Pätkätyö on tehtävä laittomaksi työsuhteeksi niikuin se koko aika onkin se sortaa köyhää ja antaa rikkaalle sen pienen kesälöman jonka kaikki tarvitsevat, ETTÄ OLLAAN TYÖVÄKEÄ ! SAVUTON SAULI PRESSAKSI ! NIINISTÖ OSAA NÄMÄ ON MIESTEN TÖITÄ !!!!
PÄTKÄTYÖTAISTELU KÄYNTIIN KOVILLA
1
74
Vastaukset
- atiar
Oli hieno juttu että yksinhuoltaja-äiti Tarja Halonen valittiin presidentiksi ed.kerralla. Mutta nyt aion äänestää koviakokenutta mieshenkilöä presidentiksi. Äitihahmo on mielestäni liian pehmo kovassa nykyajassa, kun ollaan Eu:ssa. Kekkostyyppinen henkilö, joka myös puuttuisi oman maan epäkohtiin esim. työttömyyteen, pätkätöiden vakinaistamiseen, ja lapsiperheiden tilanteisiin. Lapsilisää pitäisi maksaa vielä 17-vuotiaille koska eivät ole vielä aikuisia ja etenkin pätkätyöllistetyt ja työttömät yksinhuoltajat ja lapsiperheet ovat liian tiukalla elättäessään perhettään ja kasvattaessaan uusia tulevaisuuden veronmaksajia. Työttömyyskorvausta ei mielestäni pitäisi maksaa pelkästä olemisesta vaan sitä vastaan pitäisi tehdä jotakin yleishyödyllistä työtä esim. työttömyystöitä voisi tehdä sairaaloissa ja vanhainkodeissa apulaisina ainakin muutaman tunnin päivässä ja vaikka koulujen välituntivalvojina jne. Maahan pakolaisina tulleille pitäisi myös pistää rajat
Jos kerran ovat tulleet väkivaltaa ja sotaa pakoon, heidän ei myöskään pitäisi voida käyttäytyä väkivaltaisesti ja ryöstellä turvapaikan antaneen maan asukkaita vaan elää maassa maan lain ja järjestyksen mukaan. Sen asian olettaminen ei ole rasismia. Muutenhan kohta on sellainen tilanne, että oman maan kansalaiset joutuu hakemaan turvapaikkaa muista maista. Jos elämä tässä maassa muuttuu maan omille asukkaille vaaralliseksi. Jos pakolaiset halveksivat turvapaikkamaan asukkaita ja kulttuuria niin on parempi muuttaa omaan väkivaltaiseen maahan purkamaan pahuuttaan,väkivaltaisuuttaan ja sotimaan. Ja varmaan sieltä löytyy myös se heille sopiva kulttuuri jos tömä on halveksittava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627