Ajattelin kirjoittaa oman tarinani tähän, osaksi
lievittääkseni omaa tuskaani, osaksi neuvoja
saadakseni.
Olen nyt 19 vuotias nuori nainen. kaikki paha
alkoi yläasteella kun entinen lapsuudenystäni
aloitti täydellisen kiusaamisen parin kaverinsa
kanssa. jokainen päivä oli tuskaa mutta kotona en
koskaan puhunut, se oli oma taisteluni. Kun
pääsin kotiin, oma siskoni aloitti kiusaamisen.
äiti ja isä oli töissä, musta tuntui et mut
revitään kappaleiksi. olin kiltti ja hiljainen,
en osannut puolustautua mitenkään. mitään syyt'
kiusaamiselle en tiedä vieläkään, en ole
poikkeava millääntavalla vaan normaali
suomalaistyttö. KOulussa tapahtuva kiusaaminen
oli järkyttävää, koko käytävä täynnä ihmisiä ja
kaikki tuijotti mua ja tyyppiä joka kiusas mua.
kukaan opettaja ei koskaan välittänyt, ei edes
vaikka sitä tapahtui niiden silmien edessä.
siskoni otti jonkinlaisen johtajan roolin kotona,
komensi tekeen kaikki kotityöt, mä tein koska
pelkäsin riitoja. joskus saatoin mainita
äidille "et sisko kiusaa" ja siitä seurasi aina
vain pahempia "kostoiskuja" siskoni taholta. se
oli ikuista kierrettä.
kun pääsin pois yläasteelta, pelkäsin mennä
uuteen kouluun, pelkäsin että mut häväistään taas
uusien ihmisten nähden. kuitenkin kiusaaja oli
ilmeisesti kasvanut kesän aikana ja jätti mut
rauhaan. kotona ongelmat jatkui.. mun piti
muuttaa toiseen huoneeseen kun me saatettiin
keskellä yötä alkaa huutaan toisillemme. itkeä
sain joka yö. milloin olin kukkakeppi, milloin
hongankolistaja.. mä en kestänyt kritiikkiä koska
oli niin paha olla. lukion toisel luokal löysin,
ihme kyllä, miesystävän. mua huomattavasti
vanhemman. mun sisko päätti et se loppuu, ja niin
kävikin. mä en pystynyt tekeen päätöksiä, siskoni
päätti mitä voin tehdä, mitä en.
Olen jo kaksi vuotta kärsinyt masennuksesta,
tiedän , että pitäisi puhua jollekin. en pysty ,
jos olen yrittänyt jollekin puhua, saan aikaan
pelkän itkupuuskan. en pysty puhumaan omista
ongelmistani. ongelmat kasaantuivat
viimeviikonloppuna, kun otettiin siskoni kans
tavallista pahemmin yhteen. hän voi tehdä mua
kohtaan mitä vain..vie rahat..vie vaatteet.. mitä
ikinä haluaakin, ja mä en estä. enhän mä tarvi
mitään. tiedän että vaivun usein itsesääliin, en
voi sille mitään.
mun sisko asettaa mut rakkikoiraakin huonommaks.
yritän olla normaali mutta aina mut laitetaa´n
huomaamaan mitä oikeasti olen.
tulisi tekstiä vielä paljonkin mutta pitää
mennä.
lievittääkseni omaa tuskaani, osaksi neuvoja
saadakseni.
Olen nyt 19 vuotias nuori nainen. kaikki paha
alkoi yläasteella kun entinen lapsuudenystäni
aloitti täydellisen kiusaamisen parin kaverinsa
kanssa. jokainen päivä oli tuskaa mutta kotona en
koskaan puhunut, se oli oma taisteluni. Kun
pääsin kotiin, oma siskoni aloitti kiusaamisen.
äiti ja isä oli töissä, musta tuntui et mut
revitään kappaleiksi. olin kiltti ja hiljainen,
en osannut puolustautua mitenkään. mitään syyt'
kiusaamiselle en tiedä vieläkään, en ole
poikkeava millääntavalla vaan normaali
suomalaistyttö. KOulussa tapahtuva kiusaaminen
oli järkyttävää, koko käytävä täynnä ihmisiä ja
kaikki tuijotti mua ja tyyppiä joka kiusas mua.
kukaan opettaja ei koskaan välittänyt, ei edes
vaikka sitä tapahtui niiden silmien edessä.
siskoni otti jonkinlaisen johtajan roolin kotona,
komensi tekeen kaikki kotityöt, mä tein koska
pelkäsin riitoja. joskus saatoin mainita
äidille "et sisko kiusaa" ja siitä seurasi aina
vain pahempia "kostoiskuja" siskoni taholta. se
oli ikuista kierrettä.
kun pääsin pois yläasteelta, pelkäsin mennä
uuteen kouluun, pelkäsin että mut häväistään taas
uusien ihmisten nähden. kuitenkin kiusaaja oli
ilmeisesti kasvanut kesän aikana ja jätti mut
rauhaan. kotona ongelmat jatkui.. mun piti
muuttaa toiseen huoneeseen kun me saatettiin
keskellä yötä alkaa huutaan toisillemme. itkeä
sain joka yö. milloin olin kukkakeppi, milloin
hongankolistaja.. mä en kestänyt kritiikkiä koska
oli niin paha olla. lukion toisel luokal löysin,
ihme kyllä, miesystävän. mua huomattavasti
vanhemman. mun sisko päätti et se loppuu, ja niin
kävikin. mä en pystynyt tekeen päätöksiä, siskoni
päätti mitä voin tehdä, mitä en.
Olen jo kaksi vuotta kärsinyt masennuksesta,
tiedän , että pitäisi puhua jollekin. en pysty ,
jos olen yrittänyt jollekin puhua, saan aikaan
pelkän itkupuuskan. en pysty puhumaan omista
ongelmistani. ongelmat kasaantuivat
viimeviikonloppuna, kun otettiin siskoni kans
tavallista pahemmin yhteen. hän voi tehdä mua
kohtaan mitä vain..vie rahat..vie vaatteet.. mitä
ikinä haluaakin, ja mä en estä. enhän mä tarvi
mitään. tiedän että vaivun usein itsesääliin, en
voi sille mitään.
mun sisko asettaa mut rakkikoiraakin huonommaks.
yritän olla normaali mutta aina mut laitetaa´n
huomaamaan mitä oikeasti olen.
tulisi tekstiä vielä paljonkin mutta pitää
mennä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sä siit olet käynyt terapeutin/psygoligin
juttusilla? jos et ole niin mene ei se niin
kamalaa ole. mäkin kun rupesin purkamaan siellä
mun asoita niin itkin pari kolme kertaa vain,
mutta itku on sitä että se asia alkaa purkautumaan
ja saa sen pahan olon pois.
Ja sanot sun systerille kerrankin suorat sanat
esim. haista sä vaan paska nää on mun tavarat mee
sä vittuun täältä! ja potkaset vaikka sääriluuhun
kaiken päälle.
mä oon ollu vanhin lapsi ja tietenkin pompotin mun
pikkusiskoa. no yks päivä ku se oli kasvanut
isommaksi ja tasavertaisemmaksi niin se vetäs mua
turpaan. nykyään ku me tapellaan (yleensä
leikkitappelua) niin ollaan aika tasaveroisia ja
koskaan ei tiedä kumpi voittaa.
tota menoon sä kuihdut täältä maailmasta pois jos
sä annat kaiken periksi niin et sä tuu täällä
maailmassa selviämään! olit 19? muuta pois kotoa!
aloita oma elämä johon sun systeris ei kuulu
täs jotain toivottavasti edes jotenkin pystyin
auttamaan?
mä oon kyl opiskelujen takia kotoa lähdös. tuntuu
vaan et oon ihan finito itteni kans..
psykiatrilla en ole käynyt, en tiedä..tuntuu
vaikealta mennä.
mä en pysty huutamaan sille, rupeen itkemään.
niimpäniin.. ehkä pitäis yrittää ymmärtää
tätä ..rakasta sisartani..
en sit tiä..
kai olen sekopää.
Jos et rysäytä nyt kunnolla voi olla ettet pysty
hillitsemään silloin kun asiat alkaa purkautua
alitajunnasta, siellä on meillä sellainen
puolustus järjestelmä joka kätkee meidän
salaisimmat ajatukset, vihat, rakkaudet yms ja se
at:kin voi myös vääristyä. Elämässä ei jaksa aina
olla kiltti ja alistuva, vallan haluiset ihmiset
ovat yleensä värikkäitä sosiaalisia ulospäin
suuntautuneita voittajia, joita on syytä joskus
palauttaa järjestykseen. Siskos on ilmeisesti
tälläinen ihminen, ja sinä olet varjossa. Sinulla
on oikeus suuttua ja purkaa omaa pahaa oloasi,
sinusta ei tule huonoa ihmistä.Tule pois
täydellisyyden kukkulalta, jolla siskos sut nyt
näkee, tekee hyvää sillekki huomata et sä oot
tunteva ihminen.
kuten minä. Mulla oli (tai on) samanlainen
isosisko, en vaan ole ollut yhteydessä hänen
kanssaan kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Kukaan
ei voi pakottaa minua rakastamaan tätä naista
vain sen vuoksi että hän on sukua. Hän on ilkeä,
kateellinen, vallanhimoinen ja kiero. Ystävät on
parempia kun sukulaiset ne saa ainakin itte
valita.
Suosittelen ehdottomasti, että kävisit
juttelemassa jonkun kanssa. Se parantaa oloasi ja
mikä tärkeintä itsetuntoasi, ja ihmistä jolla on
hyvä itsetumto on mahdoton vahingoittaa
henkisesti. Älä opettele vihaamaan siskoasi koska
mikään ei ole pahempaa kuin sisarusten väliset
riidat jotka kestävät vuosikymmeniä. Mutta hanki
apua kenenkään ei tarvitse kestää tuollaista
henkistä terrosismia.