Det var det

Suomen Idols menetti diskomusiikin takia varteenotettavan voittajaehdokkaan. Jotenkin sairas yhtälö.

Nyt on saatu kolmeksi viimeiseksi finalistiksi kasvottomat tyypit, joita on hyvin hankala erottaa toisistaan. Kukin sopeutuu mukiinmenevästi moneen musiikkityyliin, eikä heillä näinollen juuri ole mitään erityistä bravuuria. Ainakaan minua ei henkilökohtaisesti enää kiinnosta kuka kilpailun voittaa, koska voittajan esittämä musiikki tulee kuitenkin olemaan mainstream-poppisrokkista.

En esitä mielipidettäni kiukkuilevana Agnes-fanina (joka olen), vaan monipuolisen musiikin ystävänä. Harmillista. Eiväthän Agnesin kappaleet sytyttäneet, jos niitä vertasi hänen edellisiin esityksiinsä. Muihin esiintyjiin verrattuna hän silti hoiti hommansa paremmin kuin hyvin. Aitous hävisi sopeutumiselle.

She loved to love, but the others just loved to dance...

PS. Agnesin jälkimäisen kappaleen loppuosa sulatti minut totaalisemmin, kuin mikään hänen edellisistä "vedoistaan".
4283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen inhonnut Agnesia alusta saakka. Minusta hän tuntui omahyväiseltä, eikä mielestäni äänikään ole kovin kummonen. En ymmärrä, miksi tuomarit jatkuvasti kehuivat. Mutta TOISAALTA... hän oli ainoa neljästä viimeisestä, joka herätti MITÄÄN tunteita, vaikkakin negatiivisia. Loput on mitäänsanomattomia. Hennasta olisivat saaneet mielestäni hyvän idolin, vahvan laulajan, josta jo kisan edetessä näki, että on muokattavissa. (tuotteitahan nuo idolit lopultakin ovat) Noh, Petestä ehkä vielä saadaan jotakin tehtyä, se parantaa koko ajan - Katri ja Ilkka ovat näköjään parhaansa jo antaneet.

Äänestä

Agnesin kappalevalinnat olivat rohkeita - hän ei tosiaankaan pyrkinyt nuoleskelemaan helpoilla vedoilla. Silti hän sai rakennettua niihin oman jälkensä, ja se vaan toimi. Ei ne tuomarit turhaan Agnesin esitystä kehuneet.

Äänestä
  • Näissä kisoissa on valitettavan selvästi tullut esille se, että nyt ei pyritä etsimään uutta laulajaa. Ilmeisesti riittää, että joku osaa tehdä kappaleesta mahdollisimman paljon alkuperäiseltä kuulostavan coverin.

    Äänestä

  • leijona kirjoitti:

    Näissä kisoissa on valitettavan selvästi tullut esille se, että nyt ei pyritä etsimään uutta laulajaa. Ilmeisesti riittää, että joku osaa tehdä kappaleesta mahdollisimman paljon alkuperäiseltä kuulostavan coverin.

    Imitaattorit ovat ihan toisen alan ammattilaisia, vaikka toki hekin voivat olla idoleita. Nyt kolmesta jäljellä olevasta kisaajasta ei oikeasti yhdestäkään ole imitaattoriksi, korkeintaan idoliksi, mutta ei kuitenkaan laulajaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


leijona kirjoitti:

Suomen Idols menetti diskomusiikin takia varteenotettavan voittajaehdokkaan. Jotenkin sairas yhtälö.

Nyt on saatu kolmeksi viimeiseksi finalistiksi kasvottomat tyypit, joita on hyvin hankala erottaa toisistaan. Kukin sopeutuu mukiinmenevästi moneen musiikkityyliin, eikä heillä näinollen juuri ole mitään erityistä bravuuria. Ainakaan minua ei henkilökohtaisesti enää kiinnosta kuka kilpailun voittaa, koska voittajan esittämä musiikki tulee kuitenkin olemaan mainstream-poppisrokkista.

En esitä mielipidettäni kiukkuilevana Agnes-fanina (joka olen), vaan monipuolisen musiikin ystävänä. Harmillista. Eiväthän Agnesin kappaleet sytyttäneet, jos niitä vertasi hänen edellisiin esityksiinsä. Muihin esiintyjiin verrattuna hän silti hoiti hommansa paremmin kuin hyvin. Aitous hävisi sopeutumiselle.

She loved to love, but the others just loved to dance...

PS. Agnesin jälkimäisen kappaleen loppuosa sulatti minut totaalisemmin, kuin mikään hänen edellisistä "vedoistaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu