Agnes

Missä on kansan arvostelukyky.
Agnes ja Pete oli eilen parhaat.
Olisi ollut sama putoaako Ilkka vai Katri.
Mutta kuten sanottu missä on kyky.
Enää ei viitti katsoa koko kisaa,Agnes oli lavalla aivan mahtava.
6669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sinä? Meillä iloittiin eilen.

Äänestä

Agnes ja Pete ovat minunkin suosikkeja.
Ilkasta ja Katrista en ymmärrä mitenkään, miten voivat olla finaalissa asti. Hehän laulavat nuotin vierestä kumpikin, on siinä meillä idols-finalistit. Kertoo paljon kyllä tämänvuotisen tuomaristonkin ammattitaidon tasosta.

Äänestä

Lopultakin laulutaidoton Agnes putos, meillä eilen juhlittiin kyllä asian suhteen. Emme ole kertaakaan äänestäneet, mutta ihmetelleet kuinka Agnes aina vältti tuomareilta negatiivisen palautteen.

Kerrankin kansa sai päättää ja vielä teki oikean päätöksenkin. Suoraan sanoen Agnesin laulu oli varsin karmeaa kuunneltavaa. En hehkuta Ilkkaa myöskään ja kokonaisuudessaan porukka aika ammattitaidotonta. Katri ainoa, jolla pohjalla edes kohtuullinen ääni ja ulkonäkö sopii myös Idoliksi. Peten asenne kohdallaan, joten heistä kahdesta tulisi valita voittaja!

Agnes veti jokaisen biisin aivan samalla tapaa. Suomen ja englannin laulaminen aika tönkköä, joten puolaksi ehkä olisi hänen pitänyt laulaa ;)
Hyvä näin, että putosi...varmasti oikein mukava ihminen, mutta ei sovi Suomen idoliksi ainakaan!

Äänestä
  • tää ei oo totta et agnes putos... katri olisi saanu pudota! mä oon aika järkyttynyt! sillä on aina menny niin hyvin. Media ratkas tän jutun... suomalaiset on niin rasisteja....:(

    Äänestä

  • j.ma kirjoitti:

    tää ei oo totta et agnes putos... katri olisi saanu pudota! mä oon aika järkyttynyt! sillä on aina menny niin hyvin. Media ratkas tän jutun... suomalaiset on niin rasisteja....:(

    Ei Agneksen putoamisella ja rasismilla ole mitään yhteistä. Äänestystulos ja yleisön mielipide ratkaisi. Kaikissa kisoissa on voittaja ja häviäjiä. Kuuluvatko A:n fanit ns. huonoihin häviäjiin?
    Älkää nyt hyvät ihmiset paisutelko tätä juttua tällä palstalla tai mielissänne. Kyse on vain laulukilpailusta, johon kaikki ovat vapaaehtoisesti osallistuneet.

    Äänestä

  • mikä teitä vaivaa? kirjoitti:

    Ei Agneksen putoamisella ja rasismilla ole mitään yhteistä. Äänestystulos ja yleisön mielipide ratkaisi. Kaikissa kisoissa on voittaja ja häviäjiä. Kuuluvatko A:n fanit ns. huonoihin häviäjiin?
    Älkää nyt hyvät ihmiset paisutelko tätä juttua tällä palstalla tai mielissänne. Kyse on vain laulukilpailusta, johon kaikki ovat vapaaehtoisesti osallistuneet.

    on se nyt aika selvää että pudotetaan just se kenestä puhutaan kaikkee pahaa lehdissä! se on viel hyvä laulaja... ilkka ja katri oli paljon huonompia laulajia eilen. Agnes ois voinu voittaa tolla äänellä koko kisan jos se ois ollu suomalainen!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä itte kirjoitti:

Missä on kansan arvostelukyky.
Agnes ja Pete oli eilen parhaat.
Olisi ollut sama putoaako Ilkka vai Katri.
Mutta kuten sanottu missä on kyky.
Enää ei viitti katsoa koko kisaa,Agnes oli lavalla aivan mahtava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu