Olen sitä mieltä, että Jeesus oli aikansa merkittävä yhteiskuntakriitikko, joka ajoi asiaansa aidosti.Mutta evankeliumit on kirjoitettu vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja kaikki mahdollinen on kaunisteltu. Lukekaapa Jeesuksen sukutaulu; kuinka on mahdollista, että puusepän pojan suku voitiin selvittää aina Daavidin aikoihin saakka? Tiedätkö itse omat sukujuuresi Jeesuksen syntymän ajoilta? Mahdotonta!
Ja miten on mahdollista, että veden päällä kävelijällä ja kuolleitten herättäjällä oli vain 12 opetuslasta? Luulisi, että tällaista miestä seuraisi koko kansakunta...Ja vedet viiniksi, joopa joo. Kaikki tämä on vain vanhojen kyläpartojen suusta suuhun paisuneita legendoja, jotka on sittemmin puettu kirjalliseen muotoon, johon on pakko uskoa, tai muuten joutuu helvettiin! Kristillisen kirkon suurinta harhaoppia, sanon minä!
Jeesus sattui elämään maassa, joka uskoi Messiaan tulemiseen, ja kun hän tuntui täyttävän tunnusmerkit, niin hänet julistettiin jumalaksi, ja kehiteltiin mystillinen lunastusoppi, joka on täydellä varmuudella puhdasta roskaa: Jumala ei voinut antaa ihmisten syntejä anteeksi tuosta vain, ja niinpä hän lähetti ainoan poikansa heidän häväistäväkseen ja tapettavakseen, ja niin ihmiset saivat kaiken anteeksi. Hallelujaa, mitä soopaa! Itse uskon Jumalaan omalla tavallani, ja olen sitä mieltä, etteivät ihmiset Jeesuksen murhatessaan saaneet niskaansa muuta kuin enkelten vihat.
Jeesuksesta on tehty aivan liian suuri käsite, aivan kuin hän olisi ainoa maailman kärsinyt hyväntekijä. Oman henkensä ovat joutuneet antamaan vaikkapa Martin Luther King sekä niin monet, jotka ovat maailman sodissa kuolleet toisten puolesta. Ihmisoikeustaistelijoita kidutetaan tänäkin päivänä ympäri maailmaa. Kertomukset, joiden mukaan Jeesus on ainoa täysin synnitön ja puhdas ihminen, ovat täydellistä soopaa!
Jeesus oli yksi ihmisoikeustaistelija muiden joukossa, haluaisin tietää hänestä enemmän, mutta se on mahdotonta, sillä puoluettomat silminnäkijäkertomukset puuttuvat, evankelistat eivät koskaan tavanneet Jeesusta, eivätkä näin ollen voineet varmuudella tietää, mitä Jeesus esim. vuorisaarnassaan puhui.
Ja jos raamattu on kaikilta osiltaan totta, niin miksi ilmestyskirjan maailma on litteä? Ilmestyskirjassa selvästi puhutaan maan kaikista kulmista tavalla, joka antaa selvästi ymmärtää, että maa on litteä levy.
Uskon, että henkimaailma on olemassa, muttei pysty juurikaan vaikuttamaan lihaksi syntyneiden aineelliseen maailmaan, jumalan tahto toteutuu tai jää toteutumatta vain ihmisten välityksellä, ts. autatko kärsivää, vai käveletkö piittaamattomasti ohi...
totuuden kaunistelua
6
199
Vastaukset
- sdfsdf
Raamatussa ei missään kohtaa sanota, että maapallo on litteä. Annetaan ehkä kuvakielellä ymmärtää näin, mutta ei missään nimessä väitetä.
- ateist
myöskään missään kohtaa sanota, etteikö Hubblen ottamat kuvat olisi uutta merkittävää tietoa maailmankaikkeudesta. Kinasteltiinkohan ennen Raamatun kirjoittamista ylipäätänsäkään maapallon muodosta.
Pitäisi kai katsoa mitä Profettta Kopernikus jakeissaan ilmaisee. - mie vain
ateist kirjoitti:
myöskään missään kohtaa sanota, etteikö Hubblen ottamat kuvat olisi uutta merkittävää tietoa maailmankaikkeudesta. Kinasteltiinkohan ennen Raamatun kirjoittamista ylipäätänsäkään maapallon muodosta.
Pitäisi kai katsoa mitä Profettta Kopernikus jakeissaan ilmaisee.Eihän Raamatussa mitään turhaa tarvitse ollakkaan. Pitäisikö sieltä löytyä vielä mummon kakkureseptikin?
- on silti
>>niin miksi ilmestyskirjan maailma on litteä?
- Vahid
Ihmeet eivät ole mikään todiste profeetallisesta asemasta. Iiro Seppänenkin osaa paljon temppuja, en usko että Kristus itse mainosti tai julisti ihmeitään, teki niitä kun parhaaksi näki, mutta ne eivät olleet se syy miksi Häntä seurattiin. Taikuus on vanha keksintö, harva aikuinen uskoo taikatemppuja todeksi vaikka kuinka hienoja olisivat.
Tämä nykyinen kristinuskohan syntyi Nikean kirkolliskokouksessa 200-luvulla. Se olikin rankkaa touhua kun jouduttiin päättämään kuka on oikeassa, vääriksi todetut (areiolaiset) sitten julistettiin kerettiläisiksi, ja totta kai päät putoilivat...Siihenpä se varsinainen kristinusko sitten loppuikin.- mie taas
Jos niitä päitä niin paljon putoili, niin miten selität sen että maailmassa on tänäänkin paljon taivaaseen pääseviä uskovaisia? Entäs tulevat uskovaiset? Jos varsinainen uskonto lopehti niin miksi luulet että papit saarnaavat kirkoissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805