Kortsuja

Tapaus, joka jälkeinpäin on huvittanut, mutta silloin aikanaan nolotti niin perhanasti, sattui kun olin n. 15-vuotias. Olin kahden kaverini kanssa paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja kortsuja oli vielä tarvis. Mennä viipotin hyllyjen välissä, kuvitellen että kaverit ovat perässä, kun askeleita kuitenkin kuului koko ajan takanani. Enpä vaan ollut huomannut, että kaverit olivat jääneet matkasta jossain levyhyllyn kohdalla, kun sitten totean olkani yli sen kummemmin katsomatta, että odottakaas hetki, otan tosta vielä noita kortsuja matkaan, niin lähdetään sit meille.
Askeleet takanani pysähtyivät, ja vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kun sitten kummissani käännyin katsomaan taakseni, siinä seisoikin kaksi samaa koulua käyvää, vuotta vanhempaa poikaa, kummatkin suut ammollaan, pöyristyneen näköisenä... Yritin siinä sitten nolona selitellä, etten ollut suinkaan heille puhunut, valitettavasti lähistöllä ei vaan ollut ketään muutakaan, ja kaverit edelleen toisella puolella kauppaa...Nappasin kortsupaketin matkaani ja liukenin ennätysvauhtia paikalta. Hieman sai pitkiä katseita tämän jälkeen koulussa ;)
11726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pystyin hyvin kuvittelemaan tilanteen, ja nauroin täällä yöllä yksinäni ääneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostamassa kirjoitti:

Tapaus, joka jälkeinpäin on huvittanut, mutta silloin aikanaan nolotti niin perhanasti, sattui kun olin n. 15-vuotias. Olin kahden kaverini kanssa paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja kortsuja oli vielä tarvis. Mennä viipotin hyllyjen välissä, kuvitellen että kaverit ovat perässä, kun askeleita kuitenkin kuului koko ajan takanani. Enpä vaan ollut huomannut, että kaverit olivat jääneet matkasta jossain levyhyllyn kohdalla, kun sitten totean olkani yli sen kummemmin katsomatta, että odottakaas hetki, otan tosta vielä noita kortsuja matkaan, niin lähdetään sit meille.
Askeleet takanani pysähtyivät, ja vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kun sitten kummissani käännyin katsomaan taakseni, siinä seisoikin kaksi samaa koulua käyvää, vuotta vanhempaa poikaa, kummatkin suut ammollaan, pöyristyneen näköisenä... Yritin siinä sitten nolona selitellä, etten ollut suinkaan heille puhunut, valitettavasti lähistöllä ei vaan ollut ketään muutakaan, ja kaverit edelleen toisella puolella kauppaa...Nappasin kortsupaketin matkaani ja liukenin ennätysvauhtia paikalta. Hieman sai pitkiä katseita tämän jälkeen koulussa ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu