Paljon on kirjoitettu keskustan alueella jalkakäytävillä pyöräilystä, mutta osataan sitä lähiöissäkin.
Erona keskustapyöräilyyn on esimerkiksi Tesomalla se, että pääsääntöisesti käytetään jalkakäytävää ajoratana. Virontörmänkatu on ajotieltään level ja jalkakäytävä kapea ja siitä huolimatta siinä ajetaan polkupyörällä.
Viimeksi tänä aamuna vein koiraa ulos ja huomautin yhdelle keskellä tietä polkevalle, että tämä ei muuten ole pyörätie. Akka hyppäsi ajokkinsa selästä kiukkuisena kuin ampiainen ja väitti että Virontörmänkadun jalkakäytävä on tarkoitettu pyörille ja merkkikin kuulemma löytyy kadun alusta Tesoman valtatien päästä. Koirille ei kuulemma ole kuitenkaan laitettu sallivaa merkkiä, joten niitä ei ko. löyhäpään mielestä saa tuoda pyöräilijöiden esteeksi.
Olen joka aamu kävelylläni katsonut, josko merkki olisi tullut, vaan eipä ole.
Jos on välttämättä pyöräiltävä eikä uskalla ajaa oikeassa paikassa, ajoradan reunassa, harkitkaa kävelemistä ja julkisia kulkuneuvoja.
Läntisen alueen korttelipoliisi voisi ottaa viikon seurantajakson ja edes huomauttaa virheellisesta ajopaikasta eikä sakotuskaan olisi pahitteeksi.
Jos minä ajan autolla jalkakäytävällä, saan välittömästi isot sakot ja ehkä menetän korttinikin hetkeksi, miksi siis yhden pöljän ihmisryhmän rikkeet annetaan mennä vasemman kainalon kautta eikä niihin puututa millään tavoin.
Virontörmänkadulla on joskus nähty poliisin nopeusvalvontaa, muttei koskaan pyöräkurin tarkkailemista.
Polkupyöräilijät myöskin laitakaupungilla
6
356
Vastaukset
- missään
nähty "pyöräkurin tarkkailemista" poliisin osalta??? Eiköhän poliisilla oikeasti ole tärkeämpiäkin asioita. Ei millään pahalla... :) Tälläinen pyöräilijä/kävelijä/koirantaluttaja taistelu on vain asenteista ja järkevästä käyttäytymisestä kiinni.
Kävelijöille tärkeintä on tarkkaavaisuus...ei lähdetä juoksemaan yhtäkkiä minne sattuu...Olan yli tai sivuille saa katsoa ;)
Pyöräilijöille pätee samat asiat ja vauhti kannattaa pitää paikkaan sopivana. Omasta mielestäni kävelytiellä pyöräily nyt ei ole maailman isoin synti jos tilaa on ja osaa sitä pyörää käyttää ja aika kaukaa haettu se vertaus autosta kävelytiellä...
Koirantaluttajille: Koira pidettävä narussa vaikka osaisit kuinka hyvin käskyttää koiraasi...Jotkut ihmiset oikeasti pelkäävät koiria vaikkei sitä uskoisi :D Kannattaa myös pitää hihnaa jossa ei liikkumavaraa niin vahinkoja ei satu. Kaikkein parasta olisi viedä koira jonnekin metsään/koirapuistoon, jossa se voi olla vapaana ja temmeltää kunnolla.
Kaikille pätee vielä se sääntö, että pimeällä heijastimet/muut valot kuntoon(myös koirille)!
Siitä se lähtee. Tai sitten ei...
Ps. Autoilijat onkin sitten oma tarina erikseen ;) - mutta sadetakkia en hanki!
Eilen minä näin kevään ensimmäisen kukkasen. Oli jostain syystä leskenlehti pukannut poistoilma putken viereen. Mitähän se tarkoittaa?
Ja koirat ne vasta omituisia ovatkin. Niinkuin, ikäänkuin ne eivät itse osaisi kulkea. Ei vaan naruissa niitä kuljetetaan ja mitäs, jos koira singahtaa vaikka toiselle puolelle kevyenliikenteen väylää juuri polkupyöräilijän edestä.
Ei tässä nyt mikään auta. Ja sitten, kun on vielä nuo taloyhtiöiden kokoukset. Ja kuka leikkaa nurmikot, ja entäpä lumityöt, onko urakoitsija ollut riittävän tarkka vai onko häntäkin vielä opastettava alallaan?
Monesti on myös lapset liikenteessä ja vaikka kuinka tuntuisi siltä, että lapsi on parhaimmillaan silloin kun se painaa päänsä tyynyyn yöllä, että voi tutustua naiseen, silloin, kun se ei enää jaksa kertoa päivänsä tapahtumia. Niin ei niitä lapsiakaan voi ilmeisesti aina sängyssä pitää, vaikka korville se mukavaa olisikin?
Että ei se elämä ole näinä neitimäisinä aikoina helppoa edes lisääntymiskykyiselle heteromiehellekkään.
Ja ilmeisesti ainoa onneni näinä surkeina vaivanaikoina on se, ettei minun tarvitse olla Tesoman kanssa missään tekemisissä? - Berliner
Hanki kuule elämä. Tuollaisesta jonninjoutavasta asiasta iniseminen kertoo vain sen, että inisijän elämä on tylsääkin kuin tupajumin arki. Asuin pitkään Saksassa, eikä siellä itketty tällä tavalla sitä, että pyörillä ajellaan siinä, missä muillakin kulkuneuvoilla. Taitaa vain olla niin, että vasta metsästä tullut hämäläinen pelkää uusia keksintöjä kuten polkupyöriä. Hölmöläisten hommaa moinen ininä.
- suomessa on laki
Varmaankin Tesomallakin on paskapäitä pyöräilijöitä kuten myös muutama fiksumpikin. Suomessa kuitenkin on voimassa oleva tieliikennelaki, jota olisi kaikkien syytä noudattaa. Jos kaikki suhtautuisivat lakeihin samoin kuin pyöräilijät, täällä vallitsisi kaaos. Jospa jokainen noudattaisi pääsääntöisesti pykäliä, kaikilla olisi mukavampaa.
Ps. miksi pitää talvella pyöräillä? Minä en halua harrastaa talvella vesihiihtoa enkä luistella, ne ovat kesäliikuntaa, kuten pyöräilykin. - siijuu
suomessa on laki kirjoitti:
Varmaankin Tesomallakin on paskapäitä pyöräilijöitä kuten myös muutama fiksumpikin. Suomessa kuitenkin on voimassa oleva tieliikennelaki, jota olisi kaikkien syytä noudattaa. Jos kaikki suhtautuisivat lakeihin samoin kuin pyöräilijät, täällä vallitsisi kaaos. Jospa jokainen noudattaisi pääsääntöisesti pykäliä, kaikilla olisi mukavampaa.
Ps. miksi pitää talvella pyöräillä? Minä en halua harrastaa talvella vesihiihtoa enkä luistella, ne ovat kesäliikuntaa, kuten pyöräilykin.Kumma kun sitä lakia voi muut soveltaa ja se on ihan hyväksyttävää.
Missään ei ole nähty ylinopeudella ajavia, kukaanhan ei käytä bussikaistaa kahta korttelinväliä, kukaan ei aja sumuvaloilla poutasäällä, kukaan ei puhu puhelin korvalla ajaessan, kaikilla on heijastin pimeällä.
Siksi talvella ajetaan että talvellakin käydään töissä ja koulussa. Siksi ajetaan ettei ole aikaa/viitseliäisyyttä istuskella bussissa tai autossa. Siksi ajetaan että sekin (polttoaine, pysäköintimaksut) raha säästyy fiksumpiin tarkoituksiin kuin polttoainekauppiaille, öljy-yhtiölle, lähi-idän muslimidiktatuurille, tai kaupungin pohjattomaan kassaan. Siksi ajetaan että ei viitsitä raahata mukana läskimahaa. Siksi ajetaan että on mukavampi olla hyväkuntoinen, terve ja tietoinen siitä että kykenee siihen mihin niin kovin moni haluaisi, vaan ei pysty. - pyöräkissa
suomessa on laki kirjoitti:
Varmaankin Tesomallakin on paskapäitä pyöräilijöitä kuten myös muutama fiksumpikin. Suomessa kuitenkin on voimassa oleva tieliikennelaki, jota olisi kaikkien syytä noudattaa. Jos kaikki suhtautuisivat lakeihin samoin kuin pyöräilijät, täällä vallitsisi kaaos. Jospa jokainen noudattaisi pääsääntöisesti pykäliä, kaikilla olisi mukavampaa.
Ps. miksi pitää talvella pyöräillä? Minä en halua harrastaa talvella vesihiihtoa enkä luistella, ne ovat kesäliikuntaa, kuten pyöräilykin.Kyllä pyöräily on ihan ympärivuotista toimintaa. Ei vain liikuntaa, vaan kulkemista. Suomalaiset ovat ahdasmielisiä kun eivät suvaitse pyöräilijöiden pientä opportunistista kikkailua, joka kuuluu polkupyörän identiteettiin. Sama kikkailu on sallittava myös jalankulkijoille. Sen sijaan autoilijat ovat niitä varsinaisia pahiksia ja laiskureita, joiden sääntöjä tulee tiukentaa. Autoilijat ovat syypäitä mm. nykyiseen tolkuttoman leutoon ja myrskyisään ilmastoon sekä siihen, että 6 miljoonaa pikkueläintä kuolee vuosittain Suomen liikenteessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635