Suurin osa äänestäjistä on tavallisia suomalaisia vaaleita äitejä ja näiden jälkikasvua joten odotettavissa on Katrille äänivyöry. Muistuttavat nääs itse Katria siinäpä syytä äänestämiseen. Suomalainen nainen jolla huono itsetunto ja kateus kaikkia eksoottisia kauniita ja ulkolaisia kohtaan ryntäävät kateuden puuskassan antamaan äänensä monta kertaa Katrille joka näkyykin kuun lopussa mielettömissä puh.laskuissa. Kuvitelkaapa vaikka että Katri olisi Venäläinen oikeasti ja hiuksen väri tumma kuinka se äänivyöry muuttuisikin ihan eri lailla. Tässä kisassahan ei enää ole kysymys laulutaidosta vaan taka-ajatuksena tosiaankin pelkästää ennakkoluulot ja kateus muita kuin suomalaisia tuttuja Eloveenoja kohtaan.
Kuinka
Läpinäkyvää
2200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No tietenki näin on. Omat miehet kun kulkee Virossa huorissa ja me persjalkaiset tuulipukukuihin sonnustautuneet lihavat värittömät hiirulaiset täällä ollaan koko maailman naurettavana kun ollaan maailman huonoimpia musiikissa kuten euroviisuissa ollaan nähty, ruoka on maailman pahinta ja missimme ei pärjää alkuunkaan maailmalla.
Jossakin siis mättää ja pahasti, mutta ei se mitään jatketaan niinkuin aina ennenki eikä opita mitään virheistämme, äänestetään edellen samanlaisia missejä kuin ennenki ja tehdään samaa ruokaa kuin aina ennenki ja lähetetään euroviisuihin joku.. niin joku joka pitäisi olla yleensä paras ja ennenkaikkea valitaan idoliksi se tuttu tavis Eloveena.
Angnes putoaa kateudesta..sääli hyvä tyyppi ja laulaja!