ehdokkuutensa mahdollisena presidenttinä jo nyt Tarja Halosen ja demarien kokoomalle HV.-yhdistykselle. Hyi hitto, että taas viedään maatalonpoikaa kuin pässiä lieassa.
Matti Vanhanen
on myynyt
5254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kertaa sortuivat uhkailuillaan puoluejäseniä kohtaan eduskunnassa sosialidemokraattien kanssa taas samanlaiseen kardinaalivirheeseen, kuin viimeksi Kekkosen aikana.
On se kumma, jos perustuslaki ei koske sossuja ja keskustaa laisinkaan, vaan sitä yritetään painostamalla ja uhkailemalla saattaa presidentille mieluisaksi pikkumaisuudessaan ja tärkeydessään.
siis pikkumaiselle ja itsensä tärkeäksi kokevalle presidentille.
Lyhytpä oli tie narrista herraksi, mutta loppuu se lakien sorvaaminen ja perustuslain sekä parlamentarismin raiskaaminen tammikuun vaaleihin T. Halosen osalta ainakin, katsotaan miten muiden myötäilijöiden käynee jatkossa.
Perustuslaki ja parlamentarismi raiskattiin jo 90-luvulla oikein isolla porukalla ja moneen kertaan.
kyllä tiedossa mutta nauttivat valtiovallan erityissuojelua toistaiseksi.
järkiinsä palannut sosialisti. Ja onhan se mukavaa pitää tietenkin virkakin jatkossa tai ainakin varmistaa entisen pysyminen Tarjaa tukemalla.