Taistelivatko Isämme ja IsoIsämme Talvi- ja Jatkosodissa sen takia, että saisimme "Aivan Mahtavan Mahdollisuuden" päästä Amway-liiketoimintaan mukaan. Tuntuu näin oman vaimon toimintaa seuranneena, että rahaa kuluu aika paljon verrattuna tuloihin.
Mielestäni ei tarvitsisi yhtään enempää päästää Jenkkisysteemiä leviämään tähän yhteiskuntaan kuin on pakko. Meitä aivopestään jo TV-ohjelmien kautta ihan riittävästi.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi
6
712
Vastaukset
- Jenkithänluuli kusettaneens...
Nimittäin möivät meille Brewster-hävittäjiä. Humaani teko, olihan meillä vain muutama Fokker panna venäläisten suht.koht.hyviä koneita vastaan.
Brewsterit kuitenkin eivät selviytyneet Jenkkien omista luokituskokeista ja rintamalla niitä menetettiin paljon (Kone oli suunniteltu tukialuskäyttöön ja sitä käytettiin hetken tyynen meren taisteluissa kunnes tappiot olivat riittävn isot). Suomalaiset lentäjät olivat niin hyviä, että
tällä koneella kuitenkin pärjättiin. Samaan aikaan Jenkit avustivat venäläisiä paitsi ruualla myös kalustolla (p-51 MUSTANG JA P-47 AIRACOBRA) Britit
tekivät saman, toki vain antamalla venäläisille ensin Hawker Hurricane-koneita ja muutaman Spritfiren.
Näin nämä Länsimaisen Demokratian Linnakkeet avustivat Suomea.
Kumartakaa syvään SaippuaJumalaa- Antoivathan
Jenkit venäläisille ruoka- ja vaate ym apua vaikka kuinka paljon. Periaatteessa nämä länsimaisen demokratian puolustajat pitivät huolta siitä, että suomella meni mahdollisimman huonosti.
Kaikki Kipin Kapin ostamaan Amwayltä, ovathan Jenkit jo kymmeniä vuosia sitten pitäneet Suomen puolta.
- profiilin koko kuva
Tämähän on tietysti fakta, että sinä sovit hyvin tuohon vastustajien profiiliin. Äijä joka on tossun alla. Kitisee forumeilla muijan bisneksiä. Pakko kait se on kun ei kotona uskalla mielipiteitään sanoa.
Uskon että isoisäsi häpeäisi sinua. Et ole mies vaan tiskirätti.- ylpeä suomalainen
Montako suomalaista miljonääriä on tullut verkostomarkkinoinnilla ja kuinka monta muilla keinoin?
Mieti tuota suhdelukua.
Kylläpä suomalaiset ovat tyhmiä kun eivät oivalla verkostomarkkinoinnin erinomaisuutta.
Verkostomarkkinointi on lähtenyt juuri USAsta koska siellä väestön keskimääräinen (huom! keskimääräinen) sivistys ja koulutustaso on sangen alhainen sekä juurettomuus ja uskomus ihmeitätekevään äkkirikastumiseen on syvällä.
Tutkimuksen mukaan yli puolet USAn kansalisista uskoo enkeleitä olevan olemassa.
Suomessa on yleinen toimiva koulutusjärjestelmä ja jokaisella on mahdollisuus yrittää korkekouluihin sosiaaliluokasta riippumatta, kyse on vain omista kyvyistä. Täällä ei saada kuin kaikista yksinkertaisimpia tai sitten patologisesti kieroutuneita kusettajia mukaan vm-toimintaan.
On hienoa olla suomalainen. Täällä kelpaa elää.
Kiitos ukki sinne pilven reunalle, nykypolvi muistaa tekonne. - Setä Samuli
Eiköhän tääkin kaveri oo koittanu eukolleen sanoo, että pelleilyt seis, mutta minkäs aivopestylle voi... Oon ittekki koittanu kaveria käännyttää pois, mutta ei auttanu, se lopetti vasta sitte, ku rahat loppu.
Taidat olla itte aika vietävissä oleva tiskirätti, jos oot tossa kusetuksessa mukana, HERÄÄ..
USAlaiset ei oo ikinä osannu tehdä autoja eikä mitään muutakaan...
- Minä vaan
Tottai kait se vituttaa, jos oma vaimo menestyy ja itse makaat sohvalla "aivopestynä". Voi raasua kun elämä noin julmasti kohtelee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944283Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10959
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780