Demokratiasta joku sana

Itselläni on suuri halu uskoa kansanvaltaan, demokratiaan. Usko tietysti useinkin joutuu koetukselle. Tällä palstalla "Akuksi" kutsumani psykofilofofihistorioitsija on viitannut tässä yhteydessä Hanna Arendtin kirjoituksiin ja todennut mm., että todellisemman demokratian merkkejä on se, kun valta annetaan alhaalta ylös ja se perustuu suureen luottamukseen. Esimerkkinä on sitten ollut Urho Kekkonen. Minusta tässä haiskahtaa pikkusen fraseologian maku, mutta tarkoitukseni ei ole tässä alkaa polemisoida sitä tarkemmin, koska en ole läheskään riittävästi perehtynyt asian tähän puoleen. Siksi esitän vain epäilykseni asiasta, joka voi olla täysin väärä.

Mutta sitten niihin enemmän omakohtaisiin havaintoihin. Demokratian toimimattomuus tuli mieleeni, kun katselin eilen Idols-kilpailua, missä koko kisan ehdottamasti paras laulaja-esiintyjä Agnes Pihlava kylmästi pudotettiin katsojaäänestyksestä kolmen parhaan joukosta pois. On päivänselvää, että katsojien valinnassa määrääväksi tulivat ihan muut syyt kuin laulu- ja esiintymistaitoon liittyvät. Näissä suhteissa, kun tämä Agnes on ollut tuomariston ylivertainen suosikki kerta toisensa jälkeen.

Sitten tänään kuuntelin radiosta jonkun tutkijan (Erkki Karvonen) selvitystä siitä, kuinka presidentinvaalissa asiaosaamisen ohella ja tällä kertaa todennäköisesti sen edelle menevät ehdokkaan henkilöön liittyvät mielikuvat. Karvonen varoitti ehdokkaita esim. tuomasta esiin vaalitentissä agressiivisia puoliaan. Valitsijat haluavat, että presidentti on mukava henkilö. Vähän jäi siis sellainen maku, että vaalin tulee ratkaisemaan henkilön mukavuus eikä se, mitä hänellä on sanottavaa. Mukavuuden lisäksi pitää olla tai ainakin olevinaan asiantunteva, sillä viime kerralla Riitta Uosukainen meni tähän miinaan. Asiantuntevuus oli nollaluokkaa ja sen kansakin jo huomasi.

Tarkoitukseni on yksinkertaisesti siis sanoa, että ei pitäisi sivuuttaa sitä asiaa, että erilaiset mielikuvat yhä enemmän määräävät ihmisten valintoja. Mainosmiehet ovat tämän oivaltaneet ajat sitten, mutta tv-maailma on tuonut sen kaikkiin asioihin. Ainostaan joissain urheilulajeissa on niin, että substanssitaidoissa paras voittaa. Presidentinvaali ja missikilpailu ovat rajusti lähentyneet toisiaan mitä tulee valintakriteereihin.

Tämä ilmiö voi olla hyvinkin vaarallinen. Mielikuvatodellisuuden korostuminen antaa hyvän aseen niille, jotka vastustavat demokratiaa. On helppo osoittaa, että valinnoissa muut kuin sunstanssiasiat merkitsevät. Tähän viittaa myös se kehitys, että puolueet valitsevat yhä enemmän julkisehdokkaita. USAssa kuvernööriksi on valittu jo yksi tällainen Rambo. Meillä on päästy missinkyvyillä ministeriksi saakka.

Tässä mielessä ole aina ollut tyytyväinen, kun puolue valitsee edes puheenjohtajakseen änkyttäjän (Vanhanen, Paasio) tai kotkelon (Jäätteenmäki) tai usein vihaiselta näyttävän änkyrän (Lipponen) taikka mulkosilmäisen kierokallen (Väyrynen) tahi ärrävikaisen pitkänenän (Halonen). Tällaiset valinnat kertovat siitä, ettei mielikuvatodellisuus ihan kokonaan ole sentään syrjäyttänyt asiaosaamista.