Vanhaa juttua

Viitaten palstalaisia kovasti kiihottaneeseen aiheeseen Vanhasen vaatimuksesta ulkomaisen työvoiman tuonnin lisäämisestä totean vain, että milloinkas viimeksi tämä Vanhas masa on maininnut jotain jo maassa olevista, puolesta miljoonasta työttömästä??

Itse en muista masan ottaneen koskaan puheeksi näitä kansalaisia tai ehdottaneen toimenpiteitä heidän työllistämisekseen. Vaaleja ei lasketa koska silloin kaikki höpisevät mitä sylki suuhun tuo.

Nyt kaikki ne joita asia kiinnostaa voivat laittaa masalle meiliä asian tiimoilta esim. kysymällä häneltä milloin hän aikoo tehdä jotain suomalaisten työttömien työllistämiseksi kun kerran on nyttemmin kovin kiinnostunut työvoiman hankinnasta.

Masa on puhunut paljon demareiden äänellä mutta nyt näyttää, että koko ukkeli loikannut salaa sdp.hen.
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdessä vaiheessa jo luovuttiin tuosta pulan jankuttamisesta ja myönnettiin, ettei sellaista ole tulossakaan.

Yllättäen oliko peräti viimeviikolla joku? ryntäsi mediaan maalailemaan, että suomi tarvitsee vuosikymmenen loppuun mennessä 900.000 ulkomaalaista pulaa paikkaamaan. Paitsi, että aikataulu on kireä niin luku on peräti huimaava aiempiin lukuihin verrattuna jotka olivat luokkaa 50.000-100.000.

Tässä olisi ollut mediallamme miljoonan euron paikka harrastaa tutkivaa journalismia koska väite on pelkkää paskaa ja sen tietää aivan jokainen suomalainen. No, suomessa ei tunnetusti ole tutkivaa journalismia sen enempää kuin mitään muutakaan journalismiksi kelpaavaa joten asia jää setvimättä.

Vanhanen itse putosi lausumallaan pohjattomaan kaivoon jossa äänisaaliinsa jää kovin laihaksi jos saa ainuttakaan ääntä. Noin typerän ja vastuuttoman lausunnon antanut ei kelpaa kuin aurauskepiksi kylätien varteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta silti kirjoitti:

Viitaten palstalaisia kovasti kiihottaneeseen aiheeseen Vanhasen vaatimuksesta ulkomaisen työvoiman tuonnin lisäämisestä totean vain, että milloinkas viimeksi tämä Vanhas masa on maininnut jotain jo maassa olevista, puolesta miljoonasta työttömästä??

Itse en muista masan ottaneen koskaan puheeksi näitä kansalaisia tai ehdottaneen toimenpiteitä heidän työllistämisekseen. Vaaleja ei lasketa koska silloin kaikki höpisevät mitä sylki suuhun tuo.

Nyt kaikki ne joita asia kiinnostaa voivat laittaa masalle meiliä asian tiimoilta esim. kysymällä häneltä milloin hän aikoo tehdä jotain suomalaisten työttömien työllistämiseksi kun kerran on nyttemmin kovin kiinnostunut työvoiman hankinnasta.

Masa on puhunut paljon demareiden äänellä mutta nyt näyttää, että koko ukkeli loikannut salaa sdp.hen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu