Grecianin kirjoitukset ovat kirvoittaneet esiin myös sen, että mm. hopsulin, rouskun ja Ignatiuksen kirjoituksia halutaan sensuurin kohteiksi. Ällistyttävää! Täällähän on näemmä montakin pikku-poliisia, jotka eivät kestä erilaisia mielipiteitä. Missä se suvaitsevaisuus on, jota niin peräänkuulutetaan? En voi käsittää.
Onko sitten parempi, että rupeamme kirjoittamaan kertakäyttöisillä nimimerkeillä? Sitten taas huudetaan, että niin ei saa tehdä! Toisten kirjoitusten toleranssia toivoisin enemmän.
Jos joku loukkaantuu kirjoituksistani, en voi sille mitään. Tietoisesti en pyri ketään henkilökohtaisesti loukkaamaan. Joskus räksytän takaisin, jos joku tahallaan ärsyttää. Jos vain ne saavat kirjoittaa, jotka avoimesti haukkuvat täällä piispaa ja tuovat esiin katolisen kirkon opetuksen vastaisia mielipiteitään, niin silloin se seikka pitäisi selkeästi ilmaista palstan säännöissä, ettei kukaan 'ihan oikeasti katolilainen' vahingossa erehtyisi tuomaan harhaoppisia ja loukkaavia kantojaan tänne. Ja nyt saa minun puolestani joku heti rähjätä, "ai, eiks me muka olla ihan oikeasti katolilaisia". (Tätä en tarkoittanut, mutta näinhän se kuitenkin tulkitaan.)
Sensuurin lumoissako?
7
421
Vastaukset
- henkkalainen
moni on tuonut esiin että rouskun, ignatiuksen ja hopsulin viestit ovat usein loukkaavia ja epäsensitiivisiä ja että päinvastoin, missä silloin on se pyydetty seriffin (huomattavan puolueellinen) siistivä käsi.
Nimenomaan Grecian 2000:han on kovasti puolustanut piispaa, paavia ja kirkkoa. Mutta taisi seriffi hermostua femakkonimitykseen ja ottaa silmätikukseen varsin vaarattoman kirjoittajan. En ymmärrä miksi fundamentalistikatolilaiset saavat täällä loukata vaikkapa muiden pappeutta ja ei kuitenkaan seriffi poista. Se on puolueellista.- Sameli36
"En ymmärrä miksi fundamentalistikatolilaiset saavat täällä loukata vaikkapa muiden pappeutta ja ei kuitenkaan seriffi poista."
Ehkä tämä vie vähän pois tämän ketjun aiheesta, mutta taas kerran kummastuttaa ajattelutapa, jonka mukaan katolilaisten pitäisi olla hiljaa oman kirkkonsa käsityksistä, vieläpä palstalla, jolla on tarkoitus keskustella katolilaisuudesta. Se on olevinaan heti loukkaamista ja epäekumeenista ja ties mitä.
Jos nyt katolilainen - olkoon sitten paavi tai riviseurakuntalainen - sanoo, ettei esimerkiksi luterilainen pappi ole katolisen käsityksen mukaan oikea pappi (tai että se ainakin on erittäin epävarmaa), niin hän kai sanoo niin kuin asia on. Ei se ole loukkaamista. Olen asiasta eri mieltä, koska katson, että pappeus on sitä mitä se on, riippumatta siitä miten yksityiset ihmiset tai ihmisryhmät (kirkkokunnat mukaan lukien) sitä selittävät. Katson myös olevani pappi siinä missä katoliset ja ortodoksiset isät sitä ovat. Enkä ymmärrä, miten tällä mielipiteellä ja sen sanomisella voisin ketään loukata.
Joku joskus yritti opettaa minulle ekumenian alkeita. En usko olevani totaalisen väärässä ajatellessani, että ykseyteen on pitkä ja kivikkoinen tie, jolla väistämättä joudutaan kohtaamaan myös tällaiset erimielisyydet, tunnustamaan ne tosiasioiksi ja yrittämään selvittää niitä - niitäkin, jotka näyttävät ylipääsemättömän vaikeilta. Tämän tajuaminen kuuluu mielestäni niihin alkeisiin.
- suomi24-fani
Trollauksella, jota em nimimerkki harrastaa, ei olekaan muuta tarkoitusta kuin häiritä keskustelua ja pitää keskustelijoita pilkkana.
Grecian2000 siis saavutti tarkoituksensa.
En minäkään kannata sensurointia, mutta suomi24 -säännöt ovat järkeviä ja minusta niitä kannattaisi jokaisen noudattaa.
Filbertille kiitos hyvästä työstä seriffinä.- henkkalainen
ole vielä työkaluja mennä sanomaan varmuudella upouudesta kirjoittajasta että tämä olisi trolli. Minusta on tyhmää esittää tuollaisia väitteitä ilman perusteluja.
- suomi24-fani
henkkalainen kirjoitti:
ole vielä työkaluja mennä sanomaan varmuudella upouudesta kirjoittajasta että tämä olisi trolli. Minusta on tyhmää esittää tuollaisia väitteitä ilman perusteluja.
...mutta miksi kirjoittaisin niitä tähän trollille tiedoksi?
Kaikin mokomin saat pitää minua tyhmänä :) - trollipeikko
suomi24-fani kirjoitti:
...mutta miksi kirjoittaisin niitä tähän trollille tiedoksi?
Kaikin mokomin saat pitää minua tyhmänä :)nimi suomi24-fani kuullostaa trollin nimeltä. Täällä ennen trollasi diego, joka oli aina milloin-mikäkin-fani. Ja hän oli todellinen trolli.
- suomi24-fani
trollipeikko kirjoitti:
nimi suomi24-fani kuullostaa trollin nimeltä. Täällä ennen trollasi diego, joka oli aina milloin-mikäkin-fani. Ja hän oli todellinen trolli.
(kansalliskirjailijaamme mukaillen)
Hengen miekkaa heiluttaen tanssimme nettimetsässä polskaa pirujen ja perkeleitten kanssa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626