Lähialueyhteistyön arkea

Vandaali

Aatto Kellmanista tuli ensimmäinen vierasmaalainen, joka sai vuokraviljelyoikeudet Venäjällä. Lupakirja kaikkine leimoineen tehtiin asianmukaisesti. Vuokra-ajaksi sovittiin 49 vuotta.

Kurkijoen sovhoosi vuokrasi Kellmanille 46 hehtaaria peltoa kahdeksi vuodeksi. Sovhoosin silloinen johto lupasi hänen käyttöönsä tilansa Suomesta lähialuetukena saamat puimurin ja viljankuivaamon.

Kellman teki kirjallisen sopimuksen yhteistyöstä. Kuivattu viljaerä jäi sovhoosin varastoitavaksi. Kellmanin mukaan tämä erä painoi 50 tonnia, mutta sovhoosin johtaja halusi määräksi merkittävän 40 tonnia. Todellisen ja sopimusmäärän erotuksen Kellman arvioi myydyksi jonkun omaan laskuun. Tämäkään "provisio" ei riittänyt.

- Seuraavana talvena viljani varastettiin. Sovhoosi myi niistä omaan laskuunsa kaksikymmentä tonnia markan kilohintaan Suomen valtiolle, joka jakoi ne venäläisille fermereille siemenviljaksi.

Kellman painottaa, että Suomen valtiota ei voi syyttää, koska se osti hyväuskoisesti viljan sovhoosilta.

Tämän jälkeen Hiitolan sovhoosi meni konkurssisiin. Kellmanin arvion mukaan Suomen lahjoittamat koneet eivät olleet silloin kirjoissa eikä kansissa, jotta ne voitiin vaivattomasti siirtää eteenpäin. Sovhoosin tilalle paikalliset perustivat uuden yhtiön, jolle koneet ja kalusto siirtyivät.

Siinä sivussa meni Kellmanin sovhoosilta kyntöpalkkiona saama telatraktori. Yhtiö käytti sitä neljä vuotta, kunnes tämäkin yhtiö meni konkurssiin.

Viljaa varastettiin pellosta

Vuonna 1998 Kellmanin pellosta varastettiin viljaa Suomen valtion lahjoittamalla puimurilla neljän hehtaarin verran.

- Seuraavana päivänä menin tekemään ilmoituksen miliisille ja sieltä tullessani huomasin puimurin taas pellollani puimassa. Juoksin kaverini kanssa pellolle. Puimurikuski tiesi olevansa vikahommissa ja juoksi karkuun jättäen koneen käyntiin.

Kellman irrotti osia koneesta ja laski renkaat tyhjiksi, jotta konetta ei päästäisi viemään pois. Varkaat myönsivät miliisille puolet varastetusta määrästä.

Viljavarkaudet jatkuivat. Läheisen sovhoosin kuivaamosta hävisi hänen viljaansa suurempi osa kuin mitä normaali kuivaus kilomäärissä aiheuttaisi. Kauraa katosi ison siilon verran. Sovhoosi oli syöttänyt ne lehmilleen. Kovan kiistelyn jälkeen Kellman sai erästä osan takaisin.

Mittava vesistönsuojahanke

Kellman huomasi kuinka Hiitolassa, Kurkijoella ja Elisenvaarassa toimineilta sovhooseilta jäi valtaisat karjanlantamäärät kasoihin. Niistä valui jäämiä Hiitolanjokeen ja edelleen Laatokkaan.

Hän suunnitteli hankkeen, jonka mukaan lanta kompostoitaisiin ja levitettäisiin sen jälkeen pelloille valumattomassa muodossa.

- Soitin Suomen ympäristöministeriöön, jossa hanketta sanottiin erinomaiseksi. Ministeriössä oli pohdittu jo jotakin pilottihanketta Karjalaan ja tämä sopi heille hyvin.

Kellman ehdotti ympäristöministeriölle, että hän rahoittaa hankkeesta puolet ja Suomen valtio toisen puolen. Valtion osuudeksi laskettiin 535 000 markkaa. Kellmanin hyödyksi olisi jäänyt kompostoitunut lanta.

Kellman meni viranomaisten puheille Lahdenpohjassa saadakseen lisää maata viljelyyn, jotta saisi kompostoidun lannan hyödynnetyksi.

- Virkamies ei ollut kovin kiinnostunut asiasta. Lopulta hän kysyi, mitä he hyötyvät asiasta. Tarkoitti varmaankin, mitä hän hyötyy. Laatokan vesistön saastumistilanne ei tuntunut kiinnostavan häntä tipan vertaa.

Suunnitelma eteni Lahdenpohjassa pidettyyn kokoukseen saakka. Sinne matkusti myös Suomen ympäristöministeriön virkamiehiä. Kokous päättyi siihen, kun äkkiä sisään tuli se virkamies, joka oli kysellyt projektin hyötyä itselleen. Hän ilmoitti, että lisämaata projektiin ei anneta. Lanta oli jonkun tahon yksityinen bisness.

Matkustusansa

Miliisikin teki Kellmanista rahastuskohteen. Kymmenen vuoden aikana hänelle lätkäistiin parikymmentä liikennerikkomussakkoa. Yksi niistä syntyi, kun miliisi väärensi Matkaselässä liikennemerkin teipillä. Loputkin sakkoperusteet syntyivät hyvää mielikuvitusta käyttäen.

Lopulta vuonna 2001 miliisi ilmoitti, että Kellmanin viisumi on peruutettu ja voimassa enää viikon. Kellman matkusti kiireisesti Suomeen ja sai viisumin uusittua miliisin hämmästykseksi.

Seuraavan vuoden lokakuussa Kellman pistäytyi parin päivä verran Suomessa, mutta ei päässyt enää takaisin.

- Rajalla venäläisen rajavartijan tietokoneella oli merkintä, että viisumi oli peruutettu, enkä ole päässyt sen jälkeen rajan tuolle puolelle, vaikka olen yrittänyt saada Venäjän viisumia pari kolme kertaa.

Huppupäiset ryöstäjät

Kellmanin koneomaisuus jäi hänen konevarikolleen Hiitolaan. Hän sai Kannaksen Pyhäjärvellä yrittäjänä toimivan suomalaisen kautta järjestettyä vartijan koneilleen. Siitä huolimatta varastamiset jatkuivat.

- Pari vuotta sitten kaksi aseistettua, huppupäistä miestä sulki vartijan ja hänen seuranaan olleen pikkupojan käsiraudoissa lukon taakse karjarakennukseen. Yöllä paikalle ajoi kuorma-auto, johon nostettiin kaksi traktoriani ja perunannostokone. Aamulla huppupäät kävivät päästämässä vartijan ja pojan vapaaksi.

Kellmanilla pitäisi olla rajan takana koneomaisuutta ja noin sata tonnia viljaa varastoituna. Koska hän viisumikiellon vuoksi päässyt suojaamaan perunakellariaan, niin siellä talven 2003 aikana paleltui yli 25 000 kiloa perunaa. Niistä Kellman vaatii Venäjän valtiolta 10 000 euroa.

Osa koneista on varastettu ja niistä on tehty Suomessa rikosilmoitus. Mikkelin kihlakunnan poliisin kuulustelupöytäkirjoissa on yli neljäkymmentä Kellmanin tekemää rikosilmoitusta.

Pöytäkirjojen mukaan Kellmanilta on varastettu vuosien varrella kuusi traktoria ja lisäksi muuta tekniikkaa. Niiden joukossa on Suomen lähialuetuella hankitun kenttäsirkkelin osat. Suomen maatalousministeriö luovutti sirkkelin Kellmanin haltuun, kun sitä eivät paikalliset osanneet käyttää ja sitä uhkasi varastaminen osa osalta.

Kellman laskee menettäneensä kymmenessä vuodessa Karjalassa yhteensä miljoonan markan verran varkauksissa ja petoksissa. Tämän päälle tulevat lukemattomat työtunnit, joita hän joutui käyttämään erilaisiin turhiksi osoittautuneisiin selvittelyihin ja neuvotteluihin.

Kellmanin kokemukset

Kellman ei näe nykyisessä lähialueyhteistyössä mitään järkeä. Hänen mukaansa suomalaisia käytetään hyväksi, jotta saadaan Suomesta tukia käyttöön.

- Olen ollut vuosien varrella yhteydessä Suomen maatalousministeriöön. Siellä on oltu äkäisiä minulle siitä, että puutun tukiasioihin.

- Valvontaa hankkeissa tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän, kun rahat on rajan taakse myönnetty. Jälkilaskenta on olematonta. Siitä ei tule mitään, että venäläiset virkamiehet toimivat itse konsultteina ja laskuttavat toimistaan.

Kellmanin mukaan Karjalaan lähialuetukina menneistä 19 viljankuivaamosta osa on purettu ja myyty rikollistahoille, jotka ovat myyneet ne edelleen ympäri Venäjää. Yhden kuivaamon avaimet käteen hinta oli kymmenen vuotta sitten noin 450 000 markkaa.

- Olen huolissani suomalaisten yrittäjien turvallisuudesta Karjalassa. Rikollistahot palkkaavat alihankkijoiksi pieniä ryhmiä, jotka tekevät ryöstöt ja murhat.

- Arvelen, että rikollisjärjestöjä suojellaan Pietarista ja Moskovasta. Karjalan alue on jaettu eri rikollisjärjestöjen kesken. Miliisi saa osansa, siksi rikokset eivät selviä.

Suomi toimitti 19 viljankuivaamoa lähialuetukena rajan taakse.
Osan rikolliset piirit ovat purkaneet ja myyneet muualle. Kuva Kurkijoelta.

Vaikeudet virkamiesten tiedossa

Ympäristöhoitopäällikkö Jukka Savolainen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta muistaa hyvin Aatto Kellmanin lantaprojektin. Hän kertoo rajan taakse suunnitellun myös biokaasua hyödyntävää energialaitosta.

Ylijohtaja Veli-Pekka Talvela maa- ja metsätalousministeriöstä tuntee myös Kellmanin tapauksen.

- Venäjä ei ole selkeästi länsimaisessa mielessä oikeusvaltio. Vaikuttamiskeinot sinne suuntaan ovat vähäisiä.

Hän ei suosittele suomalaisille omatoimista yrittämistä Venäjän puolella. Hänen mielestään on parempi hankkia sikäläinen yhteistyökumppani, joko viranomainen tai yritys, jonka kanssa lähtee toimimaan, jos lähtee.

Suomen ulkoministeriön ulkoasiainsihteeri Timo Täyrynen tietää rajan takaisista vaikeuksista.

- Meille on tullut rajan takana toimivilta suomalaisyrittäjiltä valituksia Venäjän viisumikäytännöistä. Venäjältä Suomeen pistäytymiset ovat tuottaneet vaikeuksia. Muodollisuudet on koettu nöyryyttävinä.

Suomen ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikkö Hilkka Nenonen näkee ratkaisuksi ministeriön väliset neuvottelut.

- Yrittäjäkohtaisissa vaikeuksissa keinomme ovat melko vähissä, koska itänaapuri toimii omien sääntöjensä mukaan.

Hänen mukaansa pahimmat ongelmat voidaan ottaa esiin Suomen ja Venäjän ulkoministeriöiden konsultaationeuvotteluissa.

Nenonen sanoo, ettei Suomen ulkoministeriöstä oteta yleensä suoria yhteyksiä esimerkiksi Karjalan tasavallan viranomaisiin, vaan kaikki tapahtuu Moskovan kautta. Hän ei usko yksittäisten tapausten kuitenkaan etenevän sitä kautta kovinkaan nopeasti.

- Meillä ei ole tapana ottaa julkisuudessa näitä asioita esiin. Pyrimme neuvottelujen kautta tulokseen, toteaa Nenonen.

Karjala-lehti n:o 48 - 1.12.2005: Etusivu ja s. 6-7.

8

925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hölmölästä

      Ulkoministeriö rahoitti lähialuerahastoista Venäjän vankilan ilmastointijärjestelmän rakentamisen putkineen.
      Tapaus on mielenkiintoinen sikäli, kun täällä Suomen lähialueilla monet koulurakennukset (perus/ammatti/korkeakoulut) ovat ilmastoinneiltaan erittäin kehnoja. Lisäksi useissa taloissa muhii home. Korjauksia on pyydetty vuosikymmeniä, mutta rahaa ei ole omien lasten koulutalojen kunnostukseen.
      Kas kummaa, että rahoja löytyy venäläisten vankiloiden ilmastointien korjaamiseen.
      Pitäisi antaa kenkää asiasta päättäville. Itse en halua, että verorahojani syydetään rikkaalle ja epäluotettavalle itänaapurille erilaisiin kohteisiin.
      Miksi näin tehdään?
      Kysyy yksi suivaantunut

      • Nasu

        Veikkaan, että venäläislafka, joka aina voittaa Tuomiojan urakan, on velkonut hommasta viisinkertaisesti, kuten Eremitaasin viemäröintikin maksoi ja monet muut(MOT).

        Miksi Suomi antaa rahaa ja muuta apua vastikkeetta maailman suurimmalle ja luonnonvaroiltaan rikkaimmalle natsistiselle maalle, joka on ryöstänyt Suomelta maat ja mannut sekä sotakorvaukset ja tappanut 100 000 suomalaista ja vielä pystyttänyt Kekkosdiktatuurin?

        Tukea ei edes valvota, joten se meneee usein muualle kuin siihen, mihin se on myönnetty.

      • lähialueyhteistyö
        Nasu kirjoitti:

        Meillähän on voimassa naapuruussopimus, Mauno Koiviston aikaansaannoksia.

        Ilmeisesti suomalaiset eivät tiedä, mitä poliitikot ja virkamiehet puuhaavat. Näistä lähialueprojekteista ei pahemmin hiiskuta, poikkeuksena Pietarin puhdistuslaitos. Joka ministeriöllä, TE-keskuksella, lääninhallituksella, jopa yliopistoilla on omat lähialueohjelmat. Ja kun verorahamme eivät riitä, niin virkamiehet hakevat lisää EU:sta (eikä Venäjä ole edes EU:n jäsen). Naapuruussopimus on jo tähän mennessä niellyt toista miljardia euroa verovarojamme ja tahti näyttää vain kiihtyvän.

        Tosiaan miksi Suomi kustantaa rikkaan Venäjän hankkeita, vaikka kotimaassakin olisi paljon korjattavaa!!

        Ei tyhmä ole se, joka kehtaa pyytää, vaan se, joka suostuu kupattavaksi.- Hölmöläisiä ollaan, kun tällaiseen alistutaan.

      • Suomessa
        Nasu kirjoitti:

        Veikkaan, että venäläislafka, joka aina voittaa Tuomiojan urakan, on velkonut hommasta viisinkertaisesti, kuten Eremitaasin viemäröintikin maksoi ja monet muut(MOT).

        Miksi Suomi antaa rahaa ja muuta apua vastikkeetta maailman suurimmalle ja luonnonvaroiltaan rikkaimmalle natsistiselle maalle, joka on ryöstänyt Suomelta maat ja mannut sekä sotakorvaukset ja tappanut 100 000 suomalaista ja vielä pystyttänyt Kekkosdiktatuurin?

        Tukea ei edes valvota, joten se meneee usein muualle kuin siihen, mihin se on myönnetty.

        Olen pitkään ollut samaa mieltä noista Ryslandiaan syydettävistä tuista, ne ei koskaan mene sinne minne pitäisi, eikä niitä tulisi antaa ollenkaan, koska ei kai Putinia kiinnosta käyttää omaa rahaa kun idiootti politikot Suomessa tyrkyttää rahaa...

