Kummallinen usko?

Minusta palstan henki paranisi merkittävästi jos kykenisimme välttämään pahimpia henkilöön kohdentuvia herjauksia.

Kukaan ei jaksa loputtomasti vastata asiallisesti kirjoituksiin, mikäli jatkuvasti tulee jätesankoja silmille. Jokaisessa uskonnossa on omat erityispiirteensä, jotka tuntuvat toisista kummallisilta ja joista on tai olisi mielenkiintoista keskustella.

Minusta esimerkiksi rotusorto on asia jota ei mitenkään voida asettaa, - ainakaan yksittäisen mormonin piikkiin. Aikanaan rotusorron alkaessa ja sen pahimman vaiheen aikana mormonit olivat vähäinen joukko jolla ei ollut juurikaan yhteiskunnallista merkitystä.

Minusta voimme tänään ainoastaan todeta tuon ihmiskunnan ikävän piirteen, johon toki monetkin kirkot lähtivät mukaan, aivan kuten keski- ja uudella ajalla noitavainoihin.

Moniavioisuus oli oman aikansa outo piirre josta siitäkään tuskin voimme asiallisin perustein rakentaa henkilöön kohdentuvia solvauksia. Solvaukset ainoastaan estävät keskustelun tuostakin aika erikoisesta tapahtumasta joka on siirtynyt historiaan ja pitää historiallisena tapahtumana myös käsitellä.

Nuorten jopa 14 vuotiaiden avioituminen ei liioin ollut harvinaista 1800 luvulla. Esimerkiksi Ranskassa lain sallima arvioitumisikä on ollut 15 vuotta aina näihin päiviin asti.

Moniavioisuus oli sallittua jopa suotavaa 1600-luvun Saksassa. Tarkoituksena oli saada 30 vuotta kestäneen sodan jälkeen väkiluku jälleen kasvuun.

Utahissa taas 1870-luvulla avioeroja otettiin niin tiuhaan tahtiin, että eräs asianajotoimisto teetti asiakkailleen "avioeroautomaatin". 2,5 dollarilla sai valmiin kaavakkeen, johon laitettiin eroavien nimet ja homma oli sillä selvä!

Arizonan Tusconissa on edelleen avioeroautomaatteja. Ne toimivat kuten pankkiautomaatit. Eron saa 20 minuutissa nappeja painelemalla!

Josep Smithin monet avioliitot eivät lopulta ole kovinkaan kummallisia, kunhan niitä voitaisiin tarkastella objektiivisesti.

Tässä joitakin tavallisen syntisen ajatuksia 6.12.05 Turust
471489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kaikki moniavioinen haureus, rasismi, verisovitusopit ja muu sekoilu voitaisiin helposti heittää historian roskakoppaan, jos ei MAP-kirkko itse väittäisi olevansa maailman ainoa oikea kirkko, jota johtaa itse Jeesus Kristus.

Kaikenlainen törkeily ja humppaaminen sopii ihmisille, mutta ei Jeesukselle. Jeesus ei olisi johtanut kirkkoaan tällaisille teille. Morminikirkon suttuinen historia todistaa siitä, että se ei ole Jeesuksen palauttama kirkko alkuperäisine evankeliumeineen. Siksi kirkon historiaa ei voida sivuuttaa.

Aloitteesi on sovinnollinen, mutta miksi hyysätä valhetta ja sanoa sitä joksikin muuksi? Paha ei muutu hyväksi, vaikka kuinka kaunisteltaisiin. Raato tosin lakkaa haisemasta, jos se on kuopassa tarpeeksi kauan, mutta tämä on edelleen olemassa oleva uskonto, jota levitetään sen sijaan että annettaisiin sen rauhassa mädäntyä omaan 1830-luvun kuoppaansa, jonka kulttuuri-ilmiöihin sen synty kiinteästi liittyy.

Äänestä
  • sekoitat tosi kirkon täydellisyyden ja ihmisten epätäydellisyyden. Ei edes Kristus voinut eikä halunnut estää ihmisten vapaan tahdon käyttämistä. Karkein esimerkki oli se, että Juudas petti hänet. Jos vaadit ihmisten täydellisyyttä oikealta kirkolta, niin sinun on hylättävä kristinuskon alkuvaiheetkin ja Jeesus, koska hän ei saanut ihmisiä heti täydellisiksi.

    Palautettuun kirkkoon liittyvät ihmiset ovat kaikki epätäydellisiä, mutta kaikki vaivat kehittyä kohti täydellisyyttä pitämällä käskyt parhaansa mukaan.

    Jumalan käskyyn perustuva moniavoisuus ei ole haureutta kuten voit huomata VT:stä. Rasistinen kirkko ei ole ollut ryhmänä. Jotkut yksittäiset jäsenet ovat voineet olla. Verisovitusoppia ei ole koskaan käytetty kirkon toimesta, joten aivan perusteettomasti siihen viittaat vähän väliä. Entä muu sekoilu? Mitähän sekin vihjaus pitää sisällään? Koetat kaikin tavoin herättää epäluottamusta omilla yleistyksilläsi ja väärinmuistamisillasi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sekoitat tosi kirkon täydellisyyden ja ihmisten epätäydellisyyden. Ei edes Kristus voinut eikä halunnut estää ihmisten vapaan tahdon käyttämistä. Karkein esimerkki oli se, että Juudas petti hänet. Jos vaadit ihmisten täydellisyyttä oikealta kirkolta, niin sinun on hylättävä kristinuskon alkuvaiheetkin ja Jeesus, koska hän ei saanut ihmisiä heti täydellisiksi.

    Tarkoitan muulla sekoilulla opillista sekoilua.

    Parhaillaan minua askarruttaa se epäjohdonmukaisuus, että 8-vuotiaita lapsia kastetaan, mutta 8-vuotiaan tasolla olevia kehitysvammaisia aikuisia ei kasteta.

    Lihaluuenkelit olivat uutta, Jeesuksen puutarhahikoilu ennenkuulumatonta, en usko innokkaana uimarina mormonien opetusta, että Jumala on antanut kaikki meret Saatanan haltuun ja ne ovat sitä aina Tuhatvuotisen valtakunnan alkuun asti. Rukiit eivät ole kanoille sopivaa ruokaa, vaikka se kuuluu profeetta Joseph Smithin opetuksiin.

    Jatkanko?

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    sinulta riittää. Viisauden sanassa tosin sanotaan, että ruis sopii linnuille, mutta kanojen ruokinnasta ei puhuta mitään. Onko tosiaan niin, etteivät linnut syö rukiin siemeniä? - Tuskin.

    Ylösnousemiseen kuuluu luu- ja liharuumiin saaminen. Sellainen oli Jeesuksellakin. Ylösnousseita olentoja sanotaan enkeleiksi. Ei ylösnousemus fyysisesti ole mitään uutta kuten kuvittelet. Siinä ei ole mitään sekoilua.

    Mitä meriin tulee, niin etkö huomaa tsunamista ja suurista myrskyistä mitään merkkiä? On ennustettu, että meri nousee yli äyräidensä. Niin voi tapahtua vielä voimaperäisemmin, jos jäätiköt sulavat.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sekoitat tosi kirkon täydellisyyden ja ihmisten epätäydellisyyden. Ei edes Kristus voinut eikä halunnut estää ihmisten vapaan tahdon käyttämistä. Karkein esimerkki oli se, että Juudas petti hänet. Jos vaadit ihmisten täydellisyyttä oikealta kirkolta, niin sinun on hylättävä kristinuskon alkuvaiheetkin ja Jeesus, koska hän ei saanut ihmisiä heti täydellisiksi.

    Palautettuun kirkkoon liittyvät ihmiset ovat kaikki epätäydellisiä, mutta kaikki vaivat kehittyä kohti täydellisyyttä pitämällä käskyt parhaansa mukaan.

    Jumalan käskyyn perustuva moniavoisuus ei ole haureutta kuten voit huomata VT:stä. Rasistinen kirkko ei ole ollut ryhmänä. Jotkut yksittäiset jäsenet ovat voineet olla. Verisovitusoppia ei ole koskaan käytetty kirkon toimesta, joten aivan perusteettomasti siihen viittaat vähän väliä. Entä muu sekoilu? Mitähän sekin vihjaus pitää sisällään? Koetat kaikin tavoin herättää epäluottamusta omilla yleistyksilläsi ja väärinmuistamisillasi.

    "Jumalan käskyyn perustuva moniavoisuus ei ole haureutta kuten voit huomata VT:stä. Rasistinen kirkko ei ole ollut ryhmänä. Jotkut yksittäiset jäsenet ovat voineet olla."

    Eiköhän ole vielä kaikin puolin osoittamatta, että smithin harjoittama perverssi touhuilu ali-ikäisten lasten kanssa olisi ollut minkään jumalan ilmoittamaa käskyä. Se, että raamattu kertoo moniavioisuudesta, ei todista smithin puolesta mitään. Vielä vähemmän jumalan käskystä todistaisi oma mutu-tietosi, vai mitä.

    Uskoa ja väittää saat tottakai mitä lystäät, mutta se ei siitä meille muille todeksi muutu, vaikka itkut lirauttaisit.

    Kun kirkon jäseniä kehotetaan seuraamaan profeettaa ja toimimaan tämän ohjeiden mukaan, silloin on kirkkokin varsin rasistinen, jos tämä kirkkoa edustava profeetta puheissaan kiihottaa ihmisiä toista -tässä tapauksissa tummaihoisten - ihmisryhmää vastaan.

    Kenenkään ei tarvitse kirjoittaa näitä itsestäänselvyyksiä mitenkään muistinvarassa. Koko kirkon tyrkyttämä roska ja liirumlaarum löytyy ihan virallisen kirkkonne tiedottamana.

    mitenkään sopia, että kanakin on lintu.

    Äänestä

  • viiva--- kirjoitti:

    käsky oli perusteena mormoneilla kuin VT:n aikoina moniavioisuutta sovellettaessa.

    Äänestä

  • kaaliisi kirjoitti:

    mitenkään sopia, että kanakin on lintu.

    oli kanojen ruokinnasta ja siitä, ettei ruis sopisi linnuille. Se sopii - tietääkseni.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    käsky oli perusteena mormoneilla kuin VT:n aikoina moniavioisuutta sovellettaessa.

    Heittäkää pois Uskonnollisuus Ja Uskokaa minuun

    I am the way and the truth and the life. No one comes to the Father except through me.
    Jesus.

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    Heittäkää pois Uskonnollisuus Ja Uskokaa minuun

    I am the way and the truth and the life. No one comes to the Father except through me.
    Jesus.

    Luuletko ettemme usko, kun tee moisen avauksen? Meillä on jopa toinenkin todistus hänestä juuri sellaisena, kuin hänet on ilmoitettu Raamatussa. Kristus kävi lupauksensa mukaan myös muiden lampaidensa luona, ja he kirjoittivat siitä.

    Tuo kirja on Mormonin kirja, jonka voi tilata ilmaiseksi sivulta:
    http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=22

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    käsky oli perusteena mormoneilla kuin VT:n aikoina moniavioisuutta sovellettaessa.

    siitä ole, että jumala olisi antanut joseph smithille käskyn naida alaikäisiä.

    Äänestä

  • sinulla ei kirjoitti:

    siitä ole, että jumala olisi antanut joseph smithille käskyn naida alaikäisiä.

    moniavioisuudesta on OL 132. Laittomuutta ei sen harjoittamisen yhteydessä esiintynyt. Sitäpaitsi oli olemassa myös taivaallisia avioliiittoja, jotka eivät edellytä fyysistä toteuttamista.
    Avioliiton sinetöimiseen iankaikkisuudeksi kuuluu aina henkilön suostumus.

    Moniavioisuus oli mormoneilla uskonnollinen periaate kuten VT:n aikana. Yhdysvaltain perustuslakia tulkitiin vasta myöhemmin niin, ettei se ollut luvallista.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sekoitat tosi kirkon täydellisyyden ja ihmisten epätäydellisyyden. Ei edes Kristus voinut eikä halunnut estää ihmisten vapaan tahdon käyttämistä. Karkein esimerkki oli se, että Juudas petti hänet. Jos vaadit ihmisten täydellisyyttä oikealta kirkolta, niin sinun on hylättävä kristinuskon alkuvaiheetkin ja Jeesus, koska hän ei saanut ihmisiä heti täydellisiksi.

    Palautettuun kirkkoon liittyvät ihmiset ovat kaikki epätäydellisiä, mutta kaikki vaivat kehittyä kohti täydellisyyttä pitämällä käskyt parhaansa mukaan.

    Jumalan käskyyn perustuva moniavoisuus ei ole haureutta kuten voit huomata VT:stä. Rasistinen kirkko ei ole ollut ryhmänä. Jotkut yksittäiset jäsenet ovat voineet olla. Verisovitusoppia ei ole koskaan käytetty kirkon toimesta, joten aivan perusteettomasti siihen viittaat vähän väliä. Entä muu sekoilu? Mitähän sekin vihjaus pitää sisällään? Koetat kaikin tavoin herättää epäluottamusta omilla yleistyksilläsi ja väärinmuistamisillasi.

    Jos myöntäisittekin vihdoin, että Smithin "saama moniavioisuusilmoitus" ja teinityttöjen käyttö lähti liikkeelle hänen epätäydellisyydestään siinä missä B Youngin lausunnot mustasta rodusta, olisitte jo oikealla tiellä, jolloin kirkkonne kauheudet voitaisiin laittaa epätäydellisten ihmisten, ei kirkon valheellisuuden piikkiin.

    Todellinen "palautettu kirkko" eri voi pitää sisäällään tuollaisia törkeyksiä kuten moniavioisuutta ja nuorten tyttöjen pakottamista jalkavaimoiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    moniavioisuudesta on OL 132. Laittomuutta ei sen harjoittamisen yhteydessä esiintynyt. Sitäpaitsi oli olemassa myös taivaallisia avioliiittoja, jotka eivät edellytä fyysistä toteuttamista.
    Avioliiton sinetöimiseen iankaikkisuudeksi kuuluu aina henkilön suostumus.

    Moniavioisuus oli mormoneilla uskonnollinen periaate kuten VT:n aikana. Yhdysvaltain perustuslakia tulkitiin vasta myöhemmin niin, ettei se ollut luvallista.

    kirkkonne oma tuotos. juuri kirkon esittämän moniavioisuusväitteen todistamisesta on kysymys, joten ei kelpaa todisteeksi. Pidätkö ihmisiä ihan tyhminä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    oli kanojen ruokinnasta ja siitä, ettei ruis sopisi linnuille. Se sopii - tietääkseni.

    Kyllä Smith erehtyi tässäkin.

    http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/69E271DB123C0CC3C2256C13003C9BA5?opendocument&ryhma=Pähkinät

    Mene sivulle ja sieltä kohtaan: Kananmunan laatuketju. Yritä laittaa ensimmäinen (ruista sisältävä säkki) rehusiiloon.

    Silloin ilmestyy teksti:

    "VÄÄRIN! Ruis sisältää kanan ruuansulatuksen kannalta haitallisia aineita, jotka heikentävät ravintoaineiden sulamista ja imeytymistä."

    Emmehän me maalaiset anna linnuillekaan talviruokinnassa ruista. Kauraa sen sijaan tarjotaan usein lyhteenkin muodossa.

    Mutta Smith olikin "sen sortin" rohveetta...

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    oli kanojen ruokinnasta ja siitä, ettei ruis sopisi linnuille. Se sopii - tietääkseni.

    lintujen talviruokintaohjeita. Käsketäänkö antamaan ruista?

    Äänestä

  • kysynpä vain kirjoitti:

    lintujen talviruokintaohjeita. Käsketäänkö antamaan ruista?

    Katsos Joseph Smith juniorin aikoina linnut olivat niin erilaisia että kestivät rukiin syönnin ja sulatuksen.

    Sitten saatana tuli ja muutti lintujen ruoansulatuksen koska halusi antimormonien hyökkäävän tosi kirkon kimppuun tätäkin kautta.

    Äänestä

  • kirja on kirjoitti:

    kirkkonne oma tuotos. juuri kirkon esittämän moniavioisuusväitteen todistamisesta on kysymys, joten ei kelpaa todisteeksi. Pidätkö ihmisiä ihan tyhminä.

    ilmoituksia palautettua kirkkoa varten.

    Äänestä

  • "Täydellinen kirkko" kirjoitti:

    Jos myöntäisittekin vihdoin, että Smithin "saama moniavioisuusilmoitus" ja teinityttöjen käyttö lähti liikkeelle hänen epätäydellisyydestään siinä missä B Youngin lausunnot mustasta rodusta, olisitte jo oikealla tiellä, jolloin kirkkonne kauheudet voitaisiin laittaa epätäydellisten ihmisten, ei kirkon valheellisuuden piikkiin.

    Todellinen "palautettu kirkko" eri voi pitää sisäällään tuollaisia törkeyksiä kuten moniavioisuutta ja nuorten tyttöjen pakottamista jalkavaimoiksi.

    myös Vanha testamentti. Ketään ei ole pakotettu avioliittoon. Mihin viittaat?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    ilmoituksia palautettua kirkkoa varten.

    kun et pystyy asiaa todistamaan. Ei niissä ilmoituksissa ole jumalan allekirjoitusta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    myös Vanha testamentti. Ketään ei ole pakotettu avioliittoon. Mihin viittaat?

    En ole koskaan VT:n hirveyksiä allekirjoittanutkaan. Tuon ajan yhteisöissähän käytettiin myös orjia, eikä sitä VT:ssa paheksuta.

    >Ketään ei ole pakotettu avioliittoon. Mihin viittaat?

    Etkö ole lukenut tyttöjen päiväkirjamerkintöjä? Etkö tiedä, että kieltäytyminen oli "Jumalan käskyn vastustamista"?

    Äänestä

  • sellaista uskoo kirjoitti:

    kun et pystyy asiaa todistamaan. Ei niissä ilmoituksissa ole jumalan allekirjoitusta.

    vaikka sitä ei voisi oikeaksi todistaa. Jos niin voitaisiin tehdä, olisikin kysymyksessä tieto. OL:n ilmoitukset lepäävät saman totuuden varassa kuin Mormonin kirjasta saatavissa oleva varmuus. Tuo varmuuden voi jokainen saada, kun tekee kuten Moroni 10:4-5 jakeissa sanotaan.

    Nyt "calmato" ja joku muu saattaa sanoa, ettei ole tuota varmuutta saanut yrityksístään huolimatta. Enpä muista tiedä, mutta "calmaton" asenne osoittaa, ettei hänen tavallaan suhtautuva voi todistusta saadakaan. Hän asettaa ennakkovaatimuksia sille, millainen todistuksen tulee olla eikä osaa kuunnella Hengen ohjausta.

    Äänestä

  • "Täydellinen kirkko" kirjoitti:

    En ole koskaan VT:n hirveyksiä allekirjoittanutkaan. Tuon ajan yhteisöissähän käytettiin myös orjia, eikä sitä VT:ssa paheksuta.

    >Ketään ei ole pakotettu avioliittoon. Mihin viittaat?

    Etkö ole lukenut tyttöjen päiväkirjamerkintöjä? Etkö tiedä, että kieltäytyminen oli "Jumalan käskyn vastustamista"?

    että Jumalan käskyn vastustaminen on väärin, mutta onko varmuutta siitä, että jotakin olisi todella Jumala käskenyt avioitumaan tietyn henkilön kanssa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    vaikka sitä ei voisi oikeaksi todistaa. Jos niin voitaisiin tehdä, olisikin kysymyksessä tieto. OL:n ilmoitukset lepäävät saman totuuden varassa kuin Mormonin kirjasta saatavissa oleva varmuus. Tuo varmuuden voi jokainen saada, kun tekee kuten Moroni 10:4-5 jakeissa sanotaan.

    Nyt "calmato" ja joku muu saattaa sanoa, ettei ole tuota varmuutta saanut yrityksístään huolimatta. Enpä muista tiedä, mutta "calmaton" asenne osoittaa, ettei hänen tavallaan suhtautuva voi todistusta saadakaan. Hän asettaa ennakkovaatimuksia sille, millainen todistuksen tulee olla eikä osaa kuunnella Hengen ohjausta.

    ei minun eikä miljardien muiden. Saat pitää totena ihan mitä ikinä lystäät mutta meille normaaleille ihmisille se on samanlaista satua kuin nallepuhin seikkailut. Palaillaan asiaan sitten kun olet itse hankkinut todistuksen siitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    oli kanojen ruokinnasta ja siitä, ettei ruis sopisi linnuille. Se sopii - tietääkseni.

    Nykyisin kanat ruokitaan yleensä valmiilla rehuseoksilla, mutta sellaisille, jotka haluavat kasvattaa itse kanoja luonnonmukaisesti, tässä ruokintatietoa:

    Kanat ruopsuttavat mielellään itse esiin oman ruokansa, eli mahdollisuuksien mukaan kanojen annetaan ulkoilla ja päästä ulos myös talvella lauhan sään aikaan. Ulkoa ne syövät hyönteisiä, toukkia, rikkakasvien siemeniä ja mm. pihatatar on oikeaa terveysruokaa.

    Luonnosta kanoille sopivaa nokittavaa ovat kuivatut nokkoset, horsmat, pelto-ohdakkeet, jauhosavikka yms.

    Kanoille sopiva perusrehuseos syntyy kotiaineksista vaikkapa näin:
    kuorineen keitettyä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa tms. vihannesta survottuna, niiden sekaan survotaan
    ohrajauhoja, kaurajauhoja ja auringonkukka- tai rypsiöljyä. Seos saa jäädä karkeaksi, kunhan jauhot ovat kostuneet.
    Toki kanat syövät jyviä mielellään myös kokonaisina, mutta silloin osa jyvän ravintoarvosta menee hukkaan, koska kanan ruuansulatus on huolimaton verrattuna esimerkiksi lehmään tai sikaan. Kanan 'hyötysuhde' on huono.

    munan kuorten vahvistamiseksi kanoille on hyvä tarjota erillisestä astiasta simpukankuorimurskaa

    kotikanoille voi antaa myös melkein mitä tahansa ruuantähteitä, kunhan eivät ole pilaantuneita eivätkä liian suolaisia, ne nokkivat mielellään myös omenoita, marjojen perkuutähteitä, kaalin- ja salaatinlehtiä, vihannesten naatteja yms.

    maustevihannekset kuten persilja ovat linnuille liian vahvaa ruokaa

    nimimerkki "itsekin kanoja hoitanut"

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    käsky oli perusteena mormoneilla kuin VT:n aikoina moniavioisuutta sovellettaessa.

    Kun Smith sai Jumalalta käskyn ottaa jalkavaimoja juuri lisääntymismielessä, eli kuten käsky kävi "tuli herättää siementä Siionissa", niin miten selität ettei Smith kumminkaan saanut jälkeläisiä jalkavaimojensa kanssa, vaan ainoastaan laillisen puolisonsa Emman?

    Saiko Smith kenties joltain jalkavaimoltaan taudin, vai tartuttiko hän itse munatorvet tukkivan klamydian koko naisjoukkoonsa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että Jumalan käskyn vastustaminen on väärin, mutta onko varmuutta siitä, että jotakin olisi todella Jumala käskenyt avioitumaan tietyn henkilön kanssa?

    kokoajan.smith nyt oli läpipaska ja mormonikirjan sivuilla mä ainakin pyyhin perseeni.todella pyyhin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    moniavioisuudesta on OL 132. Laittomuutta ei sen harjoittamisen yhteydessä esiintynyt. Sitäpaitsi oli olemassa myös taivaallisia avioliiittoja, jotka eivät edellytä fyysistä toteuttamista.
    Avioliiton sinetöimiseen iankaikkisuudeksi kuuluu aina henkilön suostumus.

    Moniavioisuus oli mormoneilla uskonnollinen periaate kuten VT:n aikana. Yhdysvaltain perustuslakia tulkitiin vasta myöhemmin niin, ettei se ollut luvallista.

    Kai siellä Opit ja liitot kirjassa tosiaan on kehotus harrastaa seksiä monen naisen kanssa, koska Smith itse on kirjan kirjoittanut.

    Jumalasta se ei todista mitään, Smithin seksuaalisista toiveista kylläkin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    vaikka sitä ei voisi oikeaksi todistaa. Jos niin voitaisiin tehdä, olisikin kysymyksessä tieto. OL:n ilmoitukset lepäävät saman totuuden varassa kuin Mormonin kirjasta saatavissa oleva varmuus. Tuo varmuuden voi jokainen saada, kun tekee kuten Moroni 10:4-5 jakeissa sanotaan.

    Nyt "calmato" ja joku muu saattaa sanoa, ettei ole tuota varmuutta saanut yrityksístään huolimatta. Enpä muista tiedä, mutta "calmaton" asenne osoittaa, ettei hänen tavallaan suhtautuva voi todistusta saadakaan. Hän asettaa ennakkovaatimuksia sille, millainen todistuksen tulee olla eikä osaa kuunnella Hengen ohjausta.

    Usko on totta sille joka uskoo.

    Pysyäksemme asiassa voinemme olla yksimielisiä siitä, että Smith oli kuuliainen omalle kikkelilleen ja täytti mielellään sen käskyt.

    Puhukaamme Jumalan tottelemisesta mieluummin jossain muussa yhteydessä

    Jokainen itselleen rehellinen mies ja useimmat viisaat naiset tunnistavat, mistä Smithin kohdalla oli kysymys. Mitäpä asiaa suotta kaunistelemaan ja hieno asia seksuaalisuus olisi Smithinkin kohdalla ollut, jos hän olisi malttanut syventää suhdettaan lailliseen puolisoonsa sen sijaan, että alkoi potkia aisan yli.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Nykyisin kanat ruokitaan yleensä valmiilla rehuseoksilla, mutta sellaisille, jotka haluavat kasvattaa itse kanoja luonnonmukaisesti, tässä ruokintatietoa:

    Kanat ruopsuttavat mielellään itse esiin oman ruokansa, eli mahdollisuuksien mukaan kanojen annetaan ulkoilla ja päästä ulos myös talvella lauhan sään aikaan. Ulkoa ne syövät hyönteisiä, toukkia, rikkakasvien siemeniä ja mm. pihatatar on oikeaa terveysruokaa.

    Luonnosta kanoille sopivaa nokittavaa ovat kuivatut nokkoset, horsmat, pelto-ohdakkeet, jauhosavikka yms.

    Kanoille sopiva perusrehuseos syntyy kotiaineksista vaikkapa näin:
    kuorineen keitettyä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa tms. vihannesta survottuna, niiden sekaan survotaan
    ohrajauhoja, kaurajauhoja ja auringonkukka- tai rypsiöljyä. Seos saa jäädä karkeaksi, kunhan jauhot ovat kostuneet.
    Toki kanat syövät jyviä mielellään myös kokonaisina, mutta silloin osa jyvän ravintoarvosta menee hukkaan, koska kanan ruuansulatus on huolimaton verrattuna esimerkiksi lehmään tai sikaan. Kanan 'hyötysuhde' on huono.

    munan kuorten vahvistamiseksi kanoille on hyvä tarjota erillisestä astiasta simpukankuorimurskaa

    kotikanoille voi antaa myös melkein mitä tahansa ruuantähteitä, kunhan eivät ole pilaantuneita eivätkä liian suolaisia, ne nokkivat mielellään myös omenoita, marjojen perkuutähteitä, kaalin- ja salaatinlehtiä, vihannesten naatteja yms.

    maustevihannekset kuten persilja ovat linnuille liian vahvaa ruokaa

    nimimerkki "itsekin kanoja hoitanut"

    ole ranttuja ruokansa suhteen, rukiin ja vehnän jyvät kyllä läpäisevät kanan ruuansulatuksen kuten monet muutkin isoimmat kokonaiset siemenet. Lintujen on yleensäkin todettu olevan hyödyllisiä luonnon kasvien levinneisyyden edistäjänä.

    Aikanaan ulkokäymälät oli maaseudulla rakennettu siten että kanoilla oli mahdollisuus pitää sen alusta puhtaana.

    Tuo asia tuppaa tulemaan väkisinkin mieleen tuoksusta jota ei voi olla havainnoimatta, jos sattuu paikalle missä kanojen rehusiiloja täytetään.

    Jostakin kumman syystä en ole erityisemmin broilerin ystävä. Tämä ei suinkaan liity uskonnolliseen vakaumukseeni. Haahkan munia syön mielelläni.

    Turust

    Äänestä

  • te toistatte itseänne kirjoitti:

    kokoajan.smith nyt oli läpipaska ja mormonikirjan sivuilla mä ainakin pyyhin perseeni.todella pyyhin.

    muillakin kuin mormoneilla. Mihin uskontokuntaan sinä kuulut?

    Turust

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Nykyisin kanat ruokitaan yleensä valmiilla rehuseoksilla, mutta sellaisille, jotka haluavat kasvattaa itse kanoja luonnonmukaisesti, tässä ruokintatietoa:

    Kanat ruopsuttavat mielellään itse esiin oman ruokansa, eli mahdollisuuksien mukaan kanojen annetaan ulkoilla ja päästä ulos myös talvella lauhan sään aikaan. Ulkoa ne syövät hyönteisiä, toukkia, rikkakasvien siemeniä ja mm. pihatatar on oikeaa terveysruokaa.

    Luonnosta kanoille sopivaa nokittavaa ovat kuivatut nokkoset, horsmat, pelto-ohdakkeet, jauhosavikka yms.

    Kanoille sopiva perusrehuseos syntyy kotiaineksista vaikkapa näin:
    kuorineen keitettyä perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa tms. vihannesta survottuna, niiden sekaan survotaan
    ohrajauhoja, kaurajauhoja ja auringonkukka- tai rypsiöljyä. Seos saa jäädä karkeaksi, kunhan jauhot ovat kostuneet.
    Toki kanat syövät jyviä mielellään myös kokonaisina, mutta silloin osa jyvän ravintoarvosta menee hukkaan, koska kanan ruuansulatus on huolimaton verrattuna esimerkiksi lehmään tai sikaan. Kanan 'hyötysuhde' on huono.

    munan kuorten vahvistamiseksi kanoille on hyvä tarjota erillisestä astiasta simpukankuorimurskaa

    kotikanoille voi antaa myös melkein mitä tahansa ruuantähteitä, kunhan eivät ole pilaantuneita eivätkä liian suolaisia, ne nokkivat mielellään myös omenoita, marjojen perkuutähteitä, kaalin- ja salaatinlehtiä, vihannesten naatteja yms.

    maustevihannekset kuten persilja ovat linnuille liian vahvaa ruokaa

    nimimerkki "itsekin kanoja hoitanut"

    kunhan varotaan, ettei kanojen ruokaan sisälly ruista missään muodossa.

    Äänestä

  • sinun päässäsi kirjoitti:

    ei minun eikä miljardien muiden. Saat pitää totena ihan mitä ikinä lystäät mutta meille normaaleille ihmisille se on samanlaista satua kuin nallepuhin seikkailut. Palaillaan asiaan sitten kun olet itse hankkinut todistuksen siitä.

    että totuuden paras kriteeri on se, mihin miljardit uskovat! - Sehän on maailman mielipide, mutta ei ole uskonnollista totuutta, jonka voi saada vain Jumalan profeetoilleen antamista ilmoituksista.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Usko on totta sille joka uskoo.

    Pysyäksemme asiassa voinemme olla yksimielisiä siitä, että Smith oli kuuliainen omalle kikkelilleen ja täytti mielellään sen käskyt.

    Puhukaamme Jumalan tottelemisesta mieluummin jossain muussa yhteydessä

    Jokainen itselleen rehellinen mies ja useimmat viisaat naiset tunnistavat, mistä Smithin kohdalla oli kysymys. Mitäpä asiaa suotta kaunistelemaan ja hieno asia seksuaalisuus olisi Smithinkin kohdalla ollut, jos hän olisi malttanut syventää suhdettaan lailliseen puolisoonsa sen sijaan, että alkoi potkia aisan yli.

    "Usko on totta sille joka uskoo." Siinä ei ole mieltä. Uskonnollinen usko on totta vain, jos se perustuu Jumalan ilmoituksiin. Kun uskotaan siten, niin usko on totta kaikille sen vastaanottaneille samalla tavalla. "Yksi usko, yksi Herra, yksi kaste."

    Jos usko ei ole totta, niin se on vain luuloa.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Kai siellä Opit ja liitot kirjassa tosiaan on kehotus harrastaa seksiä monen naisen kanssa, koska Smith itse on kirjan kirjoittanut.

    Jumalasta se ei todista mitään, Smithin seksuaalisista toiveista kylläkin.

    siitä, että VT:n patriarkatkaan eivät tehneet väärin.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Kun Smith sai Jumalalta käskyn ottaa jalkavaimoja juuri lisääntymismielessä, eli kuten käsky kävi "tuli herättää siementä Siionissa", niin miten selität ettei Smith kumminkaan saanut jälkeläisiä jalkavaimojensa kanssa, vaan ainoastaan laillisen puolisonsa Emman?

    Saiko Smith kenties joltain jalkavaimoltaan taudin, vai tartuttiko hän itse munatorvet tukkivan klamydian koko naisjoukkoonsa?

    niin, että nuo avioliitot olivat taivaallisia?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    niin, että nuo avioliitot olivat taivaallisia?

    Onko sinun mielestäsi todennäköistä, että Jumala kehottaa profeettaa ottamaan vaimoja lisääntymismielessä, mutta profeetta on tottelematon ja säästääkin tytöt vasta taivaalliseksi jälkiruuakseen, nautittaviksi maanpäällisen aherruksen päälle? :-)

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Usko on totta sille joka uskoo." Siinä ei ole mieltä. Uskonnollinen usko on totta vain, jos se perustuu Jumalan ilmoituksiin. Kun uskotaan siten, niin usko on totta kaikille sen vastaanottaneille samalla tavalla. "Yksi usko, yksi Herra, yksi kaste."

    Jos usko ei ole totta, niin se on vain luuloa.

    Sinuun pätee juuri tuo lause "usko on totta sille joka uskoo". Sinullahan on tieto siitä, että mormonismi on totta. Uskosi on siis totta sinulle, koska uskot. Mormonismissa on sinulle "toden tuntu". Tunnet sen sopivan itsellesi yhtä hyvin kuin ruisleipä, jonka makuun olet myöskin mieltynyt.

    Minäkin tykkään ruisleivästä, mutta en mormonismista. Se ero meidän tunteissamme on, mutta ruisleipä on meille molemmille oikein terveellistä ruokaa, se estää syöpää eli on ns. funktionaalinen elintarvike. Tosin profeetta Joseph Smith oli sitä mieltä, että se sopii paremmin kanoille kuin ihmisille - mutta kai meistä sen verran kanaa ja kukkoa löytyy, että saamme edes joskus kanojen ruokaa syödä?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    siitä, että VT:n patriarkatkaan eivät tehneet väärin.

    Kuka velvoitti Joseph Smithin edes todistamaan, ettei monivaimoisuus ollut väärin 1000 vuotta ennen Kristusta? Ei Emma-vaimo ainakaan.

    Smith huoraa monen naisen kanssa ja aiheuttaa sillä hankaluuksia sekä omalle perheelleen, vaimolleen että perustamalleen kirkolle. Huoraamisellaan Smith myös vahvasti edesauttaa omaa kuolemistaan, kun hän yrittää estää paikallista sanomalehteä kirjoittamasta iljetyksestään mm. yrittämällä tuhota lehden painokoneet ja joutuu tihutyön yrityksestään vankilaan.

    Paljon harmia yhden pienen, mutta niin kiusallisen ja itsepäisen ruumiinjäsenen takia. Smithillekin olisi ollut parempi, että hänen yksi ruumiinjäsenensä olisi leikattu irti ja heitetty tuleen, kuin että hän ja hänen perustamansa saatanallinen kultti saa palaa ikuisessa tulessa.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    muillakin kuin mormoneilla. Mihin uskontokuntaan sinä kuulut?

    Turust

    nehän on aivan tärähtäneitä

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että totuuden paras kriteeri on se, mihin miljardit uskovat! - Sehän on maailman mielipide, mutta ei ole uskonnollista totuutta, jonka voi saada vain Jumalan profeetoilleen antamista ilmoituksista.

    päässäsi. Muut tietävät, ettei se ole totta. Mutta kuten sanoin, saat toki uskoa ja luulla mitä lystäät.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Usko on totta sille joka uskoo." Siinä ei ole mieltä. Uskonnollinen usko on totta vain, jos se perustuu Jumalan ilmoituksiin. Kun uskotaan siten, niin usko on totta kaikille sen vastaanottaneille samalla tavalla. "Yksi usko, yksi Herra, yksi kaste."

    Jos usko ei ole totta, niin se on vain luuloa.

    olevan tietoa siitä, että uskosi on totta, on vain luuloa. Minun osaltani tämä keskustelu päättyy tähän.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että Jumalan käskyn vastustaminen on väärin, mutta onko varmuutta siitä, että jotakin olisi todella Jumala käskenyt avioitumaan tietyn henkilön kanssa?

    >...onko varmuutta siitä, että jotakin olisi todella Jumala käskenyt avioitumaan tietyn henkilön kanssa?

    Ei tietenkään. Mutta "profeetat" valehtelivat tytöille ja näiden vanhemmille, että kieltäytyminen olisi Jumalan käskyn vastustamista. Etkö todellakaan ole lukenut kirkkosi historiaa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    kunhan varotaan, ettei kanojen ruokaan sisälly ruista missään muodossa.

    Ruis ei tapa, mutta se ei ole kanan ruoansulatukselle hyödyksi, sanokoon "profeetta" mitä tahansa.

    Äänestä

  • nii. kirjoitti:

    Ruis ei tapa, mutta se ei ole kanan ruoansulatukselle hyödyksi, sanokoon "profeetta" mitä tahansa.

    Kanan kuten muidenkin lintujen ruuansulatusjärjestelmään kuuluu ns. kivipiira jossa siemenet vaikkapa rukiin jyvät jauhautuvat muotoon jossa lintu voi ne hyödyntää. Kivipiiraan kapasiteetti on kuitenkin rajallinen johon parhaimmillaankin mahtuu kerrallaan ehkä ruokalusikallinen siemeniä, muiden mennessä po. ruuansulatusjärjestelmän ohi.

    Kivipiiraan teho vaihtelee lintulajeittain. Toiset lajit ovat melko puhtaita siemensyöjiä ja toiset taas hyönteissyöjiä.

    Yleensä muuttolinnut kuten pääskyset eivät kykene hyödyntämään siemeniä ei varsinkaan ruista.

    Mikäli pääskynen syystä tai toisesta kuitenkin sattuu syömään huomattavia määriä rukiin siemeniä, tai vaikkapa kokonaisina kuivattuja herneitä, arvelisin siitä syntyvän yletöntä kaasun muodostusta ns. peräsuolessa.

    Yhteenveto: Totean kananhoidon taloudellisuudelle olevan tarkoituksen mukaista, että yksittäiselle kanalle anntaan rukiinjyviä kerrallaan enintäin noin 1 ruokalusikallinen kolmesti päivässä.

    Turust

    Äänestä

  • etkö tuota tiedä kirjoitti:

    Katsos Joseph Smith juniorin aikoina linnut olivat niin erilaisia että kestivät rukiin syönnin ja sulatuksen.

    Sitten saatana tuli ja muutti lintujen ruoansulatuksen koska halusi antimormonien hyökkäävän tosi kirkon kimppuun tätäkin kautta.

    Ehkä kanojen ja muidenkin lintujen oli vedenpaisumuksen aikaan syötävä rukiin siemeniä, koska arkkiin ei varmastikaan mahtunut joka lajin rehua.
    Erikoistuivat sitten myöhemmin kuka mitäkin tuotetta syömään. Enempi riittää apetta kaikille, kun jakavat keskenään, eivätkä kaikki hyökkää saman ruuan kimppuun.
    Kehitys kehittyy. Jospa se Smith ei ollut eläintieteilijä ollenkaan.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Kanan kuten muidenkin lintujen ruuansulatusjärjestelmään kuuluu ns. kivipiira jossa siemenet vaikkapa rukiin jyvät jauhautuvat muotoon jossa lintu voi ne hyödyntää. Kivipiiraan kapasiteetti on kuitenkin rajallinen johon parhaimmillaankin mahtuu kerrallaan ehkä ruokalusikallinen siemeniä, muiden mennessä po. ruuansulatusjärjestelmän ohi.

    Kivipiiraan teho vaihtelee lintulajeittain. Toiset lajit ovat melko puhtaita siemensyöjiä ja toiset taas hyönteissyöjiä.

    Yleensä muuttolinnut kuten pääskyset eivät kykene hyödyntämään siemeniä ei varsinkaan ruista.

    Mikäli pääskynen syystä tai toisesta kuitenkin sattuu syömään huomattavia määriä rukiin siemeniä, tai vaikkapa kokonaisina kuivattuja herneitä, arvelisin siitä syntyvän yletöntä kaasun muodostusta ns. peräsuolessa.

    Yhteenveto: Totean kananhoidon taloudellisuudelle olevan tarkoituksen mukaista, että yksittäiselle kanalle anntaan rukiinjyviä kerrallaan enintäin noin 1 ruokalusikallinen kolmesti päivässä.

    Turust

    Ruista kannattaa antaa vain jos ei ole muuta tarjota. Kivipiira vastaa hampaita. Ei ole kuitenkaan kysymys vain jauhamiskapasiteetista vaan kypsentämättömän rukiin haitoista. Ihmisenkään ei ole hyödyllistä mm. fytinihapon vuoksi syödä raakaa ruista, koska fytiinihappo vaikeuttaa kivennäisaineiden imeytymistä.

    Valmiissa ruisleivässäkin on jäljellä fytiinihappoa, mutta toisaalta vähäinen määrä on eduksi, koska se vaikeuttaa ympäristömyrkkyjen imeytymistä.

    Kanalle turvallisimpia vaihtoehtoja ovat muut viljalajit. Ruista antaisin vain papukaijoille ja niillekin vain hyvin kohtuullisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

Minusta palstan henki paranisi merkittävästi jos kykenisimme välttämään pahimpia henkilöön kohdentuvia herjauksia.

Kukaan ei jaksa loputtomasti vastata asiallisesti kirjoituksiin, mikäli jatkuvasti tulee jätesankoja silmille. Jokaisessa uskonnossa on omat erityispiirteensä, jotka tuntuvat toisista kummallisilta ja joista on tai olisi mielenkiintoista keskustella.

Minusta esimerkiksi rotusorto on asia jota ei mitenkään voida asettaa, - ainakaan yksittäisen mormonin piikkiin. Aikanaan rotusorron alkaessa ja sen pahimman vaiheen aikana mormonit olivat vähäinen joukko jolla ei ollut juurikaan yhteiskunnallista merkitystä.

Minusta voimme tänään ainoastaan todeta tuon ihmiskunnan ikävän piirteen, johon toki monetkin kirkot lähtivät mukaan, aivan kuten keski- ja uudella ajalla noitavainoihin.

Moniavioisuus oli oman aikansa outo piirre josta siitäkään tuskin voimme asiallisin perustein rakentaa henkilöön kohdentuvia solvauksia. Solvaukset ainoastaan estävät keskustelun tuostakin aika erikoisesta tapahtumasta joka on siirtynyt historiaan ja pitää historiallisena tapahtumana myös käsitellä.

Nuorten jopa 14 vuotiaiden avioituminen ei liioin ollut harvinaista 1800 luvulla. Esimerkiksi Ranskassa lain sallima arvioitumisikä on ollut 15 vuotta aina näihin päiviin asti.

Moniavioisuus oli sallittua jopa suotavaa 1600-luvun Saksassa. Tarkoituksena oli saada 30 vuotta kestäneen sodan jälkeen väkiluku jälleen kasvuun.

Utahissa taas 1870-luvulla avioeroja otettiin niin tiuhaan tahtiin, että eräs asianajotoimisto teetti asiakkailleen "avioeroautomaatin". 2,5 dollarilla sai valmiin kaavakkeen, johon laitettiin eroavien nimet ja homma oli sillä selvä!

Arizonan Tusconissa on edelleen avioeroautomaatteja. Ne toimivat kuten pankkiautomaatit. Eron saa 20 minuutissa nappeja painelemalla!

Josep Smithin monet avioliitot eivät lopulta ole kovinkaan kummallisia, kunhan niitä voitaisiin tarkastella objektiivisesti.

Tässä joitakin tavallisen syntisen ajatuksia 6.12.05 Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu