Keskusta on puolensa valinnut

Jaba_43

Keskustalaisen pääministeri Matti Vanhasen koko tähänastinen toiminta osoittaa täydellistä halua tehdä sosialidemokraattien sanelemaa politiikkaa sosialidemokraattien ehdoilla, eli Vanhanen haluaa keskustan ja sosialidemokraattien suhteet sellaisiksi, että punamulta sementoidaan ainoaksi hallituspohjaksi hamaan tulevaisuuteen.

Alistuvuudellaan ja my.ntyväisyydellään sosialidemokraattien tahtoon Vanhanen ilmeisesti pyrkii siihen, että keskusta näin pääsee edes jossain määrin käymään kauppaa toisen hallituspuolueen kanssa siitä, että alistuvuus ja myöntyväisyys palkitaan silloin tällöin pienillä eduilla keskustankin kannattajille.

Konkreettisin esimerkki on kriisinhallintalaista nostatettu perustuslaillinen kriisi.

Vanhanen lähti ajamaan SDP:n haluamaa linjaa: kaikkien kriisinhallintajoukkojen vahvistamista puolustusvoimien ylipäällikön alaisuuteen. Vanhansen suuttumukseksi perustuslakivaliokunta katsoi, että nin meneteltäessä valtioneuvostolta otettaisi pois sille perustuslain mukaan kuuluva valta päättää kaikista EU_asiuoista.

Perustuslakivaliokunnan tulkinta on perustuslain mukainen. Yklsikään taho ei ole edes yrittänyt kritisoida oausuntoa juridisin perustein. Matti vanhanen kompastui siihen, ettei hallituksen esitys vastannut perustuslakia. Jossittelu on turhaa sillä perusteella, että hallituksen esitys olisi ollut mahdollista huväksyä, sillä niin tehtäessä olisi "nykykäytäntöä jatkamalla" säädetty kriisinhallintalaki, joka olisi tosiasiassa vähentänyt hallituksen päätäntävaltaa EU:ta koskevissa asioissa turvallisuuspolitiikan osalta.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen kriisinhallinta meni farssiksi. Vanhanen ja Heinäluoma menettivät malttinsa, koska edes heidän omat ehdustajansa perustuslakivaliokunnassa eivät halunneet kannattaa hallituksen esitystä oman valtansa vähentämiseksi. Hallitus synnytti asiasta poliittisen kriisin ja ryhtyi populistiseen presidenttipeliin.

Kokoomuksen ja etenkin Kimmo Sasin syyttely sai mittavat puitteet. Keskustan ja demareiden sanomalehdet pantiin suoltamaan herjakirjoituksia. Vanhasen ja Heinäluoman kansaa kosiskelevilla populistisilla puheilla ei ollut mitään rajaa. Lähdettiin luomaan mielikuvaa, että oppositio pyrkii tekemään "puolustusvoimien komentajasta adjutantin" ja "riistämään presidentiltä tämän valtaoikeudet kaataessaan kriisilain valiokuntakikkailuun".

Presidentinvaalin äänestäjiä hämätään raskaasti. Luodaan täysin totuudenvastaista mielikuvaa, että ehdokkaat Vanhanen ja Halonen ovat joutuneet ehdokas Niinistön aikaansaaman juonen kohteeksi. Tällä yritetään painaa Niinistön pelottavasti kasvavaa suosiota alas. Etenkin Vanhanen on paniikinomaisesti hermostunut omasta kohtalostaan, koska kolmanneksi jääminen tietäisi keskustalle rökäletappiota 2007 eduskuntavaalissa.

Vanhansen paniikki korostui siinä, että hän laski tätäpaskat housuunsa hätäillessään yhden iltapäivän aikana demonstraation "hallituksen päättäväisyydestä" eli puoluekuriin perustuvan päätöksen eduskluntaryhmiltä sen suhteen, että perustuslaki muutetaan sellaiseksi, että hallituyksen kriisinhallintalakki menee läpi.

Vanhasen toimintaa kuvaa erinomaisesti, että näiden kaikkie päätösten takana on Heinäluoma; Vanhanen on pelkkä puhetorvi. Tämä paljastuu etenkin siitä, kun perustuslain muutoksen kannattaminen asetettiin samalla myös kynnyskysymykseksi 2007 jälkeen muodostettavassa hallituksessa.

Vanhanen on siis lähtenyt kiristämään oppositiota Heinäluoman käskystä uhkaamalla, etteä ellei hallituksen esitystä hyväksytä, niin SDP ja Keskusta eivät huoli ko puoluetta seuraavaan hallitukseen.

Tässä asiassa matti Vanhanen on lausunut keskustan kannatuksen kuolinsanat. Tulemme näkemään, kuinka keskustan kannatus suorastaan syöksyy alamäkeen, kun keskusta menettää liberaalisti ajattelevat kaupunkilaisäänestäjänsä ja alkaa kuihtua 15-17% puolueeksi, jota äänestää vain pienten kuntien säilyttämistä kammoksuva, muutosvastarintainen maaseutuväestö.

Matti Vanhanen on onnettomassa asemassa. Historia tulee osoittamaan, että mennessään mukaan demareiden peliin ilman ehtoja, hän antoi demareille kaiken, mitä demarit halusivat saadakseen keskustalle pikku murusia, ja näin tehdessään sai aikaan kokoomuksen kasvun ainoaksi SDP:n vastavoimaksi.

Ennustajan lahjojani saa kritisoida ;-) mutta tähän suuntaan uskon kehityksen nyt menevän, johtuen siitä ettei Matti Vanhanen näytä hallitsevan hommiaan.

Onneksi minun ei tarvitse presidentinvaalissa miettiä äänestäisinkö Vanhasta, koska hän ei nouse 2. kierrokselle, sillä jos nousisi, niin tuskinpa sitoutumattomana antisosialistina äänestäisin ehdokasta, joka on vasemmistolaisempi kuin Arja Alho ja Ilkka Taipale.

38

1161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskustayrittäjä

      Sanos nyt Jaba missä se Vanhasen
      vasemmistolaisuus oikeasti näkyy?
      Veroratkaisuissa, suhtautumisessa
      yrittäjyyteen ja globalisaatioon...?
      Kokoomuslaiset ovat onnistuneet
      typerällä kiihkollaan nopeasti
      pilaamaan Niinistön kaikki
      mahdollisuudet toisella kierroksella,
      jos hän sinne sattuisi pääsemään.

      • Jaba_43

        Elleivät keskustalaiset äänestä Halosta suoraan presidentiksi, niin toisella kierroksella viimeistään: niin demareita keskustalaiset jo ovat.

        Vanhansen äänet jäävät paljon alle keskustan puoiluekannatukseen, mutta Niinistö saa paljon enemmän ääniä kuin kokoomuksen puoluekannatus on.

        Keskusta on alkanut kuivua kasaan, kun sen poliittinen linja on sama kuin demareilla.

      • Halosta
        Jaba_43 kirjoitti:

        Vanhanen ei edusta enää Keskustaa, vaan uskon, että Vanhanen on menettänyt kannatustaan omiensa joukossa.

        Perhearvoja vaalivat, vanhoilliset, jopa uskonnolliset keskustalaiset eivät tule äänestämään ateisti-lesbo-Halosta, jonka painavin sanottava tähän asti on ollut, että virkamiehet on kaappihomoja.

        Mieluummin vaikka jättävät äänestämättä, jos eivät koe Niinistöä omakseen.

        Muistellanpa kuinka suuri osa
        kokoomuslaisista oli demareita
        vuonna 2000 vaalien toisella
        kierroksella. Vastauksetta
        jäi kysymykseni Vanhasen mahdollisista vasemmistolaisista linjauksista.
        Rehellistä sikäli, että niitä
        ei taida juuri löytyä.

      • Mikäs siinä
        keskustayrittäjä kirjoitti:

        Muistellanpa kuinka suuri osa
        kokoomuslaisista oli demareita
        vuonna 2000 vaalien toisella
        kierroksella. Vastauksetta
        jäi kysymykseni Vanhasen mahdollisista vasemmistolaisista linjauksista.
        Rehellistä sikäli, että niitä
        ei taida juuri löytyä.

        Aho sai ensimmäiselle kierroksella reilu 35% äänistä ja Uosukainen vain 12% äänistä. Eli aika moni kokoomuslainen meni Ahon taakse.

        Halonen taas voitti Ahon äänin 51,6%/48,4% eli varsin niukasti.
        Median luoma nostatusaivopesu "Suomeen tarvitaan naispresidentti" tehosi ja osa porvarinaisistameni vipuun.

        Mutta enää ei mene. Naispresidenttiys oli pelkkä mainoskikka, jolla saatiin äärisosialisti valtaan. Nyt on ainakin sen porvaripresidentin saamiseksi tarvittavan 1,7% viimeksi Halosta äänestäneen silmät avautuneet!

      • Jaba_43
        Mikäs siinä kirjoitti:

        Vuonna 2000 äänesti 2. kierroksella muistaakseni 130 000 sellaista äänestäjää, jotka eivät olleet mukana 1. kierroksella.

        On oletettu, että osa näistä tuli mukaan estääkseen Ahon valinnan.

