KIITOKSET, aika aikaa kutakin

Hei kultarakkaat kanssasisaret ja –veljet!

KIITÄN teitä ja lopetan vallalla olleesta aiheesta keskustelun. Emme ole mielestäni saaneet vietyä keskustelua paljoakaan eteenpäin, vaan asiat ovat junnanneet paikoillaan. No, asia on hiukan kinkkinen :)

Itse olen saanut sekä rakentavia ja hyvin informatiivisia vastauksia, että hiukan tökeröitä kommentteja. Luulen että tämä suhde toimii toisinkin päin, eli myös lestadiolaiset ovat saaneet kaikenlaista palautetta.

Olen kiinnittänyt huomioni siihen, kuinka erityisesti lestadiolaisten keskuudessa tuntuu olevan täällä vallalla ajatus, että HEITÄ poljetaan ja juuri heidän uskoaan kohtaan hyökätään. Asia ei kai kuitenkaan ole ainoastaan näin.

Minulle on sanottu suoraan (protestantteihin lukeudun): ”Huomaatko oman uskosi hataran pohjan?” Eikö tämä ole loukkaavaa minua ja uskoani kohtaan??

’Vanhoillinen’ on puhunut ” epäuskosta”, kun sanoi koittavansa havahduttaa omavanhurskasta helluntailaista. Kuinka kaukana se on siitä, että sanotaan toisen olevan VÄÄRÄSSÄ uskossa ? Ei kaukana ollenkaan. (Onhan väitetty, että KUKAAN lestad. ei ole kutsunut ketään täällä vääräuskoiseksi.)

On myös parjattu suoraan helluntailaisten uskoa mm. sanomalla: ”Koska helluntailaisilta puuttuu syntien anteeksiantamus, puuttuu heiltä samalla kaikki!”
Tai: ” oikea henki ei asu helluntailaisten seurakunnassa”
Eikös TUO muka tunnu pahalta sen mielessä, joka helluntailaisena on vilpitön uskossaan?????

Ja sitten todetaan kauniiksi lopuksi:” En halua loukata Sinua millään lailla, mutta autuuden asioista puhuttaessa asiat on sanottava juuri niinkuin ne ovat!”
No, tähänhän kaikki voivat vedota esittäessään (karkeitakin) kommentteja.

Toivon, etteivät lestadiolaiset ajattelisi kokevansa vakavaa häirintää muiden taholta. Asetelma ei ole niin, että muut parjaavat v.lestadiolaisia, vaan ihan selkeästi MYÖS lestadiolaiset voivat sanoa loukkaavasti muiden uskosta.

Ja kysyä toki saa, MIKÄLI joku asia muissa uskoissa oikeasti kiinnostaa. Kyllä mekin mielellämme varmasti vastaamme, minä ainakin.

Samojen asioiden pyöritteleminen alkaa tuntua hiukan raskaalta. En halua ottaa enää vastaan kehoituksia muuttaa uskoani, enkä antaa tätä kehoitusta muille. Uskoni on ehkä laveampi kuin v.lestadiolaisen usko, mutta ÄLKÄÄ MINUA sen vuoksi HEIKKOuskoiseksi sanoko.

Vieläkään en menetä yöuniani, enkä koe ahdistusta tämän foorumin takia. Ja toivon että ’toukka’kin uskaltautuisi takaisin.

Kyllä me kaikki vielä opimme rakentavan kirjoittelun salat – jos tahdomme... ! Minä vaihdan muihin aiheisiin, joista myöhemmin lisää. NYT vasta tajusin, että TÄMÄ voi olla oikea paikka erään mieltäni askarruttavan ongelman esille tuomiseen.

Kuulumisiin, kirjoittelemisiin, ja hyvää tahtoa kaikille :-)
11389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihan totta että olen kirjoittanut noin... Ongelmahan kirjoittamisessa on se, että aina lauseesta ei käy ilmi sen tarkoitus... Jos olen loukannut ihmisiä henkilökohtaisesti, haluan pyytää anteeksi! Ihmisenä olen erehtyväinen ja menen vikaan sanoissani ja teoissani...

Uskon hataralla pohjalla tarkoitin Raamatun vertausta miehistä joista toinen rakensi hiekalle ja toinen kalliolle... Muistaakseni jotenkin näin se meni... Jos usko, oli se kuinka vahva hyvänsä, ei perustu terveeseen ja muuttumattomaan Jumalan sanaan, on se silloin "hiekalle rakennettu". Se ei kestä viimeisenä päivänä Jumalan edessä!

Epäuskoisilla tarkoitin armosta osattomia ihmisiä, "epäuskoinen" kyllä kuulostaa väärältä sanalta tuohon paikkaan, ihan oikeassa olet. Uskovathan helluntailaiset. Mutta se, onko helluntailaisten usko autuuaksitekevää uskoa, onkin aivan eri asia! Tämän sanoin ääneen. Jos nämä sanat loukkaavat jotakuta hengellisesti rikasta, en voi sille mitään! Jumalan sanan mukaan en VOI (enkä halua) luvata taivaspaikkaa sille, joka ei usko niinkuin Herra Jeesus on opettanut! Silloin olisin itse muuttanut Jumalan sanaa ja olisin tuomion alainen! Ahtaasta portista ei edelleenkään käydä sisälle "uskomalla vähän sinnepäin". Taivaaseen ei vie monta tietä, vain yksi kaita polku.

Tämä on minun uskoni. Perustan sen Raamattuun yhdessä muiden vanhoillislestadiolaisten kanssa. Terve Jumalan sana on aina "sattunut" hengellisesti rikkaisiin ja omavanhurskaisiin ihmisiin. Niin tälläkin kertaa kävi. Jos sinä haluat sulkea korvasi, kun sinua kehotetaan parannukseen, saat sen tehdä. Vanh. lestadiolaiset eivät tule ovellesi "pakottamaan" parannukseen. Olen kehottanut tulemaan seuroihin ja tekemään parannuksen ja olen yrittänyt selvittää autuutemme perusteita vajavaisilla taidoillani...

Jokainen tekee uskonratkaisunsa itse henkilökohtaisesti.

Äänestä
  • sinulla ei ole mitään lupaa jakaa taivaspaikkoja KENELLEKÄÄN, ei edes omaan uskontokuntaan kuuluville, saati sitten itsellesi. Jumala on ylin tuomari. Hän päättää, kuka pelastuu. Luotan tässä suhteessa Jumalan suuruuteen - mitä minä pienenä ihmisenä muutakaan voin!

    Siunausta kuitenkin Sinulle! :)

    Äänestä

  • Vanhoillinenko jakelee taivaspaikkoja?

    Huh huh.

    Äänestä

  • ankka kirjoitti:

    sinulla ei ole mitään lupaa jakaa taivaspaikkoja KENELLEKÄÄN, ei edes omaan uskontokuntaan kuuluville, saati sitten itsellesi. Jumala on ylin tuomari. Hän päättää, kuka pelastuu. Luotan tässä suhteessa Jumalan suuruuteen - mitä minä pienenä ihmisenä muutakaan voin!

    Siunausta kuitenkin Sinulle! :)

    ..ole taivaspaikkoja kenellekään jakanutkaan, kaikkein vähiten itselleni. Jumalan sanan ja uskon ymmärryksen kautta armosta ymmärrän, miten ihminen tulee autuaaksi. Se ei ole taivaspaikkojen jakamista, vaan Raamatun mukaista uskomista!

    Uskon ja luotan siihen, että oikein uskomalla ja kilvoittelemalla pääsee perille taivaan kotiin! Olen armosta uskomassa ja täysin ansioton autuuteeni. Omalta puoleltani minulla ei ole antaa Jumalalle mitään! Haluan vain uskoa, niinkuin Herra Jeesus opetti.

    Se ettei osaa tarkalleen sanoa, kuinka ihminen tulee autuaaksi, ei ole Raamatun mukaista uskomista! Omavanhurskaista ja hengellisesti rikkaista ihmisistä tuntuu tuomitsevalta, kun joku tietää Jumalan valtakunnan rajat ja kertoo niistä.

    Eivät opetuslapset sanoneet armosta osattomille, että "ei me nyt ihan varmasti voida sanoa, pääsettekö te kirjanoppineet taivaaseen uskomalla noin, Jumala teidät sitten tuomitsee..." Ei. He sanoivat "tehkää parannus"!

    Jumalan sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti!

    Äänestä

  • "Jumalan sanan mukaan en VOI (enkä halua) luvata taivaspaikkaa sille, joka ei usko niinkuin Herra Jeesus on opettanut!"

    Kuinka monelle olet elämässäsi jo tähän mennessä luvannut taivaspaikan?

    Pidätkö varmasti lupauksesi loppuun asti?!

    Äänestä

  • Kellari kirjoitti:

    "Jumalan sanan mukaan en VOI (enkä halua) luvata taivaspaikkaa sille, joka ei usko niinkuin Herra Jeesus on opettanut!"

    Kuinka monelle olet elämässäsi jo tähän mennessä luvannut taivaspaikan?

    Pidätkö varmasti lupauksesi loppuun asti?!

    ymmärtäkö väärin!

    Taisi olla virhe tuossa kirjoitusasussa. Ihminen ei voi luvata kenellekään taivaspaikkaa. Tuskimpa tuossa tekstissä sitä kuitenkaan tarkoitettiin, että vl voisi luvata.

    Äänestä

  • älkää kirjoitti:

    Vl kirjoitti yllä siteeratun.

    "Tuskimpa tuossa tekstissä sitä kuitenkaan tarkoitettiin, että vl voisi luvata."

    Sinä sanoit noin. Miksi?

    Miten pystyt muuttamaan otaksuman kautta sitä, mitä vl on kirjoittanut?

    Ovathan lestadiolaiset omineet VAIN ITSELLEEN sekä taivaspaikat että Pyhän Hengen. Sehän on vain luonnollinen jatke tätä oppia, että he ovat myöskin ottaneet itselleen oikeuden luvata taivaspaikat ihmisille.

    Jumala on kohta tarpeeton.

    Äänestä

  • Lazarus kirjoitti:

    Vanhoillinenko jakelee taivaspaikkoja?

    Huh huh.

    Korjaanpa tämänkin väärinkäsityksen vääntämällä rautalangasta...

    En todellakaan tarkoittanut voivani luvata kenellekään taivaspaikkoja! Varmasti tämän tekstistäni kyllä ymmärsitte, mutta siihen oli vaan jostain syystä "hauska" takertua..? Tarkoitin sitä, etten voi sanoa, että taivaaseen pääsee monella eri uskolla! En voi puhua näin, koska silloin tekisin omilla sanoillani tyhjäksi Jumalan sanan! En ymmärrä, miten voitte sanoa taivaaseen päästävän "uskomalla noin ja vähän noinkin ja kai tuollakin uskolla pääsee perille!" Kun Jumalan Sana puhuu aivan toista!

    Äänestä

  • Kellari kirjoitti:

    "Jumalan sanan mukaan en VOI (enkä halua) luvata taivaspaikkaa sille, joka ei usko niinkuin Herra Jeesus on opettanut!"

    Kuinka monelle olet elämässäsi jo tähän mennessä luvannut taivaspaikan?

    Pidätkö varmasti lupauksesi loppuun asti?!

    Selitin jo tämän otsikon alla pariin kertaan, mitä tarkoitin, kun väärinkäsitys pääsi syntymään. Luulen, että sinäkin ymmärsit tarkoitukseni jo ensimmäisestä tekstistä, mutta jostain syystä halusit pilkata..? Sinä tiedät, missä hengessä kirjoitit kommenttisi. Rakkaudella, vai innokkaasti tarttuen pilkan mahdollisuuteen..? Sanasi ja tekosi puhuvat puolestasi.

    Äänestä

  • Vanhoillinen kirjoitti:

    "Sinä tiedät, missä hengessä kirjoitit kommenttisi. Rakkaudella, vai innokkaasti tarttuen pilkan mahdollisuuteen..? Sanasi ja tekosi puhuvat puolestasi."

    Anteeksi, jos koit oman kirjoituksesi jota siteerasin, pilkkana.

    Mutta kyllähän siellä lestadiolaisten piirissä tosi rankkaa Jumalan pilkkaa mielestäni harrastetaan siinä, että pidetään taivaan avaimet ja Pyhä Henki visusti vain oman porukan käsissä.

    Mitähän Jumala tuosta tuumaa?

    "Sanasi ja tekosi puhuvat puolestasi."

    Kerro muutama minun teko, jonka olet nähnyt.

    En kokenut omia sanojani pilkkana, tiesin toki mitä sanoillani tarkoitin. Koin pilkkana sen, miten tartuit sanamuodon antamaan mahdollisuuteen vääntää puheeni muuksi kuin se oli tarkoitettu.

    Sanasi ja tekosi puhuvat puolestasi. Niin nytkin. Pyydät anteeksi ja anteeksipyyntöösikin sisältyy pilkkaa! Vai mitä!?

    Klikkasit kirjoitukseni alta "vastaa" linkkiä ja kirjoitit pilkataksesi. Se on ainut sinun tekosi minkä tiedän.

    Emme pidä taivaan avaimia itsellämme, vaan saarnaamme elävää Jumalan sanaa. Jumalan sana kertoo, että vain yhdellä, oikealla uskolla pelastuu. Taivaan avaimet ovat syntien anteeksiannossa ja sen saarnaviran olemme Jumalalta/Jeesukselta saaneet. Se, että emme muuta Raamatun oppia ajan hengen mukaan ja sano, että muutenkin kuin Jumalan ohjeiden mukaan uskomalla voi tulla autuaaksi, ei ole meidän puoleltamme "avainten omimista". Se on Jumalan tarkoitus ja tahto!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Persilja kirjoitti:

Hei kultarakkaat kanssasisaret ja –veljet!

KIITÄN teitä ja lopetan vallalla olleesta aiheesta keskustelun. Emme ole mielestäni saaneet vietyä keskustelua paljoakaan eteenpäin, vaan asiat ovat junnanneet paikoillaan. No, asia on hiukan kinkkinen :)

Itse olen saanut sekä rakentavia ja hyvin informatiivisia vastauksia, että hiukan tökeröitä kommentteja. Luulen että tämä suhde toimii toisinkin päin, eli myös lestadiolaiset ovat saaneet kaikenlaista palautetta.

Olen kiinnittänyt huomioni siihen, kuinka erityisesti lestadiolaisten keskuudessa tuntuu olevan täällä vallalla ajatus, että HEITÄ poljetaan ja juuri heidän uskoaan kohtaan hyökätään. Asia ei kai kuitenkaan ole ainoastaan näin.

Minulle on sanottu suoraan (protestantteihin lukeudun): ”Huomaatko oman uskosi hataran pohjan?” Eikö tämä ole loukkaavaa minua ja uskoani kohtaan??

’Vanhoillinen’ on puhunut ” epäuskosta”, kun sanoi koittavansa havahduttaa omavanhurskasta helluntailaista. Kuinka kaukana se on siitä, että sanotaan toisen olevan VÄÄRÄSSÄ uskossa ? Ei kaukana ollenkaan. (Onhan väitetty, että KUKAAN lestad. ei ole kutsunut ketään täällä vääräuskoiseksi.)

On myös parjattu suoraan helluntailaisten uskoa mm. sanomalla: ”Koska helluntailaisilta puuttuu syntien anteeksiantamus, puuttuu heiltä samalla kaikki!”
Tai: ” oikea henki ei asu helluntailaisten seurakunnassa”
Eikös TUO muka tunnu pahalta sen mielessä, joka helluntailaisena on vilpitön uskossaan?????

Ja sitten todetaan kauniiksi lopuksi:” En halua loukata Sinua millään lailla, mutta autuuden asioista puhuttaessa asiat on sanottava juuri niinkuin ne ovat!”
No, tähänhän kaikki voivat vedota esittäessään (karkeitakin) kommentteja.

Toivon, etteivät lestadiolaiset ajattelisi kokevansa vakavaa häirintää muiden taholta. Asetelma ei ole niin, että muut parjaavat v.lestadiolaisia, vaan ihan selkeästi MYÖS lestadiolaiset voivat sanoa loukkaavasti muiden uskosta.

Ja kysyä toki saa, MIKÄLI joku asia muissa uskoissa oikeasti kiinnostaa. Kyllä mekin mielellämme varmasti vastaamme, minä ainakin.

Samojen asioiden pyöritteleminen alkaa tuntua hiukan raskaalta. En halua ottaa enää vastaan kehoituksia muuttaa uskoani, enkä antaa tätä kehoitusta muille. Uskoni on ehkä laveampi kuin v.lestadiolaisen usko, mutta ÄLKÄÄ MINUA sen vuoksi HEIKKOuskoiseksi sanoko.

Vieläkään en menetä yöuniani, enkä koe ahdistusta tämän foorumin takia. Ja toivon että ’toukka’kin uskaltautuisi takaisin.

Kyllä me kaikki vielä opimme rakentavan kirjoittelun salat – jos tahdomme... ! Minä vaihdan muihin aiheisiin, joista myöhemmin lisää. NYT vasta tajusin, että TÄMÄ voi olla oikea paikka erään mieltäni askarruttavan ongelman esille tuomiseen.

Kuulumisiin, kirjoittelemisiin, ja hyvää tahtoa kaikille :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu