus. Suuret alueet on talonpoikaispuolueen hallinnassa ja valtion kassasta eli pääkaupungista ei tule rahaa maakuntiin, koska pelkäävät sen menevän kepun vaalikassaan.
kepu on jarruna maakuntien kehitykselle.
Jätemäestä voidaan todeta, että se noita on pahin pohjanmaalta lähtöisin oleva rikollinen. - Ei kepulainen
Kai ja Kaija kirjoitti:
on muuten masentavin ilmiö Suomessa tämä maakuntien kepulaisuus. Suuret alueet on talonpoikaispuolueen hallinnassa ja valtion kassasta eli pääkaupungista ei tule rahaa maakuntiin, koska pelkäävät sen menevän kepun vaalikassaan.
kepu on jarruna maakuntien kehitykselle.
Jätemäestä voidaan todeta, että se noita on pahin pohjanmaalta lähtöisin oleva rikollinen.Muistakaa nyt sellaiset tosiasiat, että annelihan paljasti lipposen salajuonen, jossa haettiin hyväksyntää irakin sodalle. Loppu oli teatraalista punaisen YLE:n ojankaivuutyötä. Tämän näköjään kaikki vähä-älyiset nielivät ja vieläkin uskovat siihen. On turha puhua rikollisuudesta, kun oikeuden päätöstä moiseta ei ole. Tuo tiedotusväylähän oli rakennettu jo Koiviston aikaan oppositiopuolueille.
Itse äänestin aikoinani annelia vaikka normaalisti en keskustaa äänestä, enkä varmaan enää äänestäkkään toiste.
- ***
Siksipä minullekkin tulee Pohjalainen. Eipä tarvitse lukea kepulaisten itkemisestä.
(oma etu tärkein etu K) - hede
Ei se nyt niin kamalaa ole. Itsekin ajattelen, että tuo kepulaisuudeksi tituleerattu geneettisesti periytyvä sairaus on yksi pahimmista maatamme koskaan kohdanneista vitsauksista. Silti sitä on tulut jo muutama vuosikymmen täällä ep:n sydämessä asuttua. ainoastaan fundamentalisti-kepulaisen anoppini kanssa tulee joskus poliittisia kahnauksia, mutten on mennyt ihan jees.
Niin ja tosiaan: Pohjalainen kertoo kyllä Seinäjoenkin uutiset.- porvari-äyrikuningas
Samat on omistajat niin pohjalaisella kuin ilkallakin, että ihan sama kumpaa luet, rahat menee samaan osoitteeseen.
Pitää vaan osata ohittaa noi pääkirjoitukset ja muut aivopesuyritykset, sekä yksipuoliset kommentit. - ***
porvari-äyrikuningas kirjoitti:
Samat on omistajat niin pohjalaisella kuin ilkallakin, että ihan sama kumpaa luet, rahat menee samaan osoitteeseen.
Pitää vaan osata ohittaa noi pääkirjoitukset ja muut aivopesuyritykset, sekä yksipuoliset kommentit.Niin, meilkeinhän sama lehti se on, mutta onneksi pääkirjoittaja ei ole Pohjalaisessa yhtä fanaattinen keskustafani kuin Ilkassa :)
- independente
Etköhä nyt vähän liioittele, ei me kaikki täällä kepulaisia olla..,eikä kaikille edes tulee Ilkkaa. Kahden vkn takiakko noin tuskissas olet? Kyllähän nyt tuon ajan viettää vaikka helvetissä ja tämä on kaukan siitä! miksi vaahdota näin pienistä asioista? Tähänkin kaupunkiin mahtuu jos jonkinmoista maantallaajaa esim Minä, joka äänestän aina ihmistä, en puoluetta ja jos kunnon äänestettävää ei löydy, niin ei sitten! Tervetuloa kuitenkin , voit olla täällä ihan itsesi! Terv duunari
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780