        Ei tuo ainakaan 1. kierroksen tuloksesta, kokoomuksesta eikä Niinistöstäkään johtunut, kun Aho muistaakseni hävisi vain 60 000 äänen marginaalilla. Amerikkalaiset perhearvot, tukijoukkojen patamusta porvarillisuus ja äärioikeistolaisuus sekä uskonnollisuuden vetäminen kampanja-aseiksi 2. kierroksella sai aikaan, etteivät puolueisiin sitoutumattomat äänestäjät halunneet presidentikseen arvokonservatiivista, sliipattua selittelijää, vaan mieluummin äänesyivät tätä vastaan, eli Halosta.

      • ahon kampanjoitsija

        Turhaa selittelyä. Kyllä
        kokoomuslaiset äänestäjät
        ratkaisivat pelin toisella
        kierroksella Halosen
        hyväksi. Muu oli marginaalista.
        Muistamme Kirsi Pihan
        kaltaisia kellokkaita.
        Muistamme myös Sauli Niinistön
        vaikenemista.

      • Jaba_43
        ahon kampanjoitsija kirjoitti:

        Turhaa selittelyä. Kyllä
        kokoomuslaiset äänestäjät
        ratkaisivat pelin toisella
        kierroksella Halosen
        hyväksi. Muu oli marginaalista.
        Muistamme Kirsi Pihan
        kaltaisia kellokkaita.
        Muistamme myös Sauli Niinistön
        vaikenemista.

        Jos Niinistö sai suosituksillaan kokoomuksen 22% kannatuksesta vain 13% Uosukaisen taakse, niin millä eväillä kuvittelisit Niinistön saavan ketään kenekään muun taakse?

        Aholla oli aivan liian kanssa äärioikeistolaisia suosittelijoita. Jos vielä Niinistö olisi mennyt joukkoon, niin Aho olisi hävinnyt enemmän kuin vain 60 000 ääntä

      • ollenkaan
        Halosta kirjoitti:

        Vanhanen ei edusta enää Keskustaa, vaan uskon, että Vanhanen on menettänyt kannatustaan omiensa joukossa.

        Perhearvoja vaalivat, vanhoilliset, jopa uskonnolliset keskustalaiset eivät tule äänestämään ateisti-lesbo-Halosta, jonka painavin sanottava tähän asti on ollut, että virkamiehet on kaappihomoja.

        Mieluummin vaikka jättävät äänestämättä, jos eivät koe Niinistöä omakseen.

        yritä halveksia meitä, vanhoillisiksi haukkumalla. Äänestämme sinun kiusallasikin Vanhasta, vaaleissa se vasta nähdään!

      • ihmeestä
        Jaba_43 kirjoitti:

        Vuonna 2000 äänesti 2. kierroksella muistaakseni 130 000 sellaista äänestäjää, jotka eivät olleet mukana 1. kierroksella.

        On oletettu, että osa näistä tuli mukaan estääkseen Ahon valinnan.

        Ei tuo ainakaan 1. kierroksen tuloksesta, kokoomuksesta eikä Niinistöstäkään johtunut, kun Aho muistaakseni hävisi vain 60 000 äänen marginaalilla. Amerikkalaiset perhearvot, tukijoukkojen patamusta porvarillisuus ja äärioikeistolaisuus sekä uskonnollisuuden vetäminen kampanja-aseiksi 2. kierroksella sai aikaan, etteivät puolueisiin sitoutumattomat äänestäjät halunneet presidentikseen arvokonservatiivista, sliipattua selittelijää, vaan mieluummin äänesyivät tätä vastaan, eli Halosta.

        nuo 130 000 pompahtivat. Äänestysprosentti oli 80 toisella kierroksella, kun se ensimmäisellä kierroksella oli 76 ja jotakin.

        Jos ääniprosentti nousee näissä tulevissakin vaaleissa, niin alan epäillä vilpillisyyttä. Mikä olisi helpompaa kuin puhaltaa kasa Halosääniä ja sitten sanoa, että äänestysprosentti nousi. Nythän demari jo ennusti, että jopa 94% voi äänestää, se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, eikä pidä paikkaansa.

        Mitä tulee Ahon häviöön, niin en usko, että mikään noista mainitsemistasi syistä oli syy häviöön, vaan Halosen voitto johtui siitä, että haluttiin tämä "naispresidentti". Kun se oli olevinaan niin edistyksellistä. Suomalaisille myytiin tulipunainen äärivasemmistolainen ateisti-seta-mummo lampaan kaavussa.

        Itse olen soimannut itseäni katkerasti siitä, että äänestin viimeksi Halosta ja äärisosialistia. Samaa virhettä en enää tee.

        Kunpa Aho olisi voittanut.

      • Jaba_43
        ihmeestä kirjoitti:

        Halonenhan lähti kisaan jostain 4. sijalta. Muitakin naisia taisi olla mukana, mutta sitten kansa lkoi pelata kaksaria ja arvailla ketkä ovat loppukisassa. halonen alkoi saada naisten ääniä muiden ehdokkaiden, mm Uosukaisen ja Hautalan kustannuksella. Naisnäkökulma on aivan olennainen, sillä Halonen sai aika lailla myös kokoomusta kannattavien naisten ääniä, joita Ahon ylimielisyys ja perhearvoilla ratsastava, teennäinen kampanja inhotti.

        Mutta on minun aiemmassa analyysissäni kuitenkin se vinha perä, että Aho asemoitiin enemmän porvariksi kuin oli tarvis. Keskemmälle ja keskustalaisemmaksi asemoituna hän olisi ollut vahvemmilla ja saanut enemmän sitoutumattomien, liikkuvien äänestäjien ääniä, jotka tulevassakin vaalissa valitsevat presidentin.

      • Vasemmisto vs.Oikeisto

        Ja Suomi oli ja koko maailma oli silloin erilainen kuin nyt.

        Silloin vuonna 2000 oltin ylettömän suvaitsevaisia ja vapaamielisiä ja ehkä hiukan naiveja. Aho tuntui perhearvoineen konservatiiviselta ja 70-luvun äärisosialisti Halonen Seta-historioineen lähes modernilta vaihtoehdolta.

        WTC-isku, Irakin sota, terrorismin vastainen sota, ääri-islamistien terrori siviilejä kohtana muutti maailmaan ja Eurooppaa aivan totaalisesti.

        Nyt Euroopassa on jo silmät avautuneet sille mihin nämä islamradikaalit oikeastaan tähtäävät , että nämä Halosen kaltaiset neukkulan rakastajat ovat samassa leirissä näiden ääri-islamistien kanssa ja islamdiktatuurien puolestapuhujia. Heidän "suvaitsevaisuutensa" on vain diktatuurin ja terrorin puolustamista aivan samoin kun se oli Neuvostoliiton aikoina. Kerran aivopesty sosialisti on aina aivopesty sosialisti. Länsimaista demokratiaa ja parlamanterarismia he väheksyvät. PVL-kriisi osoitti sen täydellisesti.

        Tässä on todellakin kyseessä sota länsimaisen demokratian ja sosialisti/islamdiktatuurien välillä. Myös suomalaisten silmät on alkaneet avautua.

        Nyt jos saisin valita, valitsisin empimättä perhearvoja korostavan Ahon. Ahon arvot ovat kestävämmät kuin valheelliset ja häilyvät Halosen arvot.

        Näissä vaaleissa ratkaistaan Suomen suunta, onko se kohti sosialismia Valko-Venäjän tapaan vain suunta takaisin kohti muuta Eurooppaa ja länsimaista demokratiaa/parlamentarismia.

        Perustuslain rukkaaminen demarien ja Halosen valtapyrkimysten vuoksi on kellon kääntämistä takaisin päin sosialismia, neukkuaikaa ja diktatuuria.

      • Jaba_43
        Vasemmisto vs.Oikeisto kirjoitti:

        Itse en tosin näe tulevaisuutta ihan noin jyrkän kovassa vastavalossa kuin sinä.

      • edelliseen
        Jaba_43 kirjoitti:

        Itse en tosin näe tulevaisuutta ihan noin jyrkän kovassa vastavalossa kuin sinä.

        Kyse on siis enemmänkin suunnasta. Onko se kohti Valko-Venäjää vai kohti demokraattista, parlamentaarista Eurooppaa. Sitä on vaikea nähdä tässä ajassa, mutta vuosikymmenten päästä sen näkee selvästi. Myöskään Suomessa sitä on vaikea nähdä, mutta Suomen ulkopuolelta sen näkee selvemmin. Niinistön katse on tulevaisuudessa, Halosen menneisyydessä. Nyt Niinistö on moderni vaihtoehto, kun sen sijaan Halonen on tunkkaisen suomettuneen menneisyyden vaihtoehto.

        Joskus asiat vain pitää esittää jyrkästi, jotta niiden ero nähdään.

        Merkelin valinta Saksan liittokansleriksi muutti taas ratkaisevasti Euroopan painopistettä. Samoin Ranskan ja Tanskan mellakat.

        Kaikkialla muualla Euroopassa sosialistit menettävät otettaan koko ajan. Suomi lienee ainoa Itä-Euroopan maa, jossa Neuvostoliiton aikaisilla sosialistipoliitikoilla on edelleen valta-asema. Suomi ei ole vielä täysin herännyt.

      • Vanhasta
        ollenkaan kirjoitti:

        yritä halveksia meitä, vanhoillisiksi haukkumalla. Äänestämme sinun kiusallasikin Vanhasta, vaaleissa se vasta nähdään!

        Kyse olikin siitä, että jos toisella kierroksella on Halonen ja Niinistö, niin ketä Keskustalaiset äänestää.

      • Jaba_43
        edelliseen kirjoitti:

        Kyse on siis enemmänkin suunnasta. Onko se kohti Valko-Venäjää vai kohti demokraattista, parlamentaarista Eurooppaa. Sitä on vaikea nähdä tässä ajassa, mutta vuosikymmenten päästä sen näkee selvästi. Myöskään Suomessa sitä on vaikea nähdä, mutta Suomen ulkopuolelta sen näkee selvemmin. Niinistön katse on tulevaisuudessa, Halosen menneisyydessä. Nyt Niinistö on moderni vaihtoehto, kun sen sijaan Halonen on tunkkaisen suomettuneen menneisyyden vaihtoehto.

        Joskus asiat vain pitää esittää jyrkästi, jotta niiden ero nähdään.

        Merkelin valinta Saksan liittokansleriksi muutti taas ratkaisevasti Euroopan painopistettä. Samoin Ranskan ja Tanskan mellakat.

        Kaikkialla muualla Euroopassa sosialistit menettävät otettaan koko ajan. Suomi lienee ainoa Itä-Euroopan maa, jossa Neuvostoliiton aikaisilla sosialistipoliitikoilla on edelleen valta-asema. Suomi ei ole vielä täysin herännyt.

        Lipponen piti SDP:n politiikkaa aika oikealla, oitkällä kokoomuksen tontilla. Heinäluoma näyttää johtavan puoluetta kuin ammattiliittoa uhkailemalla "vastapuolta" bmilloin milläkin. Minusta tuntuu, että tuo tyyli aiheuttaa demareiden oikealla laidalle vuodon, joka lisää edelleen kokoomuksen kannatuksen kasvua.

        Ja keskusta - demareiden uskollinen apupuolue - kuihtuu sitä enemmän, mitä selvemmin Vanhanen antaa käyttää itseään Halosen ja Heinäluoman juoksupoikana, koska kaikki mikä menee pieleen kaatuu pääasiassa Vanhasen syyksi, kuten hermostunut hätiköinti perustuslain muuttamisessa, kun lakiesitys kaatui perustuslakiin.

    • Mieti Matti vielä kerran!

      Vanhanen on Halosen ja Tuomioja (Venäjän?) talutusnuorassa kulkeva nössö.

      Vanhasella olisi ollut elämänsä tilaisuus nousta kriisinhallintalain käsittelyssä suomalaisten silmissä sankariksi vastustamalla Halosta ja Heinäluomaa ja demaripuoluetta, mutta nöyränä lampaana hän alistui Halosen,Tuomiojan ja Heinäluoman komentoon, vaikka on pääministeri.

      Ei ihme, että Vanhanen on demareiden mieleen. Veikkaanpa, että Vanhasella ei ole kovin korkeaa kurssia tällä hetkellä edes omiensa joukossa. Vanhanen ei ole Keskusta-puolueen pääministeri, vaan demareiden asettama näennäiskeskustalainen pääministeri.

      • Vanhanenko?

        Monet demarit moittivat täällä kovasti Vanhasta. Miksi?

    • Copy Writer

      Sasi ja Alho sortuivat politikoimaan kriisienhallinta-asiassa. Käyttivät pl-valiokunnan lausunnonantoa tavoitteensa eli presidentin vallan vähentämiseen. Kun kyseessä oli hallituksen esitys pressan tuella, ei Vanhasella tietysti ollut muuta mahdollisuutta kuin reagoida ja todeta tilanne.

      Synkkää kun Suomen perustuslain ylin tulkinta on Sasin ja Alhon tapaisilla katkerilla eilispäivän lupauksilla.

      • Jaba_43

        Yksikään hallituspuolueen edustaja, eivät edes keskustalaiset katsonneet. että hallituksen esitys olisi hyväksyttävissä, koska se otti pois perustuslaillista valtaa valtioneuvostolta.

        Perustuslain mukaan presidentillä ei ole koskaan ollut valtaa missään EU-asioissa, joten sellaista valtaa, jota ei ole ollut olemassa, ei voi ottaa poiskaan.

        Se, että presidentti on yhden kerran lähettänyt suomalaisia joukkoja Bosniaan vanhann rauhanturvalain nojalla, ei mitätöi perustuslakia.

        Vanhanen olisi voinut reagoida asiaan antamalla hallituksen esityksen mennä seuraavaksi ulkoasianvaliokuntaan lausunnolle ja näiden lausuntojen jälkeen tehdä kriisinhallintalakiin ne muutokset, joilla presidentti olisi saatu riittävästi mukaan päätöksiin ottamatta Hallitukselta valtaa pois.

        Vanhanen kuitenkin panikoitui ja teki peruuttamattoman liikkeen ryhtyessään syyttelemään perustuslakivaliokuntaa politikoinnista. Kiukku ja suuttumus ovat ymmärrettävisdsä, kun edes keskustalaiset valiokuntajäsenet eivät alistuneet Vanhasen ja Halosen painostukseen.

        Sasin ja Alhon syyttely on lähinnä lapsellista. Asia on paljon isompi. Vanhanen ei pysty johtamaan hallitusta, eli lakien valmistelua, kun män hermostuu ja menettää malttinsa, kun kabineteissa demareiden kanssa kähmityt sopimukset eivät eduskunnassa toteudukaan.

      • oot

        Mitä kabinettikähmintää se on, jos hallituspuolueet keskenään sopivat ja päättävät asioista. Se on kähmintää, että Sasi ja Alho vastoin asiantuntijoiden enemmistöä meni tekemään politiikkaa. Sinunkin kannattaisi lukea Perustuslaki kokonaisuudessaan. 93.2 on vain osa sitä.

      • Jaba_43
        oot kirjoitti:

        Halonen ja Vanhanen - kaksi presidenttiehdokasta - olivat tehneet keskenään sopimuksen: Halonen suostuu siihen, että kriisinhallintoajoukkoja voidaan lähettää EU:n operaatioihin ilman YK:n valtuutusta, jos vanhanen antaa sellaisen kriisilakiesityksen, jossa presidentti saa päättää myös EU-joukkojenn lähettämisestä, mikä perustuslain mukaan kuului vain valtioneuvostolle.

        Halonen ja vanhanen siis kävivät kauppaa lain sisällöllä ja Vanhanen lupasi ajaa läpi sen tulkinnan, ettei perustuslaki ota pois ylipäällikön vanhaa valtaa, vaikka uuden perustuslain mukaan eu-asiat kuuluivatkin ainoastaan valtioneuvostolle.

        Perustuslakivaliokunta on täysin itsenäinen elin. Se kuulee asiantuntijoita, mutta ei ole sidottu asiantuntijoiden, ei edes enemmistön mielipiteeseen. Hallituksen esitystä ei kannattanut muuta kuin vasemmistoliiton edustajat.

        Politiikkaa asiassa tekevät vain ne, jotka syyttelevät valiokuntaa esittämättä miutään juridisia perusteluja syytöstensä tueksi.

    • keskustaa
      • Jaba_43

        Riippuu, missä arvioija itse on onko arvioitava hänestä oikealla vai vasemmalla. Itse otin kantaa Vanhaseen vertaamalla hänen kantaansa parin demarin kantaan, jotka olivat kriisilaista samaa mieltä kokoomuksen kanssa.

    • pitenee

      Totuus on yksinkertainen.

    • demokraatti

      Vanhanen toimi demokraattisesti ja suurta johtajuutta esittäen kriisinhallintalain osalta. Valiokunta on vain valiokunta. Se ei tee lakiesityksiä saati sitten päätöksiä. Oli kunniallista laittaa Sasi ja Alho kuriin esittämällä lain tarkennusta perustuslakiin.

      Samalla varmistui Kokoomuksen oppositiotaival jatkumaan myös 2007 vaalien jälkeen. Se on onneksi isänmaalle!!!

      • Jaba_43

        Vanhanen toimi demokraattisesti
        ---------
        Demokratiaa edustaa eduskunta ja sen valiokunnat. Nyt yksi valiokunta antoi hallituksen pyytämän lausunnon nimenomaan eduskunnan sille antamilla demokraattisilla valtuuksilla eikä suostunut alistumaan painostuksenkaan alla.

        ...ja suurta johtajuutta esittäen kriisinhallintalain osalta.
        -------------
        Ei se johtajuutta ole, että kähmii toisen persidenttiehdokkaan kanssa salaisia sopimuksia, yrittää painostaa valiokuntaa ja suuttuu, kun ei saa tahtoaan läpi.

        Valiokunta on vain valiokunta. Se ei tee lakiesityksiä saati sitten päätöksiä.
        --------------
        Perustuslakivaliokunta antaa pyynnöstä lausuntoja siitä ovatko muut lait perustuslain mukaisia. Perustuslakivaliokunnan lausunto on pysyvä. Sitä ei voi kumota mikään, ei edes eduskunnan täysistunto. Hallituksen kriisilakiesitys on siis perustuslain vastainen siltä osin, kun se yritti siirtää hallituksen päätettävissä olevia EU-asioita pois hallituksen päätösvallasta.

        Oli kunniallista laittaa Sasi ja Alho kuriin esittämällä lain tarkennusta perustuslakiin.
        -----------
        Vanhanen asemoi itsensä hyvin kevyeen sarjaan laskemalla hätäpaskat housuunsa, kun ei saanut painostamallakaan Halosen tahtoa hyväksytyksi, vaikka oli luvannut. Perustuslain uusiminen siten, että halosen vallanhimo voidaan toteuttaa, osoittaa, ettei Vanhasesta ole johtajaksi. Johtajat harkitsevat eivätkä panikoidu leikkimään "kurinpalautusta", kun oma arvovalta on kärsinyt parlamentaarisen tappion.

        Asettamalla hallitusvaiuhtoehdot peliin ennen 2007 vaalia, punamulta tekee palveluksen äänestäjille.

        Samalla toteutuu ilmeisesti Heinäluoman perimmäinen juoni: keskustan alasajo isänmaan politiikasta, koska sitoutuessaan avoimesti ennalta punamultaan, keskusta menettää neljänneksen äänestäjistään kokoomukselle.

      • toinen Eero

        Heinäluomako Kokoomuksen salainen agentti?

      • kokoomuksen vihollinen no 2
        toinen Eero kirjoitti:

        Heinäluomako Kokoomuksen salainen agentti?

        Agenttipa hyvinkin. Suomen kaksi suurinta palkansaajapuoluetta tekemässä yhteistyötä. Niinistökin kampanjoi työväenpresidenttinä. Sama kumpi tulee valituksi, Halonen tai Niinistö, aina "oma" voittaa. Nerokasta!
        Tällä hetkellä tosin "faksikorva" Jäätteenmäen ansiosta muutama keskustalainen nostaa väliaikaisesti ministerinpalkkaa.

      • rattaissa
        kokoomuksen vihollinen no 2 kirjoitti:

        ovat SAK:n silkkipukuherrat.

    • mulle..

      Kunhan demarit taas pääsee suurimmaksi puolueeksi, on aivan sama, kumpaa se kyykyttää, kokkareita vai kepulaisia pääministerinsä jöhdolla.
      Nyt se joutuu kyykyttämään kepulaisia vähän kulisseista.

      Ja kokoomuksella se on kova halu hallitukseen.

      Päässeekö tuo?

      • kokoomuksen vihollinen no 2

        Varmasti pääsee, jos demarit voittaa lupaa kokoomus olla yhtä kiltisti kuin keskusta nyt. Vaikka eihän puolueiden politiikassakaan juuri mitään eroa ole. Kokoomus vain kerää virkamiesten, sijoittajatyöväen ja pankkiirien äänet, demarit ammattiliittojen avulla duunareiden, noin pääsääntöisesti.

      • puolue
        kokoomuksen vihollinen no 2 kirjoitti:

        Varmasti pääsee, jos demarit voittaa lupaa kokoomus olla yhtä kiltisti kuin keskusta nyt. Vaikka eihän puolueiden politiikassakaan juuri mitään eroa ole. Kokoomus vain kerää virkamiesten, sijoittajatyöväen ja pankkiirien äänet, demarit ammattiliittojen avulla duunareiden, noin pääsääntöisesti.

        niin hullu on että kokoomuksen kanssa menee samaan hallitukseen. Kyllä ne on nähty, Beni ja Sasi sössöttäjä joka ei osaa edes Suomea!

      • Jaba_43

        Tottakai kokoomuksella on kova halu hallitukseen, koska vain hallituksesta voi kunnolla vaikuttaa siihen mitä lakeja säädetään ja millaisia budjetteja tehdään.

        Nyt on vaan tilanne se, ettei kokoomuksella ole mitään muuta hallitusvaihtoa kuin sinipuna, koska Matti Vanhanen on päättänyt jatkaa edeltäjiensä sementtiin valettua linjaa, että keskustan ainoa hallitusvaihtoehto on punamulta.

        Keskusta on siis omalla valinnallaan sulkenut pois sen kokoomuksen vaihtoehdon, että porvarihallitus olisi mahdollinen.

        Nyt kun punamulta on tehnyt jo 2007 vaalien jälkeisen hallituspohjansa selväksi, siitä seuraa se, että kokoomus nousee suurimmaksi puolueeksi ja pääsee aloittamaan hallitusneuvottelut. katsotaan sitten kuka ketäkin kyykyttää tai kuka nöyrimmässä kumarassa matelee, kun kokoomus pääsee muodostamaan hallitusta.

        Minä vaan epäilen kepua niin kieroksi petturiksi, että siinä tilanteessa se yrittää juonia demareiden kanssa niin, että kokoomus äänestetään eduskunnassa ulos hallituksen muodostajan tehtävistä ja Heinäluoma toiseksi suurimpana puolueena jatkaa punamultaa.

        Siihenhän kaverusten puheet jo alkavat viitata.

      • Keskusta vaihtaa päämiestä

        että Keskusta ei ole yhtä kuin Matti Vanhanen.

        Ennen kuin aletaan tekemään mitään spekulaatioita Kokoomuksen ja Keskustan yhteistyötä on ensin syytä selvittää, millainen kannatus Vanhasella on omiensa joukossa.

        Minä toivon tähän maahan porvarihallitusta ja uskon, että saamme sen. Kokoomuksen ja Keskustan arvot on kuitenkin lähellä toisiaan. Nykyinen SDP-vasemmisto on siellä aivan äärilaidassa sosialisoimassa Suomea sosialistidiktatuuriksi.

        Mistä sen tietää, vaikka joku kiristäisi Vanhasta. Olihan Pekkaristakin kiristänyt Venäjän mafia. SDP-puolueella on vaikka mitä mafiosoja takanaan, näkeehän sen Heinäluoman nyrkki- ja kiristystyylistäkin.

        Minä muuten ennustan, että SDP saa seuraavissa vaaleissa mursktatappion, Fortumoptiot ei kansalta unohdu, kun sitä vastoin Kokoomuksesta tulee suurin puolue. Kokoomus voi siis valita keskustan hallitukseen. SDP putoaa oppositioon.

        Tämän kansan pitää tehdä nyt kaikkensa, jotta SDP-puolue murskataan. Vanhanen myi itsensä, mutta muu Keskusta ei myy. Minä luotan edelleen Keskustaan.

      • Lopeta hyvä mies tuo typerä...

        http://keskustelu.suomi.24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000012289353

        Halosella, Vanhasella ja Niinistöllä on täysin yhteneväinen kanta presidentin ylipäällikkyydestä kaikissa armeijamme operaatioissa.

        Myös kokoomuspuolue tulee tuon linjan valitsemaan.

        Niin yksikertaista se on - ei siinä "paskoja" ja muita "salaliittoja" tarvita.

      • Jaba_43
        Keskusta vaihtaa päämiestä kirjoitti:

        että Keskusta ei ole yhtä kuin Matti Vanhanen.

        Ennen kuin aletaan tekemään mitään spekulaatioita Kokoomuksen ja Keskustan yhteistyötä on ensin syytä selvittää, millainen kannatus Vanhasella on omiensa joukossa.

        Minä toivon tähän maahan porvarihallitusta ja uskon, että saamme sen. Kokoomuksen ja Keskustan arvot on kuitenkin lähellä toisiaan. Nykyinen SDP-vasemmisto on siellä aivan äärilaidassa sosialisoimassa Suomea sosialistidiktatuuriksi.

        Mistä sen tietää, vaikka joku kiristäisi Vanhasta. Olihan Pekkaristakin kiristänyt Venäjän mafia. SDP-puolueella on vaikka mitä mafiosoja takanaan, näkeehän sen Heinäluoman nyrkki- ja kiristystyylistäkin.

        Minä muuten ennustan, että SDP saa seuraavissa vaaleissa mursktatappion, Fortumoptiot ei kansalta unohdu, kun sitä vastoin Kokoomuksesta tulee suurin puolue. Kokoomus voi siis valita keskustan hallitukseen. SDP putoaa oppositioon.

        Tämän kansan pitää tehdä nyt kaikkensa, jotta SDP-puolue murskataan. Vanhanen myi itsensä, mutta muu Keskusta ei myy. Minä luotan edelleen Keskustaan.

        Mielenkiintoisia ajatuksia sinulla. Siitä olen samaa mieltä, että Heinäluoman johdossa SDP:n kannatus kääntyy laskuun, kunhan ehtii, mies propagoi ja politikoi liikaa asioiden kustanmnuksella.

        Vanhasen vaihtamisesta en ole itse vielä nähnyt merkkejä, mutta jos vanhat kepun merkit pitävät paikkansa, niin se tapahtuu vasta sen jälkeen, kun Vanhanen menettää SDP:n luottamuksen, mitä en ole huomannut hänen menettäneen.

    • sama

      minkä puolen kokoomus valitsee, alle kaksikymmentä on kannatus. Katsotaan sitten kun otetaan koko maasta galluppi, ei ainoastaan Helsingin sanomien levikkialueelta!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe