Kristuksen puolesta sentään kiivailen!
Nonniin poijaat! Kirjoitetaan sitten kaiken sensuurin keskellä! Itsenäisyys päivän aatto olis, huomenna on sitten ne linnanjuhlat. Netissä mainostetaan että Kristus on jo tullut ja maailmalla kiehuu sekä kuohuu! Suomen politiikassakin myllertää, pitäis hyväksyä eu:n perustuslaki ilman edes kansan äänestystä vaikka Ranskan ja Hollanti sen jo hylkäsi...uskomatonta kansan halveksimista. Vapaamuurarit ja illuminaatit päättävät kaikesta maailmassa sekä myös roomalais-katolilaisen kirkon paavi "viisaine" avustajineen, kaikkien itse perkeleestä lähtöisin olevien oppien ja riittien kautta. Saatanan synagoogia (loosheja etc.) on ympäri maailmaa joka kaupungissa. Näissä lohkoissa ja lahkoissa sitten pyhitytään "kuulemma" niin viisaaksi jopa että Kristuksen sovintoverta ei enää tarvita sekä sitä myös pilkataan.
Suomessa piispat aivan sekaisin suvaitsevaisessa liberaalisuudessaan ja kaikki synti, lesbous ja homous pian sallittua, varmaankin pian ihan toivottavaa kuten sodomassa ja gomorrassa.
Voi huuto Suomineidon puolesta! Lakimme on tehty 10 käskyn mukaan ja Suomen lakia tahritaan ja raiskataan kaiken sallivaksi!
Muistakaa kansalaiset että teitä on varoitettu! Ottakaa Johanneksen evankeliumi äkkiä lukemistoon ja mieluummin vanha 33/38 käännös!
Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulukuuta armonvuonna 2005! Armon aika on lopuillaan...älä tee enää syntiä... Evankeliumit eivät ole syntisen elämän harjoittajan/suosijan anteeksianto automaatteja!
Synnin mitta on jo pitkään ollut täynnä.
T: EJsvP / armahdettu syntisäkki...yksin armosta ettei yksikään "liha" kerskaisi.
Ps. Ei pitäisi olla SENSUROITAVAA!!!!!!!!
Saanen laittaa tämän tännekin vaikka "ET" ei minusta pidä.
1
138
Vastaukset
- EpäileväTuomas
>>Suomen politiikassakin myllertää, pitäis hyväksyä eu:n perustuslaki ilman edes kansan äänestystä vaikka Ranskan ja Hollanti sen jo hylkäsi...uskomatonta kansan halveksimista.>>
Jostain olemme ainakin samaa mieltä... olinpahan tänään itsenäisyyspäivän Jumalanpalveluksessa Käpylän kirkossa. Olisittepas pojat kuulleet sen saarnan... A) Uskontoa ja politiikkaa ei pitäisi sotkea toisiinsa. B) Henkilökohtaisella tasolla olin eri mieltä lähes kaikesta.
>>Ps. Ei pitäisi olla SENSUROITAVAA!!!!!!!!>>
Ei niin.
Jos jatkat tällaista asialinjaa niin siinä tapauksessa en poista viestejäsi. Siis tietysti olettaen, että ne löytyvät vain yhdeltä palstalta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635