Onko kukaan itseni lisäksi ajatellut, että ehkä veteraanit haluavat olla aivan tavallisia kansalaisia, ilman että heihin kiinnitetään koko ajan erityistä huomiota?
Ehkä joku voi potea ahdistusta jatkuvasta jalustalle nostamisesta ja joku tosissaan voi haluta pistää sen sota-ajan jo (vihdoin ja viimein) taakseen.
Myös ylettömät puheet sankaruudesta ja loputtomasta kiitollisuudenvelasta voivat kuullostaa veteraanin itsensä korviin oudoilta, koska tuskin kukaan tosissaan itseään pitää sankarina (vaikka olisi mitään tehnyt). Voi tuntua kiusaannuttavalta kuunnella sankariteoista ja kunniavelasta, jos itse vain haluaa olla osa yhteiskuntaa, ei sen enempää tai sen vähempää.
Mielestäni veteraanit ansaitsevat kunnioituksen ja arvostuksen, minkä tulisi näkyä esim. avustuksissa, kuntoutuksina jne.
Mutta jatkuvaa jalustalle nostamista ja sankarinpalvontaa en lähtisi harrastamaan. En itsekään haluaisi olla muuta kuin minä, en veteraani, en sankari, enkä mikään muukaan vain minä itse, Etunimi Sukunimi.
Jokainen ihminen on kuitenkin ensiksi ihminen ja sitten jotain muuta, kuten veteraani, poliitikko, sivari, vanki, mikä tahansa. (esimerkeillä ei ole, eikä ole tarkoitusta olla mitään yhteistä keskenään).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ettei tämä aihe kiinnosta ketään niin paljon että vastaisi? Kyllä tämä on aikaisesta kellonajasta huolimatta luettu jo useampaan kertaan.
No, jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, turha tässä vinkua.