Portugalissa on harjoitettu rotujen sekoitusta jo vuosisatoja. Ja nyt näemme mihin kukoistukseen ja vaurauteen maa on itsensä saanut!
Portugali
Ihmettelijä
11743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siirtomaita joita riistäs ja ryöstäis
Senpä takia suomalaisten pitää tuntea kollektiivista syyllisyyttä joskus tapahtuneesta vääryydestä ja otettava koko ajan lisää pakolaisia.
vetää herneen nenään,eikö ollut kyse portugalista?pysy aiheessa äläkä kiemurtele
USA:ssa on harjoitettu rotujen sekoitusta jo vuosisatoja. Ja nyt näemme mihin kukoistukseen ja vaurauteen maa on itsensä saanut!
Taitaapi USA olla ainut länsimaa, jota ei luokitella hyvinvointivaltioksi
sitten eniten ryöstävät, raiskaavat, varastavat.
ketkä suurimmaksi osaksi asuvat slummeissa.
sinänsä, en ole rasisti, mutta totuutta ei kannata kieltää!
Ketkä siellä olivat ennen orjia, ja nykyisin syrjitty vähemmistö?
Onko se sitten huono asia?
Mikä olisi oikea balanssi "hyvinvointi"valtion ja taloudellisesti vahvan valtion välillä?
MIKSI rotuja pitää sekoittaa?
Portugalin yläluokka piti siirtomaalisia orjinaan ja herrat siirtomaalaisnaisia rakastajattarinaan, niin ei kai se ihme että sekoituksia syntyi. Ei siinä sen kummemmasta ole kyse. Näinhän on käynyt muuallakin, USA:ssakin plantaasinomistaja nai orjanaisia ja näin syntyi mulaatteja ja jne.
diktatuuri maa Euroopassa, jos nyt ei ollut Albania sitten, mutta kuitenkin. Portugalissa oli rikas ja ylpeä yläluokka ja loput ihmisitä eili köyhyydessä, alistettuina ja ilman minkäänlaisia oikeuksia avata suutaan. Ei siihen maahanmuuttajilla ollut osaa eikä arpaa, mutta siirtomaalaisilla oli oma vaikutuksensa siihen että lopultakin Portugalista tuli demokraattinen valtio.