Mielenkiintoista aikaa

Jaba_43

Politiikka näyttää tulleen politiikkaan, kun uudet ja nuoret puolueiden puheenjohtajat ovat lähteneet ottamaan mittaa toisistaan tavalla, jota ei sinipunan kaudella juuri nähty.

Punamulta panikoi nyt, johtuen ehkä nimenomaan Heinäluoman kokemattomuudesta, kun tämä näyttäisi soveltavan ay-mafian painostuskeinoja parlamentarismiin.

Kokoomukselle tilanne on kuitenkin erinomainen puolueen kannatus kasvaa tasaisen varmasti ja Niinistön suosio ylittää roimasti kokoomuksen kannatuksen.

Kataiselle tilaisuus on mitä mainioin, koska punamullan virheet heikentävät liikkuvien äänestäjien luottamusta kepuun ja demareihin. Molempien puolueiden oikea laita vuotaa jo selvästi kokoomuksen suuntaan.

Niinistön tilanne on myös mainio. Hän kannatti periaatteessa samaa ratkaisua, mitä hallitus esitti, mutta tyrmistyi hallituksen reaktiosta perustuslakivaliokuntaa kohtaan ja varsinkin siitä, että myt hallitus aikoo väkisin jyrätä kantansa läpi perustuslakia muuttamalla.

Vanhasen ja Halosen virheet ovat tässä suhteessä megaluokkaa. Ei ole kaukana ajatus, että vanhanen ja Halonen nöäin lahjoittavat Niinistölle kaikki puolueisiin sitoutumattomien äänestäjien äänet ja Niinistöstä tulee presidentti.

Näillä mietteillä toivotan kaikille keskustelijoille mielenkiintoista aikaa, kun lähden reissuun ja palaan saitille aikaisintaan ensi viikon maanantaina.

PS. tämä ilmoitus vain siksi, ettei fan-clubini innokkaitten jäsenten tarvitsisi laskea kirjoituksiani tai kysellä mihin ole mennyt tekemään mitäkin

Mutta sanon toki liittokansleri Merkel'ille terveisiä, jos satun tapaamaan. ;-)))

2

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkki

      Menen reissuun = vaihdan nimimerkkiä

    • OnnelaONNELA

      Kerrot kai tämänkin, että EU-liittovaltion orjamaakunta Suomi maksaa viisinkertaiset nettojäsenyydet mukisematta, ja ottaa vastaan vaikka kymmenkertaiset maksut?

      Onkohan tämä se suunta, jota entinen kride , meppi Korhola puhui, että pahan(?) itsenäisyyden ja hyvinvoinnin sijaan tulisi valita EU:n ihmeellisen koneiston avulla tehtävä Itämeren ja vaikka koko maailman pelastaminen? Ja tuollaisessa touhussahan rhat menevät sitten eurooppaeliitin taskuun. Eikä nettomaksuorjille!
      sILLEENSÄKÖS?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe