uskossa

Kun ihminen tulee uskoon, se tarkoittaa että hän on saanut Jumalalta lahjan: Uskonlahjan.
Se että ihminen pelastuu kun uskoo, on kokonaan armoa perusluonteeltansa syntiselle ihmiselle.
Uskoontuleminen ei tarkoita sitä että ihmisen oma luonne muuttuisi hyväksi, vaan että hän haluaa elää uskonelämää, ja rakastaa ja kunnioittaa toista ihmistä niinkuin itseänsäkin. Uskovainen auttaa toista, ja yrittää olla mahdollisimman epäitsekäs.
Koska jokaisessa ihmisessä on virheitä, joko luonne on ennen uskoon tulemista ollut hyvin itsekäs, ja se että muuttuisi enemmän toista ihmistä huomioon ottavaksi ihmiseksi voi monelle olla joskus vaikeaa.
Onneksi uskovaista ei kuitenkaan jätetä yksin, vaan hän voi kertoa huolensa Jeesukselle, joka lupasi kantaa ihmisten taakkoja.
Kun ihminen tulee uskoon, hän saa syntinsä anteeksi ja aloittaa uudestaan, puhtaalta pöydältä. Jokainen uskovainen ihminen on Jumalalle tärkeä ja rakas, eikä hän jätä ihmistä yksin vaikka koetteleekin hänen uskoansa monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan! Mutta sellainen jolla on koettelemuksia juuri tällä hetkellä ei aina ymmärrä että se on tärkeää hänen kasvamisellensa enemmän Jumalan mieleiseksi ihmiseksi.
Ihminen on perusluonteltansa syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla. Vaikka maailma on paha ja kovakin paikka elää, ei Jumala kuitenkaan hylkää lapsiansa, jotka Jeesus on lunastanut ristinkuoleman kautta. Jeesuksen veri pesee pois kaikki synnit, ja vaikka ne olisivat veriruskeat, ne tulevat muuttumaan villanvalkoisiksi.
Olen kiitollinen Jeesukselle hänen uhristansa, jonka hän maksoi ristillä jokaisen uskovaisen puolesta. Hän kutsuu tulemaan luoksensa, ja siihen kutsuun kannattaa vastata, se jolla on sydämmessänsä uskoa. Ja se jolla ei ole uskoa rukoilkoon kunnes hän saa uskon.
Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se lähimmäisen rakkaus ja hyvät työt muita kohtaan tehdään Jumalalta saaduin voimin, ei omin voimin.
Jumala ei koettele uskoamme, uskohan on lahja häneltä. Koettelemukset ovat sitä perkaamista omavanhurskaudesta. Jumala antaa saatanan vaivata niin kauan että jokainen suomu silmiltä tippuu. Ei voi ihmisellä olla yhtään mitään omaa pelastuksessa, ne perataan koettelemuksissa. Pitää vain jaksaa tuossa murheenlaaksossa pysyä ristin juurella kerjäten armoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristinuskovainen kirjoitti:

Kun ihminen tulee uskoon, se tarkoittaa että hän on saanut Jumalalta lahjan: Uskonlahjan.
Se että ihminen pelastuu kun uskoo, on kokonaan armoa perusluonteeltansa syntiselle ihmiselle.
Uskoontuleminen ei tarkoita sitä että ihmisen oma luonne muuttuisi hyväksi, vaan että hän haluaa elää uskonelämää, ja rakastaa ja kunnioittaa toista ihmistä niinkuin itseänsäkin. Uskovainen auttaa toista, ja yrittää olla mahdollisimman epäitsekäs.
Koska jokaisessa ihmisessä on virheitä, joko luonne on ennen uskoon tulemista ollut hyvin itsekäs, ja se että muuttuisi enemmän toista ihmistä huomioon ottavaksi ihmiseksi voi monelle olla joskus vaikeaa.
Onneksi uskovaista ei kuitenkaan jätetä yksin, vaan hän voi kertoa huolensa Jeesukselle, joka lupasi kantaa ihmisten taakkoja.
Kun ihminen tulee uskoon, hän saa syntinsä anteeksi ja aloittaa uudestaan, puhtaalta pöydältä. Jokainen uskovainen ihminen on Jumalalle tärkeä ja rakas, eikä hän jätä ihmistä yksin vaikka koetteleekin hänen uskoansa monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan! Mutta sellainen jolla on koettelemuksia juuri tällä hetkellä ei aina ymmärrä että se on tärkeää hänen kasvamisellensa enemmän Jumalan mieleiseksi ihmiseksi.
Ihminen on perusluonteltansa syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla. Vaikka maailma on paha ja kovakin paikka elää, ei Jumala kuitenkaan hylkää lapsiansa, jotka Jeesus on lunastanut ristinkuoleman kautta. Jeesuksen veri pesee pois kaikki synnit, ja vaikka ne olisivat veriruskeat, ne tulevat muuttumaan villanvalkoisiksi.
Olen kiitollinen Jeesukselle hänen uhristansa, jonka hän maksoi ristillä jokaisen uskovaisen puolesta. Hän kutsuu tulemaan luoksensa, ja siihen kutsuun kannattaa vastata, se jolla on sydämmessänsä uskoa. Ja se jolla ei ole uskoa rukoilkoon kunnes hän saa uskon.
Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu