JT:jat ratkaisuna yksinäisyyteen?

yksinäinen

Olen ollut aina kiinnostunut uskonnoista ja elämänkatsomuksista. Viimeaikoina minua on alkanut kiinnostamaan JT, olenkin lukenut heidän sivujaan ja miettinyt asioita. Vasta eräs mukavan tuntoinen todistaja kävi ovella. Minulla oli kiire mutta otin lukemista vastaan.
Haluaisin keskustella raamatusta ja uskonnosta mutta en ole missään voinut. Kavereitani eivät ole koskaan kiinnostaneet nämä asiat. Ainoastaan jokapäiväisillä asioilla on ollut heille merkitystä.Kaipaisin muutakin.

Tällähetkellä minulla ei ole yhtään kaveria kenelle soittaa, näin on mennyt jo puolivuotta.
Olen vaihtanut paikkakuntaa, se osaltaan selvittää asiaa.

Mietin että kannattaisikohan minun alkaa tutkimaan raamattua JT kanssa? Saisin mieleistäni pohdittavaa ja tapaamiset olisivat itsestäänselvyys. Ehkä tututuisin ihmisiin josta voisi jäädä pidempiaikaisiakin ystäviä.

3

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jossarian

      Uskonnollista suuntausta ei pidä valita seurantarpeen mukaan. Tutustu ensin itseesi, vaikka yksinäisyydessä.

    • mummi

      Jos sinulla on kaipaus tietää raamatun totuus, ota silloin yhteys Jehovan todistajiin, he auttavat sinua hankkimaan raamatun tuntemusta.
      Älä kuitenkaan tee lopullisia ratkaisuja vain yksinäisyytesi vuoksi, vaan hanki ensin tietoa ja katso vastaako se kysymyksiisi raamatusta.

    • Niinpä se sitten on

      Kun lopun aikana Raamatun mukaan useimpien ihmisten rakkaus kylmennyt (Matt 24:12), sen seurauksena ja täyttymykseksi ihmiset kokevat olevansa yksinäisempiä kuin koskaan, vaikka monet heistä asuvatkin kerrostaloissa suuren ihmisjoukon keskellä.

      Ei ole mikään niin suositeltavaa yksinäisyyden hoitoon kuin keskustelu raamatullisista asioista JT:ien kanssa tai käymällä heidän kokouksissaan.

      Jos osaat englantia, alla on yksinäisyyden hoidosta artikkelisarja, johon sinisellä painetuista lisäviitteistä saa asiasta lisätietoa.

      http://www.watchtower.org/library/g/2004/6/8/article_02.htm

      Niinpä se sitten on

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe