Hyödyllisiä mutaatioita

Tutulle miehelle tästä hieman lisää esimerkkejä niistä hyödyllisistä mutaatioista, joista puhuin jossakin. Toivottavasti tästä asiasta ei enää tarvitse kiistellä.
Nämä esimerkit on noudettu legendaarisen Kari A. Tikkasen kotisivuilta, joten kiitos niistä hänelle.

Sirppisolualleelin sivuvaikutuksena on immuniteetti malariaa vastaan. Tätä mutaatiota esiintyy varsinkin keskiafrikassa ja sieltä peräisin olevilla yksilöillä. Siellä se onkin varsin hyödyllinen ominaisuus ja siksi sen levinneisyys onkin niin laajaa. Valkoisella väestöllä tuo mutaatio on lähes olematon. Sirppisolulla on kuitenkin eräs haittavaikutus. Jos nimittäin sen perii kummaltakin vanhemmalta sairastuu sirppisoluanemiaan. Resistanssi malariaa vastaan aiheutuu jo kuitenkin yhdenkin geenin perimisestä.

HIV-resistenssi AIDSia vastaan ihmisillä. Niillä joilla on mutantti alleeli CCR5-geenistä näyttää olevan vahva resistenssi HIV-1 virusta ja AIDSia vastaan. Homotsygootit yksilöt ovat HIV ja AIDS resistenttejä. Mutaatio samanlaisessa geenissä näyttää suojaavan Pasteurella Pestis bakteeria vastaan (rutto).

Laktoositoleranssi. Ihmiskunnan enemmistö ei pysty aikuisena käyttämään lehmänmaitoa ravinnoksi. Intiaanit, afrikkalaiset, Välimeren ihmiset, aasialaiset, erikoisesti thaimaalaiset omaavat vain l1l2 laktaasialleelit, jotka estävät maitosokerin hyväksikäytön aikuisena tehden heidät sairaaksi, jos maitoa juovat (ripuli ja vatsakivut). Maatalousvaltaisessa Suomessa ja Ruotsissa on taas paljon L-alleelia, joita riittää genomissa jo yksi kappale mahdollistamaan maidonjuonnin aikuisena. Täällä laktoositoleranssi on hyödyllinen ominaisuus. Nisäkkäillä tuo kyvyttämyys maidonjuontiin eli laktoosi-intoleranssi aikuisena on NORMAALI tilanne. Se auttaa vieroittamaan vauvan äidinmaidosta kiinteälle ruualle.

Vastustuskykyä ateroskleroosia vastaan. Italiassa lähellä Milanoa on löydetty ihmisiä, jotka eivät sairastu ateroskleroosiin, koska heillä on onnekkaasti esi-isällä tapahtunut suosiollinen apoliproteinA mutaatio. Tämä esi-isä, jolla syntyi tuo mutaatio on voitu identifioida.

Tässä siis muutama ja toivonkin, että vihdoin sain sinut vakuutettua asiasta.
17907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Muutama esimerkki "hyödyllisistä mutaatioista".Jokainen saa itse päätellä,onko kyse vain normaalista geneettisestä muuntelusta vai mistä on kyse?

Amerikan alkuperäisväestössä löytyy käytännössä vain O-veriryhmää. A ja B karsiutuivat luonnonvalinnassa jo ennen eurooppalaisten tuloa uudelle mantereelle..Syynä mitä ilmeisimmin kuppa,joka aiheutti valintapaineen O:n hyväksi eli O-veriset kestävät hyvin kuppaa.
A ja B ovat saman geenin dominoivia muotoja ja O on resessiivinen muoto.
O-veriryhmän ihmiset ovat myös hieman kestävämpiä malariaa vastaan ja vähemmän herkkiä erilaisille syöpäsairauksille kuin A- ja B-ryhmän ihmiset.
Toisaalta O-ryhmäläiset ovat tavattoman herkkiä koleralle, kun taas esim. AB-veriryhmän ihmiset ovat koleralle resistenttejä.

Ihmiset,joilla on yksi kopio geenistä,joka aiheuttaa kystisen fibroosin,eivät sairastu siihen ja ovat sen lisäksi immuuneja lavantaudille.Selittää miksi kyseinen mutaatio säilyy,eikä katoa luonnonvalinnassa.

Tay-Sachsin taudin aiheuttava geenimutaatio antaa kantajilleen paremman suojan tuberkuloosille verrattuna tervegeenisiin.Jälleen syy,miksi ko. mutaatio ei ole hävinnyt luonnonvalinnassa

Äänestä

Tuo verisuonitautin ehkäisygeeni näyttäs ihan hyvältä. Melkein yhtä hyvältä kuin terve keho ilman tautia.

Malariasta:
Ajatellaanpa tilannetta ennen malariaa. Leijonan ja ihmisen välillä vallitsee kilpailutilanne. Sitten malaria iskee ihmiseen. Leijonan kannalta hyvä juttu, eiks vaan?. Sirpisoluanemia yleistyy, kilpailu saattaa leijonan kannalta hieman kiristyä. Mutta verrattuna alkuperäiseen, eiköhän sekä aneeminen että malariatautinen ole kumpikin huonompia kilpailijoita kuin terve?
Mielestäni hyvä esimerkki parasiittien aiheuttamasta kilpailun vähenemisestä, eli devoluutiosta.
Eli ei muutama hyödyllinen mutaatio vielä estä yleistä devoluutiotrendiä.

Äänestä

Miten esittämäsi positiivinen mutaatio auttaa ymmärtämään makroevoluutiota?Se lienee kuitenkin koko asian ydin.

Äänestä
  • Useat kasautuvat mutaatiot muuttavat populaation perimää niin paljon, ettei se enää ole sama laji alkuperäisen populaation kanssa.

    Äänestä

  • depiili kirjoitti:

    Useat kasautuvat mutaatiot muuttavat populaation perimää niin paljon, ettei se enää ole sama laji alkuperäisen populaation kanssa.

    Mitä lajimääritelmää käytät?

    sp:tä sairastava henkilö on edelleen ihminen,joskin sairas sellainen.Myös sen hyöty/haittasuhde on kyseenalainen.Neljäsosa geeniä kantavien vanhempien lapsista kuolee.Pitkällä tähtäimellä geenin kertyminen väestöön on siis epäedullista.

    Äänestä

  • peter kirjoitti:

    Mä en tiedä mistä ihmeen sairauksista sä puhut, mutta kun saman lajin eri populaatiot elävät erilaisssa ympäristöissä, niihin kohdistuu erilainen valintapaine. Erilaiset ympäristöt suosivat erilaisia ominaisuuksia, joten erilaiset mutaatiot osoittautuvat niissä hyödyllisiksi. Kun tätä eriytymistä on tapahtunut tarpeeksi kauan eroavat nämä populaatiot niin paljon perimältään, etteivät ne voi enää saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Toisin sanoen, on tapahtunut makroevoluutiota ja on syntynyt uusi laji. Tästä on hyvä esimerkki: saimaannorppa, joka on eri laji kuin itämeren hylje, vaikkakin ne ovat lähtöisin samasta lajista.

    Uuden "lajin" syntyminen esim.sudesta,ketut ja koiratjne.Pysyy mikroevolutiivisen muuntelun sisäpuolella.

    Mitä laji käsitettä muuten käytät?

    Antamasi esim.on siis myös mikroevolutiivista muuntelua.

    Muuntelu voi olla hyvinkin monimuotoista,mutta se pysyy ns.perusryhmämallin rajoissa.esim.sudesta voi polveutua kettu tai koira,mutta ei kissaa.

    lisääntymiskyvyttömyys ei ole merkki makroevolutiivisesta muunnoksesta.

    Tarkoitin ,että sirppisoluanemia on sairaus .Lyhenne meni vähän pieleen,

    Äänestä

  • peter kirjoitti:

    Mitä lajimääritelmää käytät?

    sp:tä sairastava henkilö on edelleen ihminen,joskin sairas sellainen.Myös sen hyöty/haittasuhde on kyseenalainen.Neljäsosa geeniä kantavien vanhempien lapsista kuolee.Pitkällä tähtäimellä geenin kertyminen väestöön on siis epäedullista.

    >sp:tä sairastava henkilö on edelleen ihminen,joskin sairas sellainen.Myös sen hyöty/haittasuhde on kyseenalainen.Neljäsosa geeniä kantavien vanhempien lapsista kuolee.Pitkällä tähtäimellä geenin kertyminen väestöön on siis epäedullista.

    sirppisoluanemia tappaa ja malaria tappaa.Mutta kun ihmisellä on vain kromosomiparin toisessa kromosomissa sirppisolualleeli,ihminen ei kuole malariaan.Silloin hyöty on kiistaton.
    Kyseinen geenivirhe ei pääse kertymään väestöön;siitä pitää sirppisoluanemia huolen.
    Itseasiassa malariasääsken loinen aiheuttaa valintapaineen sirppisolualleelin hyväksi vain paikallisesti,siellä missä kyseisiä sääskilajeja pörrää.Muualtahan sirppisoluanemia on lähes kadonnut haitallisena mutaationa luonnonvalinnassa.

    Biologinen lajimääritelmä:
    Laji on populaatio,jonka jäsenet pystyvät tuottamaan jälkeläisiä luonnonmukaisissa oloissa.

    Kukin biologinen laji on myös suljettu geenivarasto,sellaisten eliöiden joukko,joka ei vaihda geenejä muiden lajien kanssa.

    Evoluutiobiologian kentän kompleksisuus aiheuttaa kyseiseen määritelmään toki runsaasti poikkeuksia.

    Äänestä

  • HH kirjoitti:

    >sp:tä sairastava henkilö on edelleen ihminen,joskin sairas sellainen.Myös sen hyöty/haittasuhde on kyseenalainen.Neljäsosa geeniä kantavien vanhempien lapsista kuolee.Pitkällä tähtäimellä geenin kertyminen väestöön on siis epäedullista.

    sirppisoluanemia tappaa ja malaria tappaa.Mutta kun ihmisellä on vain kromosomiparin toisessa kromosomissa sirppisolualleeli,ihminen ei kuole malariaan.Silloin hyöty on kiistaton.
    Kyseinen geenivirhe ei pääse kertymään väestöön;siitä pitää sirppisoluanemia huolen.
    Itseasiassa malariasääsken loinen aiheuttaa valintapaineen sirppisolualleelin hyväksi vain paikallisesti,siellä missä kyseisiä sääskilajeja pörrää.Muualtahan sirppisoluanemia on lähes kadonnut haitallisena mutaationa luonnonvalinnassa.

    Viimeisessä lauseessa piti luonnollisesti lukea sirppisoluanemian sijasta sirppisolualleeli.

    Äänestä

  • peter kirjoitti:

    Uuden "lajin" syntyminen esim.sudesta,ketut ja koiratjne.Pysyy mikroevolutiivisen muuntelun sisäpuolella.

    Mitä laji käsitettä muuten käytät?

    Antamasi esim.on siis myös mikroevolutiivista muuntelua.

    Muuntelu voi olla hyvinkin monimuotoista,mutta se pysyy ns.perusryhmämallin rajoissa.esim.sudesta voi polveutua kettu tai koira,mutta ei kissaa.

    lisääntymiskyvyttömyys ei ole merkki makroevolutiivisesta muunnoksesta.

    Tarkoitin ,että sirppisoluanemia on sairaus .Lyhenne meni vähän pieleen,

    1) Kyse on eri lajista kun eri yksilöt eivät pysty saamaan aikaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

    2)"Muuntelu voi olla hyvinkin monimuotoista,mutta se pysyy ns.perusryhmämallin rajoissa.esim.sudesta voi polveutua kettu tai koira,mutta ei kissaa.
    -Olipa hauska vertaus, jos koirasta voisi polveutua kissa, niin se olisi evoluutioteorian loppu. Kuvittele jos evoluutio olisi puu, niin silloin uusien lajien muodostuminen ja uusien pääryhmien muodostuminen vastaisi kuvainnollisesti uuden haaran syntymistä. Sinun kuvailemasi esimerkki vastaisi tilannetta, jossa hypättäisiin oksanhaarasta toiseen, mikä on tietysti mahdotonta.
    3)"lisääntymiskyvyttömyys ei ole merkki makroevolutiivisesta muunnoksesta."
    -Ei mutta uudesta lajista on kyse. Kummallista sinänsä kun jumala kait loi kaikki eläimet jo alussa ja näkipä vielä, että kaikki oli hyvää. Kerro minulle mikä se laadullinen ero makroevoluution ja mikroevoluution välillä on, joka tekee mahdottomaksi sen, että kauan jatkunut mikroevolutiivinen muutos ei voisi muuttua makroevolutiiviseksi.
    4) Sirppisoluanemia on toki sairaus, mutta sirppisolu ominaisuus ei ole. Siis mikä on pointti.

    Kun lisääntymiskyky menetetään on biologisen lajimääritelmän kyse kahdesta eri lajista.Morfologisen lajimääritelmän mukaan taas ei välttämättä ole.Tämä on tilanne juuri saimaannorpan suhteen.

    Heitin esimerkin kissasta vain havainnollistaakseni perusryhmämallia.Ei siihen tarvitse takertua.

    Perusryhmämalli pitää sisällään sekä biologisen ,että morfologisen lajimääritelmän.Ja on ainoa empiirisesti testattava lajimääritelmä.

    Olen jo kertonut sinulle mikä ero mikrolla ja makrolla on.

    Olet antanut minulle ainoastaan esimerkkejä mikroevoluutiosta.Väite siitä ,että mikroevoluutio mijoona vuotta =makroevoluutio ,on pelkkää spekulointia,eikä sillä ole tieteellistä pohjaa.

    Koko maapallolla ei ole ensimmäistäkään havaintoa makroevolutiivisesta muunnoksesta.Fossiileissa ja nykyään elävissä organismeissa ei ole havaittu mitään muuta kuin pientä muuntelua jo olemassa olevissa rakenteissa.Käytitpä nyt sitten mitä lajimääritelmää tahansa.

    Kaikki kokeet ja havainnot osoittavat ,että elävissä organismeissa tapahtuu ainoastaan mikroevolutiivista muuntelua.Tietenkään ei voi tieteen nimissä sanoa mitään mahdottomaksi,mutta ymmärrätkö nyt ,että koko näkemyksesi on pelkän oletuksen varassa.
    Tämän myöntäminen ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä ,että luominen olisi todistettu.

    "Koko maapallolla ei ole ensimmäistäkään havaintoa makroevolutiivisesta muunnoksesta.Fossiileissa ja nykyään elävissä organismeissa ei ole havaittu mitään muuta kuin pientä muuntelua jo olemassa olevissa rakenteissa.Käytitpä nyt sitten mitä lajimääritelmää tahansa."

    Jos et ole kuullut,niin voit käydä ihmettelemässä vaikka Etelä-Atlantilla sijaitsevalla St Helenan saarella.Sama saari, mihin Napoleon aikoinaan karkoitettiin.Kyseessä on merestä noussut tulivuoriperäinen saari.
    Sinne rantautui joskus muinoin hyvin merivettä sietävä mykerökukkaisiin kuuluva heinäkasvi,joka juurtui tai levitti siemenensä maaperään.Ja nyt,tuhansien vuosien mikroevoluution tuloksena tuo kasvi löytyy saarelta kasvuympäristöstä riippuen heinänä,pensaina tai suurina puina.
    Ja yllätys yllätys,nämä ovatkin nyt eri lajeja sekä biologisessa,että morfologisessa mielessä.
    Kaikkea tuo mikroevoluutio teettää...

    Ja mitenkä ne perustelut menikään?.Saatat pian koko tiedemaailman kaaokseen.

    Äänestä

  • peter kirjoitti:

    Ja mitenkä ne perustelut menikään?.Saatat pian koko tiedemaailman kaaokseen.

    >Ja mitenkä ne perustelut menikään?.

    Lähde:Edward O. Wilson:The Diversity of Life

    >Saatat pian koko tiedemaailman kaaokseen.

    Miksi?Tämähän on TIEDEMIEHILLE ja erityisesti biologeille tuttua asiaa.Mitäs ihmeellistä tässä nyt on?Kreationistit eivät luonnollisestikaan asiaa tunne,koska ovat jo etukäteen päättäneet, ettei se ole mahdollista. Hivenen nöyryyttä ja perustiedot biologiasta auttaisivat kummasti.

    Kasveillahan lajiutuminen voi tapahtua helposti yhdessä sukupolvessa.Meioosissa tapahtuva polyploidia eli kromosomien lukumäärän lisääntyminen,joka on erittäin yleistä kasveilla, johtaa pääsääntöisesti uuden lajin syntyyn.Diploidinen kantamuoto ja polyploidinen jälkeläinen ovat lisääntymisen suhteen eristyneitä ja tällöin polyploidinen johdannainen on uusi laji.Mitään sen kummempaa syytä,kuten maantieteellistä eristäytymistä,ei tarvita.Polyploidia onkin synnyttänyt lähes puolet nykyisistä kukkakasveista.

    Voisitko vielä antaa empiiriset koetulokset,jolla väitteesi mukainen makroevolutiivinen muutos on vahvistettu?
    Vai onko kyse vain pelkästä tulkinnasta?
    Mistä tiedetään ,että koko saaren kasvillisuus on peräisin ainoastaan tuosta nimenomaisesta kasvista?
    Kertomuksesi kuulosti vähän epämääräiseltä:"..kauan sitten ajautui rantaan.....".Jotenkin tässä on vähän legendan ainesta.Odotan kuitenkin vastaustasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

depiili kirjoitti:

Tutulle miehelle tästä hieman lisää esimerkkejä niistä hyödyllisistä mutaatioista, joista puhuin jossakin. Toivottavasti tästä asiasta ei enää tarvitse kiistellä.
Nämä esimerkit on noudettu legendaarisen Kari A. Tikkasen kotisivuilta, joten kiitos niistä hänelle.

Sirppisolualleelin sivuvaikutuksena on immuniteetti malariaa vastaan. Tätä mutaatiota esiintyy varsinkin keskiafrikassa ja sieltä peräisin olevilla yksilöillä. Siellä se onkin varsin hyödyllinen ominaisuus ja siksi sen levinneisyys onkin niin laajaa. Valkoisella väestöllä tuo mutaatio on lähes olematon. Sirppisolulla on kuitenkin eräs haittavaikutus. Jos nimittäin sen perii kummaltakin vanhemmalta sairastuu sirppisoluanemiaan. Resistanssi malariaa vastaan aiheutuu jo kuitenkin yhdenkin geenin perimisestä.

HIV-resistenssi AIDSia vastaan ihmisillä. Niillä joilla on mutantti alleeli CCR5-geenistä näyttää olevan vahva resistenssi HIV-1 virusta ja AIDSia vastaan. Homotsygootit yksilöt ovat HIV ja AIDS resistenttejä. Mutaatio samanlaisessa geenissä näyttää suojaavan Pasteurella Pestis bakteeria vastaan (rutto).

Laktoositoleranssi. Ihmiskunnan enemmistö ei pysty aikuisena käyttämään lehmänmaitoa ravinnoksi. Intiaanit, afrikkalaiset, Välimeren ihmiset, aasialaiset, erikoisesti thaimaalaiset omaavat vain l1l2 laktaasialleelit, jotka estävät maitosokerin hyväksikäytön aikuisena tehden heidät sairaaksi, jos maitoa juovat (ripuli ja vatsakivut). Maatalousvaltaisessa Suomessa ja Ruotsissa on taas paljon L-alleelia, joita riittää genomissa jo yksi kappale mahdollistamaan maidonjuonnin aikuisena. Täällä laktoositoleranssi on hyödyllinen ominaisuus. Nisäkkäillä tuo kyvyttämyys maidonjuontiin eli laktoosi-intoleranssi aikuisena on NORMAALI tilanne. Se auttaa vieroittamaan vauvan äidinmaidosta kiinteälle ruualle.

Vastustuskykyä ateroskleroosia vastaan. Italiassa lähellä Milanoa on löydetty ihmisiä, jotka eivät sairastu ateroskleroosiin, koska heillä on onnekkaasti esi-isällä tapahtunut suosiollinen apoliproteinA mutaatio. Tämä esi-isä, jolla syntyi tuo mutaatio on voitu identifioida.

Tässä siis muutama ja toivonkin, että vihdoin sain sinut vakuutettua asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu