Koska tämä foorumi on paikka, missä keskustellaan helluntailaisuudesta, niin kirjoitan tavallisen maallikkojäsenen näkökulmasta ja tiedoista käsin avauksen. Toivon asiallisten kirjoittajien jatkavan aihetta päämääränä, että saisimme käsityksen mitä on helluntailaisuus Suomessa.
Myös kritiikki, oikea ja perusteltu on suotavaa.
Tämän päivän helluntailaisuus Suomessa -mitä se on? Seurakunta on vaikuttanut jo lähes sata vuotta ollen nykyisin noin 50000-55000 jäseninen yhteisö. Seurakunta on vasta viimevuosina rekisteröitynyt uskonnolliseksi kirkkokunnaksi, mutta siihen ei toistaiseksi ole liittynyt kuin hyvin pieni osa koko jäsenmäärästä.
Perinteinen helluntailaisuus toimii yhdistyspohjalta, kukin paikallisseurakunta on itsenäinen seurakunta, jossa hengellisellä puolella ylimpänä tasona on ns vanhemmisto. Vanhemmisto on pääasiassa miehistä koostuva elin, johon ei naisia ole perinteisesti ole valittu raamatullisista syistä. Maallisella tasolla seurakunnan yhdistyksellä on johtokunta johon usein kuuluu samoja henkilöitä kuin vanhemmistoon, mutta myös muita valittuja jäseniä ja myös naisia voi olla johtokunnassa.
Helluntaiseurakunta pyrkii olemaan ns uskovien seurakunta. Siihen liitytään henkilökohtaisen uskoontulon ja uskovien kasteen jälkeen. Kastettava todistaa omalla suun tunnustuksellansa olevansa uskossa Jeesukseen Kristukseen. Tämä tunnustus tapahtuu seurakunnan edessä ennen kasteelle menoa. Itse kastaminen tapahtuu babtistisesti upottamalla kokonaan veteen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Kastesanoissa mainitaan myös Jumalan kolminaisuus Isä ja Poika ja Pyhä Henki.
Helluntaiseurakunnan oppi ja opetus on raamattuun pitäytyvä korostaen evankeliumin armoa. Vanhurskauskäsitys on sama kuin Luterilaisella kirkolla yksin uskosta, yksin armosta.
Kasteella ei sensijaan ole samaa asemaa kuin luterilaisella kirkolla uudestisyntymistä vesikasteessa ei tunnusteta.
Tavallinen helluntailainen on yleensä kuin kuka tahansa muukin kansalainen, mutta ainakin suurimmaksi osaksi vallalla on absoluuttinen raittius alkoholin ja tupakan suhteen. Millään erillisillä säädöksillä ei seurakunnan jäseniä rasiteta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Siinäpä ne tärkeimmät olikin.
Harva luterilainenkaan tietää, että opillisesti helluntailaisuus on identtinen luterilaisuuden kanssa.
Vain kasteoppi on erilainen.
helluntalaisuuteen. LUterilaisuuteen kuuluu suurin osa kylän väestöstä, eivätkä suinkaan ole uskossa. Raamattu kun sanoo ketkä kokoontuivat Apostolien teossa, ne jotka olivat tehneet parannuksen, ottaneet kasteen ne olivat yhtä.
Ei siis ne jotka eivät uskoneet Jeesukseen.
He mursivat leipää yhdessä ja kokoontuivat rukoilemaan.
Vain hänen omissaan toimivat armolahjat. Ei uskomattomissa. Näin se vain menee.
nämä erot johtuvat erilaisesta kasteesta lisäksi Luterilaisella kirkolla on kansankirkon asema valtiovallan "kumppanina". Mutta silti mielestäni uskonpuhdistaja Lutherin uudelleenlöytämä uskosta vanhurskautuminen on myös meidän helluntailaisten evankeliumi. Ainakin minä olen niin sisäistänyt omalle kohdalleni. Miten sitten asia toteutuu käytännössä yleisemmin voi olla jo toinen juttu.
"Tämän päivän helluntailaisuus Suomessa -mitä se on? Seurakunta on vaikuttanut jo lähes sata vuotta ollen nykyisin noin 50000-55000 jäseninen yhteisö."
Liikkeestä on eronnut viime vuosina niin paljon väkeä että todellinen jäsenrekisterissä oleva määrä on n. 45000.
Minullakin oli pieni epäilys nykyisestä jäsenmäärästä, että arvioin yläkanttiin, hyvä että siihenkin tuli oikaisu. En tiedä onko eroamisen kautta poistunut vai onko ikääntymisen ja kuoleman kautta poistunut keskuudestamme enemmän kuin uusia on tullut sisään uskoontulemisen kautta.
tätä palstaa taaksepäin sivukaupalla,niin löydät kyllä vastauksia kysymyksiisi heti,niin ei tarvii odotella !
kyllähän niitä on tullut jo selattuakin. Onko täällä ollut keskusteluissa rekisteröitymisasia esillä? Mitä mieltä itse olet siitä? Hajoittaako vai rakentaako se seurakuntaa?
mutta kristityttyjen kannattaa pysyä kaukana niistä ilmiöistä, sillä aika on paha
suuri osa sitä, sillä me Hellarit palvelemme Elävää Jumalaa.
demoninen lahko