      • mitä tilaa
        Suomessa kirjoitti:

        Olen pitkään ollut samaa mieltä noista Ryslandiaan syydettävistä tuista, ne ei koskaan mene sinne minne pitäisi, eikä niitä tulisi antaa ollenkaan, koska ei kai Putinia kiinnosta käyttää omaa rahaa kun idiootti politikot Suomessa tyrkyttää rahaa...

        Vai pitäisikö sanoa, vielä tyhmemmät kansalaiset. Kannattaisi miettiä, kenelle äänensä antaa.Kansa tarvitsee kaltaisensa päättäjät ??!

      • Entinen oppilas Jyri
        mitä tilaa kirjoitti:

        Vai pitäisikö sanoa, vielä tyhmemmät kansalaiset. Kannattaisi miettiä, kenelle äänensä antaa.Kansa tarvitsee kaltaisensa päättäjät ??!

        Jätkä yrittää opettajana saada oppilaisiin kontaktia mutta eipä oikein luonnistu
        kun Timo pitää aina esinahkaa housujen sisällä takana. Eli haju on niin mieletön että oppilaatkin karkaavat. Kerran kirjoitti rehtorin kansliassa tietokoneella käyttäen terskaansa. Vittu mikä sika !!

      • Eköhän siinä aluksi
        Entinen oppilas Jyri kirjoitti:

        Jätkä yrittää opettajana saada oppilaisiin kontaktia mutta eipä oikein luonnistu
        kun Timo pitää aina esinahkaa housujen sisällä takana. Eli haju on niin mieletön että oppilaatkin karkaavat. Kerran kirjoitti rehtorin kansliassa tietokoneella käyttäen terskaansa. Vittu mikä sika !!

        1966 sanoin vaimolleni, että olisi kiikarissa halpa asunto, silloin oli jo kolme lasta.
        Pankkineuvoja patisti lainanehdoksi tietää talosta ja se johti siihen, että tieto vuoti ja lainasta ei kuulunut mitään.

        Ostin viimeisillä rahoilla Osuuskassan välittämän omakotitontin, mutta rakennusoikeus ei toteutunut japankkisuhde katosi. Asuimme 4,5v. junanvaunun puolikkaassa, ilman pesumahdollisuutta.
        Rakennuslupia myönnettiin ympärille, meitä huomioimatta?
        Tein rikosilmoituksen ja kantelun, mutta sain poliisin tutkimaan vain taustaani, kun oli muka myynyt autoni ja en muka palauttanut rekisteri kilpiä,niin kuin se mulle olisi kuulunut?
        Sain pysäköintisakon, jota tuttu poliisi tuli vaatimaan, niin en aikonut maksaa ennenkuin rikosilmoitukseni käsitellään rakennusoikeudesta. Poliisi oli tullut asunnolle uudestaan ja kiristänyt
        se vaimon ruokarahoista, neljän pienen lapsen katsellessa silmätpyöreinä.

        Julistin sodan yhteiskunnalle ja ersin kirkosta ja palutin sotilaspassini. Ilmoitin poliisille ,että menen kunnanjohtaa tapaamaan ja siellä pistin sormen otsaan tulevan reijän paikaksi, jos ei rakennusoikeutta tule ja 2000mk viikonsiällä korvausta. Nämä toteutui ja arava rahankin sai asuntohallituksesta jäännösosata täysmääräisenä, kun lupasin antaa turpiin ellei sopimus ole tunninpäästä valmis. Myöhemmin annoin poskille kunnan rakennuslautakunnan puheenjohtajaa, valtuuston istuntosalissa, joka keskeytyi. Maaherrakin asiaan sekaantuneena sai osansa ja jonka erotti myöhemmässä selvittelyssä pres. Koivisto. Poliisitkin ovat kyydinneet kaksikertaa, kun autoin toisiakin luvissa ja jopa kuristivat lattialla kun kolmevuotias yritti välissä työntää tyynyä päänialle. Joka kyydityksestä ei tehty mitään paperia ja tuotiin takaisin vannottaen ettei mitään saa tapahtumasta puhua.

      • Loppulöröt
        Eköhän siinä aluksi kirjoitti:

        Oliko hyvä esimerkkikuva Suomesta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe